Erkki Tuomioja
MITÄ NE NUORET NYT MEINAAVAT?
kolumni Demariin 11.2. 1998
Tampereella ottivat poliisit ja erilaisia maailmaan vääryyksiä vastaan mieltään
osoittava nuoriso yhteen. En ollut paikalla enkä muutenkaan tiedä mitä todella
tapahtui. Epäilen, että jos tapahtumissa oli mukana provokaatiota niin sitä
esiintyi molemmin puolin. Tuntuu siltä, että sekä poliisi että eri toimintaryhmien
aktivistit saisivat läpikäydä samanlaisen itsekritiikin ja koulutuksen kuin
vuonna 1970 Suomessa tehtiin shaahin vierailun poliisimellakoiden jälkeen.
Oikeusministerin ensi reaktio oli kummallinen ja huolestuttava, kun hän
ryhtyi ääneen pohtimaan mielenosoitusoikeuden rajoituksia. Sellaisiin ei ole
tarvetta. Väkivalta, omaisuuden tuhoaminen ja muu laiton toiminta on riittävän
selkeästi jo nyt kriminalisoitu. Maassa ole tapahtunut mitään, joka vaatisi
lakien muuttamista, riittää että olemassaolevia lakeja sovelletaan, ja että
siinä soveltamisessa on mukana järki, oikeus ja kohtuus.
Epäilen että oikeusministerin reaktion taustalla on joidenkin
elinkeinoharjoittajien vaatimus liiketoimintansa tehokkaammasta suojelemisesta.
Siihen ei lakimuutoksia tarvita, sillä laillisen liiketoiminnan väkivaltainen
estäminen tai vahingoittaminen ei nytkään ole sallittua. Sen sijaan laki ei
suojaa eikä avoimessa yhteiskunnassa voi koskaan suojata elinkeinonharjoittajaa
tai hänen asiakkaitaan siltä mielipahalta, että joku asettaa näkyvällä tavalla
kyseisen liiketoiminnan eettisen perustan kyseenalaiseksi.
Vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan kannalta erilaiset vähemmistöihin
ja heidän mielipiteenilmaisuihinsa tai muuhun valtanormeista poikkeavaan käytökseen
kohdistuvat hyökkäykset ovat suurempi uhka kuin vääryyksiä protestoivien
nuorten vähäiset ylilyönnit.
* * *
90-lukulainen aktivismi ei ole 60-luvun toisintoa, vaikka sen pyrinnöissä onkin
voittopuolisesti piirteitä joihin vanhana 60-lukulaisena yhdyn. Yksi ero on siinä,
että nykyinen aktivismi suuntautuu suurelta osin ei vain puolueet vaan koko
poliittisen järjestelmän ohittaviin muotoihin.
Vakava tilanne syntyy jos poliittisen järjestelmän ohitus muuttuu samalla sen
kokonaan kyseenalaistavaksi vastakkaisuudeksi. Sopia kysyy, mitä mahdollisuuksia
poliittinen järjestelmä tarjoaa jotta näin ei tapahtuisi.
Nykyinen sateenkaarihallitus on ollut ihanteellisten muutosvoimien toivehallitus
ainakin siltä osin, kun siinä ovat mukana molemmat vasemmistopuolueet ja
vihreät. Jos kaikki nämä voimat nyt leimaantuvat yksituumaisesti esim.
helikopterihankintojen, Emun ja MAI-sopimuksen läpiajajiksi tai toimeentulotuen
leikkaajiksi ei se ainakaan maailman monista vääryksistä tuskaa potevien nuorten
luottamusta politiikkaan ja äänestämiseen kasvata.
Tällä ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, että hallituksen voi sanoa varsin
hyvin hoitaneen maan taloutta ja saavuttaneen myös sellaisen uran, jossa työttömyyden
puolittuminen on näköpiirissä. Hyvillä makrolukemilla kun näyttää olevan vaikeuksia
vakuuttaa edes vanhempia sosialidemokraatteja äänestämisen tarpeellisuudesta.
Suomi näyttää maalta, jossa hallitus hallitsee, eliitti ruikuttaa, nuoriso kapinoi
ja kunnon ihmisten energia menee arjesta selviytymiseen. Jotenkin tämä muistuttaa
aikaa ennen työvenliikkeen nousua.
Sosialidemokratian on aika tulla ulos kuorestaan.
