Vanhassa Roomassa valtaapitävät pitivät kansan tyytyväisinä järjestämällä sille leipää ja sirkushuveja. Sirkushuveista on Vanhasen hallitus pitänyt hyvin huolta, kun olemme saaneet  mediasta seurata keskeisten ministereiden erilaisia seikkailuja  tekstiviestien maailmassa. Leipääkin on vielä riittänyt, vaikka sitä jonottavien määrä onkin kasvanut. Muualla maailmassa on kuitenkin jo nähty leipämellakoita kun ruuan hinta köyhissä maissa on karannut köyhimmän väestön ulottumattomiin.

90 vuotta sitten puute leivästä ja nälkä oli yhtenä keskeisenä syynä siihen kehitykseen, joka johti Suomessa sisällissotaan. Vuoden 1918 sota oli verinen ja jätti syvät ja katkerat haavat suomalaiseen yhteiskuntaan. Vieläkään ne eivät ole kokonaan kadonneet kansakunnan muistista, mutta onneksi sodan menetyksiä voidaan tänä päivänä kuitenkin jo pääsääntöisesti kunnioittaa molempia silloisia osapuolia yhdistävissä tilaisuuksissa, vanhoja jakolinjoja korostamatta.

Eheytystyö aloitettiin jo 20-luvulla ja yksi tärkeä virstanpylväs oli se että sosialidemokraatit saattoivat jo vuonna 1926 muodostaa ensimmäisen sosialidemokraattisen hallituksen Suomeen Väinö Tannerin johdolla. Vielä merkityksellisempi oli 30-luvun jälkipuolella punamultayhteistyö ja siitä kautta toteutetut sosiaaliset uudistukset, jotka antoivat Suomelle mahdollisuuden yhtenäisesti puolustaa maata toisessa maailmansodassa ja säilyttää maamme itsenäisyys ja demokratia.

Sotien jälkeen alkoi pitkä suomalaisen hyvinvointivaltion rakennuskausi, jonka merkittävin vaihe toteutui 60- ja 70-luvulla. Suomesta tuli pitkälti pohjoismaista mallia toteuttava hyvinvointivaltio. Me emme Suomessa ruotsalaisten sosialidemokraattien tavoin puhuneet kansankodista, mutta samankaltaiseen koko väestön kattavaan sosiaaliturvaan ja kaikille tarkoitettujen laadukkaiden sosiaalisten, sivistyksellisten sekä koulutus- ja terveyspalvelujen hyvinvointiyhteiskuntaan meilläkin määrätietoisesti pyrittiin.

Tulosta myös syntyi. Ei ole mikään sattuma että Suomi samoin kuin kaikki neljä muuta pohjoismaata sijoittuvat kansainvälisten kauneusvertailujen kärkeen oli sitten kyse talouden kilpailukyvystä, hallinnon tehokkuudesta, korruption vähäisyydestä, osaamisesta, uuden teknologian käytöstä, ympäristöhoidon tasosta ja inhimillistä hyvinvointia mittaavista sosiaali- ja terveysindikaattoreista. Kaikki pohjoismaat erottautuvat myös muista maista siinä, että varallisuus ja tulot jakaantuvat niissä tasaisemmin kuin missään muualla maailmassa.

Näin on edelleen, mutta 90-luvun suuri lamakausi on kuitenkin jättänyt pysyvät jälkensä kaikkiin pohjoismaihin ja erityisesti Suomeen. Hyvinvointipalvelut eivät enää kaikilta osin toimi kuten niiden tulisi, turvaverkkoihin on syntynyt pahoja aukkoja ja repeämiä. Tulo- ja varallisuuserot ovat kasvamassa ja luokkayhteiskunta tekee paluuta.

Sosialidemokraatit joutuivat lamavuosina kantamaan raskasta vastuuta koko maan talouden kuntouttamista, julkisen talouden tasapainoittamisesta, pankkikriisin selvittämisestä, suurtyöttömyyden alasajosta ja luottamuksen palauttamisesta Suomen talouteen. Tässä onnistuttiin käyttämällä myös kovia keinoja säästöineen ja leikkauksineen jotka olivat välttämättömiä jotta emme olisi syöksyneet koko Suomen taloutta uhanneeseen mustaan aukkoon.

