Etusivu 2013 tammikuu 2013
31.1.2013

Suomi on avoin uudelle puolustusyhteistyölle, kirjoitus Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 31.1.2013

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu jatkuvuuteen mutta myös valmiuteen vastata joustavasti turvallisuusympäristömme muutoksiin ja hyödyntää uusia mahdollisuuksia maailmassa, jossa keskinäinen riippuvuus kasvaa.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kantavana ajatuksena on yhteistyö. Vaikka kunkin on hoidettava oma osuutensa, nykyajan turvallisuusuhkiin ei voi vastata uskottavasti yksin.

Yhteistyötä ei ole ilman kumppaneita. Turvallisuuden aktiivinen rakentaminen sekä nousevien uhkien ennakointi ja torjuminen vaativat toimivaa ja laaja-alaista kansainvälistä verkostoitumista ja vaikutuskanavia.

Keskustelu eduskunnalle esitetystä turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta on keskittynyt pitkälti puolustuksen ja sotilaallisten suorituskykyjen kehittämiseen. Erityisen vilkkaasti on keskusteltu pohjois-maisen puolustusalan yhteistyön kehitysnäkymistä.

Ulkopolitiikan rooli turvallisuuden edistämisessä on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ulkopoliittisella toiminnalla osoitetaan sitoutumista turvallisuuden vahvistamiseen. Puolustuspolitiikka tukee ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääriä.

Euroopan unioni on Suomen tavoitteiden edistämisessä keskeinen foorumi ja perustava arvovalinta, jolla on myös vahva turvallisuuspoliittinen ulottuvuus.

Yhteisellä turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla rakennetaan EU:lle turvallisuuskulttuuria, joka lisää jäsenmaiden sitoutumista unionin toiminnan kehittämiseen. Suomi on sitoutunut EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan edistämiseen jo sen alkumetreiltä asti ja osallistunut tähän mennessä lähes kaikkiin EU:n kriisinhallintaoperaatioihin.

Eurokriisin seurauksena ulko- ja turvallisuuspolitiikka ovat jääneet EU:ssa taka-alalle. Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehitysnäkymät nousevat kuitenkin esille unionin päämiesten kesken joulukuun 2013 huippukokouksessa. Silloin on erinomainen tilaisuus lisätä turvallisuuspoliittisten kysymysten painoarvoa ja ottaa konkreettisia askelia yhteistyön syventämisessä.

Sekä omat kansalaiset että muu maailma odottavat EU:lta vahvaa tarttumista globaaleihin turvallisuus-haasteisiin. Unionilla on siihen merkittäviä välineitä, joiden täysimääräinen käyttö vaatii kuitenkin jäsen-mailta poliittista tahtoa sekä vahvaa visiota EU:n ulko- ja puolustuspolitiikan strategisista tavoitteista.

EU:n vahvuus on sen laaja valikoima poliittisia keinoja, joilla vaikutetaan kriisien ratkaisuun. Sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan kehittäminen vahvistaa EU:n arvoa kansainvälisenä toimijana.

Talouskriisi on vauhdittanut EU-maiden puolustusrakenteiden keventämistä ja virtaviivaistamista. Käytännössä tämä näkyy sotilaallisten suorituskykyjen yhteisenä kehittämisenä, ylläpitämisenä, käyttönä ja jakamisena. Sama hanke on käynnissä Natossa. Suomi on molemmissa aktiivinen toimija: EU:ssa jäsenenä ja Natossa kumppanina.

Sotilaallisia suorituskykyjä tarvitaan kansallisen puolustuksen lisäksi kansainväliseen kriisinhallintaan ja konfliktien ennaltaehkäisyyn. Luonnollisesti etusija on aina ulkopolitiikan keinoilla: kansainvälisellä yh-teistyöllä, neuvotteluilla ja aktiivisella rauhanvälityksellä.

Osallistumalla aktiivisesti kriisinhallintaan Suomi edistää kansainvälistä vakautta ja samalla omaa turvallisuuttaan. Kyse on taakanjaosta ja vaikutusvallastamme – siitä, millaisena toimijana Suomea kansainvälises-sä yhteisössä pidetään.

Pohjoismaat ovat Suomelle läheinen viiteryhmä, jonka kanssa voimme vastata erilaisiin turvallisuushaastei-siin. Huhtikuussa 2011 antamansa solidaarisuusjulistuksen mukaan Pohjoismaat ovat valmiita auttamaan toisiaan katastrofien, terrorismin ja kyberhyökkäysten torjunnassa, jos kohteeksi joutunut maa pyytää apua. Pidän tärkeänä, että näitä valmiuksia kehitetään edelleen.

Sotilaallisten suorituskykyjen kehittämistä koskeva yhteistyö Pohjoismaiden välillä on tiivistymässä. Osallistuminen Islannin ilmatilan valvonnan yhteydessä tapahtuvaan harjoitteluun osoittaa, että myös Suomi on avoin uudenlaiselle yhteistyölle ja sen kehittämiselle.

