Myös kulttuurissa on ajateltava maailmanlaajuisesti ja toimittava paikallisesti 

”All Politics is local” – kaikki politiikka on paikallista, on mietelause joka useimmiten laitetaan Yhdysvaltain edustajainhuoneen pitkäaikaisen puhemiehen Tip O’Neillin tiliin. Triviaalilla tasolla se viittaa mm. siihen, että lähes kaikissa demokraattisissa maissa edustajat valitaan edustustehtäviinsä jostain suuremmasta tai pienemmästä mutta joka tapauksessa rajatusta vaalipiiristä, ja että tullakseen valituksi on edustajan kyettävä vastaamaan niihin toiveisiin, huoliin ja pelkoihin jotka ovat vaalipiirissä päällimmäisinä.

Tosiasiassa politiikassakin määräävät tänä päivänä paljon paikallisuutta laajemmat asiat, vaikkakin niihin enimmäkseen reagoidaan sillä perusteella, miten ne näkyvät ja tuntuvat paikallisesti. Se mikä pitää paikkansa politiikan suhteen on vielä selvemmin tosiasia kulttuurin suhteen.

Siksi onkin paikallaan kysyä mikä on paikallisuuden ja sen kansallisen tason sovellutuksen eli nationalismin merkitys tämän päivän maailmassa? Elämme nimittäin aikaa jolloin kaikki nämä käsitteet ja niiden kuvaamat asiat ovat mullistuksen alaisina.

Me elämme maailmassa, jossa keskinäinen riippuvuus, niin hyvässä kuin pahassa, ja aivan siitä riippumatta pidämmekö tätä hyvänä vai pahana, on olotila joka koskee meitä kaikkia. Globalisaatio sitoo kohtalomme ja menestyksemme yhteen aivan siitä riippumatta olimme sitten pienen kääpiövaltion tai ydinaseilla varustetun supervallan asukkaita.

Suurin syy tähän on väestönkasvu, joka yksin minun elinikäni aikana on enemmän kuin kolminkertaistanut maailman väkiluvun nykyiseen 7.6 miljardiin.

Kasvukerroin on taittunut, mutta ennen kuin se maailmanlaajuisesti tasaantuu nousee väkiluku kymmeneen tai yhteentoista miljardiin. Miten tässä maailmassa toteutetaan ilmastonmuutoksen pysäyttävä ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttävä siirtymä kestävään kehitykseen on koko maapallon yhteinen haaste. Miten sen saavutamme kun jo nyt ylikulutamme suruttomasti sen mitä maailman ekologinen ympäristö kestää?

Emme itse asiassa varmuudella tiedä vieläkö voimme toteuttaa siirtymisen ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen.

Yksi asia on kuitenkin varma: ne menettelytavat ja uskomukset jolla kansakunnat ja valtiot ovat aiemmin historiassa etsineet menestyksensä avaimia, eivät enää toimi. Ekologiset tosiasiat eivät taivu voimapolitiikan uhkauksiin, kestäviä etuja ei enää voida saavuttaa muiden valtioiden kustannuksella ja rajoja sulkemalla emme enää voi eristäytyä ja suojella itseämme epätoivotuilta ja pelottavilta asioilta.

Globalisaatiota ei voi perua, ja miksi sitä edes yrittäisimme kun tietää miten se on kasvattanut vaurautta koko maapallolla ja toisen maailmansodan jälkeen nostanut sadat miljoonat ihmiset pois jatkuvan nälänhädän uhan alla elämisestä. Vaurautta kasvattava globalisaatio jakaa sitä kuitenkin aikaisempaa epätasaisemmin ja on vienyt demokraattisiltakin kansallisvaltioilta valtaa markkinavoimille ilman, että ylikansallisella tasolla on päästy, osattu tai aina haluttukaan ottaa otetta globaaleista markkinavoimista. Globalisaatio on saatettava valtioiden ohjaukseen.

Maailman, Suomen ja oman kotiseutumme tulevaisuus on nykyisessä keskinäisen riippuvuuden maailmassa turvattavissa vain mahdollisimman laajalla, monenkeskisellä kaikkien maailman maiden yhteistyöllä. On siis ajateltava maailmanlaajuisesti, mutta myös toimittava paikallisesti.

Kun maailma koko ajan kasvaa yhteen myös ihmisten liikkuvuus lisääntyy. Synnyinseutu on yhä harvemman ihmisen kotiseutu ja monet voivat vaihtaa asuinpaikkaansa useamman kerran elämänsä aikana.

