Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävä on aina ollut suomalaisten
hyvinvoinnin edistäminen ja turvallisuuden varmistaminen. Tämä perustehtävämme,
vaikka se eri aikoina on voitu vähän eri tavoin ilmaista, on koko
itsenäisyytemme aikana pysynyt samana. Kun Porin SuomiArenan menestyksekkäässä
ulkoministeriön paneelitilaisuudessa kysyttiin mikä ulkopolitiikkamme tärkein
tehtävä tänään on vastasin, että ”maailman pelastaminen”. Tätä toivon tämänkin
puheenvuoroni perustelevan.
Meidän ulko- ja
turvallisuuspolitiikkaa työksemme tekevien on aina muistettava, että tehtävämme
on Suomen ja suomalaisten asian ajaminen – jos me emme sitä tee, ei sitä tee
kukaan muukaan. Meidän hyvinvointimme ja turvallisuutemme ei kuitenkaan siitä
kohennu, jos muilla menee huonosti. Muiden pahoinvointi ja turvattomuus on
nykyisessä 7,3 miljardin ihmisen asuttamassa keskinäisen riippuvuuden
maailmassa myös meitä uhkaava asia.
Pian itsenäisyytemme alussa ymmärsimme, että hyvät naapuruussuhteet ovat
meille elintärkeitä. Luonnolliseksi viiteryhmäksemme otimme jo 30-luvulla
pohjoismaisen ryhmittymän. Asetimme jo Kansainliiton aikana toiveita
monenkeskiseen yhteistyöhön ja kollektiiviseen turvallisuuteen, vaikka ne eivät
suurvaltojen, ja tilaisuuden tullen pienempienkin valtojen, harjoittaman
voimapolitiikan kahteen maailmansotaan johtaneessa maailmassa vielä
täyttyneetkään.
Toisen maailmansodan jälkeen kollektiivisen turvallisuuden tavoittelu sai
uusia muotoja, joka kylmän sodan vuosina perustui supervaltojen johtamien
sotilasliittojen kauhun tasapainoon. Sen rinnalle vakautta tuottavaksi voimaksi
alkoi nousta taloudellinen kanssakäyminen ja globalisaatio sekä ihmisoikeuksia,
demokratiaa ja oikeusvaltiopohjaa vahvistavan kansainvälisen normipohjan
asteittainen kehittäminen.
Viime vuonna puhuin tässä tilaisuudessa maailmassa vaikuttavasta kahdesta samanaikaisesta
todellisuudesta. ”Yhtäällä on vanhan reaalipolitiikan maailma, jossa valtiot
nojaavat voimapolitiikkaan ajaakseen kansallista etuaan, myös muiden
kustannuksella, jos mahdollista ja sallittua. [ ] Toisaalla on keskinäisen
riippuvuuden maailma, jossa uusiin turvallisuushaasteisiin kukaan ei voi
vastata vain yksin ja/tai vain voimapolitiikan keinoin. [ ] Ulko- ja
turvallisuuspolitiikan täytyy ottaa huomioon molemmat todellisuudet, sillä
vaikka voimapolitiikka yksinään ei enää toisi kestäviä etuja, on vielä
johtajia, jotka elävät vanhassa todellisuudessa.”
Tänään tuo voimapolitiikan todellisuus on palannut keskuuteemme myös
Euroopassa. Krimin annektointi ja Ukrainan destabilisointi ovat toimia, jotka
loukkaavat kansainvälistä oikeutta, rikkovat Venäjän hyväksymiä kansainvälisiä
sopimuksia ja uhkaavat Ukrainan koskemattomuutta. Näihin on myös Euroopassa
reagoitu Venäjään kohdistetuilla pakotetoimilla.
