William Dalrymple, The Last Mughal. The Fall of a Dynasty, Delhi, 1857, Penguin Books, Intia 2007

 

dalrymple

Viimeinen moguli

”Moguli” nimitys on yleisimmin liitetty media-alan omistajiin ja mediaimperiumien hallitsijoihin, kuten ehkä tunnetuimmin sotia edeltäneen Hollywoodin yksinvaltaisiin studiopomoihin. Suomessa mediamoguliksi on ristitty toistaiseksi vain Aatos Erkko. Alkuperäinen nimitys on oikeassa muodossaan ”mughal”, ja se tulee farsinkielisestä mongolia tarkoittavasta sanasta.

Mogulien imperiumin perustivat v. 1526 Tsingiskaanin jälkeläisinä itseään pitäneet keskiaasialaiset, islaminuskon omaksuneet turkkilais-mongoliset heimot, ja se kattoi laajimmillaan lähes koko Intian niemimaan. Viimeinen moguli oli Bahadur Shah Zahar, joka vuodesta 1837 istui Delhissä sijainneessa palatsissaan aina vuoteen 1857, jolloin britit lopettivat sepoy-kapinan jälkeen tämän kuningaskunnan. Tosiasiassa mogulit olivat jo 1700 luvun puolivälissä menettäneet valtansa hindu-uskoisille marathoille ja alueellisesti valtaa käyttäville ruhtinaille. Tosiasiassa myös marathat menettivät pian valtansa briteille, jotka jättivät sen käytön Itä-Intian kauppakomppanialle.

Tämä oli tilanne, kun moninainen tyytymättömyys brittien hallintoon purkautui ns. sepoy-kapinassa v. 1857. Sepoyt olivat kauppakomppanian paikallisia palkkasotureita. Heitä oli 300 000, kun kaikkia komentopaikkoja hallinneita brittisotilaita maassa oli vain 50 000. Kapinan laukaisi uusien brittikiväärien käyttöönotto, joiden patruunoiden huhuttiin, eikä ihan aiheetta, olevan naudan- ja sianrasvalla voideltuja, joka loukkasi niin hindu- kuin muslimisepoysotilaita, joiden olisi ollut purtava patruunoiden voidellut paperikuoret auki suussaan aseen lataamiseksi.

Kaikki sepoyt eivät kapinaan yhtyneet, mutta se sai riittävän laajuuden uhatakseen koko brittihallintoa. Kapinalliset saivat Delhin haltuunsa ja painostivat jo 82-vuotiaan heikkotahtoisen ja päättämättömän mogulin ottamaan kapinan muodolliseen johtoonsa. Kapinaliike oli epäyhtenäinen ja siinä yhdistyivät uskonnollisen ja nationalistisen kapinan piirteet. Niin sepoyt kuin Delhin asukkaat jakaantuivat aika tasaisesti muslimeihin ja hinduihin joiden rinnalla britit ja muut kristityt olivat häviävän pieni vähemmistö – ja muslimi moguli Bahadur Zahar pyrki suhtautumaan molempiin tasaveroisesti. Kapinaliike sai kuitenkin sepoy-sotilaiden  ulkopuolelta kasvavaa tukea äärislamisteilta, jotka halusivat tehdä siitä jihadin eli pyhän sodan ja joiden asejoukkojen määrä Delhissä nousi samoihin lukuihin kuin sepoy-kapinallisten.

Kapina ja sen kukistaminen olivat molemmat kammottavan verisiä ja julmia. Kapinallisten saapuessa Delhiin surmattiin suurin osa briteistä, joista vain osa pääsi pakenemaan. Moguli koitti julmuuksia hillitä ja suojella brittejä, mutta heikolla menestyksellä. Kun britit siten uskollisten joukkojen kanssa pitkän piirityksen jälkeen valtasivat Delhin oli kosto vähintään yhtä julmaa, eikä siinä säästetty tahtomattaan kapinaan mukaan vedettyä mughalia ja hänen sukulaisiaan.

Bahadur Zaharin henki kuitenkin säästyi, mutta hänet tuomittiin vankeuteen Burmassa ja mughalivallan viimeisetkin rippeet hävitettiin. Brittien emämaassa vaadittiin myös koko Delhin kaupungin hävittämistä. Suhtautuminen muslimeihin oli brittipiireissä kapinan kestäessä yhtä verenhimoista kuin ISIS:n propaganda tänään vääräuskoisia kohtaan.

