Ilmassa leijuu taas kaikenlaisia veronalennusvaatimuksia. Elinkeinoelämän keskusliitto esittää yritysveron pudottamista 15 prosenttiin eli lähes kahden miljardin tulonsiirtoa. Ja kun tulosopu kangertelee on myös herätetty henkiin ajatus sen ostamisesta veroalennuksilla. Kehysriihessä tällaiset toiveet muuntuisivat vaatimuksiksi uusista hyvinvointivaltion alasajoa vauhdittavista menoleikkauksista.Verorakenne ei toki ole pyhä asia. Epätervettä veronkiertoa voidaan vähentää verotusta selkiyttämällä ja kikkailuun rohkaisevia vähennyksiä karsimalla. On myös perusteita sille, että verotuksen tulisi paremmin tukea yritysten tervettä tulorahoitusta ja sen käyttöä uusia työpaikkoja luoviin investointeihin. Jos tähän vakavasti pyritään on se mahdollista, mutta vain edellyttäen että rahansa osinkoina ja bonuksina ulosottavat omistajat ja johtajat maksavat vastaavasti enemmän veroa tuloistaan. Tämä tukisi paitsi työllisyyden lisäämistä myös hallitusohjelman eriarvoisuuden vähentämistavoitetta.18.2. 2013
Mary-Kay Wilmers, The Eitingons. A Twentieth-Centrury Story, Verso, 476 s., USA 2012
Eitingonit
Eitingonien sukujuuret löytyvät nykyisen Valkovenäjän pikkukaupungeista, joissa juutalaisväestön osuus oli erittäin merkittävä aina toista maailmansotaa edeltävään aikaan saakka. Tähän samaan sukuun kuuluva London Review of Booksin toimittaja Mary-Kay Wilmers alkoi Neuvostoliiton romahduksen jälkeen parikymmentä vuotta sitten kiinnostua juuristaan ja kerätä aineistoa kirjaa varten. Vaikka suvun muitakin henkilöitä ja heidän suhteitaan eritoten Wilmersin omassa perhepiirissä esitellään kirjassa, on se kuitenkin käytännössä kolmen hänen kaukaisemman sukulaisensa – Wilmersin isoisän serkkuja – rinnakkain kulkeva kolmoiselämäkerta.
Kolmikosta aikanaan vähiten tunnettu, mutta jälkimaailman silmissä tunnetuin oli Leonid (tai oikeammin Naum) Eitingon (1899-1981). Leonid liittyi jo alle kaksikymppisenä nuorukaisena bolshevikien riveihin ja toimi vuodesta 1920 alkaen Tshekan ja sen seuraajien palveluksessa agenttina, joka lähetettiin eri puolilla maailmaa – mm. Kiinaan, Turkkiin ja Espanjaan –edistämään vallankumouksen asiaa. Hänen erikoisalanaan olivat ”erityistehtävät”, joihon kuului Stalinin vastustajien fyysinen eliminointi. Tunnetuin Eitingonin uhreista oli Trotski. Hän ei itse ollut Trotskin tappaneen jäähakun käyttäjä, mutta oli se Trotskia Meksikoon seurannut agentti joka taustalla organisoi attentaatin.
Vaikka Trotskin murhasta kiitollinen Stalin lupasi, ettei Leonid Eitingoniin koskettaisi niin kauan kun diktaattori eli, päättyi hänenkin uransa vuonna 1951 vangitsemiseen, kymmenien muiden sionistisesta salaliitosta epäiltyjen juutalaisten kanssa. Stalinin kuole ma vapautti Leonidin vain hetkellisesti, sillä hän oli liiaksi pian Stalinin kuoleman jälkeen syrjäytetyn NKVD-pomo Lavrenti Berian miehiä ja hänet vangittiin uudelleen. Häntä ei kuitenkaan kohdeltu vankilassa erityisen huonosti ja hän eli vielä pitkään vuonna 1964 tapahtuneen vapauttamisensa jälkeen. Kaikesta päätellen hänellä oli vahva halu päästä jatkamaan entisiä töitään, mutta siihen hänelle ei enää annettu mahdollsuutta.