EU:n
pakotepäätökset eivät odotetusti ole välittömästi auttaneet konfliktin
lopettamista. eivätkä Venäjän vastatoimet ole nekään tulleet yllätyksenä. EU:n
pakotepäätösten tarkoituksena on kuitenkin tukea pyrkimyksiä
neuvotteluratkaisuun. Välillä on kuitenkin näyttänyt siltä, että Venäjän
haluttomuutta on vastannut myös EU:n jonkinasteinen kyvyttömyys ryhtyä vakavaan
ja vaativaan poliittiseen neuvotteluprosessiin konfliktin lopettamiseksi. Sitäkin
tärkeämpää ja arvokkaampaa on ollut Saksan sekä Ranskan aktiivisuus ratkaisun
löytämiseksi, mitä me Suomesta olemme monin tavoin myös Tasavallan presidentin
tapaamisten ja yhteyksien kautta halunneet tukea.
Ukrainan
hallituksella on koko ajan ollut kiistämätön oikeus ja velvollisuuskin
palauttaa maahan järjestys. Toisin kuin ukrainalaisten selvän enemmistön tuella
presidentiksi valitulla Poroshenkolla, ei aseistetuilla separatistijoukkioilla
ole minkäänlaista valtakirjaa esiintyä Donbasin alueen venäjänkielisen väestön
nimissä. Merkit viittaavat päinvastoin siihen, että heidän väkivaltainen
käytöksensä ja pelottelunsa on edelleen vähentänyt heidän alun perinkin
vähäistä kannatustaan alueen väestön keskuudessa.
Venäjänkielisillä
ukrainalaisilla on myös legitiimejä huolia ja odotuksia, joihin ns. separatistien
aseistariisuminen ei vielä mitenkään vastaa. Kaikissa konfliktin
ratkaisusuunnitelmissa, alkaen helmikuun Maidanin mielenosoitukset
lopettaneesta sopimuksesta, Geneven sopimuksen ja ETYJ:n tiekartan kautta
Poroshenkon rauhansuunnitelmaan, on keskeisellä sijalla inklusiivisen dialogin
kautta aikaansaatava, kaikkien vähemmistöjen ja alueiden oikeudet ja
päätäntävallan turvaava poliittinen ratkaisu perustuslakiuudistuksineen ja
parlamenttivaaleineen. Uudistukset ovat tarpeen konkurssin partaalla horjuvassa
maassa kaikille ukrainalaisille, joilla tähän asti ei ole ollut mahdollisuutta
elää demokraattisessa ja korruptiosta vapaassa oikeusvaltiossa.
Ukrainalla on sotilaallinen kyky, jos ns. separatistien tukemista
Venäjältä ei jatketa tai lisätä, viedä ns. terroismin vastainen operaationsa
päätökseen. Kahden suuren kaupungin lopullinen haltuunotto ei tule kuitenkaan
onnistumaan ilman suurta verenvuodatusta, kasvavia siviiliuhreja ja
humanitäärisen hädän kärjistymistä.
Nyt olisi siis vihdoinkin aika vaientaa aseet, antaa muille kuin
vakaviin sotarikoksiin syyllistyneille mahdollisuus kunnialliseen vetäytymiseen
Venäjän puolelle – missä aika monen kotikin on – ja toteuttaa Poroshenkon
rauhansuunnitelma tavalla, joka luo kaikille ukrainalaisille heidän kieleensä
tai muuhun taustaansa katsomatta mahdollisuudet turvalliseen elämään heidän
kielellisiä ja muita oikeuksiaan turvaavassa hajautetussa valtiossa, joka ei
ole riidoissa yhdenkään naapurinsa kanssa.
Huominen kokous Minskissä Venäjän, Valkovenäjän ja Kazakstanin
päämiesten ja Poroshenkon kesken, jossa mukana myös EU:n komission vahva
edustus Cathy Ashtonin johdolla, on lähin tilaisuus hakea ratkaisua.
