Unkarissa alumiinitehtaan myrkkypäästöjä keränneen altaan murtuminen on aiheuttanut ympäristökatastrofin, jonka seuraukset eivät ole vielä varmuudella tiedossa. Ihmisiä rauhoitetaan kertomalla, että tuhot olisivat sittenkin vain paikallisia eikä Tonava olisi tämän vuoksi vaarassa. Unkarin oikeistohallitus haluaa tehtaan omistaneen MAL yhtiön johdon rikosoikeudelliseen vastuuseen. Se voi olla hyvinkin perusteltua, mutta vastuutahoja ovat myös viranomaiset. Ainakin he ovat vastuussa siitä, että Unkarissa ja Tonavan vesistöalueen muissakin valtiossa on kymmenittäin muitakin yhtä huonosti valvottuja potentiaalisesti paljon suurempia ympäristöonnettomuuksien riskikohteita.

Euroopan unionilla on kohtuullisen tiukka kemiallisten myrkkyjen käsittelyä ja varastoimista koskeva lainsäädäntö, mutta senkin valvonnassa on ilmeisiä aukkoja. Ympäristönsuojelussa tarvitaan vahvempaa Eurooppaa jo senkin vuoksi, että laiminlyöntien seuraukset jäävät vain harvoin yhden valtion rajojen sisälle.

19.10. 2010

Olin taas vaihteeksi Brysselissä yhden päivän keikalla, tällä kertaa osallistuakseni Friends of Europe-järjestön roundtable-keskustelutilaisuuteen ja gala-illallisille. Tällainen toistasataa eurooppalaisvaikuttajaa yhteen kokoava tapahtuma on ennen kaikkea ns. verkostoitumistilaisuus, jossa voi tavata monia entisiä kollegoitaan ja muita tuttuja ja solmia uusia suhteita. Sellaisena sitä ei kannata väheksyä, kyse on vähän samasta kuin Pohjoismaiden neuvoston kokouksissa, joiden konkreettinen asia-anti ei enää huimaavia uusia visioita aukaise, eikä Friends of Europe tilaisuuksissa edes hyväksytä lausumia.

Brysseli Euroopan pääkaupunkina on monessa suhteessa sisäänpäinlämpiävä miljöö. Siksi on tärkeätä, että Brysselin instituutiot, kuten komissio ja parlamentti, saavat ulkopuolisia virikkeitä ja myös kritiikkiä silloin kun siihen aihetta on. Jäsenmaiden kansallisilla parlamenteilla on tässä erityinen rooli tuodessaan keskusteluun vähän muutakin kuin Brysselistä avautuvaa perspektiiviä.

Brysselin illan tähtiesiintyjä oli komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso. Hän ei yrittänytkään puhua konkretiaa, mutta käytti sen sijaan taitavan, olkoon että suomalaismakuun ehkä turhan mahtipontisen ja itsetyytyväisen puheenvuoron siitä, miten loistavasti Eurooppa on nyt komission johdolla vastaamassa kaikkiin niin finanssikriisin kuin ilmastomuutoksen tuomiin haasteisiin. Täytyy vain toivoa, että tälle optimismille löytyy myös todellista katetta, mikä edellyttää silloin myös jäsenmaiden ja niiden parlamenttien tuntojen ja ajatusten tarkkaa huomioimista.

