Suomi on kaikkien pohjoismaiden tavoin johdonmukaisesti tehnyt työtä luottamukseen, kansainvälisten sopimusten ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja voimapolitiikasta pidättäytymiseen perustuvan maailmanjärjestyksen puolesta. Ei ole muita periaatteita, joihin nojaamalla kansakuntien ja valtioiden välinen monenkeskinen yhteistyö voisi menestyksekkäästi vastata joukkotuhoaseiden, ilmastonmuutoksen, luontokadon ja kestämättömän kehityksen koko ihmiskuntaan kohdistuviin eksistentiaalisiin uhkiin.
Venäjän brutaali ja provosoimaton hyökkäys Ukrainaan ei ole lähivuosiltakaan ainut esimerkki rikolliseen voimapolitiikkaan turvautumisesta. Toteutuneen sotilaallisen hyökkäyksen mittakaava, sen sijoittuminen Euroopan ydinalueille ja sen aikana tehdyt ilmeiset raa’at sotarikokset ovat järkyttäneet meitä kaikkia.
Tämä on myös rikkonut kaikkia niitä periaatteita ja sopimuksia, joiden varaan yhteistä Eurooppalaista turvallisuutta on koetettu rakentaa. Vaikka sotatoimet enempien ihmishenkien säästämiseksi saataisiin toivon mukaan pian loppumaan aselepoon, on Venäjän käytös luonut uuden todellisuuden, joka ei mahdollista pitkiin aikoihin paluuta minkäänlaiseen sotaa edeltäneeseen olotilaan. On päinvastoin perusteltuja epäilyjä siitä, että nyt koettu sotilaallinen voimankäyttö voisi saada jatkoa muillakin lohkoilla, ellei sitä pysäytetä nyt riittävän tehokkaasti.
Eurooppa on tähän kiitettävän tehokkaasti ja yksimielisesti kyennyt vastaamaan. Tärkein tehtävä on nyt tukea ja auttaa Ukrainaa sen puolustustaistelussa ja lievittää pakolaisten hätää kuten kaikki Ukrainan miljoonia pakolaisia vastaanottaneet Euroopan maat ovat tehneet.
On kuitenkin osattava katsoa eteenpäin myös sodan päättymisen samoin kun Putinin autoritaarisen diktatuurin jälkeiseen aikaan. Sotaa käydään, paitsi Ukrainan urhein ponnistuksin, myös toisella rintamalla niiden rohkeiden venäläisten toimesta, jotka uhmaavat 15 vuoden vankeustuomiota ja pahempiakin seurauksia vastustamalla maansa johdon fasistista sotapolitiikkaa. Myös heitä on rohkaistava ja tuettava, sillä he ovat avainasemassa sen joskus vielä toivottavasti näkemämme demokraattisen Venäjän rakentamisessa, jonka kanssa on kyettävä palauttamaan luottamukseen ja kansainvälisen oikeuden kunnioittamiseen perustuva maailmanjärjestys. Näin teimme, kun Natsi-Saksa oli hävinnyt toisen maailmansodan ja samoin on osattava tehdä myös Putinin jälkeisen Venäjän kanssa.
Tässä työssä voi Suomella ja pohjoismailla luottamukseen, sääntöpohjaisuuteen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen perustuvan YK-johtoisen monenkeskisen maailmanjärjestyksen tinkimättöminä kannattajina tulevaisuudessa jälleen olla tärkeä rooli.
On myös muistettava, että ilmastonmuutos ja luontokato eivät pysähdy odottamaan paluuta entiseen järjestykseen, vaan työn niiden pysäyttämiseksi on koko ajan jatkuttava ja vielä aiempaa tehokkaammin.
***
Sota Ukrainassa on osaltaan käynnistänyt Suomessa keskustelun siitä, mitä muuttuneessa maailmantilanteessa on tehtävä turvallisuutemme varmistamiseksi. Tämä nopeasti käynnistetty ja etenevä prosessi voi olla muodoiltaan hämmentävän epäselvä, mutta sen lopputulos on jo tiedossa: Suomi tulee vielä kevään kuluessa jättämään kansanedustajien suuren enemmistön ja mielipidetiedusteluilla luodatulla kansan enemmistön tuella jäsenhakemuksensa sotilasliitto Natoon.
Kuulun niihin, joiden mielestä tämä ei olisi ollut ainut eikä välttämättä paraskaan tapa Suomen turvallisuuden varmistamiseen muuttuneissa oloissa. Olisimme voineet luottaa omaan edelleen vahvistuvaan puolustuskykyymme ja toimintakykynsä Ukrainan kriisissä osoittaneen EU:n juridisesti artikla 5 sitovampaan solidaarisuuslausekkeeseen, syventää puolustusyhteistyötä tärkeimpien kumppaneittemme kanssa ja lähestyä kahdenvälisen puolustusliiton tekemistä Ruotsin kanssa.
Tätä ei kuitenkaan enää pidetty riittävänä vaihtoehtona verrattuna sotilasliitto Naton tarjoamiin turvatakuisiin, joiden rinnalla Nato-jäsenyyteen liittyvät riskit nähtiin vähempimerkityksellisinä. Olen myös sitä mieltä, että vain yhtä vaihtoehtoa jo pitkään markkinoinut valtamedia on ollut joskus epäasiallisinkin keinoin tätä mielipidettä luomassa.