Minskin kokous on myös tilaisuus EU:lle vakuuttaa Venäjä siitä,
että se ei Ukrainan kanssa tehdyllä assosiaatiosopimukselle eikä muilla
toimillaan ole rakentamassa mitään Venäjän etuja vahingoittavaa omaa
etupiiriään, vaan että kaikkien Ukrainan naapureiden yhteinen intressi on vakaa,
hyvinvoiva, demokraattinen ja maan kaikkien kansalaisten kodikseen kokema
Ukraina, jolla on hyvät suhteet kaikkiin naapureihinsa. Sekin on sanottava,
että jos tähän olisi Itäisen kumppanuuden kehittämisessä alusta alkaen
panostettu, olisi konfliktin kärjistyminen nykyiselle asteelleen kenties voitu
välttää.
Ihanteellista, mutta valitettavasti kuitenkin epärealistista on
odottaa, että myös Krimin kysymys voitaisiin nyt ratkaista yhteisymmärryksessä
Ukrainan konfliktin lopettamisen osana. Siihenkin löytyy malleja, mutta niiden
kehittäminen ja käyttöönotto vaatii vielä pitempää kypsyttelyä. Annektointi ja
sen toteuttamistapa jää siten vielä ehkä pitkäksikin aikaa avoimeksi haavaksi,
joka estää täydellisen EU-Venäjä suhteiden normalisoinnin. Se ei silti saa
muodostua esteeksi niiden asioiden ratkaisemiseksi ja sen yhteistyön
kehittämiseksi, joka on edelleen tärkeätä ja välttämätöntä ja kaikille
osapuolille hyödyllistä ja tarpeellista. Tämä koskee niin kaikkea
kansalaisyhteiskunnan rajat ylittävää kanssakäymistä kuin alueellisia
yhteistyörakenteita tai globaalihaasteiden ratkaisemista.
Arvoisat kuulijat!
Ukraina ja konfliktien maailma tuottavat myös informaatiohaasteita. Totuus
on tunnetusti kaikissa konflikteissa ensimmäinen uhri.
Olen muutamassa yhteydessä puhunut viime aikoina luotettavan tiedon ja
ulkopoliittisen analyysin tarpeesta. Tämä korostuu erityisesti senkaltaisissa
konflikteissa, jollainen on nyt Ukrainassa käynnissä.
Tässä tilaisuudessa on syytä painottaa, että vaikka parempi ja
luotettavampi tieto on aina tervetullutta, emme me suomalaisina
päätöksentekijöinä kuitenkaan minkäänlaisessa pimennossa toimi. Ulkoministeriö
ja edustustoverkkomme tuottavat kiitettävän laadukasta raportointia. Suurin
ongelmamme on, että enemmillä resursseilla voisimme tuottaa sitä enemmän ja
useammista paikoista, sen sijaan, että nyt joudumme pohtimaan vieläkö
edustusverkkoa on edelleen harvennettava.
Oma raportointimme kattaa politiikan, talouden, kulttuurin ja median.
Esimerkiksi Kiovan ja Moskovan lähetystöjen kautta tulee päivittäin laajoja
katsauksia ja ajoittain selventäviä analyysejä ja arviota. Säännöllistä tietoa
tuottavat myös suojelupoliisi ja sotilastiedustelu, jonka lisäksi EU:n
ulkoasiainhallinnon katsaukset ja raportit ovat soveltuvin osin
käytettävissämme. Ministeriössä on osaavaa väkeä, joka kokoaa ja käyttää tätä
tietoa Suomen käymien neuvottelujen ja päätöksenteon pohjaksi. Voimavarat ovat
tietysti jonkinlainen rajoite, mutta kriittisimmissä tilanteissa voidaan
resursseja kohdentamalla varmistaa kulloinkin tarpeellinen seuranta ja
kannanottovalmius, vaikka se tapahtuisi muiden vähemmän kiireellisten asioiden
kustannuksella.
Kun konflikteissa ns. informaatiosodan osuus käy koko ajan merkittävämmäksi,
joutuu myös saadun tiedon luotettavuuden varmistaminen koetukselle.