16.10. 2010

Brasiliassa valmistaudutaan lokakuussa pidettäviin presidentinvaaleihin. Suosittu presidentti Luiz Ignacio Lula da Silva ei enää voi asettua ehdokkaaksi kolmannelle kaudelle. Kun brasilialaiset haluavat hänen politiikkansa kuitenkin jatkuvan on se tehnyt alun perin verrattain tuntemattomasta Lulan ja hänen työväenpuolueensa PT:n ehdokkaasta Dilma Rousseffista selvän ennakkosuosikin. Brasilian tulonjako on yksi maailman epätasaisimmista. Lulan kahdeksanvuotisen presidenttikauden aikana tuloerot ovat kuitenkin kaventuneet ja köyhyysrajan alle jäävän väestön osuus puolittunut. Maan talouden hyvää kehitystä ovat avittaneet uudet öljylöydöt, joiden ansiosta öljyn osuus maan BKT:ssa on noussut jo 12 prosenttiin. Tällainen rikastuminen voi usein houkuttaa johtajia kestämättömään populistiseen politiikkaan, mutta Lulan Brasilia ei sellaiseen ole sortunut ja maan politiikassa on yhdistynyt onnistuneella tavalla makrotalouden vakaus, matala inflaatio, investoinnit infrastruktuuriin ja koulutukseen sekä johdonmukainen köyhintä väestöä hyödyttänyt sosiaalinen politiikka. Brasilian haasteet ovat edelleen mittavia. Demokratia ei ole historiallisesti vielä kovin vankalla pohjalla ja 70-luvulla maassa oli yksi maanosan raaimmista sotilasdiktatuureista. Huolimatta Lulan hyvistä aikeista ei sademetsien tuhoamista ole saatu kokonaan pysäytetyksi. Köyhyyden ja eriarvoisuuden ohella väkivalta, rikollisuus ja korruptio vaivaavat vakavasti, eikä PT:kään ole kokonaan säästynyt korruptioskandaaleilta. Ne osaltaan vaikuttivat siihen, että PT päätyi asettamaan verrattain tuntemattoman ja kokemattoman, mutta ryvettymättömän Roussefin ehdokkaakseen, kun moni ennakkosuosikki sotkeutui sopimattomuuksiin. Lähes 200 miljoonaan asukkaan Brasilia on sekä väestömäärältään että pinta-alaltaan viidenneksi suurin maa maailmassa. Ensimmäistä kertaa historiassa siitä on myös tullut globaalivaikuttaja muussakin kuin jalkapallossa yhtenä ns. BRIC-ryhmän – Brazil, Russia, India, China – maista. Ryhmittymä sinänsä on vain nimike ilman, että näitä maita poliittisesti tai taloudellisesti yhdistää kovin iso joukko asioita, mutta kertoo siitä, että vanhojen teollisuusmaiden rinnalla myös suurimmat ja nopeasti kehittyvät kehitysmaat ovat saaneet sananvaltaa kansainvälisissä prosesseissa. Erityisesti Brasilian ja Intian nousu on herättänyt Suomessakin outoja reaktioita, joissa näiden maiden pyrkimykset on haluttu maalata jotenkin muiden pienempien kehitysmaiden intressien kanssa ristiriitaisina. Mutta silloin kun kehitysmaiden kauppahelpotuksia vastustetaan sillä perusteella, että niistä pääsevät eniten hyötymään Brasilian ja Intian kaltaiset maat, on kyse puhtaasti protektionistisesta verukkeesta.15.10.2010

Koko maailma on jännittyneenä seurannut 33 chileläisen kaivosmiehen pelastusoperaatiota, joka näyttää päättyvän kaikkien osalta onnelliseen lopputulokseen. Tästä voimme kaikki olla erityisen iloisia, sillä kaivostyöntekijäin ammatti on maailman vaarallisimpia. Yksin Kiinassa kuolee vuosittain tuhansia työntekijöitä kaivosräjähdyksissä ja sortumissa. Nyt 33 chileläisen kuvat ovat ainutlaatuisen myyvän human interest-draaman osana tulleet tunnetuiksi suomalaistenkin lehtien palstoilla. Nähtäväksi jää edesauttaako tämä julkisuus sitä, että kaivosturvallisuus saataisiin kaikkialla parempaan kuntoon niin, etteivät tuhannet kuolleet joka vuosi jäisi vain muutaman rivin joukkouutiseksi. Se mikä liikuttaa ihmisten mieliä ei ole järkiperäisesti ennustettavissa, mikä sekin osaltaan tekee ihmisistä inhimillisiä. Silti jää miettimään, mikä mielten liikutus voisi panna liikkeelle sellaisen muutosvoiman, joka tekisi lopun kaikista turhista kaivoskuolemista. Puhumattakaan siitä, että miljoonat lapset kuolevat vuosittain periaatteessa helposti ennalta ehkäistäviin ja hoidettaviin tauteihin. Näiden kuolemien estäminen maksaisi pelastettavaa kohden vain häivähdyksen siitä, mitä kaivostyöntekijän pelastaminen Chilessä. On ihan oikein, ettei siinä operaatiossa kysytty kustannusten perään, mutta miksi ei näitä köyhyydestä sikiäviä kuolemia myös estetä? 13.10. 2010