Minister for Foreign Affairs Erkki Tuomioja             

Our Rights – Our Future 30.9.2005

HUMAN RIGHTS AND GLOBALISATION

Mr/Mme Chairperson, ladies and gentlemen,

Let me first say that I am happy to note this Conference ”Our Rights – Our Future”  takes place in Helsinki. Human rights belong to the priority areas of the Finnish foreign policy. We emphasize the rights of those in often a weaker situation, namely the rights of women, children, minorities, indigenous peoples and at present also disabled persons.

I will begin my address by looking at certain key characteristics of globalisation and efforts aiming to secure a more democratic orientation to this process. After that, I shall turn more closely to present human rights challenges.

We live in a world of growing global interdependence. Global challenges are on the increase, and  responses should  be multidimensional to meet the challenge. 

Human rights, democracy, development, environmental issues and good governance cannot be separated from one another. On the contrary, these factors should be seen as interconnected –  a combination needed to effectively promote the security, well-being and human rights of the world´s population.

Globalisation is a fact of life. There is little point in disputing its existence, neither should we remain seized with unending efforts to define the phenomenon in a precise and comprehensive manner. What counts is how we address the challenges it poses.

In a globalising world, security, too, should be understood in comprehensive terms. The Government Report on Finnish Security and Defence Policy from last year pointed out that also in the context of Finland, security threats are increasingly cross-border in nature. Global problems and development crises have become more significant for security.

Along with globalisation, security has become dependent on the broad international situation and multilateral cooperation. Issues like climate change or large-scale human rights violations should be perceived also as security challenges. The concept of human security opens up new perspectives to just to what extent, from the point of view of the individual, human rights and security are interlinked.

Mr/Mme Chairperson,

When discussing globalisation, I would like to take up the Helsinki Process that culminated in an international Conference here in Helsinki  just over a month ago. The Helsinki Process on Globalisation and Democracy was launched at the first Helsinki Conference in 2002 and was co-chaired by Finland and Tanzania. The process has been based on a multi-stakeholder approach, as in a world of interdependence, increased cooperation is needed between the civil society, private enterpises, governments and international organisations.

Looking at what was achieved during the past two years, I wish to highlight that a number of very concrete proposals various issues were formulated under the framework of the Helsinki process. For instance the group working on ”Human Security” took as its starting point improving the situation of the groups most at risk – because of conflict, environmental hazards, human rights crises or other threats. 

The group produced ideas on issues like equal access to health care, combating violence against women and children in armed conflict. The rights of disabled persons were also discussed from the point of view of greater empowerment.

Effective follow-up is crucial for any such process if we want to produce tangible results. The Helsinki Group, which was at the core of the process, proposed a formation of Global Round Tables to identify possibilities for improvement in several issue areas. These Round Tables will thus take the work onwards from here.

Integrating the multi-stakeholder concept into existing mechanisms of global governace was among the aims and in my mind also achievements of the process so far. This will continue to be the approch taken also in the future.

It is clear that a process on fair globalisation and democracy can never be finished. We need to do much more.

Mr/Mme Chairperson,

Let me now turn to look more closely at key human rights challenges in a globalising world.

It is evident that globalisation influences the enjoyment of human rights in different ways, in terms of both promises and threats.

Globalisation enhances growth and welfare in general, which should enable governments to implement their human rights obligations better. However, the increasing wealth seems to be distributed more unequally than before. The risks of widening welfare gaps exist both within individual countries and at international level.

Furthermore, as the ILO World Commission states, in some cases globalisation has resulted in serious gender imbalances. Therefore, marginalisation and unequal possibilities of enjoying one´s human rights are primary hazards resulting from globalisation.

The situation may be aggravated by the fact that the process of globalisation seems to lack an adequate decree of  governance and direction. These elements will thus need to be inserted through common will and common action by different stake-holders. The governance of globalization must be based on universally shared  values and respect for human rights.

Here I come to the more positive aspects of globalisation.

Finland is firmly committed to the universality of human rights. Human rights belong to all individuals regardless of origin, gender, age and other factors. The principle of non-discrimination is at the core of our human rights thinking.

The common sentiment that the world is getting smaller has prepared ground for enhanced international responsibility towards the realization of human rights in different parts of the world. And indeed, even if discussions are often difficult, human rights have taken a more prominent place on the international agenda.

This was again demonstrated at the recent UN Summit where, even if the results did not fully meet our expectations, the fundamental importance of human rights was recognized as the third main pillar of the UN, along with security and development. The UN Summit represented a step forward, including in the area of human rights.

