Tarvitaanko Suomessa kansallista turvallisuusneuvostoa?

Matti Vanhanen on ehdottanut, että Suomeen perustettaisiin jälleen vuonna 2000 lakkautettu puolustusneuvosto, nyt turvallisuusneuvostoksi nimettynä. Myös Suomen lähiympäristöön heijastunut jännitteinen kansainvälinen tilanne on ymmärrettävästi korostanut tarvetta varautua erilaisiin aikaisempaa laaja-alaisiin turvallisuusuhkiin, joista nyt käytetään muotitermiä hybridisodankäynti.

Vanhasen mukaan turvallisuusneuvostoa perustelevat sekä kasvava toimintaympäristön muutosten vauhti että turvallisuuden osa-alueiden yhä laajempi kytkeytyminen toisiinsa. Se että puolustusneuvoston henkiin herättäminen kansallisen turvallisuusneuvoston nimellä olisi nyt oikea vastaus tällaisiin tarpeisiin on kuitenkin kaikkea muuta kuin selvää.

Tällaisen turvallisuusneuvoston tehtävät ovat nykyisin Tasavallan Presidentin ja hallituksen Ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan UTVA:n eli valtakunnan ylimmän poliittisen johdon vastuulla. Vanhasen turvallisuusneuvostoa johtaisi pääministeri ja asiat sille valmistelisi nykyinen puolustusministeriön johtama virkamiehistä kokoonpantu turvallisuuskomitea. Tällä muutoksella olisi kolme selvästi kielteistä mutta kenties myös tavoiteltua seurausta.

Ensinnäkin se loitontaisi Tasavallan Presidentin mahdollisuuksia seurata ja ohjata turvallisuuspoliittista päätöksentekoa josta hän perustuslain mukaan ulkopolitiikan johtajana vastaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Toiseksi se vahvistaisi muutoinkin arveluttavaa sekurisaatioksi nimettyä trendiä, jossa yhteiskuntapolitiikan ongelmat yhä laajemmin pyritään liittämään sotilaiden ja vähäisemmässä määrin poliisien hoitaman turvallisuuspolitiikan osiksi. Kolmanneksi se heikentäisi parlamentaarisesta vastuullista turvallisuusasioiden poliittista ohjausta virkamies- ja sotilasvallankäytön hyväksi.

Vaikka ajatus tällaisesta kansallisesta turvallisuusneuvostosta ei ole käyttökelpoinen, ei se tarkoita, etteikö ole muutoin syytä pohtia miten laaja-alaiseen turvallisuuteen liittyviin uhkiin voidaan varautua mutta myös niiden syntymistä ennaltaehkäistä. Tällöin yksi tärkeä kysymys on parlamentaarisen seurannan ja ohjauksen vahvistaminen, mikä tarve korostui hallituksen tällä vaalikaudella valmistelemien ulko- ja turvallisuuspoliittisen, puolustuspoliittisen ja sisäistä turvallisuutta koskevan selonteon käsittelyssä.

Mielenkiintoista on, että Vanhanen perustelee esitystään myös sillä, että eriytyneiden selontekojen väliin jää muutoin tyhjiä alueita. Tämä on todellinen ongelma, mutta sen ilmiselvä ensimmäinen korjaustoimi on luopua ainakin kahden ensin mainitun selonteon keinotekoisesta eriyttämisestä.

13.7. 2017

Elämme todellisia vaaran vuosia

Viime viikot on puhuttu ja käsitelty laajasti sitä miten perussuomalaiset on jäänyt sellaisen joukon haltuun, jonka kanssa edes Sipilä ja Orpo eivät voi arvopohjan erilaisuuden vuoksi jatkaa hallitusyhteistyötä. Hyvä näin, vaikka en pidä sitä joukkoa jonka kanssa hallitus nyt jatkaa niin erilaisena kuin pannaan julistettua, että tekisin eron niiden arvopohjan hyväksyttävyyden suhteen. Minäkin olen osallistunut […]

Lue lisää...

Mistä SDP:n presidenttiehdokas?

Olen rohkaissut Eero Heinäluomaa lähtemään ehdolle presidentinvaaliin ja olisin antanut hänelle ulko- ja turvallisuuspolitiikan hallitsevana ehdokkaana täyden tukeni. Ymmärrän kuitenkin syyt siihen, ettei hän lopulta tähän halunnut, olenhan itsekin jo kauan sitten tehnyt selväksi etten tällaiseen tehtävään tule pyrkimään. Nyt SDP on uudessa tilanteessa. Puolueen kentän paineet omalle ehdokkaalle ovat edelleen kovat ja ymmärrettävät. Jokainen […]

Lue lisää...

The troubled transatlantic relationship today

Any overview of the transatlantic relationship today has to recognize that both the US and Europe are internally divided partners. But despite the present persistent crisis in the European Union with Brexit and the rise of nationalist right-wing populism in many countries, the big picture still is that Europe today is much more united than […]

Lue lisää...

Museot vastavoimana historiattomuudelle

Riihimäen Työväentalomuseo on vuodesta 1969 toiminut Riihimäelle siirretyn, lähes 110 vuotta vanhan Tammelan Teuron kylän työväentalon tiloissa. Tänään olin avaamassa siellä tämän vuoden ”Sata vuotta työtä ja tasa-arvoa” näyttelyä. Talkoovoimin ylläpidetty pieni museo on säännöllisesti auki vain sunnuntaisin, mutta se ei sen arvoa ja merkitystä vähennä. Aikanaan työväenliikkeen järjestäytyminen nostatti työväentaloja ympäri Suomea. Vuonna 1916 […]

Lue lisää...