Päivittäinen informaatiovirta kaikissa median muodoissa lisääntyy koko ajan ja
iso osa tästä ei ole oikeata informaatiota vaan tahallista tai tahatonta
disinformaatiota. Kun päättäjiltä edellytetään lähes välittömästi reagointia,
on vaarallista antaa kommentteja saatikka tehdä päätöksiä puutteellisen,
vahvistamattoman tai suorastaan väärän tiedon perusteella.
Propaganda, jollaista esim. Venäjän valtiollisessa ohjauksessa olevan median
informaatio valtaosaltaan on, on kohtuullisen helppoa tunnistaa sellaiseksi ja
suhtautua siihen riittävällä epäluulolla. Toisaalta propagandaväitteenkin
takana voi olla jokin todellinen tapahtuma, jota sitten suurennellaan tai
vääristellään omiin tarkoituksiin.
Mutta minkään maan media ei kuitenkaan ole – eikä minkään maan
tiedustelutietokaan – sellaista, että sitä kritiikittä ja vahvistamatta
kannattaa niellä. Juuri tämän informaatiovirran käsittelemiseksi olen
peräänkuuluttanut sellaista luotettavaa ja mielipiteistä pidättyvää analyysikeskusta,
joka pystyisi tätä tietomassaa perkaamaan ja kertomaan kuinka luotettavaa tai
epäluotettavaa kulloinenkin tieto on, kuinka lähellä lähde yhtä tai toista
osapuolta on, ja myös sanomaan milloin tietoa ei voida vielä sen enempää
vahvistaa kuin todeta vääräksi.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tai sen osa-alueita käsitteleviä
tutkimuslaitoksia on kohtuullisen paljon. Parhaimmillaan ne tuottavat
laadukasta ja hyödyllistä tutkimusta ja analyysiä, jonka arvo ei ole kiinni
siitä voidaanko sitä käyttää välittömän päätöksenteon pohjana, vaan miten se
päätöksentekijöiden yleistä tietoa ja ymmärrystä lisää. Se on tarpeen ja
hyödyllistä silloinkin, kun päätöksentekijä ei päätyisikään samaan
toimintalinjaan mitä tutkija mahdollisesti suosittelee. Tutkijoilla saa ja itse
asiassa pitäisikin olla mielipiteitä, mutta myös erityisen kehittynyt
lähdekritiikki ja kyky erottaa mielipiteet analyysistä ja se mikä on oikea
paikka ja yhteys esittää niitä. Erilaiset ideologiset tai koulukunta-taustat
sekä sidonnaisuudet on myös syytä aina tuoda avoimesti esiin.
Selvää on, ettei Suomen kaltainen eurooppalaisiin arvoihin perustuva avoin yhteiskunta voi informaatiosodankäyntiinkään vastata perustamalla propagandaelimiä. Se ei olisi oikea tie. Avoimuus, kriittisyys ja epämukavienkin totuuksien etsintä ja julkistaminen ovat avoimen yhteiskunnan paras puolustus. Avoimuuden ja kansalaisoikeuksien arvoista kiinnipitäminen on myös osa oikeaa kyberturvallisuusstrategiaa.
Arvoisat kuulijat,
Monet Suomessa kysyvät, johtaako voimapolitiikan näkyvä paluu myös
paluuseen kylmän sodan maailmaan, onko myös kuuman sodan mahdollisuus kasvanut
ja kohdistuuko myös Suomeen uudenlaisia uhkia. Kysymykset ovat ymmärrettäviä ja
niihin on osattava antaa asiallisia ja perusteltuja vastauksia.
Pahimpiakaan
kehityskulkuja ei voi kokonaan sulkea pois. Uhkaavimpien mahdollisuuksien avoin
kohtaaminen ja analyysi auttavat myös niiden torjumisessa, joka on sekä
välttämätöntä että mahdollista. Voimmekin katsoa, etteivät nyt korostuneet
haasteet kuitenkaan muuta niitä fundamentteja, joiden varaan Suomen
turvallisuus rakentuu.