I want to underline the role of the civil society in the context of the more positive prospects created by globalisation. The civil society and human rights defenders have made full use of the increased information flows and the increased global transparency. Human rights violations are now exposed to a more global audience than ever before, they are increasingly difficult to hide and consequently the international community is under increasing pressure to stop them. 

Incidentally, this conference and the various forms of activity it brings together can be seen as part of this process of increased global interaction. I believe it also demonstrates the potential such networking represents.

The work for a fair globalization must begin at grassroots level. Good governance at all levels of society – in terms of the rule of law, democracy, human rights and social equity – is essential. Accountability and openness are key concepts in defining what good governance implies in practice.  Research has shown that corruption affects those in a disadvantaged  situation in the society particularly hard.  Transparency is needed to allow all citizens to exercise their rights freely. Good governance and a functioning judiciary also provide clear comparative economic advantages.

For Finland it has always been clear that human rights are indivisible. Civil and political rights on the one hand and economic, social and cultural rights on the other are in many ways interlinked and mutually reinforcing.

It is nevertheless evident that globalisation has brought a new dimension  to how the different rights materialize in practice. For instance, the risk of growing inequality has underlined the need to apply a rights-based approach  to issues like access to health care, housing or education. Equal access to services by women and girls as well as representatives of different minorities is essential to prevent marginalisation.

On the other hand, civil and political rights have gained new momentum through the challenge that globalisation has brought to existing democratic structures in general. How, in a world where transnational coorporations are increasingly powerful and capital moves faster than ever, are the democratic rights exercised? To realise the will of citizens, we need to develop a more internationally-oriented concept of democracy and, indeed, involve different stake-holders. Which again is what we have tried to do in the Helsinki-process.   

Historically speaking, democracy is undoubtedly on the increase. More people are able to make genuine political choices to determine the future of their countries. However, the trend is not consistent. Set-backs also occur and countries turn to pose various restrictions to the functioning of democratic institutions and the rights of citizens. The work for the promotion of democracy, and human rights as a key component, will need to be a continuous effort.

Mr/Mme Chairperson,

The Finnish Government is firmly committed to multilateralism and a rule-based international order. International challenges need to be tackled together – and noton the basis of unilateral action – in compliance with international law and through multilateral mechanisms.

 I regard international human rights instruments as a key achievement in terms of our common global ”acquis” or heritage. Human rights standards should be seen as a cornerstone of a rule-based  and ethically responsible international community.

The protection afforded by existing conventions is extensive. The main challenge, no doubt, is implementation. Even if human rights standards are widely ratified, it is clear that important steps are needed to enhance the implementation of these norms with regard to women, men and children in different countries.

I hope that the new Human Rights Council that is being formed at the United Nations to replace the present Commission on Human Rights, could become more operationally oriented so as to be able to address urgent and on-going human rights situation in more effective manner.

Despite the wide range of conventions, it is possible that the rights of specific groups are implemented less effectively than those of other groups. Therefore, even if existing standards of course cover the rights of all individuals, it is sometimes justified to create new instruments for the needs of specific groups.

At present, as you know, the UN member states are negotiating on a convention concerning the rights of the disabled persons. In this process, the role of the relevant non-governmental organisations has been particularly important in terms of bringing expertice to the process and ensuring that the level of ambition remains adequately high.

Finland has taken an active part in this process, which we regard as one of the most important human rights developments presently taking place. Finland´s objective is to achieve a strong instrument that supplements the existing human rigths conventions.

Even if existing instruments cover all individuals, the process has shed light on the specific hurdles and forms of discrimination encountered by persons with disability. The process has made the rights of this group of persons more visible at international level.

Finland believes that the Convention process provides a unique opportunity to strengthen the protection of sign languages world wide, and we therefore chose this question as one of  our priorities in the process. Finland belongs to those few countries which recognize sign languages in the Constitution. Our Consitution requires that the rights of persons using sign languages are guaranteed through relevant legislation. In practice this means for instance, that municipalities are obliged to ensure interpretation services in sign languages (Finnish and Finnish-Swedish sign languages), and that deaf children have the right to use sign languages in basic and upper secondary education. 

