Erkki Tuomioja
ASEET VARIKOILLE (Osa 2)
– kolumni Tanotorveen
Albertinkadun ampumaradan murhenäytelmä on yhdellä tasolla tietenkin käsittämätön ja ainutkertainen tapahtuma, mutta yhtä lailla sellainen, jota olen pitkään ennustanut. Niitä nähdään Suomessa enemmänkin, ellei aselainsäädäntöä saada järjestykseen.
Onneksi monet näyttävät heränneen nyt vaatimaan samaa mitä tällä samalla otsikolla kolme vuotta sitten Tanotorvessa esitin, kun vähän aiemmin oli tullut julki tieto puolustusvoimien keräilijöille myymistä toimivista sarjatuliaseista. Vaikka tämä saatiin päättymään ei tuliaseiden yleistymiselle muuten ole tullut uusia esteitä.
Näiden tahojen äänitorveksi on asettunut mm. Kauppalehden Lauri Helve, joka lähtee siitä logiikasta, että kun Albertinkadun tappajanaisella ei kerran ollut aseenkantolupaa niin mitään uusia rajoituksia ei tarvita, sillä tapot tekee aina roisto tai mielenvikainen.
Poliittinen logiikka vie Helveen mukaan siihen, että ”tavallisten, kilttien, nuhteettomien ihmisten valvonta ja säädökset tiukkenevat muutamien roistojen vuoksi”. Mutta mitä ne tavalliset kiltit ihmiset ovat, jotka tarvitsevat käsiaseita sarjatuliaseista puhumattakaan ja mahdollisuutta purkaa paineitaan city-keskustan kellarien ampumaradoilla?
Aserajoitusten logiikka on siinä, että mitä enemmän laillisia aseita yhteiskunnassa vapaasti liikkuu, sitä suuremmalla todennäköisyydellä osa niistä aina rikosten, laiminlyöntien ja vahinkojen kautta päätyy väärien ihmisten käsiin.
Kyse ei ole kuvitelmasta, että ihmiset ilman aseita luopuisivat väkivallasta, enintään siitä että luottamus asevaraiseen turvallisuuteen ja ongelmien ratkaisuun vähenisi. Mielenhäiröön joutunut ihminen saa toki pahaa jälkeä aikaan jo leipäveitsellä, mutta ei yhtä pahaa kuin revolverilla tai rynnäkkökiväärillä.