Kun 30 vuotta sitten reilu prosentti Suomessa asuvista oli muualla kuin Suomessa syntyneitä, niin nyt luku on yli seitsemän prosenttia: Helsingissä se on yli 14 prosenttia ja täällä Tuusulassakin yli viisi prosenttia.

Suomi on silti vielä perässäkävijä maa muuhun Eurooppaan verrattuna. Koko EU-alueella se on 12 prosenttia, suurimmillaan Luxemburgissa 47 %; Itävallassa melkein 20 prosenttia, Ruotsissa melkein 19 prosenttia ja Belgiassa, Irlannissa ja Saksassa noin 17 %.

Nämä luvut aliarvioivat todellista muutosta, koska maahanmuuttajien uusissa kotimaissaan syntyneet lapset eivät enää ole muualla syntyneitä.

Ja jos katsomme kotimaan muuttoliikettä niin sen seurauksena esim. helsinkiläisistä vain 40 prosenttia eli vähemmistö on syntynyt nykyisessä kotikunnassaan. Vain niukka enemmistö oli ylipäätään Helsingin seudulla (Tuusula ml) syntyneitä. Vantaalla syntyperäisiä vantaalaisia on alle  30 prosenttia asukkaista. Harvassa ovat ylipäätään sellaiset kunnat Suomessa, joiden asukkaista puoletkaan kuuluisi kunnan syntyperäiseen kantaväestöön.

Miten tähän tulee suhtautua? Tällainen muuttoliike ei ole vain nykyisyyttä, vaan se on myös menneisyyttä ja vielä enemmän tulevaisuutta. Kun riittävän pitkälle kaivamme minkä tahansa kansakunnan tai ihmisryhmän juuria olemme kaikki niin perimältämme sekarotuisia kuin maahanmuuttajiakin. Monet nykyisistä valtioista ovat aivan viimeksi kuluneiden vuosisatojen aikanakin syntyneet uusia kansakuntia muodostaneista muuttoliikkeistä.

Mikään ei viittaa siihen, että muuttoliikkeet tulisivat loppumaan saatikka hidastumaan. Eikä kyse ole vain konflikteja ja sotaa pakenevista ihmisistä – tällaisia turvapaikan tarpeessa olevia on muuttavista ihmisistä vain hyvin pieni osa – joten taikasauva jolla lopettaisimme heti sodat ja konfliktit eivät sitä pysäyttäisi. Ilmastonmuutos tulee päinvastoin pakottamaan edelleen kasvavan määrän ihmisiä hakeutumaan elinkelpoisiin ympäristöihin.

Syitä muuttoliikkeisiin on siten monia, ja, kuten päivien teema muistuttaa, myös kulttuuri liikuttaa, sekä negatiivisena työntötekijänä näivettyvän kulttuuritarjonnan oloista ja positiivisena veto-tekijänä kulttuurisesti houkutteleviin oloihin.

Haasteena on muutosten ja muuttoliikkeiden nopeus ja hallitsemattomuus, joka synnyttää pelkotiloja ja rajat kiinni-reaktioita. Hallitsemattomat muuttoliikkeet tuovat mukanaan tietenkin myös todellisia ongelmia.

Näistä isoimmat eivät suinkaan liity massiiviseen rikollisuuteen saatikka terrorismiin, vaan seurauksiin, joita aiheuttaa kykenemättömyytemme ja usein myös haluttomuutemme toimia niin, että maahan muuttaneille järjestetään heti mahdollisuus työntekoon, opiskeluun, kielen oppimiseen ja kanssakäymiseen muiden suomalaisten kanssa tavalla ja kaikenpuoliseen kotoutumiseen.

Suomalaiset jotka 120 vuotta sitten lähtivät parempaa tulevaisuutta itselleen ja perheilleen rakentaakseen Pohjois-Amerikkaan tai 60 vuotta sitten Ruotsiin ovat kokeneet samanlaiset ennakkoluulot ja vaikeudet kuin yleensäkin maahanmuuttajat, mutta myös menestyneet ja antaneet arvostusta ansaitsevan panoksen uuden kotimaansa talouden ja kulttuurin kehitykselle.

Se että kaikki maailman maat ja valtiot tulevat olemaan koko ajan kasvavassa määrin monikulttuurisia, monietnisiä ja moniuskonnollisia ei suinkaan ole uhka vaan valtava mahdollisuus niin talouden kuin kulttuurin kehittämiselle – sekä kansallisesti, mutta kenties vielä enemmän paikallisella tasolla.