Mr/Mme Chairperson,

Finland will hold the EU Presidency during the second half of 2006. Strengthening the EU´s external activity, including in the area of human rights, will belong to our priorities during that term. Although much of the agenda is inhereted from the previous EU Presidencies, the term still represents a possibility to take issues, such as the ones I have touched upon in this statement, one step further. To take just one concrete example concerning the theme of this Conference, Finland will represent the Union in negotiations concerning the draft Convention on the Rights of Persons with Disabilities and the process of establishing a new Human Rights Council at the United Nations.

As we speak here today, the world is not a very safe place. Large-scale human rights violations continue to take place. On the other hand, the human rights agenda can never be entirely exhausted. There is room for improvement in all countries. Let me refer to the Government Report on Finland´s Human Rights Policy that was given to the Parliament last year, in which many human rights challenges were identified also in our own country.

The promotion of human rights needs to be understood as a continuous task. No-one can meet the challenge alone. In the human rights field, the need for the civil society, governments and others to work together is very clear.

Remembering the tragedies of history is not enough. We need to make sure that our tools aimed at preventing human rights violations are adequate and in fact functioning. 

With these words, I wish you a good and productive Conference.

Thank you.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja 

Stakesin ulkomaanavun yksikkö 15 vuotta -juhlaseminaari 28.09.2005       

Haluan onnitella ja kiittää 15 vuotta täyttävää Stakesin ulkomaanavun yksikköä arvokkaasta ja hyvästä työstä ja yhteistyöstä.

Sen lisäksi, että Stakes on palvellut STM:n hallinnonalaa ja Suomen laajaa kuntakenttää lukuisilla erilaisilla tutkimus- ja kehittämishankkeilla, Stakesin ulkomaanavun yksikkö on jo vuosien ajan antanut oman arvokkaan panoksensa globalisaation sosiaaliseen ja demokraattiseen hallintaan tuottamalla asiantuntijapalveluja Suomen ulkoministeriölle, Euroopan komissiolle, Maailmanpankille ja myös suoraan siirtymätalous- ja kehitysmaiden hallituksille. Paras esimerkki tästä lienee pitkäaikainen kumppanuutenne Namibian kanssa.

Huomionarvoista ei kuitenkaan ole ainoastaan Stakesin ulkomaanavun, vaan myös koko Stakes-organisaation aktiivinen kiinnostus ja osallistuminen Suomea ja EU-aluetta laajemman maailman asioiden hoitoon. Pääjohtaja Vappu Taipale ei tunnetusti yleensä vedä tarkkaa rajaa ”Suomea koskevien” ja ”ulkomaita koskevien” asioiden välille. Hän on aivan oikeassa: Itä-Euroopan sosiaaliturvajärjestelmien romahtaminen, Eteläisen Afrikan HIV/AIDS -tilanne, Vammaiskysymysten asema Maailmanpankin kehitysagendalla ja Globalisaation sosiaalinen hallinta eivät ole vain ulkomaita koskevia – ja näin ollen ainoastaan Stakesin ulkomaanavun yksikköä koskevia – asioita.

Kun maailman globalisoitumisen ymmärtää oikein, on selvää, että nuo asiat koskevat myös Suomen ja suomalaisten kannalta hyvän ja turvallisen maailman rakentamista. Pidänkin erityisen esimerkillisenä sitä tapaa, jolla Stakes on myös omilla budjettivaroillaan osallistunut entistä paremman globalisaation rakentamiseen. Siinä työssä on ehkä ollut paljon sellaistakin panostusta, jonka olisimme voineet OECD:n kehitysyhteistyökomitean DAC:n sääntöjen mukaan tilastoida kehitysyhteistyöksi. Mieleen nousee esimerkiksi GASPP, Globaalia sosiaalista hallintaa jo 8 vuoden ajan Stakesin budjettirahoituksella kartoittanut ja maailmalla laajalti tunnettu tutkimusohjelma.

Arvioni ja toiveeni on, että tuollainen ”Stakes-näkemys” laajenee lähivuosina Suomen julkishallinnossa ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden keskuudessa: Emme voi eristäytyä. Oman tulevaisuutemme rakentaminen edellyttää, että ymmärrämme maailman muutosta myös Suomen ja EU-alueen ulkopuolella. Jos yhteiskuntapolitiikan tuulet puhaltavat kehitysmaissa, siirtymätalousmaissa ja globaalijärjestöissä aivan arvojemme vastaiseen suuntaan, emme välttämättä onnistu navigoimaan Suomeakaan sinne, mihin arvomme osoittavat.