Näissä talkoissa kävi lopulta siten, että välttämättömyydestä tehtiin liian pitkälle myös hyve. Kun talouteen, kiitos saneeraustoimien ja onnistuneen elvytyksen, alkoi jälleen syntyä uutta liikkumatilaa emme ajoissa osanneet ohjata sitä hyvinvointipalvelujen puutteiden ja sosiaaliturvan heikentymisen korjaamiseen, vaan hyväksyimme ilman poliittista keskustelua julkisen talouden alasajoon tähtäävät kehykset ja suostuimme jatkamaan ylimitoitettuja ja suurituloisia suosineita veroalennuksia myös sen jälkeen, kun prioriteetit olisi pitänyt asettaa toisin. Emme myöskään ajoissa reagoineet kasvaneisiin tulo- ja varallisuuseroihin.

Tästä kaikesta maksoimme kovan hinnan viime eduskuntavaaleissa. Vaikka vaaliohjelmamme olikin hyvä, niin ei se kuitenkaan ollut kovin syvällinen eikä visionäärinen. Sen hyvät ajatukset näyttivät liian usein vastauksilta viimeisimmän gallupin antamiin vinkkeihin ihmisten huolista. Kun ohjelmasta puuttui yhteiskunnan tilan ja kehityksen analyysi ja menneen politiikan tarvittaessa krittinenkin ariviointi – minkä puutteesta saimme rajua palautetta –  ei se auennut uskottavasti tulevaisuuteenkaan.

Vaaliohjelmamme painotukset yhteisiin palveluihin panostamisesta jatkuvien veroalennusten sijaan saivat kiitosta, mutta ihmiset kysyivät miksi emme aiemmin jo ottaneet näitä samoja asioita toteutettavaksemme, puhumattakaan siitä miten varallisuusveron poistaminen otettiin vastaan. Näissä olosuhteissa ei paremmin hoidettu vaalityö ja onnistuneempi vaalimainonta olisi tulosta toiseksi enää muuttanut.

Vaalituloksen seurauksena olemme saaneet jo vuoden verran nauttia porvarihallituksen hedelmistä. Kansalaisille ne tuskin ovat maistuneet yhtä makoisilta kuin syntymäpäiväänsä kakkukahveilla juhlineelle Matti Vanhasen hallitukselle. Pääministeri, jonka mielestä tiedotusvälineet käsittelevät aivan liian paljon huono-osaisuutta kertomatta miten hyvin enemmistöllä menee, on ottanut tavakseen kehua hallituksensa sosiaalisuutta. Sitä hallitus on osoittanut viimeksi nostamalla hoitomaksuja ja sitomalla ne vastaisuudessa indeksiin ilman että tulonsiirtoja lapsiperheille samalla olisi indeksoitu. Jokseenkin hiljaisuudella on ohitettu se, miten viime vuoden lopulla vanhusten eläketuloja leikattiin kymmenesosalla korottamalla pitkäaikaishoidon potilaiden hoitomaksun prosenttiosuutta.
 
Köyhäinhoitoon keskittyvä sosiaalipolitiikka saattaa kuulostaa sosiaaliselta. Voi myös olla, että Vanhanen itsekin uskoo siihen, mutta laaja-alaista pohjoismaista sosiaalipolitiikan ja sosiaaliturvan mallia alasajava hallitus tuottaa tosiasiassa koko ajan uusia köyhyysrajan alle putoavia ihmisiä ja perheitä, joiden hoitamisessa sama hallitus sitten voi osoittaa sosiaalisuuttaan. Euromääräisesti hallituksen köyhyyspolitiikka jää tosin vähäiseksi sen rinnalla, mitä tulohaitarin toisessa päässä jatkuva suurituloisten verohuojennusten jatkaminen merkitsee.  

Vaikka taloussuhdanteiden jumalat toistaiseksi hymyilevät hallitukselle, ei siihen olla tyytyväisiä edes omien joukossa. Tämä ei kuitenkaan ole vielä näkynyt sosialidemokraattisen opposition suosion nousuna.
Opposition kannalta hallitus on liiankin herkullinen maalitaulu, kun se viikoittain tuottaa esityksiä ja ajatuksia, joita kohti on sekä aiheellista että helppo ampua. Pelkkä hallituksen esitysten ja esiintymisien perusteltu haukkuminen, johon monet kahdentoista vuoden aikana hallitusten tukemiseen tuskaantuneet demarit ovat antaumuksella heittäytyneet, ei kuitenkaan vielä riitä. Sosialidemokratian nousu tulee vasta silloin, kun ihmiset todella uskovat ja luottavat siihen, että se mitä me oppositiossa sanomme on myös sellaista, että toteuttaisimme sitä itse hallituksessa.

