Neuvottelut kansainvälisen asekaupan säätelyä koskevasta sopimuksesta lähtivät takkuillen liikkeelle YK:ssa. Kaksi päivää käytettiin ensin kiistelyyn siitä, miten palestiinalaisten osallistuminen kokoukseen olisi järjestettävä. Lopulta syntyi kaikille enemmän tai vähemmän pitkin hampain hyväksyttävä kompromissi ja kokous pääsi alkamaan. Palestiinan edustautumiskysymyksellä ei ollut mitään tekemistä itse neuvoteltavan sopimuksen kanssa, mutta äänestykseen päättyessään kiista olisi voinut pahimmassa tapauksessa kaataa koko neuvotteluprosessin. Kokonaan poissuljettu ei ole sekään, että jotkut heittäytyivät kiistaan juuri tässä tarkoituksessa.

Ääänetys, jos sellaiseen olisi päädytty, olisi voinut helposti näyttää ulkopuolisten silmissä UNESCO-äänestyksen uusinnalta jo ennen kuin oli tietoa edes ehdotusten sisällöstä ja vaikka kansainvälisoikeudellinen asetelma oli erilainen. EU olisi ollut jälleen hajalla, kun jotkut jäsenmaat, toisin kuin Suomi, jo ennen keskustelun aloittamista ilmoittivat miten tulevat joka tapauksessa äänestämään. Kun myös pohjoismaat näyttivät olevan vähän eri linjoilla olimme varautuneet siihen, että Suomi olisi yhdessä kuuden muun koko neuvotteluprosessin käynnistäneen aloitteentekijän kanssa pidättäytynyt äänestyksessä, koska halusimme olla vaarantamatta neuvotteluprosessia tärkeästä sopimuksesta. Koska näiden seitsemän maan joukossa oli UNESCO-äänestyksessä kolmella eri tavalla menetelleitä maita olisi tämä antanut uskottavan viestin halustamme korostaa Arms Trade Treatyn tärkeyttä ja ensisijaisuutta.

Tämä tilanne kuitenkin vältettiin, mutta se ei tarkoita sitä että neuvotteluprosessi etenisi nyt ongelmitta. Vahvaa ja kattavaa sopimusta ajavan seitsemän sponsorivaltion joukossa vallitsi kuitenkin luottavainen tunnelma onnistumisen suhteen. Vesittäjiä on varmasti liikkeellä, mutta haluamme luottaa siihen, että laittomasta ja säätelemättömästä asekaupasta eniten kärsivän kehitysmaaryhmän paine sekä Oxfamin, Amnestyn ja lukuisten muiden kansalaisjärjestön aktiivisuus asiassa voittaa vahvaan sopimukseen vielä kohdistuvat epäilyt. Hyvä asia myös on, että menettelytapakysymyksessä hajanainen EU on kuitenkin yhtenäisesti vahvan sopimuksen kannalla.

5.7. 2012

I am travelling today to New York where the UN Conference on the proposed Arms Trade Treaty will begin with the high-level segment. Will the 19 days (and nights?) reserved for the conference be enough to get a treaty with a wide scope, strong criteria for licensing and which could be ratified by as many countries as possible including Russia, China, India, United States?   I have been pushing for this treaty ever since the resolution co-sponsored by Finland initiating this process was adopted in December 2006. I have put this issue on the agenda in all my meetings, lately more forcefully. My discussions have shown that there is broad support for this negotiation process. Most eager to see a strong treaty adopted are i.a. those countries in Africa and Central America where even legally purchased small arms are transferred illegally from one conflict to another.  We need concrete results from this treaty. Not money – there is enough of it in arms trade, but control in arms trade. The treaty is about legal arms trade but increased control in legal arms trade necessarily reduces illegal arms trade when there is stricter control. Reduction in arms trade promotes human rights when there are fewer conflicts and hopefully fewer people are subject to armed conflicts. Now the UN or us as its Member States must act and deliver a legally binding Arms Trade Treaty in record time still maintaining a high ambition level.  I can also celebrate my birthday on July 1st on the day that Finland’s accession to the Ottawa convention banning landmines comes into force. It will also give more credibility to Finland’s work on Arms Control and Disarmament issues. 1.7. 2012

Matkustan tänään New Yorkiin asekauppasopimukseen tähtäävään YK:n konferenssiin, joka alkaa maanantaina korkean tason osuudella.  Riittävätkö konferenssin 19 päivää (ja yötä?) siihen, että saadaan aikaan sopimus, jolla on laaja asekate, vahvat luvituskriteerit, kattavat transaktiot, ja joka vielä on mahdollisimman monien maiden hyväksyttävissä ml. Venäjä, Kiina, Intia, Yhdysvallat?  Itse olen ajanut tätä sopimusta siitä asti, kun sitä koskeva päätöslauselma hyväksyttiin  joulukuussa 2006 Suomen ollessa yksi aloitteentekijöistä. Olen pitänyt asiaa esillä kaikissa tapaamisissani, viime aikoina tiivistyvällä tahdilla. Keskustelut ovat osoittaneet, että neuvotteluprosessilla on laaja tuki takanaan. Kiihkeimmin vahvaa sopimusta toivovat mm. ne Afrikan ja Keski-Amerikan maat, joissa laillisestikin hankitut pienaseet kulkeutuvat laittomasti konfliktista toiseen.  Sopimuksella tavoitellaan konkreettisia hyötyjä. Ei rahaa, jota asekaupassa jo liikkuu paljon, vaan kontrollia asekauppaan. Kyse on laillisesta asekaupasta, mutta laillisen asekaupan kontrolli väistämättä vähentää laitonta asekauppaa, kun valvonta paranee. Asekaupan väheneminen taas parantaa ihmisoikeustilannetta, kun konfliktien määrä vähenee ja toivottavasti harvemmat ihmiset altistuvat aseellisille konflikteille. Nyt YK:n eli meidän sen jäsenmaina olisi toimittava ja saatava aikaan oikeudellisesti sitova asekauppasopimus ennätysajassa, mutta kuitenkin säilyttäen korkea tavoitetaso.  Tänään voin viettää syntymäpäivääni Suomen liittymisen Ottawan jalkaväkimiinasopimukseen astuessa voimaan. Sekin antaa Suomen toiminnalle asevalvonta- ja aseriisuntakysymyksissä aikaisempaa enemmän uskottavuutta. 1.7. 2012