Kylmä
sota jakoi koko maailman tavalla, jossa puolueettomuudelle oli vain hyvin kapea
liikkumatila. Tähän maailmaan ei ole senkään vuoksi paluuta, että enemmistö
maailman kansoista ja valtioista ei enää tällaiseen kahtiajakoon tule
alistumaan. Tämä vastaa varmasti myös suomalaisten valtaenemmistön käsityksiä,
jotka eivät halua kylmän sodan jakolinjoja Suomen rajoille. Ne eivät myöskään
millään tavoin edesauttaisi Euroopan eteläisen naapuruston tilan
kohentamisessa, joka on ja pysyy koko Euroopan yhteisenä
turvallisuusintressinä.
Voimapolitiikan
maailman pullistelu ei ole syrjäyttänyt keskinäisen riippuvuuden maailmaa,
saatikka poistanut välttämättömyyttä vastata megahaasteeseen, jota siirtyminen
ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen merkitsee,
ja johon meillä on parhaassa tapauksessakin maailmanlaajuisesti aikaa enintään
muutama vuosikymmen.
Suomi
on toistuvasti vuosittain julkaistavassa Index of Failed States-listauksessa
arvioitu maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi. Tämä antaa Suomelle
uskottavan ja vahvan pohjan kertoa siitä, miten demokratia, sukupuolten välinen
tasa-arvo ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, sekä osaamiseen, yrittämiseen, yhteistyöhön
ja kattaviin palveluihin perustuva hyvinvointivaltio ovat avain useimpiin
niihin asioihin – vakauteen, rauhaan, köyhyyden poistamiseen ja hyvinvointiin –
joita kaikki kansat, joilla on mahdollisuus tehdä vapaita valintoja
tavoittelevat.
Siksi
on esitettävä huoli siitä, että voimapolitiikan paluu uhkaa muodostua jarruksi
globaaliagendalla olevien ilmastomuutoksen pysäyttämisen, joukkotuhoaseiden
leviämisen estämisen ja muiden ekologisten ja laajaan turvallisuuteen
kohdistuvien haasteiden ratkaisemiseen. Sellaiseen meillä ei maailmassa ole
varaa.
Arvoisat
kuulijat,
Ulkoministeriö uusii koko viestintänsä tämän vuoden aikana. Kyse on ennen kaikkea viestintää koskevien toimintatapojen uudistamisesta koko ulkoasianhallinnossa. Viestintäosaston uudelleenrakentaminen organisatorisesti on vasta ensimmäinen askel.
Sisältömielessä keskeinen tavoite on ohjata viestintätoiminta mahdollisimman tiukasti ministeriön keskeisten toimintatavoitteiden ympärille. Tämä onnistuu vain, jos keskustelu VIEn ja muiden osastojen kanssa sujuu. Näin ulkoasiainhallinnossa tehtävä hyvä työ saadaan näkyväksi. VIE vie Suomea ulkomaille, ja ulkoministeriötä Suomeen, kuten viestintäosasto itse sanoo.
Uudistus on hyvä uutinen edustustoille. Jatkossa jokaisella edustustolla on viestintäosastolla kummiyksikkö, johon se ottaa yhteyttä. On niin sanotusti yksi luukku, josta viestintätukea saa, koskeepa asia nettisivujen ylläpitoa tai laajempaa Team Finland -operaatiota.
Ulkoministeriö linjasi jo valtiosihteeri Antti Satulin
aikana, että emme käytä viestinnässä niin kutsuttua spokesperson / puhemies
-mallia. Suomalaiseen demokratiaan kuuluu, että tiedotusvälineet saavat tietoa
mahdollisimman läheltä varsinaista päätöksentekoa.
Meillä ulkoministeriössä on tähän hyvät edellytykset. Se tulee erityisesti
testatuksi kriisitilanteissa.