On tietenkin selvää, ettei Suomi voi eikä edes halua määrätä, mihin suuntaan kehitys- ja transitiomaiden olisi yhteiskuntiaan kehitettävä. Mutta voimme osallistua vuoropuheluun, esimerkiksi osallistumalla PRS-prosesseihin, joissa kehitysyhteistyön kumppanimaamme laativat kansallisia köyhyysstrategioitaan. Suomen rooliin sopii sen varmistaminen, että kumppanimaan parlamentilla, hallituksella, työmarkkinaosapuolilla ja kansalaisjärjestöillä on harkittavanaan useita erilaisia kehityspolkuja, eli ei ainoastaan se yksi totuus, jota johtavat kehitysrahoittajat tarjoavat.

Jos toimimme näin, toteutamme Suomen kehityspoliittisen ohjelman keskeisintä päämäärää, joka on köyhyyden vähentäminen. Kuten nykymaailman ehkä merkittävin köyhyystutkija, intialais-brittiläinen professori Amartya Sen on sanonut, köyhyys vähenee aina, kun ihmisille ja kansakunnille tarjoutuu lisää mahdollisuuksia tehdä sellaisia valintoja, joita heillä on omasta näkökulmastaan syytä arvostaa. Köyhyys on siis vaihtoehdottomuutta. Vaihtoehtojen tarjoaminen on köyhyyden vähentämistä.  Kaikki kansat kun eivät halua kulkea samaa polkua pois köyhyydestä.

Tällaiseen köyhyyden vähentämiseen on tähdännyt myös Suomen ja Tansanian aloitteesta kolme vuotta sitten käynnistetty Helsinki-prosessi, joka huipentui niin sanottuun toiseen Helsinki-konferenssiin 3 viikkoa sitten Finlandia-talossa.

Helsinki-konferenssi ja koko Helsinki-prosessi on ollut haastava tehtävä myös siinä suhteessa, että emme voineet tietää ennalta, mitä saamme siitä ulos. Lopputulema oli itse asiassa paljon ennakko-odotuksia parempi: Suomen ja Tansanian hallitusten lisäksi kaksitoista muuta – niin sanottua ystävämaan – hallitusta sitoutui yhteistyöhön, joka tähtää yhdessä valittujen prioriteettien edistämiseen mm. YK:ssa, Afrikan unionissa, Euroopan unionissa ja muilla poliittisilla neuvottelufoorumeilla. Tässä vaiheessa ystävien piiriin liittyivät Algeria, Brasilia, Egypti, Espanja, Etelä-Afrikka, Iso-Britannia, Kanada, Malesia, Meksiko, Thaimaa ja Unkari.

Helsinki-konferenssin valitsemat prioriteetit eivät ole sinänsä uusia asioita, vaan samoja tärkeitä aiheita, joista puhuttiin viikkoa myöhemmin myös YK:n Vuosituhatjulistuksen tarkastuksessa New Yorkissa: rauha ja turvallisuus, köyhyys ja kehitys, hyvä hallinto, ympäristö ja ihmisoikeudet. On totta, että Suomi toivoi laajempaa ja konkreettisempaa tulosta New Yorkista kuin mikä loppujen lopuksi saavutettiin. Mutta toisaalta: Kaikki maat, mukaan lukien Yhdysvallat ovat edelleen sitoutuneita MDG-lyhenteellä tunnettujen YK:n vuosituhatpäämäärien saavuttamiseen. Emme myöskään voi pitää vähäpätöisenä saavutuksena sitä, että YK:n huippukokous nyt – ensimmäisen kerran historiassa – asetti tavoitteiksi ”oikeudenmukaisen globalisaation edistämisen” ja ”säällisen” eli kelvollisen työn järjestämisen kaikille. Nämä ovat tavoitteita, joiden puolesta Suomikin on ponnistellut.

Hallituksilla on siis globalisaation hallinnan demokratisoimisessa ja sen sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamisessa edelleen keskeinen rooli. Toisaalta, hallitukset eivät voi toimia yksin. Helsinki-prosessin keskeisimpiä sosiaalisia innovaatioita on ollut käsite ”monitoimijaprosessi”. Englanniksi olemme puhuneet ”multi-stakeholder –prosessista”.

