Ulkoministeri Tuomiojan
Arvoisat Suomen edustustojen päälliköt, kollegat, hyvät kutsuvieraat,
On ilo nähdä teitä uusia ja jo kokeneita suurlähettiläitä. Olemme tietysti tavanneet useita kertoja vuoden aikana erilaisissa yhteyksissä, mutta on tärkeää kokoontua kerran vuodessa yhdessä Helsinkiin luotaamaan maailman tilannetta, Suomen tavoitteita ja tavoitteiden toteutusta ennen työntäyteistä syksyä ja talvea.
Julkinen keskustelu ns. ulkopolitiikan linjasta on ollut vilkasta. Koska ulkopolitiikan on tärkeä perustua valistuneeseen kansalaismielipiteeseen, on keskustelu tervetullutta mutta toivon, että se syvenee nimenomaan sisällöllisesti eli että keskustelu pureutuu itse asioihin, sen sijaan että puhutaan puheesta. Jos kesäkuun Kultarannan tilaisuus auttoi pääsemään tämän vaiheen ohitse, on se tehtävänsä täyttänyt.
Tärkeimmät ulkopolitiikkaamme linjaavat asiakirjat ovat hallitusohjelma ja viime talvena hallituksessa ja eduskunnassa käsitelty turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteko. Lisäksi on laadittu useita muita täydentäviä strategioita – kuten YK-strategia ja ihmisoikeusstrategia – , toimintaohjelmia ja periaatepäätöksiä, joista hallitusohjelmassa sovittiin.
Asiakirjoissa määritelty Suomen ulkopolitiikan linja toteutuu käytännön tekoina ulkopolitiikan areenoilla ja mitä suuremmassa määrin edustustojen työssä. Toteutuksesta tulette siis te, hyvät suurlähettiläät yhdessä henkilöstönne kanssa pitkälti vastaamaan.
Suomen ulkopolitiikan voi katsoa eläneen hyvin ajassa. Maailma on monimutkaistunut, eikä Suomen asemaa ja etuja voida enää ajaa yhden tai kahden asian varassa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan on vastattava moneen eritasoiseen haasteeseen. Emme ole yhden asian liike ja siksi en lämpene yrityksille kuvata linjaa yhdellä iskulauseella.
Arvoisat kuulijat,
Elämme kahden samanaikaisen todellisuuden maailmassa, vanhan ja uuden.
Yhtäällä on vanhan reaalipolitiikan maailma, jossa valtiot nojaavat voimapolitiikkaan ajaakseen kansallista etuaan, myös muiden kustannuksella, jos mahdollista ja sallittua. Tämä on maailma, jossa sotilaalliset uhat ovat hallitseva uhkakuva ja jossa turvallisuus on varautumista ja politiikan välineinä ovat varustautuminen ja sotilaallinen liittoutuminen.
Toisaalla on keskinäisen riippuvuuden maailma, jossa uusiin turvallisuushaasteisiin kukaan ei voi vastata vain yksin ja/tai vain voimapolitiikan keinoin, vaan jotka edellyttävät mahdollisimman laajaa monenkeskistä yhteistyötä. Tässä maailmassa turvallisuutta voidaan ja pitää yhdessä rakentaa ja sotilaallisia voimavaroja käytetään ennen muuta kriisinhallintaan.
Jälkimmäinen todellisuus voimistuu koko ajan. Tärkein tekijä on väestönkasvu, joka vuosien 1945 – 2013 välillä on nostanut maailman väkiluvun 2,3 miljardista 7,2 miljardiin. Maailman suurin haaste on saada kehitys ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävälle pohjalle.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytyy ottaa huomioon molemmat todellisuudet, sillä vaikka voimapolitiikka yksinään ei enää toisi kestäviä etuja, on vielä johtajia, jotka elävät vanhassa todellisuudessa. Nämä kaksi todellisuutta ja niihin vastaaminen ovat keskeisiät pilareita Suomen ulkopolitiikassa.