Te, tässä salissa istuvat suurlähettiläät ja
osastopäälliköt olette oman alueenne asiantuntijoita. Suomalaisia palvelevia
hyviä esimerkkejä ovat olleet esimerkiksi Kiovan suurlähettilään Arja Makkosen
toiminta meneillään olevan kriisin aikana, suurlähettiläs Ari Mäen esiintyminen
Kabulissa tapahtuneen suomalaisten surman yhteydessä tai suurlähettiläs Sofie
From-Emmesbergerin esiintyminen Keniassa ostoskeskukseen tehdyn hyökkäyksen
yhteydessä. Kaikki esimerkkejä siitä, kuinka ulkoministeriö voi antaa
suomalaisille kuvaa tapausten taustalla vaikuttavista tekijöistä ja näin tehdä
sekasortoiselta näyttävää maailmaa ymmärrettävämmäksi.
Arvoisat
kuulijat,
Keskushallinnon uudistamisen (KEHU) projektin yhteydessä
valmistellaan valtioneuvoston hallintoyksikön perustamista (VNHY2015). Sen on
kerrottu olevan askel kohti yhtenäistä ja yhteentoimivaa valtioneuvostoa.
Se on hyvältä kuulostava tavoite, mutta käytännössä se merkitsee
valtioneuvoston hallintotoimintojen paisuttamista tavalla, joka voi heikentää hallinnon
toimintakykyä. Erityisen ongelmallinen hanke on ulkoasiainhallinnon
toimintaedellytysten kannalta. UM:n hallinto poikkeaa perustellusti
rakenteeltaan muiden hallinnonalojen ministeriö- ja virastorakenteesta.
Ulkoministeriön ja edustustoverkon integroidut palvelut on vuorokauden ympäri
viritetty globaalin toimintamme tarpeisiin. Kotimaahan ja ministeriöiden
tarpeisiin keskittyvät järjestelmät eivät sitä palvele. UM:n urajärjestelmä
mahdollistaa välttämättömät henkilöresurssit kansainvälisiin tarpeisiimme.
Erityisen kyseenalainen on pyrkimys väkisin muuttaa lakiin perustuvaa ja UM:n
toiminnan perusrakenteisiin kuuluvaa yleisuraa tekemällä siitä valtioneuvoston
hallintoyksikön resurssivaranto. On vaikea nähdä miten hallintotyötä,
epäyhtenäisyyttä ja epävarmuutta lisäävä ratkaisu mitenkään parantaisi
ulkoasiainhallinnon mahdollisuuksia suoriutua palvelutehtävistään ja vastata ajankohtaisiin
haasteisiin tilanteessa, jossa päinvastoin tarvittaisiin lisäpanostusta Suomen
kansainväliseen toimintakykyyn.
On tietenkin selvää, että myös ulkoministeriön on oltava
valmis tarkastelemaan toimintojaan ja etsimään jatkuvasti uusia tapoja
toimintojen tehostamiseen. Tämähän on koko KEHU-projektin sinänsä hyvä ja
tarpeellinen tavoite. Valitettavasti tapa, jolla projektia on kaikkea hyvän hallinnon
mm. yhteistyötä, avoimuutta ja osapuolten kuulemista koskevia periaatteet
sivuuttaen, ei näitä lähtökohtia lainkaan palvele. Sen vuoksi asian valmistelun
siirtäminen parlamentaariseen valmisteluun on oikea ratkaisu.
Arvoisat kuulijat,
Ulkoasiainhallinto on tuottavuusohjelman sekä
valtiontalouden vaikean tilanteen vuoksi joutunut säästämään useana vuonna
peräkkäin. Suomella on enimmillään ollut 100 edustustoa, nyt niitä on jäljellä
91. Meitäkin koskeneissa säästöpaineissa
olemme kehittäneet toimintaamme, etsineet kustannustehokkaita ratkaisuja,
leikanneet matkustamista, edustamista sekä vähentäneet ministeriön tehtäviä,
vaikka samanaikaisesti meihin kohdistuvat odotukset niin elinkeinoelämän,
kansalaisyhteiskunnan, median kuin kansalaisten taholta kasvavat.