Eurooppalaiset huippukokoukset ovat olleet usein sekavia tilaisuuksia ja mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä enemmän joudutaan jälkikäteen puimaan ja selittämään sitä, mitä oikeastaan on päätetty. Tällä kertaa taidettiin lyödä aikaisemmatkin ennätykset.

Tämän jälkeen on avoimesti pakko varautua siihenkin mahdollisuuteen, että koko europrojekti voi kariutua. Vielä se ei ole väistämätöntä, eikä sitä ole syytä toivoa, sillä siitäkin olisi lyhyellä aikavälillä paljon kielteisiä seurauksia. Euroopan unionin loppu sen ei suinkaan tarvitse olla, vaan mahdollisuus jopa sellaisen paremman ja realistisemman Euroopan rakentamiseen, joka ei toimi samalla tavoin markkinavoimien armoilla ja ehdoilla kuin mitä tähänastinen eurokriisin hoito on paljolti ollut. 

Ainakin on selvää, ettei Suomen tule olla hinnalla millä hyvänsä euroa pelastamassa. Viimeistään nyt pitäisi olla muillekin selvää, ettei kriisiä ratkaista aikaa ostamalla ja markkinavoimia lepyttämällä jatkaen hyvä rahan heittämistä huonon perään. Onneksi Suomen kanta on vaalien jälkeen ollut selvä: ei uusia lainoja ilman vakuuksia, ei EVM:n lainoja ilman ensisijaisuutta, ei velkojen yhteisvastuuta. Jos tämä kuuostaa liian ei-painotteiselta johtuu se siitä, että kun sananvaltamme ei riitä parempien ratkaisujen aikaansaamiseen, on pakko toimia niin, että omat vahingot jäävät mahdollisimman pieniksi.  

Oma lukunsa on Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Rompuyn esitys uuden uljaamman euro-unionin perustamiseksi. Siihen tulee suhtautua enemmän kuin varaukselliseksi, sillä siinä kaavaltu euro-unioni ei ole sen enempää toivottava kuin toimiva. Myös menettelytapa, jossa tähänastisen kriisin hoidossa kunnostautunut nelikko, Eurooppa-neuvoston pj, komission pj, EKP:n pääjohtaja ja euro-ryhmän pj valmistelisivat esityksiä muiden nieltäväksi on demokratian ja avoimuuden irvikuva.

Ei neuvoston kokous toki kokonaan epäonnistunut ollut. Sopimus kasvun ja työllisyyden edistämisestä on oikeansuuntainen, vaikka sen vaikutuksia ei kannata yliarvioida. Myös Rompuyn euro-unionista voi poimia tarpeellisia asioita, kuten sellaisen pankkiunionin vahvistamisen, joka tehostaa rajat ylittävän pankkitoiminnan valvontaa, ehkäisee riskejä ja pakottaa pankkisektorin itsensä varautumaan riskien toteutumiseen.

29.6. 2012

Kestävän kehityksen Rio + 20 kokous lähestyy loppuaan. Jännitys siitä saadaanko kokouksesta ylipäätään tulos ja minkälainen ratkesi jo ennen kokouksen alkua, kun valmistelussa päästiin yhteisymmärrykseen loppuasiakirjasta. Suomi kuten koko Euroopan unioni joutui monissa kohdissa sovun hintana tyytymään paljon heikompiin ja epämääräisempiin sitoumuksiin tärkeinä pitämissämme asioissa kuin mitä tavoittelimme.Tuloksen kommentoinnissa on, kuten aina tällaisissa tilanteissa, kaksi näkökulmaa. Saman lasin voi nähdä puolittain tyhjänä tai puolittain täytenä. Hyvää on se, että jokseenkin kaikki kestävän kehityksen saavuttamiseksi tärkeät asiat ovat mukana loppuasiakirjassa, mutta oikeudellisesti sitomattomassa poliittisessa asiakirjassa niiden toteutuminen on tulevan työn varassa.

Pidin kokouksessa Suomen puheenvuoron: ”Vaikka olemme ottaneet tärkeitä edistysaskeleita ja toistaneet tärkeitä sitoumuksia, olemme myös jättäneet myöhempään paljon siitä työstä, joka olisi pitänyt ja voitu tehdä jo täällä Riossa. Nyt käynnistyvä jatkotyö on siten elintärkeää ja ratkaisee sen, voimmeko pitää tätä konferenssia menestyksenä vai emme.”Hyvää juhannusta kuitenkin kaikille, jotka voivat siitä nauttia!

22.6. 2012