Hyvät kuulijat,
Väkivaltaiset konfliktit ovat yhä useammin valtioiden sisäisiä; tai alueellisia, mutta joissa valtio on vain yksi osapuoli tai ei osapuoli lainkaan. Konfliktit ovat aina monimutkaisia ja rauhanrakennus on pitkä prosessi. Tästä kertovat kriisit Sahelin alueella ja arabikevään maissa. Tarvitaan kokonaisvaltaista otetta ja johdonmukaista politiikkaa.
Syyrian sisällissota on tuonut kipeästi esiin niin konfliktien monimuotoisuuden kuin kansainvälisen yhteisön vaikuttamiskeinojen rajatkin. Syyria on myös traaginen esimerkki siitä, että suojeluvastuun toimeenpanossa on räikeästi epäonnistuttu. Tämä koskee niin Syyrian hallitusta kuin kansainvälistä yhteisöä. Epäonnistuminen on valitettavalla tavalla murentanut erityisesti YK:n turvallisuusneuvoston uskottavuutta.
Egypti on ajankohtainen esimerkki tilanteesta, jossa EU ja muut toimijat joutuvat tarkoin punnitsemaan kantojaan ja toimiaan arvojensa ja vakauden tarpeen joskus ristiriitaisessa asetelmassa. Näen kuitenkin jo Egyptin aiempien tapahtumien osoittaneen, ettei kestävää vakautta voi luoda demokratian syrjäyttävän sotilasvallan varassa.
Kasvavan keskinäisriippuvuuden maailmassa kasvaa myös kansainvälisten konfliktien vaikutus Suomen turvallisuuteen. Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan palvelee suoraan Suomen turvallisuutta, samalla kun se on osa vastuunkantoa ja osallistumista kansainväliseen yhteistyöhön, ja antaa kokemuksia toiminnasta uusissa ympäristöissä sekä kehittää omia kansallisia valmiuksiamme. Pidän tärkeänä, että Suomi on jatkossakin aktiivisesti mukana kansainvälisessä kriisinhallinnassa niin siviili- kuin sotilaallisin panoksin.
On valitettavaa panna merkille, että maailman asekaupan vuosittainen arvo on viimeisten viiden vuoden aikana kokonaisuudessaan kasvanut 56 miljardista US-dollarista 73 miljardiin US-dollariin huolimatta heikosta talouskehityksestä perinteisissä ostajamaissa[1]. Ydin- ja muiden joukkotuhoaseiden leviäminen on erityinen uhka. Epäilty kemiallisten aseiden käyttö Syyrian sisällissodassa on tästä karvas muistutus.
Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön aseriisunnan ja –valvonnan alalla, ja tarjoaa voimavarojaan kansainvälisen yhteisön käyttöön. Suomi on tarjonnut sekä teknistä että taloudellista tukea kemiallisen aseen kieltosopimuksen CWC:n toimeenpanolle Helsingin yliopiston yhteydessä toimivan VERIFIN-instituutin kautta.
Suomi allekirjoitti, ensimmäisten maiden joukossa, kansainvälisen asekauppasopimuksen 3.6.2013. Tämän merkittävän sopimuksen avaaminen allekirjoituksille on myös sulka Suomen hattuun. Maamme oli yksi niistä seitsemästä valtiosta, joiden aloitteesta neuvotteluprosessi aikoinaan käynnistyi, ja jatkamme edelleen työtä ATT-sopimuksen ystäväryhmässä. Tavoitteena on sopimuksen mahdollisimman kattava täytäntöönpano. Suomen tarkoituksena on ratifioida sopimus eduskunnassa heti syysistuntokauden alkaessa. Tulemme myös panostamaan yhdessä samanmielisten maiden kanssa siihen, että sopimuksen ratifioinnit edistyvät ja sopimus saadaan voimaan. Suunnittelemme myös apua kehitysmaille sopimuksen toimeenpanossa.
On tärkeää, että Suomen ulkoasiainhallinnolla on vankka osaaminen perinteisen turvallisuuspolitiikan ydinkysymyksissä. Suomen profiilia asevalvonnan sektorilla on kunniakkaasti nostanut myös alivaltiosihteeri Jaakko Laajavan rooli fasilitaattorina prosessissa, jossa pyritään järjestämään Lähi-idän joukkotuhoaseiden kieltämistä käsittelevä konferenssi.