Kesäkuun puoluekokouksemme Hämeenlinnassa on nyt se paikka, jossa puolue voi osoittaa todellisen uusiutumiskykynsä ja -halunsa. Käytännöiltään ja julkisuuskuvaltaan vanhoillisimmaksi ja puolustuskannalla olevaksi mielletystä puolueesta on jälleen tehtävä avoin, houkutteleva kansanliike. Tarvitsemamme uudistusohjelman tunnukseksi sopii hyvin: Politiikka on palautettava politiikkaan.

On hyvä asia, jos tulevaisuudessakin osaamme järjestää erilaisia tilaisuuksia, jossa ihmiset myös viihtyvät. Viihdeteollisuuden kanssa emme kuitenkaan enää kilpaile, vaan on korostettava sitä mitä varten puolue on perustettu ja mitä varten se edelleen on olemassa: olemme poliittisen päätöksenteon ja sen valmistelun väline.

Puolue ei uusiudu eikä houkuttele uusia ja nuoria jäseniä, ellei se tarjoa heille myös suoraa mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon. Tämä voidaan hyvin aloittaa siitä, että puolueen jäsenet voisivat tulevaisuudessa suoraan jäsenvaalissa valita puolueen puheenjohtajan. Jos olisimme nyt jo ottaneet käyttöön tämän neuvoa-antavana, olisimme yhdellä iskulla asettuneet puoluejärjestelmän uusiutumisen kärkeen. Hyvä kuitenkin, että asiasta tehdyt lukuisat aloitteet tarkoittavat sitä, että puoluekokouksessa asia otetaan huolelliseen harkintaan. Jäsenäänestysmenettelyä voidaan soveltaa myös piiri- ja kuntatasolla ja sitä voidaan käyttää myös asiakysymyksissä.

Hyvät Toverit!

Sosialidemokraattisilla arvoilla ja liikkeemme saavutuksilla – pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla ja laajalla kansanvallalla – on suomalaisten vankka tuki. Vaikka kannatuksemme siten tulisi olla reilusti päälle 30 prosentin, olemme jämähtäneet vähän päälle 20 prosentin tasolle. Ne heikommassa asemassa olevat ihmiset, joilla olisi eniten voitettavaa politiikan kautta, pysyvät vaalipäivinä kotona, vanhat kannattajat passivoituvat ja uusia ei näy.

SDP on osoittanut taitonsa hallinnoida politiikkaa, mutta emme ole onnistuneet enää aikoihin määrittämään sen suuntaa. Meidän ei tarvitse etsiä kannatusta suuntaamalla keskustaan, vaan meidän tulee uskottavalla aloitteellisuudella palauttaa politiikka politiikkaan ja määritellä, missä politiikan keskusta on.

Sosialidemokraattien linjaa ei tarvitse piirutella suuntaan tai toiseen, mutta keinot ja välineet joilla hyvinvointivaltio rakennettiin eivät kaikki enää globalisaation aikakaudella toimi.

Omana elinaikanani on maailman väkiluku noussut 2,3 miljardista 6,4 miljardiin. Määrä kasvaa vielä 9 –  10 miljardiin ennen kuin kasvu tasaantuu. Ihmisen ja luonnonympäristön suhde sekä kansojen ja valtioiden kanssakäyminen on järjestettävä eri lailla ja elintapojamme on tarkistettava niin, että ne kestävät luonnon kestokykyä koettelevassa kymmenen miljardin ihmisen maailmassa.

Ihmisen toiminnot maapallolla ovat rikkoneet luonnon asettamia rajoja. Tapamme käyttää luonnonvaroja ei pidä huolta uusiutuvien luonnonvarojen uusiutumiskyvystä eikä ota huomioon uusiutumattomien luonnonvarojen ehtymistä. Tämä on johtanut myös uusiin aseellisiin konflikteihin, jotka edelleen syventävät ympäristökriisejä.

Vasta ilmastonmuutos, jonka voimistamat myrskyt, tulvat ja kuivuus aiheuttavat jo nyt tuntuvia taloudellisia menetyksiä, on pakottanut päättäjät myöntämään, että näin ei voi jatkua. Meillä saatetaan edelleenkin pitää EU:n meitäkin sitovia päästövähennystavoitteita liian vaikeina ja kunnianhimoisina, vaikka meidän tulisi varautua siihen, että nekään eivät ole riittäviä.

Pidän todennäköisenä, että kärjistyvät ja dramaattisia ilmauksia saavat ympäristökatastrofit voivat ehkä kymmenen vuoden kuluttua kokonaan muuttaa niitä uskomuksia, joiden varassa edelleen pidämme kiinni totutusta luonnonvaroja ja energiaa kestämättömästi käyttävästä elämänmuodosta. Pahimmillaan tällaiset kriisit voivat merkitä jopa miljoonien ihmisten kuolemaa ja toivoisin, että meillä olisi viisautta ja rohkeutta tarttua tällaiseen kehitykseen ennen kuin ne toteutuvat.