30.1.2013

Pankkiirien uusimmat erävoitot

Kun finanssikriisi 2008 laukesi kokoontuivat G 20 johtajat ja hyväksyivät mm. lausuman, jossa oli pitkä lista toimenpiteitä, joita oli tarkoitus toteuttaa uusien finanssikriisien estämiseksi. Erityisesti EU otti pankkien valvonnan ja vakavaraisuuden tehostamisen ja toimet finanssimarkkinoiden riskien ennaltaehkäisemiseksi vakavasti. Nyt kun kohta viisi vuotta on kulunut noista ajoista näyttää siltä, että tahto ja kyky puuttua finanssimarkkinoiden ja pankkien toimintaan on pikkuhiljaa hiipunut. Kun EU kolme vuotta sitten joutui palokuntatoimiin eurokriisin hallitsemiseksi, iski paniikki ja toimenpiteiden yhteiseksi nimittäjäksi nousi holtittomaan luotonantoon ja riskinottoon syyllistyneiden pankkien pelastaminen maksoi mitä maksoi -hengessä, ja Suomi jäi aika yksin piipittämään sijoittajavastuun toteuttamisesta. Olettamus kuitenkin oli, että rakenteellisista toimista pankkisektorin tervehdyttämiseksi ja finanssikriisien ennaltaehkäisemiseksi ei luovuttaisi.Tästäkin näyttää vaivihkaa luovutun. Ensin uutisoitiin muutama viikko sitten, että pankkien vakavaraisuussääntöjä tiukentava ns. Basel III -paketti oltaisiin valmiita vesittämään ja sen voimaantuloa lykkäämään. OECD:n arvion mukaan paketti olisi voinut hidastaa vuotuista länsimaiden talouskasvua 0,05 – 0,15 prosentin verran, mikä olisi mitätön hinta sen rinnalla, mitä tulevien finanssikriisien ja pankkiromahdusten estämisestä olisi säästöä saatavissa. Pankkilobbarit olivat tehneet toimeksiantajiensa kannalta hyvää työtä, josta voivat taas odottaa muhkeita bonuspalkintoja. Työtä helpotti se, että sitä varten ei edes tarvinnut vakuuttaa tai lahjoa poliittisia päättäjiä, riitti kuin kun sai käännettyä politiikasta riippumattomien keskuspankkijohtajien päät.Tämä ei tarkoita että kaikki keskuspankkijohtajat olisivat väärällä asialla. Viime vuonna julkistettiin myös Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen vetämän työryhmän esitykset, jotka olisivat monin tavoin kiristäneet pankkien valvontaa ja säätelyä, mm. edellyttämällä, että pankkien arvopaperikauppatoiminnot tulisi erottaa vahvoin säädöksin peruspankkitoiminnoista niin, että kauppatoimintojen riskien mahdollinen laukeaminen ei voisi talletuksia ja perustoimintoja vaarantaa. Ehdotukset saivat myös lokakuun Eurooppa-neuvostossa periaatteellisen tuen, mutta nyt on ilmennyt että asian jatkovalmistelusta vastaava komissaari Michel Barnier aikoo panna nämäkin uudistukset jäihin, tai ainakin vesittää niitä oleellisesti. Lobbarit ja pankkiirit voivat puolestaan ottaa sampanjapullonsa jäistä ja nostaa lasit taas uudelle osavoitolle.Jälleen yksi osoitus siitä, miten finanssimarkkinat ja EU-demokratia toimivat. Ihminen päättää, mutta vaaleilla valitsemattomat jumalat säätävät. 30.1. 2013

30.1.2013

Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan tavoitteet lähivuosille, kansalaisyhteiskunnan kuulemistilaisuus, Ulkoasianministeriö, Helsinki, 30.1.2013

Arvoisat kansalaisyhteiskunnan edustajat, hyvät ystävät,

Ulkoasiainministeriön ja omasta puolestani toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi keskustelemaan Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan haasteista ja tavoitteista. Tämän kuulemisen antia on tarkoitus käyttää Suomen ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusstrategian laadinnassa.

Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan periaatteet, toimintatavat ja tavoitteet kirjattiin ensimmäisen kerran perusteellisemmin ulkoministerin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle antamaan selontekoon vuonna 1998. Ulkoministeri antoi seuraavan, edellistä laajemman selonteon niin ikään ulkoasiainvaliokunnalle vuonna 2000. Valtioneuvoston selonteko ihmisoikeuspolitiikasta annettiin eduskunnalle vuosina 2004 ja 2009. Viimeisimpään asiakirjaan sisältyi laaja ihmisoikeuksia Suomessa käsittelevä osio.

Kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikkamme periaatteet ovat kestäneet aikaa. Toimintaympäristömme sen sijaan elää koko ajan ja neljässä vuodessa maailma on muuttunut. Ulkoasiainministeriön yhteydessä toimiva Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta on kiirehtinyt ulkoministeriötä päivittämään linjauksensa ja tavoitteensa ihmisoikeuksien saralla.

Globalisaation mukanaan tuoma valtioiden keskinäisriippuvuus on edelleen lisääntynyt. Ajankohtainen esimerkki on finanssikriisin laajalle levinnyt vaikutus. Kasvava eriarvoisuus sekä valtioiden välillä että niiden sisällä vaikeuttaa ihmisoikeuksien toteutumista. Euroopan neuvosto arvioi, että erityisesti lasten, ikääntyneiden, romanien ja siirtotyöläisten ihmisoikeudet ovat kärsineet.