Samalla tavoin kuin pyrkimys omavaraistalouteen ilman kansainvälistä vaihdantaa johtaa hyvinvoinnin leikkauksiin ja köyhtymiseen, merkitsee myös vain omaan napaan tuijottavan kulttuurin vaaliminen sen näivettymistä. On vaikea löytää esimerkkejä sellaisesta suomalaisesta kulttuurista, joka ei olisi myös ottanut vastaan ja omaksunut vaikutteita muista kulttuureista, ja joka juuri siitä syystä suomalaisen omaleimaisuuden säilyttäessäänkin puhuttelee myös muista kulttuuritaustoissa kasvaneita.

Rohkeasti siis lainaamaan, omaksumaan ja muokkaamaan muualta tulevia virikkeitä, kuten populaarimusiikissa olemme tangon omaksuessamme tehneet.

Monikulttuurisuuden täytyy kuitenkin olla vakaasti ankkuroitunut tiettyihin yhteisiin periaatteisiin ja arvoihin. Tällaisia ovat YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen säädökset, joita myös Suomen lainsäädännössä sovelletaan ja kunnioitetaan.

Pienen mittakaavan kulkumiehenä tunnustaudun itsekin useamman kotiseudun ihmiseksi. Olen syntyperäinen, Töölössä jo puoli vuosisataa asunut helsinkiläinen, jolla on lapsuusajalta siteitä myös Lontooseen, Geneveen ja Tukholmaan. Sukujuurien kautta olen tutustunut lisäksi virolaisuuteen ja kantahämäläisyyteen, puolisoni kautta myös pohjoissatakuntalaisuuteen.

Tuusulalaisuus on myös syvälle identiteettiini juurtunut. Jo vanhemmillani ja isovanhemmillani on ollut vahvoja siteitä Tuusulaan ja pidän itseäni hyvinkin puolituusulalaisena, joka nauttii samoista Tuusulan luontoon, asukkaisiin ja historiaan liittyvistä kokemuksista kuin kunnan vakituiset asukkaat.

En koe etten olisi mistään kotoisin, vaan on paremminkin niin, että minun on ollut mahdollista solmia kotiseutusuhteita moniin erilaisiin ympäristöihin, paikkoihin ja ihmisiin, jotka ovat kasvattaneet ymmärrystäni, rikastuttaneet elämääni ja antaneet mahdollisuuksia tutustua erilaisiin kulttuuritaustoihin ja imeä niistä vaikutteita.

Muuttoliikkeet itse asiassa korostavat niin synnyinseudun kuin kotiseudunkin merkitystä ihmisille, eikä niiden välille ole tarpeen rakentaa minkäänlaista keinotekoista vastakkaisuutta. On tärkeää, että kaikilla ihmisillä on heidän aiemmasta taustastaan riippumatta mahdollisuus elää turvallisessa ja tutussa ympäristössä ja tuntea se kotiseudukseen. Suomalaisille luonnonympäristö on usein ensin mainittu kotiseudun ominaisuus Maamme-laulusta alkaen. Ihmiset ja se miten he osaavat ja onnistuvat keskinäisen kanssakäymisensä järjestämään, on kuitenkin kotiseudun tärkein tekijä.

Kulttuuritarjonnan ja laajemmin paikallisen kulttuuri-ilmapiirin merkitys kuntien ja paikallisyhteisöjen menestystekijänä on jo nyt suuri ja tulee kasvamaan edelleen.

Kulttuurien ymmärtäminen ja erilaisuuden hedelmällinen yhteistyö vaatii myös historian tuntemusta. Historioitsijana korostan aina sitä, että ellemme tiedä miten ja mistä olemme tulleet siihen missä tänään olemme ja ellemme ymmärrä sitä miten paikallinen historia nivoutuu laajempaan ja viime kädessä maailmanlaajuiseen historiaan, emme näe tulevaisuuteenkaan.

Historian vangiksi jäävät helpoimmin sitä tuntemattomat, sillä elämme tänään sellaisessa maailmassa, jossa mikään ei ole kuten ennen ja jossa vain menneisyyteen tuijottamalla voimme ajautua suorastaan tuhoon.

Ajattele maailmanlaajuisesti ja toimi paikallisesti on tarpeellinen ohje, jos mielimme vielä maailmanlaajuisesti päästä kestävän kehityksen uralle siinä lyhyessä ajassa, joka meillä on siihen käytettävissä.