Multi-stakeholder -ajatuksen mukaan yhteisten asioiden hoitoa ei saa – eikä kannata – jättää pelkästään keskushallitusten vastuulle. On löydettävä sellaisia paikallisen, kansallisen ja globaalin demokratian muotoja, joissa myös ammattiliitot, yrittäjät, paikallishallinto, kansalaisjärjestöt ja muut asianosaiset pääsevät mukaan vaikuttamaan. Erityisen vaikeaa – mutta vaivan arvoista – on yrittää saada myös syrjittyjen, syrjäytyneiden ja muuten huono-osaisten väestöryhmien ääniä kuuluviin politiikan suuntaviivoja valittaessa. Olemme Helsinki-prosessissa nähneet erityistä vaivaa ”marginalisoitujen äänten” kuulemiseksi, ja tähän tavoitteeseen sitoutuneiden kansalaisjärjestöjen kanssa yhteistyötä tehden ainakin jossakin määrin tässä onnistuimmekin.

Sovimme myös, että seuraava Helsinki-prosessin laajempi tarkastelukohta on Dar es Salaamissa Tansaniassa vuonna 2007. Silloin arvioimme, miten paljon lisää ”ystäviä” olemme saaneet Helsinki-prosessin lähestymistavalle ja miten paljon olemme pystyneet edistämään niitä prioriteettitavoitteita, joita Helsinki-prosessi on halunnut pitää esillä ja edistää.

Toteutus ei saa olla pelkästään Suomen ja Tansanian hallitusten käsissä. Haluamme luovuttaa yksittäisten konkreettisten teemojen vetovastuuta myös ystävämaiden  hallituksille, kansalaisjärjestöille ja tutkimuslaitoksille. Stakes – ehkä kehitysmaakumppaneittensa kera – voisi vallan hyvin olla yksi tällaisista Helsinki-prosessin kumppaneista. Siksi pyydänkin teitä tutustumaan Helsinki-konferenssin tuotoksiin ja miettimään, missä roolissa Stakes ja sen ulkomaanavun yksikkö voisivat olla mukana Helsinki-prosessin jatkotoimissa.

Globalisaation demokratisoiminen ei suomalaisesta näkökulmasta tarkoita ainoastaan katseen kohdistamista Globaalin Etelän kehitysmaihin. Stakesin ulkomaanavun yksikkö on lähes perustamisestaan lähtien toiminut tärkeänä kumppaninamme itäisiin lähialueisiimme ja ns. pohjoiseen ulottuvuuteen kohdistuvassa yhteistyössämme.

1990-luvun alun yhteiskunnallinen murros Venäjällä aiheutti sikäläisen terveydenhuoltojärjestelmän ja sosiaalisten turvaverkkojen romahtamisen. Yhteistyön alkuvuosina määrärahoilla toimitettiin lääke- ja rokoteapua sekä sairaalalaitteita mm. Karjalaan ja Murmanskiin. Humanitaarisesta ja avustustoiminnasta siirryttiin vähitellen projektitoimintaan. Tartuntatautien torjunta oli yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä hanketoiminnan alueista. Stakesilla oli tällaisten projektien toteuttajana tärkeä rooli.

Lähialueyhteistyön keskipitkän aikavälin painopisteet ovat lasten ja nuorten terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen, huumeiden käytön ehkäisy, terveellisten elintapojen edistäminen, tartuntatautien torjunta, perheitä tukevien sosiaalipalvelujen kehittäminen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen.

Keskeisellä sijalla on edelleen  myös tartuntatautien torjunta. Hälyttävä HIV/Aids- tilanne on entisestään korostanut ennaltaehkäisevän toiminnan  ja hoidon kehittämisen tarvetta. Näistä uusista haasteista syntyi myös muutama vuosi sitten ajatus Pohjoisen ulottuvuuden sosiaali- ja terveysalan kumppanuuden kehittämiseksi. Perinteisestä avustus- ja hanketoiminnasta on siirrytty yhä enemmän alueellisesti laajempaan yhteistyöhön, tavoitteena myös paremmat taloudelliset resurssit ja verkostoitumisen tuomat edut.

STM ja sen hallinnonala ovat olleet kiitettävän aloitteellisia Pohjoisen ulottuvuuden kumppanuuden aikaansaamisessa. Nyt kumppanuus on käynnistynyt ja  mukana on tällä hetkellä 13 maata ja 8 alueella toimivaa kansainvälistä järjestöä. Sihteeristö toimii Tukholmassa, puheenjohtajana  Ruotsi ja varapuheenjohtajana Liettua. Suomen puheenjohtaman  Barentsin neuvoston terveys- ja sosiaalialan työryhmän valmistelema HIV/Aids-ohjelma tukee kumppanuuden toteuttamista.