Leonidin serkku Max Eitingon (1881–1943) oli Sigmund Freudin ystävä ja kollega. Hän ei välttämättä kuulu psykoanalyyttisen liikkeen suuriin nimiin, mutta oli sen piirissä silti merkittävä vaikuttaja ja toimi vuosina 1927–1933 kansainvälisen psykoanalyyttisen liiton presidenttinä. Natsien valtaantulon jälkeen hän jätti praktiikkansa Berliinissä ja muutti Palestiinaan. Hän nautti suvun turkiskauppaliikkeen tuomasta varakkuudesta eikä hänen tarvinnut ylirasittaa itseään työllä. Hän ei ollut poliittisesti aktiivinen, mutta hänellä oli kontakteja henkilöihin, joiden epäiltiin olevan osallisia valkovenäläisten emigranttien sieppauksiin ja murhiin, minkä vuoksi häntäkin on epäilty neuvostotiedustelulle palveluja tehneeksi agentiksi.
Motty Eitingon (1885-–1956) oli myös edellisten serkku ja Wilmersin isosetä. Hän hallitsi suvereenisti suvun turkiskauppaliikettä New Yorkissa. Yrityksen keskeinen liikeidea oli idänkauppa, turkisten tuonti Neuvosto-Venäjältä ja niistä valmistettujen tuotteiden myynti länsimaiden varakkaalle porvaristolle. Yrityksellä oli toimipisteitä useissa maissa, mutta sen tärkeimmät markkinat olivat Yhdysvalloissa. Jo 20-luvulla häntä epäiltiin kommunistisympatioista ja yhteispelistä turkistyöntekijöiden kommunistisen ammattiyhdistysjohdon kanssa. Myöhemmin FBI seurasi ja tutki häntä viisi kertaa ja hänet haastettiin kuultavaksi anti-amerikkalaista toimintaa tutkineiden kongressin valiokuntien eteen. Hän vakuutti neuvostosuhteittensa olevan vain viattomia liikesuhteita, eivätkä tutkimukset ja epäilyt koskaan johtaneet mihinkään toimenpiteisiin. Mutta pulakausi heikensi turkiskaupan kannattavuutta ja vaikka Eitingon sinnitteli pitkään kyseenalaisiin osakepuliveivauksiin turvautuen, arvioidaan hänen lopulta menettäneen miljoonaomaisuutensa lähes kokonaan ennen kuolemaansa. Herrasmiehen elintavoistaan ja läheisilleen osoittamasta suuripiirteistä tuesta hän ei kuitenkaan luopunut. Epäiyjä oli, että hän saattoi käyttää tähän muutakin kuin turkisliikkeestä saatua rahaa.
Mary-Kay Wilmersin kirja kertoo välillä turhankin laveasti myös siitä, miten ja mistä hän vuosien ajan kokosi kuvaa kolmesta Mottya osin lukuunottamatta hänelle henkilökohtaisesti täysin tuntemattomasta sukulaisestaan. Suuresta ja vaivalloisesta työstä huolimatta monet asiat kaikkien kolmen Eitingonin osalta jäävät spekulaatioiden varaan, eniten tietysti niiden kysymysten osalta, jotka koskevat heidän suhdettaan neuvostotiedusteluun. Leonid Eitingonista eniten kertovat kirjalliset lähteet ovat hänen NKVD-esimiehensä Pavel Sudoplatovin muistelmat Stalinin erikoistehtävissä ja Eitingonista kymmenen vuotta sitten Venäjällä julkaistu neuvostohenkinen pieni elämäkerta. Molempiin teoksiin ja laajemminkin lähteisiinsä Wilmers suhtautuu kiitettävän epäluuloisesti. Kirja on kiehtova, mutta jättää yhtä paljon avoimia kysymyksiä, kuin mihin vastaa. Toisaalta ilman tätä kirjaa tuskin kukaan olisi edes vastattuja kysymyksiä osannut esittää.