Eikä meillä ole tulevaisuudessakaan odotettavissa lihavia
vuosia. Kustannustehokas toiminta tiukan talouden oloissa on välttämättömyys ja
vaatii ulkoasiainhallinnolta jatkuvaa kehittämistyötä myös jatkossa.
Tämänvuotinen budjettiriihi tulee olemaan aikaisempia vuosia
haastavampi ja ratkaisevampi myös ulkoministeriölle. Elämme aikoja, jolloin
kansainvälinen tilanne ja Suomen etu vaatisivat edustustoverkon vahvistamista
ja uusien edustustojen perustamista. Suomi on jäämässä auttamatta jälkeen vertaismaista,
jotka panostavat voimavaroja Euroopan ulkopuolelle erityisesti taloudellisten
ulkosuhteiden vahvistamiseksi.
Siten riihessä ja budjetin eduskuntakäsittelyssä ratkaistaan,
joudummeko pahimmassa tapauksessa sulkemaan edustustoja jopa 10-15 kpl ja
supistamaan toimintaamme. Kuitenkin myös eduskunta on ilmaissut selkeän
tahtonsa, että enempiä edustusverkkosupistuksia ei enää ole syytä tehdä ja
haluan luottaa siihen jo käytyjen budjettivalmistelukeskustelujen perusteella,
että tämä myös varmistuu ensi vuoden budjetin loppusiilauksessa.
Arvoisat kuulijat,
Ulkoministeriön eduskunnan käsittelyyn menevien lakien
tuotanto on vähäistä. Ensi viikolla eduskunta kuitenkin saa ministeriömme tämän
vaalikauden merkittävimmän lakiesityksen, kun laajalla lausuntokierroksella
sekä kansalaisten kommentoitavana Otakantaa.fi sivustolla ollut uusi
konsulipalvelulaki tulee käsittelyyn.
Lakiin esitetään muutoksia, jotka mahdollistaisivat
konsulipalveluiden järjestämisen joustavammin ja tehokkaammin ulkomailla.
Uudistus mahdollistaisi sen, että kaikki edustustot eivät antaisi kaikkia
konsulipalveluita kaikkina aikoina. Sellaiset palvelut, joiden tarjoaminen
jokaisessa edustustossa ei ole välttämätöntä tai tarkoituksenmukaista,
voitaisiin järjestää uudelleen edustustojen kesken (esimerkiksi Benelux-maat).
Arvoisat
kuulijat
Ulkoasiainhallinnon henkilökunta on kuluneenakin vuonna
osoittanut taitonsa ja kykynsä vaikeissa olosuhteissa. Kiitoksen sana kuuluu
koko väelle niin kentällä kuin ministeriössä. Erityinen kiitos kuuluu niille,
jotka ovat kansainvälisten, Ukrainan ja Lähi-idän alueen kriisien vuoksi
joutuneet venymään vaativissa tehtävissä niin kotimaassa kuin kentällä.
Kaikkialla olen tavannut aina erinomaisen osaavaa, motivoitunutta ja
sitoutunutta henkilöstöä UM:n palveluksessa.
Ulkoasianhallinnon henkilöstöstrategian läpäisevä teema on
työhyvinvointi. Ulkoasiainhallinnon esimiehille ja erityisesti teille
edustuston päälliköt annan kiitosta siitä, että työhyvinvointi edustustoissa on
parantunut. Ulkoministeriön työtyytyväisyysbarometrin tulokset ovat nousseet
valtionhallinnon kärkitasolle. Johtamistulokset UH:n laajuisessa
360-mittauksessa olivat keskimäärin hyviä.
Esimiestyö on jatkuvaa itsensä kehittämistä ja tätä työtä
kannustan teitä edelleen jatkamaan. Työyksikköjen ja edustustojen henkilökunta
on se voimavara, johon meidän on panostettava, jotta voimme jatkossakin tuottaa
laadukasta tulosta. Työhyvinvointi on meidän kaikkien asia. Kaiku-palkinto
kannusti, mutta myös velvoittaa toimimaan meille annetun tunnustuksen hengessä
myös tulevaisuudessa.