Kun siis olemme tosiasiassa nyt valinneet Nato-liittoutumisen tien, on ollut tärkeätä saada Ruotsi myös harkitsemaan samaa ratkaisua. Vaikka molemmat maat tekevät itsenäiset ratkaisunsa, on niin Ruotsissa kuin Suomessa Naton kannatustakin suurempi ymmärrys siitä, että ei olisi kummankaan maan etujen mukaista päätyä erilaiseen ratkaisuun. Sen tilanteen välttäminen näyttääkin nyt onneksi ilmeiseltä.
Nyt on myös pohdittava sitä millaisessa asennossa menemme Natoon. Vaikka monet kokevat sieltä haviteltavat turvatakuut meille välttämättöminä on myös Natolla oma intressinsä meidän mukaan saamiseen, pidetäänhän Suomea ja Ruotsia paremminkin turvallisuuden tuottajina kuin sen kuluttajina.
Emme ole menossa Natoon muuttamaan liittoa, mutta meillä ei myöskään ole tarvetta lähestyä Natoa missään alamaisasennossa. Lähdemme siitä, että meillä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin sotilasliiton jäsenillä. Emme myöskään nyt lähde neuvottelemaan ja sopimaan mistään kansalliseen päätäntävaltaan ja harkintaan kuuluvista asioista. Tällaisia ovat kysymykset yhteisen harjoittelutoiminnan laajuudesta ja luonteesta, vieraiden joukkojen tai tukikohtien sijoittamisesta Suomeen sekä ydinaseet.
Näitä voidaan ja pitää harkita tulevaisuudessa tilanteen mukaan. Kuitenkin ydinaseiden suhteen linjamme tulee olla nyt selvä. Emme ole muuttamassa Suomen lainsäädäntöä, joka jo nyt kieltää ydinaseiden tuomisen Suomeen, emmekä Sosialidemokraattisen puolueen kantaa siitä, että Suomen tulisi liittyä YK:n ydinaseiden täyskieltosopimukseen, joka on myös vasemmistoliiton ja vihreiden puoluekanta.
Missään ydinasevallassa ei tällaisesta pidettäisi, mutta Natoon liittymisen este se ei ole, kuten yli 50 Nato- ja USA:n liittolaismaiden entistä pää-, ulko- ja puolustusministeriä, mukana myös kaksi Naton aiempaa pääsihteeriä, allekirjoittamisen puolesta vedotessaan totesivat.
Kiristyneen kansainvälisen jännityksen kohtalokkain seuraus voi olla, että se laittaa sivuun ihmiskunnan eksistentiaalisiin uhkiin, ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttämiseen tähtäävän toiminnan. Suomen tulee olla eturivissä tässä työssä sekä kansallisesti että kansainvälisessä yhteistyössä.
***
Synkeän maailmantilanteen johdosta emme tietenkään voi laiminlyödä sisä- ja talouspolitiikkaa. Vaikka Sanna Marinin hallitus on hoitanut asioita kiitosta ansaitsevalla tavalla on myös tällä sektorilla synkkiä pilviä. Tarkoitan ennen muuta työmarkkina- ja lakkotilannetta.
UPM:n kalliiksi tullut lakko saatiin lopulta päättymään kohtuullisella sopimuksella. Kyse oli työnantajien hyökkäyksestä koko sopimusjärjestelmää vastaan, eikä tämä pyrkimys, jossa Wahlroosin yhtiö oli keihäänkärkenä, ole laantunut.
Vaikein on tilanne terveys- ja opetussektorin työtaistelutoimien johdosta. Terveyssektorilla kyse on pandemian hoidosta raskaan vastuunsa pienellä palkalla kantaneiden hoitajien oikeutetusta pyrkimyksestä korjata palkkauksen epäkohdat. Se ei ole vain heidän intressinsä vaan yhteinen yhteiskunnallinen intressi sillä yhteiskunnan on kyettävä turvaamaan osaavan henkilökunnan saanti ja viihtyvyys meidän kaikkien hyvinvoinnille ratkaisevalla sektorilla. Sama koskee myös tilannetta opetussektorilla.
On hyvä ja perusteltu sääntö, ettei poliitikkojen ja hallitusten tule lähteä mestaroimaan työmarkkinaosapuolten kesken sovittavia asioita. Kun kyse kuitenkin on julkisten hyvinvointipalvelujen turvaamisesta ja niiden rahoittamisesta ei hallituskaan voi jäädä vain sivustakatsojaksi.
Vaaleihin vähitellen valmistautuessamme on hyvä panna merkille, millaista hyökkäilyä pohjoismaista hyvinvointimallia vastaan nähdään muillakin rintamilla. Oikeistojohtaja Orpo toistaa mantraa siitä, miten työ on parasta sosiaaliturvaa. Kun näin tapahtuu aikana jolloin työllisyysaste on noussut ennätyksellisen korkealle, ja kun oikeisto samanaikaisesti esittelee mittavia leikkausohjelmia heikommassa asemassa olevien ihmisten sosiaaliturvaan jää jäljelle vaikutelma, että tavoitteena on tehdä työstä paitsi paras myös ainoa sosiaaliturvan muoto.
Toinen oikeiston mantra on velalla pelottelu. Se ei kuitenkaan estä oikeistoa esittämästä samanaikaisesti alijäämien ja velan kasvattamista suurituloisia suosivilla veronalennuksilla. Tosiasiassa harjoittamamme maltillinen velkaantuminen on ollut täysin perusteltua ja välttämätöntä, jotta olisimme selviytyneet niin pandemian kuin sotatilanteen aiheuttamista haasteista sekä pienemmin taloudellisin vaurioin että myös vähäisemmällä velkaantumisella kuin eurooppalaiset verrokkimaat.
