Vaalirahoitus on kevään suuri teema politiikassa. Kehittyvien Maakuntien Suomea ja muita liikemaailman rahasampoja koskevien paljastusten on väitetty saattavan koko poliittisen järjestelmämme kyseenalaiseksi. Tämä on historiatonta liioittelua. Niklas Jensen-Eriksenin tuore kirja metsäteollisuudestamme sodanjälkeisenä aikana auttaa suhteellistamaan kohun oikealla tavalla.
Metsäteollisuus toimi 50- ja 60-luvulla poliittisen toiminnan ja vaalien suurena rahoittajana. Se myös edellytti vastinetta rahoilleen ja myös sitä sai. ”Jos 50-luvulla olisi laadittu luetteloita maailman vähiten korruptoituneista maista, Suomi ei olisi sijoittunut kärkeen”, kirjoittaa tutkija. Teollisuus ei toki ollut ainoa päivänvaloa kestämättömän rahan lähde, vaan sitä tuotiin Suomeen myös dollareina ja ruplina kommunismin vastustamisen tai edistämisen merkeissä. Kyse ei ollut vain poliittisesta valonarkuudesta vaan myös silloisten, nykyistä löysempien kirjanpito- ja verosääntöjen kiertämisestä.
Sosialidemokraattien osalta 40- ja 50-luvun menettelyjä on Mikko Majander valottanut mainiossa kirjassaan Demokratiaa dollareilla. Tällaista historiallista avoimuutta kaikki vanhat voimat eivät SDP:ssäkään katsoneet hyvällä, vaikka edelläkävijän rooli oli tässä puolueelle vain kunniaksi ja toivottavasti rohkaisee muita seuraamaan perässä.
Menneisyyden rikkeet eivät tietenkään millään tavoin puolusta tai oikeuta nykyisiä käytäntöjä. Piittaamattomuus säädöksistä on aina lainvastaista vaikkei siitä rikosseuraamuksia olisikaan säädetty. Nyt onneksi näyttää siltä, etteivät kansalaiset tyydy vain siihen, että ilmoitukset tehdään nykyisten säädösten mukaan, vaan haluavat että kaikki poliittinen vaalirahoitus on saatettava avoimeksi ja rahan käytölle asetettava jokin tolkullinen katto.
Ei tule olemaan helppoa löytää yhteisymmärrystä katoista ja rajoista. Vaikka yksikään puolue ei olisikaan täysin puhdas ja rikkeisiin syyllistymätön, on ongelma suurin vanhoille porvaripuolueille, joiden rahoituksessa on kyse muihin nähden moninkertaisista summista liikemaailmasta kerättyä rahaa.
Tähän asti on puhuttu vain ehdokkaiden vaalirahoituksesta ja sen avoimuudesta, mistä on haluttaessa mahdollista saada uudet tiukemmat säännökset voimaan jo ennen syksyn kunnallisvaaleja. Yhtä tarpeellista myös on, että puolueiden taloutta ja rahoitusta koskevat säädökset uusitaan samojen täydellisestä avoimuudesta lähtevien periaatteiden mukaisesti.
(Kolumni Seura-lehteen 30.5.2008)