Tammikuu 2013
Aseturvallisuutta valvottava
Sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmässä saimme tänään katsauksen aseturvallisuuteen. Se on asia johon Suomessa on herätty vasta hitaasti traagisten koulusurmien ja muiden amupumavälikohtausten myötä. Tehdyt laintiukennukset ovat ilmeisesti jo jonkin verran paranteet aseturvallisuutta ja vähentäneet aseiden määrää. Tämä on toki oikeansuuntaista kehitystä, mutta vielä riittämätöntä ja aselakien arviointiin palataan vielä tällä hallituskaudella. Arvioinnin täytyy koskea niin aseiden saatavuutta, säilyttämistä ja lupakäytäntöjä ja sitä, millaisia aseita ylipäätään voidaan sallia yksityiseen käyttöön. Tässä yhteydessä on tarpeen myös käydä läpi niitä kokemuksia, joita esim. Englannista ja muista aselakeja tiukentaneista maista on saatavissa.
Hyvät ja tiukat aselait eivät yksin riitä, ellei niitä myös tehokkaasti valvota. Poliisihallinnon uudistustyössä on katsottava myös sen perään, että asevalvonnassa noudatetaan yhtenäisiä ja tehokkaita toimintatapoja koko maassa, mikä ei puolla ajatuksia asevalvonnan vielä suuremmasta hajauttamisesta. Erilaisia aserikoksia on tutkittava ja niihin puututtava samoin perustein. Tarvitaan myös toimia, joilla nyt rekisterien ulkopuolella olevat kymmenet tuhannet ns. kuolinpesien selvittämättömät aseet ja aikanaan valvontajärjestelmään rekisteröimättä jääneet aseet saataisiin valvonnan piiriin. Poliittisten päättäjien on tätäkin riittävästi ohjeistettava ja seurattava.
Aseturvallisuuteen liittyy myös rajat ylittävä asekauppa ja sen valvonta. On hyvät mahdollisuudet siihen, että tässä voidaan ottaa pitkä edistysaskel, jos ensi kuussa alkavassa YK:n erityisistunnossa pystytään saavuttamaan yhteisymmärrys vahvasta ja kattavasta asekauppaa säätelevästä kansainvälisestä sopimuksesta (Arms Trade Treaty). Suomi on alusta alkaen ollut yksi keskeinen toimija neuvotteluprosessin käynnistämisessä ja sen loppuun saattamisessa.
15.2. 2013
Voimapolitiikan virheet torjuttava, kolumni Demokraatissa 15.2.2013
Eduskunta on aloittanut turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittelyn. Kun edellistä selontekoa valmisteltiin, maailman väkiluku oli 6 705 miljoonaa – nyt se on 7 073, eli yksin tänä aikana maailman väkiluku on kasvanut 70 kertaa Suomen väkiluvun määrällä.
Maailman turvallisuuspolitiikan muutoksia arvioitaessa tämä on sellainen perusasia, joka on muuttanut ja edelleen muuttaa maailmaa ja korostaa keskinäisen riippuvuuden kasvua. Kestävän kehityksen saavuttaminen on ainoa keino turvata inhimillisen elämän mahdollisuudet maapallon edelleen kasvavalle väestölle. Ilmastomuutoksen pysäyttäminen on suurin, mutta ei ainoa tähän liittyvä jättiläishaaste.
Jos siihen ei kyetä, tulevat kaikki ne laajaan turvallisuuteen kohdistuvat uhat joita jo edellisissä selonteoissa on käsitelty edelleen kärjistymään ja viime kädessä realisoitumaan myös sotilaallisina uhkina.
Elämme maailmassa, jota emme historiasta tunne, ja sen vuoksi vanha käsitys perinteisestä voimapolitiikasta turvallisuuden lähteenä voi johtaa kohtalokkaisiin virhepäätelmiin. Samalla kuitenkin tiedämme, että maailmassa on edelleen vanhentuneeseen voimapolitiikkaan uskovia toimijoita, joiden virheiden ennalta torjumiseen on myös varauduttava.
Olennaista on, että turvallisuuspolitiikka ei ole vain turvallisuusuhkien ennakointia ja torjumista, vaan aktiivista turvallisuuden rakentamista – lähialueilla, Euroopassa ja globaalisti.
# #
Eduskuntakeskustelussa tämän globaalinäkökulman sivuutti kuitenkin turhauttava kiistely selonteon valmisteluprosessista ja määrärahoista sekä inttäminen Suomen Nato-suhteesta. Äänessä olivat etupäässä opposition edustajat, mutta myös oikeistosta osallistuttiin keskusteluun samassa tyylilajissa. Pohjanoteeraus oli kuitenkin puolustuvaliokunnan puheenjohtajan (PS) Ruotsinvastainen esiintyminen.
