Knaur, 334 s., Ulm 2001
Bismarckista Hitleriin
Vuonna 1907 Berliinissä syntynyt Sebastian Haffner lähti vuonna 1938 juutalaisen vaimonsa kanssa maanpakoon Lontooseen. Siellä hän teki loisteliaan uran maineikkaan Observer lehden ulkomaantoimittajana ja kolumnistina. Hän palasi v. 1954 synnyinmaahansa lehden kirjeenvaihtajana vuoteen 1962, jolloin siirtyi kirjoittamaan Die Zeitiin. Hän kuoli v. 1999.
Juristin koulutuksen saanut Haffner teki elämäntyönsä pohtivana journalistina. Hän julkaisi myös useita historiaa käsitteleviä kirjoja, jotka analyysinsä ja selkeän tyylinsä puolesta ovat valaisevampaa ja mielenkiintoisempaa tekstiä kuin mihin useimmat ammattihistorioitsijat kykenevät. Merkittävin näistä kirjoista on Bismarckin vuonna 1871 synnyttämän ja Hitlerin vuonna 1945 upottaman Saksan Reichin vaiheet kertaava teos Von Bismarck zu Hitler.
Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1987, mutta ei ole vielälään millään tavoin vanhentunut. Tästä kertoo sekin että siitä on jatkuvasti otettu otettu uusia painoksia myös Saksan yhdistymisen jälkeen. Ei Haffner toki erehtymätön ollut varsinkaan tulevaisuuden suhteen, eikä hän nähnyt Saksan jälleenyhdistymisen mahdollisuutta vielä muutamaa vuotta ennen sen toteutumista – mutta kuka muu sitten näki?
Haffner keskittyy suuriin linjoihin selkeällä ja loogisesti perustellulla tavalla. Hän käy läpi saksalaiskansallisen liikkeen synnyn ja suuntaukset ja toteaa, miten Saksan keisarikunta syntyi Bismarckin Preussin ja vasemmistoliberaalien epäpyhän liiton kautta. Haffner on, jos ei nyt Bismarckin ihailija, niin kuitenkin hänen arvostaja ja on varma, ettei Bismarck olisi sallinut sellaista ajautumista maailmansodan katastrofiin, kuin hänen seuraajiensa aikana tapahtui.
Weimarin tasavalta syntyi onnettomissa merkeissä eikä sitä kukaan oikein tuntenut omakseen. Eivät edes kaikki sosialidemokraatitkaan, ainakin heidän johtajansa Friedrich Ebert olisi mieluummin säilyttänyt perustuslaillisen monarkian, mutta se ei ollut mahdollista enää sen jälkeen kun puolueen kakkosmies Philip Scheidemann oli valtiopäivätalon parvekkeelta mennyt julistamaan tasavallan perustamisen sitä vaatineille riemuitseville joukoilla.
Ebert joutui sitten itse vastentahtoisesti uuden tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi. Weimarin toinen ja viimein presidentti olikin sitten jo marsalkka Hindenburg, oikeistolainen monarkisti ilman mitään sitoutumista tasavaltaan ja demokratiaan, Hänen takanaan Reichswehrin komentaja Schleicher punoi juoniaan tasavallan pään menoksi.
Weimarin tasavalta olisi Haffnerin mielestä päätynyt oikeistoautoritaariseen vallansiirtoon ja demokratian syrjäyttämiseen ilman Hitleriäkin. Seuraukset Euroopalle olisivat muutoin olleet samankaltaisia. mutta ilman juutalaisiin kohdistettua holokaustia, jonka Haffner katsoo olleen Hitlerin omimman panoksen Saksan ja koko ihmiskunnan historiassa.
heinäkuu 2005