Penguin Viking, 260 s., New Delhi 2005
Himalajan juurilla kituva demokratia
Manjushree Thapa kuuluu köyhän Nepalin pääkaupungissa Katmandussa asuvaan hyvinvoivaan eliittiin – hänen diplomaatti-isänsä on toiminut myös maan ulkoministerinä – joka ei aiemmin kovinkaan paljoa ollut kiinnostunut politiikasta. Thapa on aiemmin kirjoittanut kirjallisuusesseitä, matkakuvauksia ja yhden romaanin, mutta heräsi muutama vuosi sitten havainnoimaan maansa kriittistä tilaa ja historiaa. Tuloksena on vastikään ilmestynyt eräänlainen reportaasikirja Forget Kathmandu. Kirjan ilmestyminen juuri kuningas Gyanendran toimeenpaneman palatsikaappauksen aattona ei ole sitä vanhentanut, vaan tehnyt siitä päinvastoin erityisen ajankohtaisen.
Kirja lähtee liikkeelle kesäkuun 1. päivän 2001 tapahtumista. Illalla alkoi levitä huhuja kuninkaanpalatsissa tapahtuneesta joukkomurhasta, jossa kuningas Birendra Bir Bikram ja kymmenkunta muuta kuningasperheen jäsentä olisi saanut surmansa. Automaattiasein tehdyn verilöylyn toimeenpanijan kerrottiin olleen kruununprinssi Dipendran. Ensin Dipendran kuitenkin kerrottiin nousseen valtaistuimelle kuolleen isänsä seuraajana, mutta olleen kuitenkin estynyt hoitamasta toimiaan, jonka vuoksi hänen tehtäviään hoiti hänen setänsä, kuningas Birendran veli Gyanendra. Seuraavat uutiset kertoivatkin sitten myös kruununprinssin kuolleen ammuttuaan itsensä verilöylyn jälkeen. Kruununprinssin kerrotaan olleen vahvassa humalatilassa ryhtyessään ammuskelemaan, ja motiivina kerrottiin olleen se että kuningaspari olisi vastustanut hänen avioliittoaikeitaan sopimattoman vaimonvalinnan vuoksi. Prinssi Dipendra oli myös epätasapainoisen ihmisen maineessa.
Thapan mukaan virallinen kertomus tapahtumista voi olla tottakin, mutta varmuudella sitä ei tiedä. Julkisuuteen annetut lausunnot ja nopeasti työnsä tehneen tutkijalautakunnan raportti olivat epätäydellisiä ja ristiriitaisia, ja vainajat haudattiin nopeasti ilman ruumiinavausta, joka olisi edes vähän voinut tarkentaa tapahtumien kulkua.
Kuningas Birendraa oli pidetty hyväntahtoisena, mutta heikohkona hallitsijana, uuteen kuninkaaseen Gyanendraan suhtauduttiin jo lähtökohtaisesti epäluuloisesti, eikä asiaa edesauttanut se että Gyanendran poika Paras oli vähän öykkärimäisen playboyn maineessa ja vastuussa humalapäissään autollaan yliajamansa suositun laulajan kuolemasta.
Thapa käy kirjassa tiheätahtisesti lävitse Nepalin historian, joka demokratian osalta on lyhyt. Maa sai kuninkaan antaman perustuslain vasta vuonna 1990. Politiikkaa dominoi kaksi puoluetta Kongressipuolue ja kommunistit. Jälkimmäisetkin ovat olleet mukana hallituksissa ja mutta molempia on vaivannut hajaannusta synnyttänyt puolueen johtajien keskinäinen kilpailu. Puolueriidat ja korruptio kalvoivat demokratian pohjaa. Oikealla luotettiin kuninkaaseen ja kuninkaalle uskolliseen armeijaan, vasemmalla kommunisteista erkani v. 1996 aseellisen taistelun aloittanut maolaisryhmä.
Ensimmäinen askel kuninkaanvallan palauttamisen tiellä otettiin jo kolme vuotta sitten kun parlamentti hajotettiin ilman, että uusista vaaleista oli päätöstä. Tämä ei vielä herättänyt voimakasta vastarintaa, semminkin kun kohta saatiin aikaiseksi aselepo maolaisten kanssa ja myöhemmin myös puolueiden paluu hallitukseen. Se ei kuitenkaan johtanut kestävään rauhaan, vaan väkivalta on vain kiihtynyt. Siinä on puolin ja toisin syyllistytty vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin.
Keitä ovat maolaiset? Siihen Thapakin hakee vastausta kertomalla aselevon aikana tekemästään laajasta matkasta maolaisten vahvimmille tukialueille. Yksiselitteistä vastausta ei Thapan kirjastakaan saa. Kiinalaiset eivät heitä Maon perillisiksi tunnusta eivätkä heitä tue, tukensa ja aseensa he saavat intialaisilta ryhmiltä ja ehkä kumousromantikoilta kauempaakin. Maolaisten ohjelmalliset vaatimukset eivät ole vallankumouksellisia vaan paremminkin hyvin reformistisia tai suorastaan sosialidemokraattisia. Keskeisin on vapaisiin vaaleihin perustuvan perustuslakia säätävän kansalliskokouksen koollekutsuminen, joka ratkaisisi myös monarkian tulevaisuuden. He ovat olleet valmiita neuvottelemaan vaatimuksistaan sekä muiden puolueiden että ainakin aiemmin myös kuninkaan kanssa. Maolaisten harjoittama terrorismi panee kuitenkin epäilemään heidän aikeitaan, jotka pahimmillaan voisivat merkitä Pol Potista mallia saaneen hirmuhallinnon perustamista.
Nepalista ja sen historiasta on kirjoitettu varmasti perusteellisempiakin teoksia, mutta kirjallisena suorituksena ja henkilökohtaisen sävytyksensä ansiosta kannattaa Manjusrhee Thapankin kirja pitää mielessä, jos haluaa Nepal-tietojaan kartuttaa.
helmikuu 2005
