Erkki Tuomioja
”Turvallisuutemme peruspilarit muodostuvat lähellä ja kaukana”, ministerien Erkki Tuomiojan ja Paula Lehtomäen yhteisartikkeli
Helsingin Sanomat, 6.12.2004
Vielä vuosikymmen sitten ennakoitiin globalisaation puristavan yksittäisten valtioiden roolin ahtaammaksi. Kansainvälisen politiikan muutokset eivät ole kuitenkaan vain heikentäneet valtioiden toimintamahdollisuuksia: monessa tapauksessa mahdollisuudet, ja myös velvollisuus toimia ja vaikuttaa ovat korostuneet.
Kaikilla maailman mailla on turvallisuuteen, ympäristöön, terveyteen ja kauppaan liittyviä yhteisiä etuja, joihin kansallisten etujen tulee sopeutua. Valtiot joutuvat myös yhä enemmän jakamaan vastuuta ja tekemään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Yli 300 hallitusten välistä organisaatiota, ylikansalliset yritykset ja kansalaisjärjestöt tuovat globaaliin maailmaan ristikkäisiä ja päällekkäisiä intressejä. Omien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kansal-lisvaltioilta uudenlaisia koalitioita ja ennakkoluulottomampaa kumppanuutta.
Myös turvallisuuspoliittinen toimintaympäristömme on kokenut perusteellisen muutoksen. Globalisaation myötä Suomenkin turvallisuus kytkeytyy laajempaan kansainväliseen ympäristöön. Perinteisten ja uusien uhkien torjunta edellyttää laaja-alaista ja johdonmukaista yhteistoimintaa monilla eri aloilla.
Muuttuvassa toimintaympäristössä valtion ja ulkopolitiikan keskeisin tehtävä on kansalaisten turvallisuuden takaaminen ja hyvinvoinnin edistäminen. Lähialueidemme olosuhteet ja toimivat suhteet naapurimaihin muodostavat edelleen turvallisuutemme lähtökohdan. Globalisaatio on kuitenkin auttanut meitä näkemään linkin köyhyyden ja ihmisoikeuksien puuttumisen, sekä maailmaa ravistelleiden terroritekojen ja muiden kriisien välillä.
Pelkkä sopeutuminen ja mukautuminen ei ole Suomen strategia, vaan pyrimme vaikuttamaan globalisaation reunaehtoihin. Yhtäältä se tapahtuu toimimalla olemassa olevien organisaatioiden kautta, toisaalta globaalihallinnan vaatimukset edellyttävät ulkoasiainhoidolta tänä päivänä aivan uudenlaista dynaamisuutta, joustavuutta ja luovuutta myös yhteistyön suhteen. Uusia uhkia on lähes mahdotonta torjua yksin, eikä niiltä voi suojautua eristäytymällä omien rajojen taakse.
Tukenamme globalisaation hallinnassa on erityisesti jäsenyys Euroopan unionissa ja toimiminen monenkeskisen järjestelmän kautta. Euroopan unioni on maailman johtava toimija, kun ratkotaan valtioiden rajoja ylittäviä ongelmia. Unionin kansainvälinen rooli ei kuitenkaan ole aina ollut niin vahva, kuin mihin sillä olisi potentiaalia. EU kaipaakin vahvistusta ulkoiseen toimintakykyynsä. Unionin nopean toiminnan joukot tuovat osaltaan sellaisia resursseja, joiden olemassaolo nostaa toimintamme painoarvoa merkittävästi. Samaa nopeutta ja valmiutta tarvitaan myös siviilikriisinhallinnassa. Unioni ja sen jäsenmaat ovat maailman suurin kehitysavun antaja. Tämän avun entistä parempi koordinaatio edesauttaa yhdessä sovittujen kehityspoliittisten tavoitteiden saavuttamista, ja luo osaltaan tasapainoisempia lähtökohtia kansainväliselle kehitykselle.
Monenkeskisessä yhteistyössä uudenlaiset alueelliset ja asiakohtaiset koalitiot muuttavat joskus yllättävästikin perinteisiä toimintalinjoja. Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa neuvotteluasetelmat muuttuivat entistä haasteellisimmiksi, kun Intian, Brasilian ja Kiinan johdolla syntyi uusi kehitysmaaryhmä. Eräät uudet kansainväliset sopimukset, kuten Ottawan miinankieltosopimus ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustaminen, saivat alkunsa samanmielisten hallitusten ja kansalaisyhteiskunnan yhteisistä ponnisteluista. Brasilian ja Ranskan presidenttien uusi aloite köyhyyden hävittämiseksi uudentyyppisen kehitysrahoituksen avulla on tuore esimerkki pohjois-etelä -jakolinjan ylittävästä liittoutumisesta.
Myös Suomi pyrkii parhaansa mukaan löytämään uusia strategisia kumppaneita tässä kansainvälisen politiikan uudessa dynamiikassa. Tasavallan Presidentti Halonen on yhteistyössä Tansanian presidentti Mkapan kanssa ollut johtamassa Maailman työjärjestö ILO:n globalisaation sosiaalisia vaikutuksia selvittänyttä komissiota. Saman hengen aloite on yhteistyössä Tansanian kanssa käynnistetty Helsinki-prosessi.
Helsinki-prosessi on nimensä mukaisesti prosessi, jonka tavoitteena on kehittää kansainvälistä globalisaation hallintaa. Helsinki-prosessin tarjoamalla dialogilla voidaan vahvistaa ymmärrystä ja yhteistyötä hallitustason neuvottelujen tukemiseksi esimerkiksi WTO:ssa. Helsinki-prosessilla Suomi on mukana vaikuttamassa käynnissä olevaan kansainvälisten suhteitten muutokseen. Prosessissa syntyy myös ulkopoliittista pääomaa, jota voidaan käyttää muissakin yhteyksissä.
Suomen taloudessa ulkomaankaupalla on ratkaisevan keskeinen asema, sillä vientimme arvo on 40 prosenttia BKT:sta. Maailmankaupan mahdollisimman vapaa kulku – sääntöpohjaisen kauppajärjestelmän puitteissa – turvaa suomalaisen hyvinvoinnin edellytyksiä. Osa tätä sääntöpohjaisuutta on se, että kaupassa pyritään ottamaan huomioon muilla foorumeilla saavutettuja sopimuksia esimerkiksi ympäristön ja työvoiman suhteen. Vaikka varsinainen kauppapolitiikka hoidetaan nykyään EU:n kautta, on kahdenvälisten kaupallisten kysymysten hoidolle edelleen jatkuvaa kysyntää suomalaisen elinkeinoelämän piiristä. Suomen kannalta WTO:n kauppaneuvottelukierroksen onnistunut loppuun saattaminen on tärkeää.
Käynnissä olevalla WTO-neuvottelukierroksella ovat kehitysmaiden taloudelliset edut ensimmäistä kertaa voimallisesti esillä. Suomi tukee kehitysyhteistyössään kumppanimaitaan kauppakysymysten integroimisessa niiden omiin köyhyydenvähentämisstrategioihin. Olemme nostaneet kaupan ja kehityksen teemaa esiin myös esimerkiksi OECD:n piirissä.
Suomen kaltaisella maalla on varmasti hyötyä ulkopolitiikan laaja-alaisesta keinovalikoimasta, ennakkoluulottomista asiakohtaisista kumppanuuksista ja verkottumisesta. Suomalaisten asiaa edistetään parhaiten avoimessa vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa.