Vaikka mogulin hirttämistä myös vaadittiin, ei tähän lopulta päädytty vaan hänet tuomittiin sotaoikeudessa hyvin kyseenalaisin perustein vankeuteen, jossa hän viisi vuotta myöhemmin Burmassa käytännössä jo pitkälti dementoituneena kuoli. Kapina teki lopun paitsi mogulien vallasta myös kauppakomppanian erityisasemasta ja sen asejoukot, kiinteistöt ja vallankäyttöoikeus siirtyivät kruunun (valtion) hoitoon.

Skottisyntyinen William Dalrymple on vähintäänkin puoliksi intialainen ja asuu osan ajastaan Delhissä. Tässäkin perusteellisesti tutkitussa ja hyvin kirjoitetussa teoksessa näkyvät sekä hänen korkea ammattitaitonsa historioitsijana että hänen rakkautensa Intiaan ja sen pääkaupunkiin Delhiin.

Marraskuu 2016

 

 

 

 

 

 

Trump ja republikaanit globaaleina riskeinä

On jokseenkin mahdotonta kirjoittaa Yhdysvaltain presidentinvaaleista jotain sellaista, jota ei olisi jo tuhansissa kommenteissa, mutta tässä vielä yksi lisää.  Useimmat eurooppalaiset toivovat nyt parasta mutta pelkäävät pahinta. Pahin voi tarkoittaa monelaisia kriisejä ja katastrofeja. Ei ole erityisen vaikeata kuvitella miten tällaisia voi syntyä, mutta myös se paras johon monet toivonsa asettavat voi olla varsin epämiellyttävää. Ajatus kulkee jotenkin siten, että kaikki järjestyy kunhan Trump luopuu villistä retoriikastaan ja unohtaa typerät ja löysät lupauksensa ja jatkaa sillä sovittelevalla ja maltillisella linjalla, joka leimasi hänen vaalien jälkeistä kiitospuhettaan. Tämä toivo tulee, niin uskon, toteutumaan ainakin globalisaation aiheuttamia menetyksiä ja marginalisoitumista pelkäävälle amerikkalaiselle työväenluokalle suunnattujen lupausten osalta.

Trumpin ohjelmassa ei ollut juuri mitään sellaista, joka olisi auttanut työväenluokkaa, ehkä talouskasvua joksikin aikaa vauhdittavia massiivisia infrastruktuuri-investointeja lukuunottamatta. Hänen konkreettisemmat esityksensä veroalennuksista ja uhkaukset sulkea rajat sekä vierailta ihmisiltä että heidän valmistamiltaan ja USA:han myymiltään halvoilta tavaroilta voivat vain heikentää työväenluokan asemaa ja kasvattaa tuloeroja. Voi olla, että heikommassa asemassa olevat saavat lohtua siitä, että Trump ei enää toistele Obaman terveysuudistuksen mitätöimistä tavoitteenaan. Mutta sitä, että hän haluaa purkaa kaiken sen ympäristöä suojelevan säätelyn, jonka demokraatit ovat saaneet aikaiseksi, voi tuskin epäillä.

Mitä siis jää jäljelle, jos Trump niin sanotusti saadaan normalisoitua? Republikaaneilla on enemmistö sekä senaatissa että edustajainhuoneessa, ja vaikka teekutsuliike näyttää järjestönä heikentyneen ei sen ideologinen vaikutus ole suinkaan haalistunut. Taantumuksellisimmat voimat puolueessa valmistautuvat ottamaan presidentin haltuunsa. Viitteitä siitä mitä voidaan odottaa antaa se, miten sellaiset republikaaniset dinosaurukset kuin Newt Gingrich, Rudy Giuliani tai Sarah Palin on kaikki mainittu mahdollisina ministereinä Trumpin uudessa hallituksessa.

Se taantumuksellinen politiikka, joka tästä voi seurata, tulee myös betonoitua uusien äärikonservatiivisten tuomareiden nimityksillä Yhdysvaltain Korkeimpaan Oikeuteen.

Trumpin politiikka sisältää huomattavasti enemmän epävarmuustekijöitä kuin Putinin, jota pidetään erityisen arvaamattomana.

Huolestuttavinta on, että Pariisin ilmastosopimusta tervehtinyttä maailmaa uhkaavat nyt ilmaston lämpenemisen olemassaolon kieltävät Trump ja republikaanit.

