Penguin, 610 s., St. Ives Plc. 2004
GULAGin historia
Alexander Solshenitsyn toi aikanaan yleiseen tietoisuuteen käsitteen GULAG – neuvostolyhenne sanoista Glavnoe upravlenie lagerei, leirien päähallinto – ja teki valtaisan työn koostaessaan anekdoottisesta aineistosta ja henkilökohtaisista muistelmista suursarjansa Vankileirien saaristo. Nyt englantilainen historiantutkija ja toimittaja Anne Applebaum on kirjoittanut aiheesta teoksen, jota voi pitää toistaiseksi täydellisimpänä esityksenä aiheesta. Applebaum on myös poikkeuksellisen laajasti – joskaan ei aivan rajoituksitta – voinut käyttää alkuperäisiä neuvostoaikaisia arkistolähteitä. Niistä avautuu kylmän byrokraattinen ja detaljoitu kuva maailman kaikkien aikojen suurimman pakkotyöjärjestelmän hallinnoinnista.
Applebaum asettaa GULAGin historiallisiin ja ideologisiin yhteyksiinsä. Karkotukset ja pakkotyöjärjestelmä olivat Venäjällä – ja muuallakin – tuttuja jo ennen bolshevikkien vallankaappausta. 20-luvulla ensimmäiset systemaattiset leirit pystytettiin Vienanmeren Solovetskin luostarisaarille. Solovetski oli ankea ympäristö, mutta alkuaikoina leirin regiimi oli vielä suhteellisen vapaa myöhempiin aikoihin verrattuna. Koskaan se ei kuitenkaan ollut niin idyllinen paikka, kuin minä Solovetskissa kesällä 1929 vieraillut ja näkemiinsä kulisseihin ihastunut Maksim Gorki sen kuvasi.
Pakkotyöjärjestelmän ensimmäinen jättiläismäinen rakennuskohde oli Vienanmeren Suomenlahteen yhdistänyt Stalinin kanava. Kaikkiaan 170 000 vankia osallistui kanavanrakennustyöhön. Kymmenettuhannet menehtyivät. Hankkeessa näkyivät kaikki GULAG-työn ongelmat. Kanava kyllä valmistui vajaassa kahdessa vuodessa, mutta se ei jo alimitoituksensakaan vuoksi koskaan saavuttanut sellaista taloudellista merkitystä kuin mitä neuvostopropagandassa esitettiin.
GULAG oli jättiläismäinen taloudellinen yritys ja tuotantolaitos jonka Kauko-Idän haaraa Dalstroita Yhdysvaltain silloinen varapresidentti Henry Wallace isäntien menestyksekkäästi ohjelmoimalla vierailulla vuonna 1944 ylisti amerikkalaisen suurkapitalismin veroisena yrityksenä. Vorkutassa tehtiin metsätöitä ja Kolymassa kaivettiin kultaa. Stalinin leirit eivät olleet natsien tuhoamisleirejä, vaan tarkoitus oli käyttää vankien työtä tuottoisasti. Olosuhteet ja ruoka-annokset olivat kuitenkin sellaisia että normien saavuttamattomuuden vuoksi vähennetyille annoksille joutuneet kuolivat lähes vuorenvarmasti. Pakkotyön todellinen tuottavuus oli tietenkin surkeaa luokkaa. Sen ymmärsi myös leireistä Stalinin kuollessa vastannut Lavrenti Beria, joka ryhtyi Stalinin kuoltua tarmokkaasti heti purkamaan leirijärjestelmää.
Applebaum on myös koettanut laskea GULAGin uhrien kokonaismäärän. Luvut ovat tyrmistyttäviä: kaikkien GULAGiin tai sisäiseen karkotukseen ja muuhun pakkotyöhön joutuneiden, ulkomaalaiset sotavangit ja muut mukaan lukien, määrä on lähes 30 miljoonaa. Näissä oloissa henkensä menettäneiden määrä on lähes kolme miljoonaa. Applebaum esittää arkistoista kootut luvut hyvin täsmällisinä, mutta tekee samalla myös kaikki asiaankuuluvat varaukset lukujen tulkinnanvaraisuudesta ja epätäsmällisyydestä.
Joka tapauksessa suurin osa selvisi hengissä. Applebaum pyrkii kertomaan myös miten ja millaisten eloonjäämisstrategioiden kautta se oli mahdollista. Hän kertoo myös vuoden 1954 suurista ja toivottomista leirikapinoista, joista muu maailma on vasta vuosikymmeniä myöhemmin saanut tietää.
Venäläiset eivät leirejä ole unohtaneet, mutta virallinen Venäjä ei niiden muistelemisesta piittaa. Toisin kuin Saksassa, jossa maan viime vuosisadan synkkää historiaa pengotaan ahdistuneina ja jossa on syntynyt kokonainen käsite, vergangenheitsbewältigung tätä prosessia kuvaamaan ja korostamaan sitä, että menneisyyttä ei saa päästää unohtumaan, ei Venäjällä tällaista juurikaan harjoiteta.
Joissain suomalaiskommenteissa on kiinnitetty huomiota siihen, että Applebaum ei Aino Kuusisen muistelmien ohella ole juuri lainkaan käyttänyt suomalaislähteitä, ja että suomalaisten osuus on muutenkin sivuutettu varsin ohuesti. Ottaen huomioon että GULAGissa eri aikoina viruneiden ihmisten määrä on viiden miljoonan luokkaa ei suomalaisten ja suomensukuisten vankien osuus ole Applebaumin kirjassa mitenkään alimitoitettu. Suomalaisista GULAG-kokemuksista on niistä enemmän tietoa etsiville myös olemassa pari vuotta sitten ilmestynyt Erkki Vettenniemen hyvä englanninkielinen Väitöskirja.
elokuu 2004
