495 s,, WSOY, Porvoo 2001
Kustannusliikkeen monipuolinen historia
Kun kirjankustantaja teettää itsestään historian, on selvää, ettei sen kannata tinkiä sen enempää tekstin kuin painotuotteenkaan laadusta. Kaj Häggmanin kirjoittama Werner Söderström osakeyhtiön – nykyisen Sanoma-WSOY:n – historia vuoteen 1939 täyttää tiukimmatkin laatuvaatimukset, myös siinä suhteessa, ettei kirjoittajaa ole ohjittu vaikenemaan yhtiön hankalistakaan vaiheista eikä sen omistajiin ja johtajiin liittyneistä ongelmista.
On kuitenkin syytä todeta, ettei WSOY:n historian korkeatasoisuus ole enää harvinaista yrityshistoriankirjoituksessa. Suomeen on siunaantunut laajemminkin hyviä yrityshistorioita ja niiden ammattitaitoisia kirjoittajia. Suurilta ja tunnetuilta yrityksiltä laatua osaa jo odottaakin – hyvänä esimerkkinä Markku Kuisman Nesteen historia -, mutta muistakin vähemmän tunnetuista yrityksistä voi löytää mielenkiintoisia ja hyviä historianteoksia, kuten Marko Paavilaisen kirjoittama, pari vuotta sitten ilmestynyt Valtameri Oy:n ja sen edeltäjien historia.
Kaikki yrityshistoriat eivät toki kiitosta ansaitse. Myöskään yrityksen koko sen enempää kuin tekijän nimekkyyskään eivät ole mikään laadun tae, kuten Antti Tuurin historiikki UPM-Kymmenestä osoittaa.
Kustannusliikkeen historian kirjoittaminen on sekä erityisen haastava että antoisa tehtävä. Se on samanaikaisesti talous- ja sosiaalihistoriaa, mutta yhtä lailla paljon myös yleistä ja kulttuurihistoriaa. Näihin aikoin saakka kustantaminen on ollut paljon muutakin kuin vain liiketoimintaa, ja ajatus kustannusyhtiöstä, jonka ainona johtotähtenä olisi omistajien osakearvon maksinointi, kuulostaa edelleenkin, jos ei valitettavasti enää mahdottomalta, niin ainakin sivistymättömältä.
WSOY:n perustaja Werner Söderström oli suomalaisuuteen ja kristillissiveellisiin arvoihin uskova isänmaallinen mies. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä auttamasta veljeään perustamaan puhtaasti ruotsinkielistä Söderströmsin kustannusliikettä tai julkaisemasta säätyläisten mielenrauhaa järkyttänyttä Minna Canthia eikä yhtiötä tulemaan porvoolaisen työntekijäkuntansa kanssa niin hyvin toimeen, että yhtiö saattoi jatkaa toimintaansa punaisen Suomen puolella keväällä 1918.
Tuolloin Werner Söderström oli jo kuollut ja hänen seuraajakseen noussut Jalmari Jäntti. Alunperin kirjallisen avustajan nimikkeellä yhtiöön tullut Jäntti nousi myöhemmin myös yhtiön suuromistajaksi ja myös hänen lapsensa nousivat aikanaan yhtiön johtotehtäviin samalla kun Söderströmit vähitellen jäivät omistajinakin pois kuvasta.
WSOY oli toisen maailmansodan alla ollut pitkään ylivoimaisesti suurin kustantaja Suomessa ja oli pitänyt pahimman kilpailijansa Otavan selvänä kakkosena. Kilpailu ei koskenut vain kirjojen julkaisemista, vaan myös aikakauslehtimarkkinoita, kunnes molemmille kalliiksi käynyt kilpailu lopetettiin Yhtyneitten Kuvalehtien perustamiseen vuonna 1934.
Voi olla, että joku toinen kirjoittaja olisi saattanut lisätä kirjaan vielä enemmän väritystä kustantajan ja kirjailijoiden suhteista, mutta tällaisenakin Häggmanin työ on aivan riittävän antoisa ja mielenkiintoinen myös Suomen kulttuurielämän kehityksen kuvauksena.
Toukokuu 2001