Globaalien valtasuhteiden muutos sekä muiden kuin valtiollisten toimijoiden merkityksen kasvu heijastuvat monin tavoin myös ihmisoikeuspolitiikkaan. Globalisoituvat markkinat tuovat mukanaan myös ongelmia. Median ja sosiaalisen median rooli on kasvanut merkittävästi.

Ns. arabikeväästä alkaneet tapahtumat johtivat syvälliseen muutosprosessiin, jonka lopputulosta emme vielä pysty arvioimaan. On tärkeää tukea erityisesti kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä ja naisten aseman vahvistamista.

Ihmisoikeudet, rauha, turvallisuus ja kehitys ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Turvallisuus edellyttää taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä. Erityisesti haluan nostaa pohdittavaksi ilmastonmuutoksen yhteyden ihmisoikeuksiin. Meille on tärkeää tässäkin yhteydessä puolustaa alkuperäiskansojen ja muiden haavoittuvien ryhmien sekä naisten oikeuksia.

Euroopan unionin ihmisoikeuspolitiikassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia vuoden 2009 selonteon jälkeen. Lissabonin sopimuksen voimaantulo on muuttanut EU:n ulkopolitiikan dynamiikkaa myös ihmisoikeusasioissa. Ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja sekä EU:n ulkosuhdehallinto ovat keskeisiä toimijoita. Viime vuonna aloittanut ihmisoikeuksien erityisedustaja vahvistaa osaltaan ihmisoikeuksien asemaa EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Euroopan unioni hyväksyi viime kesäkuussa ensimmäisen ihmisoikeusstrategian sekä siihen sisältyvän toimintaohjelman. Suomi ajoi aktiivisesti strategian hyväksymistä. Nyt on tärkeää varmistaa strategian ja toimintaohjelman toimeenpano käytännössä.

Euroopan unionin ensimmäisen ihmisoikeuksien erityisedustajan Stavros Lambrinidiksen on tarkoitus vierailla kutsustani Suomessa keväällä. Tarkoitus on, että erityisedustaja tapaisi myös kansalaisyhteiskunnan edustajia. Tässä yhteydessä tarjoutuu mahdollisuus keskustella tarkemmin Euroopan unionin ihmisoikeuspolitiikasta (ulkosuhteiden alalla).

Suomi on jo pitkään ajanut ihmisoikeuksien valtavirtaistamista EU:n ulkosuhteissa, mukaan lukien kriisinhallinnassa. EU:n laajenevan ulkosuhdetoiminnan tulee jatkossakin perustua kansainvälis-oikeudellisiin sitoumuksiin.

Euroopan unionin tapaan pyrimme myös ulkoministeriössä entistä strategisempaan tavoitteenasetteluun. Omat tavoitteemme tulee sopeuttaa maailman muuttumiseen ja uusiin haasteisiin. Niukkojen resurssien aikana tavoitteiden priorisointi ja voimavarojen suuntaaminen on entistä tärkeämpää toiminnan vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden takaamiseksi. Tavoitteiden asettelun on oltava entistä täsmällisempää ja konkreettisempaa. Tämä edellyttää myös arviota siitä, miten aiemmat tavoitteemme ovat toteutuneet. Toivon kuulevani teidän arvionne siitä, missä olemme onnistuneet ja missä olisi parantamisen tai uudelleenarvioinnin paikka.

Ulkoministeriössä on aloitettu Suomen ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusstrategian valmistelu. Strategiassa linjataan ihmisoikeuksien periaatteet, toimintatavat ja tavoitteet osana ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme. Strategian linjausten pohjalta määritellään yksityiskohtaiset tavoitteet. Samaan aikaan valmistelemme myös ulkoasiainhallinnon YK-strategiaa. Kansalaisyhteiskunnan kuulemiset järjestetään näiden kahden strategian osalta osittain yhdessä.

Suomen ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusstrategia toimii samalla myös valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisen selonteon kansainvälisenä osuutena. Eduskunta edellytti vuoden 2009 ihmisoikeusselontekoa koskevassa kannanotossaan, että valtioneuvosto antaa tämän vaalikauden lopulla eduskunnalle selonteon Suomen ihmisoikeuspolitiikasta, joka painottuu Suomen kansainvälisen toiminnan tavoitteisiin mutta sisältää myös arvion edistyksestä kansallisen toimintaohjelman toteuttamisessa. Selonteko annetaan vuonna 2014.

Arvoisat kuulijat,

Hallitusohjelman ja uuden valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaisesti Suomen ulkopolitiikan tavoitteena on kansainvälisen vakauden, turvallisuuden, rauhan, oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen vahvistaminen sekä oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen.

Hallitus pyrkii johdonmukaiseen ja kokonaisvaltaiseen ihmisoikeuspolitiikkaan. Tämä tarkoittaa ihmisoikeusnäkökulman ja – harkinnan sisällyttämistä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kaikille osa-alueille.

Ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen edistäminen lisää vakautta ja turvallisuutta ja on siten Suomen kansallisen edun mukaista. Demokraattiset, ihmisoikeuksia kunnioittavat valtiot ovat vakaampia ja vähemmän alttiita konflikteille. Konfliktien ehkäisyssä ihmisoikeuksien kunnioittamisella ja syrjimättömällä toimeenpanolla on keskeinen rooli.

On tärkeää edelleen vahvistaa kansainvälisen yhteisön toimintaa ihmisoikeuksien edistämiseksi. YK:n ja alueellisten järjestöjen ihmisoikeuksia valvovien mekanismien riippumattomuuden ja resurssien turvaaminen on välttämätöntä.

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat jo varsin kattava järjestelemä. Keskeinen haaste on sopimusten takaamien oikeuksien toteutuminen käytännössä, myös kaikkein köyhimpien ja haavoittuvimpien kohdalla. Eräiltä osin myös sopimusjärjestelmää voidaan vielä kehittää.  Omalta osaltamme meidän on myös mietittävä, miten voimme kehittää sopimusten ratifiointiin liittyvää käytäntöämme tehokkaammaksi ja nopeammaksi.  Eräiden varsin tärkeiden sopimusten ratifiointi on kestänyt hälyttävän kauan.

Euroopan unioni on meille keskeinen toimintakanava. EU ottaa laajasti kantaa eri maiden ihmisoikeustilanteisiin. Pidän tärkeänä, että EU:n toiminnan johdonmukaisuutta ml. sisäisen ja ulkoisen toiminnan koherenssia edelleen kehitetään. Unionin eri instrumenttien – ihmisoikeusstrategia, maakohtaiset strategiat ja suuntaviivat – on oltava yhdensuuntaisia ja toisiaan täydentäviä. On tärkeää, että ihmisoikeusdialogit eivät jää erillisiksi vaan keskeinen viestimme tulee esille myös poliittisissa vuoropuheluissa kaikilla tasoilla. Uusi erityisedustaja on keskeisessä asemassa tilanteen kohentamiseksi. Tämä ei kuitenkaan saa vähentää korkean edustajan roolia ihmisoikeuksien edistämisessä.

Vaikka EU:n toiminta on monessa suhteessa vahvistunut Lissabonin sopimuksen myötä, kaikilta osin kehitys ei ole ollut pelkästään myönteistä. Ulkosuhdehallinnon resurssipula ja toimivaltajaosta syntyneet kiistat eri EU-elinten ja jäsenvaltioiden välillä ovat jossain määrin vaikeuttaneet varsinaista substanssityötä viime vuosina.

Unionin laajentuminen on paradoksaalisesti heikentänyt EU:n ihmisoikeuspolitiikkaa eräissä kysymyksissä ja EU joutuu käyttämään entistäkin enemmän aikaa sisäiseen koordinaatioon. Jopa unionin sovitut ja vakiintuneet kannat on haastettu.

Organisaatiomuutoksista ja pitkään jatkuneesta talouskriisistä huolimatta EU ei kuitenkaan ole menettänyt asemaansa Suomen ihmisoikeuspolitiikan keskeisenä kanavana. Unionin kautta Suomi vaikuttaa asioihin, joihin kansalliset voimavaramme eivät välttämättä yksin riittäisi.

Nostamme esille johdonmukaisesti myös kahdenvälisissä suhteissa ihmisoikeusloukkaukset ja puutteet ihmisoikeuksien toteuttamisessa ja tarjoamme mahdollisuuksien mukaan apua ja yhteistyötä tilanteen parantamiseksi. Toivon, että kansalaisyhteiskunta on jatkossakin aktiivinen eri maiden ihmisoikeustilanteiden arvioinnissa sekä ongelmien, ihmisoikeusloukkausten ja ratkaisuvaihtoehtojen esiin nostamisessa.

Ihmisoikeuksien kunnioittamista voidaan ja tulee edistää ulko- ja turvallisuuspolitiikan kaikilla osa-alueilla. Syyrian kaltaiset aseelliset konfliktit pakottavat meidät kehittämään parempia keinoja siviilien suojelemiseksi. Neuvottelujen alkaminen kansainvälisestä asekauppasopimuksesta on edistysaskel ja hyvään lopputulokseen pääseminen tärkeä tavoite myös ihmisoikeusnäkökulmasta. Suomen kampanjassa YK:n turvallisuusneuvostoon kuten toiminnassamme yleisemminkin painottuivat kriisien ennaltaehkäisy, rauhanrakennus mukaan lukien 1325 – toiminta sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion edistäminen. Olisimme voineet painottaa kampanjassamme vielä näkyvämmin toimintaa taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien puolesta.

Rohkaisevaa viime vuosina on ollut 1325- työn eteneminen. Tätä työtä haluamme tukea vahvasti jatkossakin. 1325-prosessi on myös hyvä esimerkki toimivasta ja onnistuneesta yhteistyöstä hallituksen ja kansalaisyhteiskunnan välillä.

Ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen edistämiseen pyritään myös kehityspolitiikan keinoin. Ministeri Hautalan kehityspoliittisessa toimintaohjelmassa vahvistettu ihmisoikeusperustainen toimintatapa lisää osaltaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintamme johdonmukaisuutta. Erittäin tärkeää on myös varmistaa ihmisoikeuksien vahva osuus post-2015-tavoitteisiin.

Ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusstrategian eräs lähtökohta on, että pyrimme olemaan aloitteellisia tärkeinä pitämissämme asioissa, joissa meillä on osaamista ja asiantuntemusta ja jotka muuten jäisivät vähälle huomiolle tai joissa Suomen panostuksella on ratkaiseva merkitys. Näissä pyrimme kasvattamaan osaamista, osoittamaan niihin voimavaroja sekä keräämään muilta niille tukea. Silloin kun Suomen tärkeinä pitämät kysymykset ovat jo muiden aktiivisten toimijoiden eteenpäin viemiä, annamme niille poliittisen tukemme. Tilanne arvioidaan kullakin foorumilla erikseen. Tässä arvioinnissa teidän näkemyksenne ja kokemuksenne ovat erittäin tärkeitä.

Joudumme myös pohtimaan sitä, miten saamme tukea omille tavoitteillemme. Kansalaisyhteiskunta on tärkeä yhteistyökumppani kaikilla ihmisoikeuksien osa-alueilla. Meillä on vakiintunut ja läheinen yhteistyö pohjoismaiden kanssa kaikilla tasoilla. Tätä yhteistyötä jatketaan ja kehitetään edelleen. Sen ohella erityisesti kansainvälisissä järjestöissä on tärkeää pyrkiä saamaan yhteistyökumppaneita yli ns. blokkirajojen. Varsinkin naisten oikeuksien ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kohdalla Euroopan unionin hajanaisuus antaa perusteita yhteistyökumppanien etsimiseen myös EU:n ulkopuolelta. Myös nousevien valtioiden kanssa on tärkeää päästä vuoropuheluun ja yhteistyöhön.

Hyvät kansalaisyhteiskunnan edustajat,

Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan periaatteet ovat selkeät.

”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoiltaan ja oikeuksiltaan.” YK:n ihmisoikeusjulistus ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat hallituksia kunnioittamaan ja toteuttamaan kaikkien ihmisoikeudet tasavertaisesti ja syrjimättä. Ihmisoikeudet perustuvat siis kansainvälisesti sitovaan normistoon.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallisuus (universaalisuus) on Suomen hallituksen ihmisoikeuspolitiikan perusta. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset perustuvat ihmisoikeuksien universaalisuudelle: ihmisoikeudet kuuluvat kaikille riippumatta syntyperästä, sukupuolesta, kielestä, kulttuuritaustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta ominaisuudesta. Vaikka kulttuurierot voidaan ottaa huomioon, ne eivät oikeuta ihmisoikeuksien loukkaamiseen. Ihmisoikeuksien yleismaailmallisuus velvoittaa ja oikeuttaa kansainvälistä yhteisöä edistämään ihmisoikeuksia ja puuttumaan ihmisoikeusloukkauksiin.

Ihmisoikeuksien jakamattomuus tarkoittaa sitä, että ihmisoikeudet ovat samanarvoisia ja toisistaan riippuvaisia. Kansalais- ja poliittiset oikeudet sekä taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat siis yhtä tärkeitä ja toisiaan vahvistavia. Suomen hallitus toimii sen puolesta, että TSS-oikeuksien asema vahvistuu tasaveroiseksi KP-oikeuksien kanssa.

Syrjinnän kielto on ihmisoikeuksien kulmakiviä. Vaikka ihmisoikeudet ovat periaatteessa kaikille samat, tietyt ryhmät joutuvat muita helpommin syrjityiksi. Naiset, lapset, vähemmistöt, alkuperäiskansat ja vammaiset henkilöt ovat (usein) muuta väestöä heikommassa asemassa. Vähemmistöjen osalta syrjinnän perusteet voivat olla kielellisiä, etnisiä, uskonnollisia tai esim. seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvia.

Suomi on perinteisesti painottanut syrjinnän kohteeksi joutuvien ryhmien oikeuksia ihmisoikeuspolitiikassaan. Suomella on myös tunnustettua osaamista tällä alueella. Strategiassa on tarkoitus sisällyttää syrjinnän poistamisen näkökulma ihmisoikeuspolitiikan kaikille osa-alueille (läpileikkaavasti). Tämä tarkoittaa mm. sitä, että pyrimme aloitteellisesti tuomaan esille syrjittyjen ryhmien oikeudet myös turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan sekä demokratian edistämisen ja kehitysyhteistyön alalla.

Syrjittyjen ryhmien voimaannuttaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tehokkainta on edistää ryhmien itsensä osallistumista heitä koskevaan päätöksentekoon.  Demokraattinenkin järjestelmä edellyttää usein erityistoimia esim. vähemmistöjen oikeuksien toteutumiseksi tasavertaisesti muiden kanssa. Ajankohtainen ja tärkeä tavoite on syrjittyjen ryhmien osallistumisen vahvistaminen kansainvälisissä järjestöissä.

Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota moniperustaiseen syrjintään, jonka kohteeksi joutuvat ovat usein kaikkien heikoimmassa asemassa. Myös syrjittyjen ryhmien kuten vähemmistöjen on kunnioitettava ihmisoikeuksia kulttuuritausta riippumatta. Usein tytöt ja naiset joutuvat moninkertaisesti syrjityiksi. Mielestäni tämä on asia, johon meidän tulee jatkossakin keskittyä.

Arvoisat ihmisoikeusaktiivit,

Toivon kuulevani tässä tilaisuudessa konkreettisia ajatuksia ja esityksiä siitä, mitkä ovat tärkeimpiä asioita ja tavoitteita, joihin ulkoasiainhallinnon tulisi lähivuosina keskittyä.

Teillä monilla on kokemusta nimenomaan syrjittyjen ryhmien oikeuksien edistämisestä ja monipuolisesti eri kansainvälisistä järjestöistä. Naisten oikeuksien sekä vähemmistöjen ml. seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen, alkuperäiskansojen ja vammaisten henkilöiden oikeuksien osalta on tärkeää myös arvioida sitä, miten aiemmat tavoitteemme ovat toteutuneet.

Joudumme myös päivittämään tavoitteemme YK:n, Euroopan neuvoston, Etyjin ja muiden kansainvälisten järjestöjen suhteen. YK:n osalta tämä tapahtuu yhdessä YK-strategian uudistamisen kanssa.

Ajankohtaisten ihmisoikeuskysymysten luettelo on pitkä. Työelämän perusoikeudet, yritysten yhteiskuntavastuu, ihmisoikeuspuolustajien asema, ikääntyneiden oikeudet, sananvapaus sekä online että offline, uskonnon- ja mielipiteen vapaus – ihmisoikeustyötä todellakin riittää.

Ulkoasiainhallinnon ihmisoikeustoiminnan johdonmukaisuuden vahvistamisessa korostuu virkamiestemme ihmisoikeuskoulutuksen merkitys. Toivon, että voimme suunnitella koulutusta yhdessä kansalaisyhteiskunnan kanssa. Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan ja ihmisoikeuskeskuksen asiantuntemus on avainasemassa.

Avoimuus on onnistuneen ihmisoikeuspolitiikan kivijalka. Pidän tärkeänä tavoitteena avoimuuden lisäämistä Euroopan unionin ja kansainvälisten järjestöjen kuten YK:n, Euroopan neuvoston ja ETYJ:n toiminnassa. Suljetun toimintakulttuurin tilalle on tärkeää luoda avoin ja kansalaisyhteiskunnan kanssa vuorovaikutteinen toimintatapa.

Samalla kun ajamme avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä kansalaisjärjestöjen aseman vahvistamista kansainvälisesti, on meidän katsottava myös omia käytäntöjämme tässä suhteessa. Hallituksen ihmisoikeuspolitiikka ei voi olla uskottavaa eikä tehokasta ellei sitä muotoilla ja toteuteta tiiviissä yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan kanssa. Kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksien tukeminen on usein paras tapa toimia ihmisoikeuksien puolesta käytännössä.

Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta on jo vuodesta 1988 lähtien ollut meille arvokas tuki kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tärkeää on myös ollut neuvottelukunnan esittämä kritiikki. Arvostan erittäin paljon sitä, että neuvottelukunta osallistuu aktiivisesti ihmisoikeuspolitiikkamme tavoitteiden valmisteluun. Uskon, että neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Astrid Thors kertoo tästä työstä enemmän.

Kansalaisyhteiskunta on usein askeleen edellä hallitusta. Tänä sosiaalisen median aikanakin kansalaisyhteiskunnan yhteydet ja verkostot ovat avainasemassa niin tiedon välittämisessä kuin uusien ajatusten esittämisessä. Pidän tärkeänä, että myös kansalaisyhteiskunnan esittämää arvostelua kuullaan herkällä korvalla – mutta ei herkkänahkaisesti. Kritiikkiä ei pidä pelätä eikä siitä pidä pahastua. Usein juuri kyseenalaistaminen ja vaihtoehtoisten visioiden esittäminen vie asioita eteenpäin.

Vuorovaikutusta ulkoministeriön virkamiesten ja ihmisoikeusaktiivien välillä pitäisi mielestäni edelleen lisätä. Tiedän, että kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan aivoriihessä on jo pohdittu asiaa. Esillä on ollut mm. mentoroinnin ja avoimen ministeriön kaltaisia ajatuksia.

Tämän tilaisuuden tarkoitus on nimenomaan kuulla kansalaisyhteiskunnan edustajien näkemyksiä siitä, millaisia haasteita ihmisoikeuksien osalta on edessä sekä ennen kaikkea siitä, mitä tavoitteita Suomen tulisi asettaa kansainväliselle ihmisoikeuspolitiikalleen osana ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme.

Olen keskustelun pohjaksi esittänyt joitakin alustavia ajatuksia. Dialogimme tulee jatkumaan strategian valmistelun edetessä eri teemojen ympärillä.

Toivon vilkasta keskustelua.