Marraskuussa pidettävässä  EU:n pohjoisen ulottuvuuden ministerikokouksessa on tarkoitus hyväksyä PU-politiikan tulevat suuntaviivat. Niiden pohjalta laaditaan ja hyväksytään Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella syksyllä 2006 pohjoisen ulottuvuuden uusi poliittinen asiakirja EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin kesken. Tavoitteemme on, että sosiaali- ja terveyskysymykset ovat  vahvasti esillä myös uudessa Pohjoisen ulottuvuuden asiakirjassa. 

Kuten hyvin tiedätte, myös varsinaisen kehitysyhteistyön puolella avun muotojen muutos on kulkenut suuntaan, jossa entistä enemmän tarvitaan sellaista politiikka-analyysin osaamista ja tutkimus- ja kehittämistyötä, josta Stakesilla on paljon kokemusta.

Toteutamme pääyhteistyömaissamme entistä vähemmän yksittäisiä Suomen projekteja, ja osallistumme entistä enemmän yhteisrahoitusjärjestelyihin, joista puhdasoppisin muoto on budjettituki. Vaikka suuri raha siirtyisi Suomesta suoraan yhteistyömaan hallituksen budjetteihin ja valtion kirjanpitoon, jatkamme kuitenkin ammattilaisten välistä vuorovaikutusta erilaisten arviointien, valmennusten ja seurantaprosessien muodossa. Haluamme tällaisen vuorovaikutuksen kautta pitää esillä asioita, jotka ovat oman kansallisen kokemuksemme ja kehityspoliittisen ohjelmammekin valossa tärkeitä: Köyhiä hyödyttävää talouskasvua ja oikeudenmukaista tulonjakoa, sukupuolten ja alueiden tasa-arvoa, kaikille väestöryhmille kuuluvia ihmisoikeuksia, kestävää kehitystä, ja niin edelleen. Näissä asioissa toivomme Stakesin ja sen ulkomaanavun panosta myös jatkossa.

Vuosituhatpäämäärien valossa on tietenkin selvää, että myös terveydenhoidon ja siihen liittyvien kansallisten ja paikallisten järjestelmien kehittäminen on yksi kehitysyhteistyön selkeistä prioriteeteista. Uudempi ilmiö on se, että myös sosiaalipolitiikan, sosiaaliturvan järjestelmien ja työmarkkinamekanismien kehittäminen ovat nousseet nopeasti keskeisille sijoille useiden yhteistyömaittemme köyhyysstrategioissa. Stakesin kannalta relevantti uusi kehitysyhteistyön aihepiiri lienee myös kansallisten köyhyyden tilan seurantajärjestelmien kehittäminen. Kuten ehkä tiedätte, olemme luvanneet tällaista tukea mm. Etiopialle.

Suomi on ollut aktiivinen näiden teemojen käsittelyssä myös OECD:n kehitysyhteistyökomiteassa DAC:ssa, kuten myös kumppanuussopimustemme kautta Maailmanpankissa. Jatkossa on tärkeätä, että multi- ja bilateraalipuolen satsauksemme kohtaavat toisensa yhteistyömaittemme kansallisten PRS-prosessien yhteydessä. Toistaiseksi PRS-prosessit ovat olleet aika vahvasti Maailmanpankin ja valtiovarainministeriöiden vetämiä. Ehkäpä esimerkiksi Stakesin tapaisilla toimijoilla voisi olla tehtävää sen varmistamisessa, että usein marginaaliin jäävien sosiaali- ja työministeriöiden – ja niiden taustaverkostojen – äänet kuuluisivat kansallisissa PRS-prosesseissa.

Yksi liian usein marginaaliin jäävä suuri ryhmä ovat vammaiset ihmiset ja heidän järjestönsä. Haluankin vielä puheeni lopussa kiittää Stakesia ja sen ulkomaanavun yksikköä aivan erityisesti niistä arvokkaista panoksista, joita olette antaneet Suomen kehitysyhteistyön vammaisulottuvuuden vahvistamiselle ja Globaalin vammaiskumppanuuden perustamiselle.  Tässä työssä Suomen ja Stakesin kansainvälinen näkyvyys on ollut suuri, mutta mikä vielä tärkeämpää: rakentava vaikuttavuutemme on ollut vielä paljon suurempi. Kiitos kaikesta tähänastisesta. Onnea ja menestystä tuleviin tehtäviinne!