Gallupit ovat käyttökelpoinen tutkimuksen ja politiikan apuväline, mutta politiikka vääristyy täysin, jos se antautuu niiden johdettavaksi. Monet gallupit ovat sitä paitsi tahallaan tai tahallisesti harhauttavia. Otetaan esimerkiksi vaikka Ylen touhotus ”mitä pitäisi leikata”-kyselyillä. Ei ole iso yllätys, että enemmistö hyväksyy suurituloisten lapsilisät leikkauskohteeksi, kun sitä oikein tarjotaan. Sama asia tulee toreillakin silloin tällöin vastaan. Jokseenkin kaikki tätä puoltavat päätyvät kuitenkin keskustelujen jälkeen siihen, ettei se sittenkään ole hyvä ajatus. Pohjoismainen hyvinvointivaltio perustuu alunperin Ruotsin sosialidemokraattien esittämään visioon kansankodista, jossa sosiaaliturva ja yhteiskunnalliset palvelut ovat suunnatut koko väestölle heidän asemastaan riippumatta. Tämä ns. universaaliperiaatteella toimiva hyvinvointivaltio on osoittautunut tehokkaimmaksi ja kestävimmäksi tavaksi edistää tasa-arvoa ja ehkäistä köyhyyttä. Se johtaa kyllä korkeaan veroasteeseen, mikä ei kuitenkaan ole estänyt kaikkien pohjoismaiden sijoittumista kärkiryhmään erilaisissa kauneuskilpailuissa, joissa verrataan maiden kilpailukykyä ja hyvinvointia. Pohjoismaisen mallin vahvuus perustuu siihen, että kaikki ovat sekä maksajia että edunsaajia. Kustannuksiin osallistuvat enemmän ne, joilla on siihen parhaiten varaa, ja kaikki ovat samoin perustein saajia sen mukaan kuin erilaiset ennustettavat tai ennustamattomat elinkaaritapahtumat – kouluttautuminen, lasten saaminen, työttömyys, sairaus, eläköityminen – toteutuvat. Koska lapsilisien tarkoitus on tasata lapsiperheiden ja muiden välisiä kustannuksia on perusteltua, että kaikki ovat niihin samalla tavoin oikeutettuja. Progressiivinen verotus kuitenkin pitää huolen siitä, että suurituloiset osallistuvat keskimääräistä enemmän tämän rahoittamiseen. Kun kaikki ovat eri elinkaaririskien suhteen samalla tavoin vakuutettuja, myös vauraampi keskiluokka hyväksyy tämän ja arvostaa pohjoismaisen mallin tuomaa vakautta ja turvallisuutta. Vaihtoehtona pohjoismaiselle universaalimallille on tiukkaan tarveharkintaan perustuva sosiaalipolitiikka. Vain köyhimpien tukemiseen keskittyvä malli tuottaa kuitenkin enemmän eriarvoisuutta ja köyhiä ja johtaa myös palvelujen eriarvoisuutta lisäävään luokkapohjaiseen eriytymiseen. Tällaisissa yhteiskunnissa kasaantuvat sosiaaliset ongelmat heikentävät kaikkien viihtyvyyttä ja turvallisuutta. 7.1. 2011

Sama hallitus joka halusi kieltää kerjäämisen kaduilla on kuitenkin jo aiemmin pakottanut ylipistot ja korkeakoulut kerjuukierrokselle uuden yliopistolain myötä. Ainoa joka siitä toistaiseksi on iloinnut, on uusi Aalto-yliopisto. Senkään osalta ei ole toistaiseksi havaittavia merkkejä siitä, että näin olisi myös edesautettu uuden huippuyliopiston syntymistä Suomeen, jollainen AY:sta kolmen keskinkertaisen ja hyvin erilaisen korkeakoulun väkinäisellä yhteennaittamisella piti tehdä. Yliopistorahoituksen osittainen yksityistäminen voi olla usein suurempi uhka kuin mahdollisuus huipputieteen tekemiseen ja joka tapauksessa on jo nyt johtanut yliopistomaailman eriarvoistumiseen tavalla, jossa sponsoreiden hylkimät humanistiset ja yhteiskuntatieteet ovat jäämässä jalkoihin.

Yliopistouudistus onkin tuottanut lähinnä epävarmuutta ja ongelmia yliopistomaailmaan ja vakavasti heikentänyt tutkijoiden ja opettajien työmotivaatiota. Yhä useampi katselee jo vaihtoehtoisten työtehtävien perään eikä lopputulos voi olla kuin  uudistuksen tavoitteiden täydellinen karkaaminen käsistä. Tilanteen vakavuudesta kertoo sekin, että vielä muutama vuosi sitten itse näitä uudistuksia innokkaasti ajanut Helsingin yliopiston emerituskansleri Kari Raivio on jo kohottanut hätähuudon yliopistouudistuksen seurauksista.

4.1. 2011