27.1.2013

Lasse Erola, Tapsa. Tapio Rautavaaran elämä, Helsinki kirjat. 458 s., Porvoo 2012

Tapsa - Tapio Rautavaaran elämäTrubaduuri, olympiavoittaja ja elokuvatähti

Tapio Rautavaara oli kaksinkertainen legenda jo eläessään – olympiavoittaja ja viihteen kestosuosikki –  jonka elämäntarinan Lasse Erola on kirjaansa huolellisesti ja kiinnostavasti laittanut. Ompelijana elantonsa ansainneen yksinhuoltajaäidin ainoana lapsena Tapio Rautavaara joutui välillä kymmenvuotiaana vuodeksi lastenkotiin, kunnes hänen äidillään oli jälleen mahdollisuus vastata myös lapsen hoidosta. Äitisuhde oli lämmin, mutta etäiseksi jäänyt isäsuhde vain harvoin kotona käyneeseen ja myöhemmin toisen perheen perustaneeseen äidin avopuolisoon jätti vähintään yhtä syvät emotionaaliset jäljet poikaan kuin perheen puute ja köyhyys hänen fysiikkaansa. Lapsena puutoksista johtunut riisitauti oli jättänyt hänet heikoksi, kunnes hän 12-vuotiaana sai lääkäriltä kehotuksen ryhtyä urheilemaan, sillä muutoin tulisi kohta noutaja.

Lähtökohdat olympiavoittajaksi tulolle eivät siis olleet kummoiset, mutta kun hän lopulta löysi keihäänheiton lajikseen, saavutti hän siinä jo 19-vuotiaana TUL:n mestaruuden Oulunkylän Tähden edustajana. Rautavaara olisi saattanut menestyä muissakin lajeissa, kuten hänen 50-luvun lopulla jo ikämiehenä saavuttamansa maailmanmestaruus jousiammunnan joukkuekilpailussa kertoo.

Ennen sotia ja pitkään niiden jälkeenkin elettiiin vielä urheilun jyrkän kahtiajaon aikaa ja Rautavaaraakin houkuteltiin ainakin neljä kertaa tulevina vuosina vaihtamaan liittoa, ensin työpaikan menetyksen uhalla ja myöhemmin jo materiaalisesti vetävämmillä tarjouksilla. Viimeisen häntä lähestyneen tarjouksentuojan Lontoon kisojen aattovuonna – jolloin Rautavaara oli jo vahva mitaliehdokas – Rautavaara kutsui kotiinsa konjakkipullon kera ja kertoi sitten hänelle koko taustansa: ”lapsuuteni, nuoruuteni, äitini toiminnan työväenurheilun piirissä ja yleensä työväenliikkeessä. Purin kaikki tunteet, joita sisälläni oli tästä asiasta. Kun ostaja lähti, hän pyysi minulta anteeksi, että oli ollenkaan tullut sellaiselle asialle”. Tarina on kerrottu Juha Nummisen ylöskirjaamassa Tapsan omassa muistelmakirjassa ja pitää Erolan mukaan ainakin pääpiirteittän paikkansa. Erola onkin huolellisesti yrittänyt kuoria sekää muiden että myös Rautavaaran omat kertomukset niihin liitetyistä muistivirheistä ja varmaan myös tarkoituksellisesta kuorrutuksesta, kuten legendojen kohdalla tavallista on.

Sota vaati Rautavaarankin parhaat vuodet ja mahdollisuudet maailmanennätykseen, jota hänen kesällä 1943 Aunuksen Karhumäen kentällä tehty yli 80 metrin haamuheittonsa olisi merkinnyt. Harjoitustulosta ei tietenkään ennätykseksi voitu rekisteröidä ja mittauksen luotettavuuskin on kyseeenalainen. Ensimmäisiin sodanjälkeisiin EM-kisoihin v. 1946 Rautavaara lähti suosikkina, mutta joutui tyytymään pronssiin. Tavoite oli kuitenkin kirkas: olympiavoitto Lontoosta, ja sen hän myös saavutti loppukilpailun ensimmäisellä heitollaan, jonka lukemia kilpailun edetessä perunapelloksi pehmittyvällä heittopaikalla ei enää kukaan ylittänyt.

Olympiavoitto ei tehnyt Rautavaarasta trubaduuria ja elokuvatähteä, sillä esiintyjän ura kitaran kanssa oli alkanut jo ennen sotia. Pääsy Maaselän rintamaradion toimittajaksi teki hänen äänestään laajemmin tutun ja sodan jälkeen hänellä oli takanaan jo useita levytyksiä ja neljä kokoillan elokuvaa ennen Lontoon olympiakisoja. Niiden jälkeen jo edellisenä vuonna alkanut yhteistyö ja kiertue-elämä Reino Helismaan kanssa jatkui ja vei molemmat miehet Suomen viihdetaivaan kiintotähdiksi. Yhteistyö loppui vähän kitkerissä tunnelmissa vuoden 1951 lopussa, mutta eron kärjistämät tunteet tasaantuivat ajan myötä ja Helismaa itse katsoi eron koituneen myös hänen uransa eduksi.

