Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto, 225 s., Saarijärvi 2003
Hyödyllinen opas sosialipolitiikan ja sen muutosten ymmärtämiseksi
Lukijan ei kannata pelästyä tämän artikkelikokoelman teoreettisesti orientoitunutta lähtökohtaa institutionaalisen sosiaalipolitiikan esittelemisestä, tai Raija Julkusen ensimmäisen artikkelin otsikkoon nostettua uusinstitutionalismin käsitettä. Kirjan luettuani en tosin uskaltaisi mennä vastaamaan tenttikysymyksiin sen enempää vanhasta kuin uudesta institutionalismista; sen sijaan luulen kirjan avulla ymmärtäväni joitakin tärkeitä asioita Suomen sosiaalipolitiikan kehityksestä vähän aikaisempaa paremmin.
Niissä paikoissa, jossa perustuslain mukaan päätetään Suomen sosiaalipolitiikan kehityksestä ja malleista, kuten hallituksessa tai eduskunnassa, ei päätöksiä tehtäessä juuri koskaan pohdita asioita siitä näkökulmasta, miten ne muokkaavat Suomen hyvinvointivaltion rakenteita yleensä. Se ei välttämättä tarkoita että päätökset olisivat ajattelemattomia tai sattumanvaraisia, vaan sitä ettei niiden kaikkia premissejä ja vaikutuksia osata eikä oikein halutakaan tuoda päätöksenteossa esille.
Olen Pekka Kuusen elämäntyöhön kohdistuneen tutkimukseni innoittamana ennenkin harmitellut sitä, miten vähän yhteiskuntatieteellistä tutkimusta käytetään hyväksi konkreettisessa sosiaalipoliittisessa päätöksenteossa. Se ei johdu kelvollisen tutkimuksen puutteesta. Tämän(kin) kirjan kirjoittajista erityisesti Juho Saari ja Raija Julkunen – jotka ovat kirjoittaneet yli kaksi kolmasosaa artikkelikokoelman teksteistä – osoittavat, miten korkeatasoista ja analyyttista tutkimusta (myös hyvin luettavassa muodossa) Suomessa olisi käytettävissä.
Turhia tai huonoja artikkeleita ei kirjassa ole. Erityisesti mainitsen kuitenkin Raija Julkusen päivitetyn tulkinnan hänen omasta kahden vuoden takaisesta kirjastaan Suunnanmuutos, Juho Saaren analyysin selvitysmies Pentti Arajärven sosiaaliturvan kehittämistä esityksistä ja Lasse Oulasvirran artikkelin kuntien ja valtion keskinäisen sosiaalipoliittisen vastuunjaon kehityksestä. Kaikki ovat sellaisia että ne tuovat lisää ymmärrystä siihen, mitä Suomessa on tehty, miksi ja millä vaikutuksella.
Kirjassa löytää vähemmän eväitä siihen, mitä seuraavaksi tulisi tehdä. Toisaalta se ei olekaan tutkijoiden (eikä virkamiesten) varsinainen tehtävä, vaan kuuluu poliittisille päättäjille. Viisaat päättäjät kuitenkin hankkisivat käyttöönsä etukäteen sen analyysin jota nämäkin artikkelienkirjoittajat näin jälkikäteen ovat tehneet päätösten institutionaalisista yhteyksistä ja niiden todennäköisistä seuraamuksista.
maaliskuu 2003
