Jos sosialidemokraattista puoluetta ei olisi, niin perustettaisiinko se nyt uudelleen? Liikkeemme ensimmäisen sadan vuoden ajan olisin vastannut yksiselitteisesti kyllä. Nyt en ole siitä enää niin varma Suomessa, jossa 35 prosenttia ihmisistä ei enää osaa tai halua gallup-kyselyissä nimetä ainuttakaan puoluetta, jota kannattaisivat.
Tämä on sekä sosialidemokratian että demokratian kriisi. Siksi se ei myöskään ratkea sillä, että sosialidemokraattien nimestä tiputettaisiin sosiaalisuus pois. Se että enää viitisentoista prosenttia ihmisistä (kun otamme huomioon myös tuon 35 %) haluaa kannattaa SDP:tä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sosialidemokratiaa tarvittaisi edelleen, ja jopa aikaisempaa enemmän.
Sosialidemokratia perustettiin uuden ajan kapitalismin synnyttämän työväenluokan liikkeenä. Tätä kapitalismia reformistinen työväenliike lähti kesyttämään ja alistamalla markkinavoimat yhteiskunnalliseen ohjaukseen rakentamaan nykyaikaisen hyvinvointivaltion. Parhaiten tässä onnistuttiin pohjoismaissa omaksutun kansankoti-tavoitteen pohjalta, jossa sosiaaliturva ja laadukkaat yhteiskunnalliset palvelut. ovat koko väestön käytettävissä. Näin pohjoismaissa toteutui myös maailman tasaisin tulojen ja varallisuuden jako.
Sosialidemokratiasta tuli tavallaan oman menestyksensä uhri. Sen saavutuksia sosiaaliturvan ja hyvinvointipalvelujen kehittäjänä ei enää tunnisteta vaan hyvinvointivaltiota pidetään itsestään selvyytenä. Kun talouskriisin varjolla näitä saavutuksia alettiin uusliberalismin hengessä purkaa, alkoi eriarvoisuus jälleen kasvaa ja luokkayhteiskunta tehdä paluuta.
Toisin kuin sadan vuoden takainen luokkayhteiskunta ei tämän päivän luokkayhteiskunta enää perustu samalla tavoin näkyviin ja ylittämättömiin jakoihin eikä myöskään synnytä sellaista luokkatietoisuutta, joka kanavoitui sosialidemokraattiseksi liikkeeksi. Vanhat liput ja laulut, jotka aikanaan nostattivat työväenliikkeen henkeä, ovat nyt muuttuneet museotavaraksi. Sellaisena ne voivat enemmänkin karkottaa kuin houkutella uusia ja nuoria ihmisiä, jotka edelleen sinänsä hyväksyvät sosialidemokratian arvomaailmaan, kunhan sitä ei sillä nimellä kutsuta. Nyt köyhät ja syrjäytyneet ovat hajallaan eivätkä näe politiikassa ketään uskottavaa asiansa ajajaa, ja osa heistä näkee populistiset liikkeet pelastajinaan.
Sosialidemokratia ei tästä nouse ellei se myös kykene rehelliseen itsekritiikkiin ja myöntämään, että sekin tempautui välillä uusliberalismin myötäilyyn ja että nyky-yhteiskunnassa asettuminen saavutettujen etujen puolustajaksi näyttää usein myös kaikista heikommassa asemassa olevien ihmisten hylkäämiseltä. Kestävä kehityksen vaatimuksen sisäistäminen on sekin vielä haussa. SDP:n näivettyminen jatkuu jos ghettoutudumme ja käperrymme omiin perinteisiin ympyröihimme ja nojaamme vanhoihin vallankäyttömekanismeihimme ja vakuuttelemme, että kaikki on hyvin, jos vain pysymme yhtenäisinä ja tuemme toinen toisiamme.
Onneksi meidän ei tarvitse perustaa SDP:tä uudelleen. Vanhassakin on aatteen ja asioiden puolesta vielä riittävästi poweria kunhan sen itse oikein oivallamme.
Erkki Tuomioja
Uutispäivä Demari 31.12.2009