Yli kahdestakymmenestä elokuvaroolistaan huolimatta Rautavaara ymmärsi itsekin, ettei hän ollut näyttelijä vaan komea laulaja, jollaisena hän miltei aina valkokankaallakin esiintyi. Yksi poikkeus oli Rautavaaran viimeinen elokuva, Jörn Donnerin kirjoittama ja ohjaama Anna vuodelta 1970. Siinä Rautavaara esitti alkoholisoitunutta entistä kannsandemokraattista kansanedustajaa ja sai kriitikoiltakin kiitokset suorituksestaan. Kenties siksi, että roollhahmo oli jo valmiiksi niin Rautavaaran näköinen ja tuntuinen, että hänen pitkät ja synkät monologinsa vakuuttivat katsojat. Donnerkin kirjoitti yhteen kirjaansa omistuskirjoituksensa Tapsa Rautavaaralle, ”helvetin hyvälle näyttelijälle”.

Ainakin minulle uutena tietona Erolan kirjassa kerrotaan myös, että Rautavaarasta oli lähellä tulla myös kansanedustaja. Vuoden 1966 vaalien alla hän oli jo antanut suostumuksensa ryhtyä TPSL:n ehdokkaaksi Pohjois-Karjalan vaalipiirissä, mutta ehdokkuus raukesi, kun puolueen paikallisväki halusi ehdokkaakseen SKDL:n kanssa tehtyyn vaaliliittoon paikallisen miehen. Tämä jäi vain parinsadan äänen päähän valinnasta ja voi hyvin olla, että suosionsa huipulla paistatellut Rautavaara olisi kerännyt tuon verran enemmän ääniä.

Rautavaaralla oli myös pimeät hetkensä ja loppua kohden pahentunut ongelmallinen suhde alkoholiin, joita Erola ei mitenkään peittele. Hän myös oikoo pitkin matkaa Rautavaaraan liitettyjä liioiteltuja tai vääristeltyjä tarinoita. Kaikkiaan Erola käsittelee myötätuntoisen avoimesti Rautavaaraa ihmisenä ja arvioi myös hänen laulaja- ja säveltäjäsuorituksiaan ja elokuvaroolejaan asiantuntevasti ja vailla ylisanoja suuntaan tai toiseen. Tuloksena on hyvin uskottava ja aidontuntuinen kuva kohteestaan.

Tammikuu 2013

23.1.2013

Jytkymaakarien uudet avaukset rasismista uusliberalismiin

Eduskuntavaalien jytkystä on aikaa jo kohta kaksi vuotta ja vaikka perussuomalaisten kannatus kuntavaaleissa jo notkahtikin ymmärrettävämpiin lukuihin, on puolue kuitenkin gallupeissa noussut uudelleen hätyyttämään suurempien puolueiden kannatuslukuja. Tällä ei edelleenkään ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, mitä persut itse ovat tehneet tai mitä edustavat, mutta sitäkin enemmän sen kanssa, mitä muut puolueet ovat tai eivät ole tehneet. Juuri nyt persuille vuotavat kannatustaan erityisesti sosialidemokraatt, joilta kansalaiset edelleen odottavat ihmetekoja aina kun markkinakapitalismi pettää. Oppositiossa persujen kannatuksen nostamiseksi riittää hyvin Soinin juoheva iskulausepopulismi. On kuitenkin syytä katsoa tarkemmin mitä puolueessa tapahtuu. Kolmenkymmenenyhdeksän kansanedustajan puolue on jo niin suuri, ettei kaikkea enää voi piiloitella puheenjohtajan leveän selän taakse. Puheenjohtajan aiempi tiukka kontrolli sen suhteen, mitä puolueessa tapahtuu on myös pahasti lipsunut eikä hän enää ole puolueensa suvereeni hallitsija. Henki, jonka Soini opportunistisuudessaan päästi pullosta hyväksyessään Suomen sisun ääriainekset ehdokaslistoilleen, on kohta pysyvästi tahrannut puolueen yhteistyökelpoisuuden muiden silmissä ja voi pian uhata jopa Soinin asemaa puolueen johdossa.Kun perussuomalaiset vielä viime vaaleissa saattoivat luontevasti esiintyä vennamolaisen keskustapopulismin jatkeena, on puolue nyt selvästi oikeistolaistunut ja antanut tilaa jopa uusliberalistislle talouspolitiikan linjauksille. Puolueen linjasta on tietysti vielä vaikea puhua, kun sellaista ei yhteisesti sovittuna ole. Vaikka monet persut ovat jo kiirehtineet irtisanoutumaan meppinsä Sampo Terhon mm. Matti Putkosen kanssa valmistelemasta ”pelastusohjelmasta”, on se jo oireenakin merkillepantava. Kehitysyhteistyön alasajo on siinä tuttua persu-kamaa, mutta ruuan ja lääkkeiden alvin korotus, korkeakoulujen lukukausimaksut, ja työttömyysturvan heikentäminen ovat uusia avauksia. Tällaisten näkemysten yleistyminen puolueessa tuhoaa sen pohjan – eriarvoisuuden kasvun vastustamisen – johon puolueen nykyinen menestys edelleenkin pääosin perustuu.

23.1. 2013