Pariisin sopimuksen romuttaminen on paljon vaarallisempi ja synkempi asia kuin TTIP -neuvottelujen todennäköinen hautaaminen. Jos Trump tätä todella yrittää, tulee muun maailman olla valmis ottamaan käyttöön sellaiset vientitavaroiden valmistamisessa syntyneisiin hiilidioksidipäästöihin suhteutetut tullit, jotka estävät Yhdysvaltoja tai mitä tahansa muuta maata tavoittelemasta lyhytaikaista taloudellista etua sivuuttamalla vastuunsa osallistua ponnisteluihin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Trumpin menestyksestä on otettava opiksi monenlaisia tärkeitä asioita. Suosittelisin Bernie Sandersin kuuntelemista, miehen joka demokraattien ehdokkaana olisi voinut pysäyttää Trumpin.

Liberaalit ja sosialidemokraatit eivät kykene pysäyttämään oikeistopopulismin etenemistä elleivät ne oikeasti pysäytä eriarvoisuuden jatkuvaa kasvua kaventamalla tulo- ja varallisuuseroja, jotka muuten uhkaavat koko liberaalia demokratiaa.

Käännös 16.11. 2016 Hufvudstadsbladetissa julkaistusta kolumnista

 

Trump och republikanerna som globala risker

Det är väl omöjligt att skriva något sådant om presidentvalet i USA som inte skulle redan har sagts i tusentals olika kommentarer, men här är en till.  I Europa de flesta hoppas nu för det bästa och fruktar det värsta. Det värsta kan vara olika kriser och katastrofer. Det är inte särskilt svårt att föreställa sig hur dessa kunde uppstå, men också det bästa många hoppas på kan vara föga lockande. Tankegången tycks vara att allt ordnar sig bara Trump överger sin vilda retorik och glömmer sina dumma och lösa löften och fortsätter på den försonliga och moderata linjen som han gav uttryck för i sitt tacktal efter valen. Denna önskan kommer också, tror jag, att förverkligas, åtminstone beträffande alla de löften som var riktad till den amerikanska underklassen som känner sig hotad av de förluster och marginalisering som globalisering har medfört.

Trump hade ju inget program som kunde hjälpa underklassen, kanske med undantag av de massiva investeringar i infrastrukturen, som kan ge en betydande men knappast långvarig tillväxtimpuls. Men hans konkreta förslag om skattesänkningar och hot om att stänga gränser emot både främmande människor och de billigare varor som de tillverkar och säljer till USA, kommer bara att förvärra underklassens ställning och öka inkomstklyftorna. Kanske kan de minst lottade vara nöjda med det att det ser nu ut som Trump skulle avstå från försök att annullera Obamas hälsovårdsreform, men det att han vill avreglera all den miljölagstiftning som demokraterna har åstadkommit kan knappast ifrågasättas.

Men vad kvarstår om Trump s.a.s. skulle bli normaliserad? Republikanerna har majoriteten både i senaten och representanthuset och även om tekalasfalangen tycks ha organisatoriskt försvagats har dess ideologisk inflytande inte svalnat. Nu ser de mest reaktionära krafter i partiet redo att ta över presidentskapet. En antydning om vad kan väntas är sådana republikanska dinosaurier som Newt Gingrich, Rudy Giuliani och Sarah Palin som alla har nämnts som eventuella medlemmar i den nya regeringen.

Den reaktionära politiken som dessa kan åstadkomma kommer att cementeras med nya ultrakonservativa utnämningar till USAs Högsta Domstol.

Det finns betydligt mycket mera osäkerhetselement i Trumps än i Putins politik, som allmänt anses vara oförutsebar. På sikt är det mest oroande att världen, som välkomnade Paris avtalet, hotas nu av Trumps och republikanernas förnekande av Global Uppvärmning.

Paris-avtalets skrotande är flera gånger farligare och dystrare än det sannolika begravandet av TTIP avtalet. Skulle Trump faktiskt försöka göra det bör resten av världen vara beredd att ta i bruk tullar grundat på mängden av koldioxid som exportvarornas tillverkning har krävt, för att förhindra att USA eller något annat land kan inte få kortsiktig ekonomisk nytta från att ignorera sitt ansvar för att vara med att stoppa klimatförändringen.

Det finns många viktiga lärdomar att ta från Trumps framgång. Jag rekommenderar att lyssna till Bernie Sanders, mannen som kunde ha stängt vägen för Trump hade han varit demokraternas presidentkandidat.

Vi liberaler och socialdemokrater kan inte hejda högerpopulismens frammarsch om vi inte riktigt tar itu med den växande ojämlikheten med åtgärder som minskar inkomst- och förmögenhetsskillnaderna som annars hotar spräcka hela den liberala demokratin.

I dag kolumn i Hufvustadsbladet 16.11.2016