Vaikka tätä ei aina eduskuntakeskustelusta huomannut vallitsee ulko- ja turvallisuuspolitiikasta edelleen laaja yhteisymmärrys. Hallitusneuvotteluissa tätä koskevat muotoilut saatiin valmiiksi kahdessa päivässä, kun kaikki muu vaati kuusi viikkoa aikaa. Myöskään selonteon valmistelussa ei esiintynyt erityisempiä ongelmia hallituksessa tai yhteistyössä parlamentaarisen kontaktiryhmän kanssa, jossa oppositiokin oli mukana.
# #
Kun pohjoismaista yhteistyötä 50-luvulla aloitettiin, oli turvallisuuspolitiikka rajattu sen ulkopuolelle ja puolustusministereillä oli porttikielto Pohjoismaiden neuvoston tilaisuuksiin. Nyt PN järjestää turvallisuuspolitiikkaa koskevan erityisistunnon ensi huhtikuussa.
Pohjoismainen yhteistyö ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on viime vuosina vahvistunut. Kolmen maan kuuluminen Natoon ja Suomen ja Ruotsin pitäytyminen liittoutumattomuudessa ei ole enää este sellaiselle käytännönläheiselle puolustusyhteistyölle jossa käsitellään koulutusta, harjoittelua, kriisinhallintaa, hankintoja ja valvontatehtäviä. Tämän yhteistyön voimana on hyötyjen etsiminen tekemisen kautta, eikä se perustu institutionaalisten rakenteiden asettamiin velvoitteisiin.
Pohjoismainen yhteistyö edistää alueemme vakautta ja turvallisuutta ja antaa pohjoismaille parempia mahdollisuuksia osallistua kansainvälisten ongelmien ratkaisupyrkimyksiin.
Publication of Finland’s Action Plan for Latin America and the Caribbean, Säätytalo, Helsinki 13.2.2013
Colleagues, Ambassadors,
Buenas tardes a todos,
It is a great pleasure for me to welcome you all to this event to present the brand new Finnish Action Plan for Latin America and the Caribbean.
We have long traditions of cooperation with the countries of the region in immigration, trade and culture. Despite the impressive geographic distance, the links have always been there.
Today, Latin American and Caribbean countries are becoming even more interesting Partners for us. The prospects for the region are positive. Politically stable nations are developing their societies and economies as well as environment in a determined way. They are important political partners to us in economic and innovation cooperation as well as in solving global problems.
Finland has now to think ahead and find new, modern ways to cooperate with our Partners. We need less traditional projects or programmes run by Finns. We need more capacity building and sharing of expertise, models and best practices. We need more innovation, research and education. We need more cooperation between universities and Government Institutions, and more economic interaction.
This Action Plan will set our goals in main sectors of cooperation: political affairs, economy, environment, innovation and research, development and cultural affairs. It is meant to set new lines, and encourage more cooperation in all key sectors.
The preparation process of this Action Plan brought together all stakeholders in the Finnish society with a Latin American agenda. This is not only an MFA Action Plan. Ideas came from other Ministries, Government agencies, economic and cultural sectors, representatives of trade unions and a number of civil society organizations. It is a joint effort, and we are going to keep it that way: in the future, all interested in developing Finnish relations and activities in Latin America and the Caribbean, will meet more regularly and work closer together in the region in a Team Finland spirit.
We are also open to ideas coming from our Latin American Partners, and the Embassies which do invaluable work here in Finland. I have the great honour to welcome all the Ambassadors and colleagues to attend this event and share their views with us.
We intend to increase our political dialogue with Latin American and Caribbean countries both bilaterally and in international context. There is plenty of potential for cooperation in global governance. For instance, Finland is working together with Costa Rica and Argentina for agreeing on a long overdue, legally binding Arms Trade Treaty. Other important themes include among others climate change and fight against organized crime.
As part of our action plan we intend to update our Embassy network in Latin America. This includes opening a diplomatic representation in Bogota
Finland participated in the recent EU –CELAC Summit in Santiago de Chile. CELAC countries are strategic partners to the EU. Our regions have many features in common. There is a great potential for more active political cooperation and promotion of our common values. The Santiago Declaration proves the multitude of global issues where we have found common ground.