Meillä saattaa olla parhaimmassakin tapauksessa vain muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa ihmisen toiminnot maapallolla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimuksiin. Ekologisesti kestävä kehitys on kaiken perusta, mutta sitä ei ole mahdollista saavuttaa ilman sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä.

Sosialidemokraattinen liike on sekä arvopohjaltaan että historiallisten näyttöjensä perusteella se, jolla on parhaat edellytykset johtaa tällaista yhteiskuntakehitystä. Kestävä kehitys saavutetaan vain keinoin, jotka lisäävät sekä kansallisesti että maailmanlaajuisesti tasa-arvoa ja yhteisvastuuta – siis sosialidemokraattisin keinoin.

Pohjoismaiden menestys osoittaa, että kilpailukyky, vastuullinen ympäristöpolitiikka ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus eivät vain ole yhdistettävissä, vaan tukevat ja edellyttävät toisiaan. Globalisaatio ei pakota hyvinvointipolitiikasta luopumiseen. Se pakottaa meidät kuitenkin ajamaan parempaa globalisaation hallintaa sekä Euroopan unionissa että maailmanlaajuisesti.

Markkinatalouden keinoja on käytettävä innovatiivisesti hyväksi kestävän kehityksen toteuttamiseksi, mutta markkinayhteiskunta on torjuttava. On tärkeää, että ihmisillä on riittävän laaja repivältä ja eriarvoistavalta kilpailulta suojattu elämänpiiri, jossa keskeiset elämänhallinnan riskit on yhteisesti vakuutettu. Terveyspalveluihin ja koulutukseen ei saa tuoda luokkayhteiskunnan paluuta merkitseviä rinnakkaisjärjestelmiä. Syrjäytymisessä ei ole kyse vain aineellisesta toimeentulosta vaan koko yhteiskunnan turvallisuuden ja viihtyvyyden vaarantavasta yhteisöllisyyden heikkenemisestä.

Markkinoilla toimivat yritykset on lainsäädännöllä ja kansainvälisillä sopimuksilla saatava kantamaan riittävää yhteiskuntavastuuta. Ensimmäiseksi sitä on edellytettävä valtion omistajapolitiikalta.

Globalisaationhallintaa tarvitaan nyt myös maailmantalouden synkkien pilvien tiivistyessä. EU:ssakin on liian sinisilmäisesti luetettu markkinavapauden autuaaksitekevään taikavoimaan.  Euroopan unionilta on edellytettävä tehokkaita ja nopeita toimia rahoitusmarkkinoiden riskien vähentämiseksi niin, että emme seuraavaksi joudu kohtaamaan euroopanlaajuista pankkikriisiä. Kansallisia rahoitusmarkkinoita on yhä vaikeampi menestyksekkäästi säädellä, mutta EU:lla ja sen keskuspankilla on siihen vielä riittävästi mahdollisuuksia, jos se haluaa ja osaa niitä käyttää.

Talouden uhkaava taantuma voi asettaa myös tähän asti hyvin toimineen rahaliiton koetukselle. On tärkeätä, ettei euromaiden julkisten alijäämien kasvaessa laskusuhdanteessa joissain maissa yli kolmen prosentin BKT:sta EU:ssa ryhdytä heti vaatimaan alijäämien supistamista tavalla, joka vain syventäisi lamaa ja lisäisi työttömyyttä. EMU-kriteerien soveltamisessa on käytettävä tervettä järkeä ja hyväksyttävä laskukautena suuremmatkin alijäämät, kunhan talouksien pitkän aikavälin tasapaino toteutuu.

Hyvät Toverit

Demokratia ei voi hyvin. Kansalaisten enemmistö haluaa laadukkaita julkisia palveluja ja hyvän sosiaaliturvan, ja hyväksyy sen edellyttämän verotuksen, mutta saakin tuloeroja lisäävällä tavalla toteutettuja veronalennuksia, jotka eivät korvaa palvelujen ja turvan heikentämistä.

Vaikka puolueilla olisi miten tarkasti kuuntelevat korvat se ei auta, jos kuultua ei ymmärretä tai se ei vaikuta tekoihin. Tämä on SDP:n haaste johon on vastattava sekä omassa toiminnassamme että uskottavalla ja oikeita tuloksia tuottavalla politiikalla.