Hyvät kuulijat,
Vaikka väkivaltaiset konfliktit dominoivat edelleen uutisia jo senkin vuoksi, että niistä saadaan reaaliajassa tiedot suoraan olohuoneisiimme ja kännyköihimme eikä räikeitä ihmisoikeusloukkauksia enää voi salata kuten ennen, on sotien ja aseellisten konfliktien määrä kuitenkin kokonaisuudessaan vähenemässä.
Ihmiskunnan suurin haaste onkin muihin globaaliongelmiin vastaaminen. Keskinäisriippuvuuden maailmassa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen haasteet sekä ihmisoikeusloukkaukset ja demokratian ja oikeusvaltion puutteet tuottavat ongelmia yli valtionrajojen. Vielä suurempia haasteita tuottavat taustalla vaikuttavat megatrendit: maailman väestönkasvu ja ilmastonmuutos, jotka vaikeuttavat kaikkien muiden globaaliongelmien ratkaisua. Nämä globaaliongelmat ovat tyypillisesti myös turvallisuusongelmien tuottajia.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu laaja-alaiseen käsitykseen turvallisuudesta ja vahvaan sitoutumiseen kansainväliseen yhteistyöhön. Suomi ei nojaa voimapolitiikkaan – vaikka huolehtiikin puolustuksestaan. Ja vaikka omat toimemme ja kannanottomme eivät ihmisoikeuksien suojelua ja kunnioittamista kaikissa maissa parannakaan ja vaikka yksin emme ilmastomuutosta pysäytä emmekä nosta kehitysmaita köyhyydestä, on meidän oltava vahvasti mukana siinä monenkeskisessä yhteistyössä, jossa näihin asioihin voidaan vaikuttaa.
Sama pätee talouteen. Maailmanmarkkinoilla ja –taloudessa Suomi on sopeutuja eikä voi kääntää suhdanteita, mutta meillä voi ja pitää olla näkemyksiä siitä, miten maailman taloudellista hallintaa ja pelisääntöjä – myös finanssiarkkitehtuuria – voidaan parantaa. Suomi on ollut vuosien varrella aktiivinen useissa globaalihallintaan liittyvissä kysymyksissä. Osallistumme globaalien ongelmien ratkaisemiseen muun muassa kehityspolitiikan, ilmasto- ja ympäristöpolitiikan, energiapolitiikan ja veropolitiikankin kautta.
Meidän on tehtävä työtä sen eteen, että Suomen globaalipolitiikka saa lähivuosina yhtäältä selkeämmän kokonaisprofiilin sekä toisaalta kehittyy ketteryydessä ja aloitteellisuudessa. Tässä tarvitaan hyvää verkottumista, sillä globaalipolitiikkaa hoidetaan tyypillisesti eri puolilla valtionhallintoa, yksityissektorilla ja monissa kansainvälisissä järjestöissä. Ulkoministeriöllä voi kuitenkin olla keskeinen rooli aktiivisen globaalipolitiikan katalyyttinä, kiintopisteenä ja edustustoverkon kautta kontaktipintana ulospäin.
Hyvät kuulijat,
Ulkopolitiikan tehtävänä on Suomen kansainvälisen aseman vahvistaminen ja laajasti ymmärrettynä etujemme ajaminen. Lähtökohtamme tässä työssä ovat hyvät. Maalla, joka toistuvasti on vuosittain julkaistussa Index of Failed States rankingissa arvioitu maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi (least failed state), eivät asiat voi suinkaan olla niin huonosti kuin niin usein synkistelyyn taipuvaiset suomalaiset mediammekin ohjaamina ajattelevat.
Meidän vahvuutemme on muiden pohjoismaiden tavoin pitkälle kehitetty, hyvään ja korruptiosta vapaaseen hallintoon, avoimeen demokratiaan ja kaikkien ihmisten tasa-arvoiseen kohteluun perustuva pohjoismainen hyvinvointivaltio, jonka vaaliminen ja edelleen kehittäminen on myös jatkossa menestyksemme perusedellytys.
Se on myös tärkeä ja laajalti muita kansakuntia kiinnostava osa ns. Suomi-kuvaa, jota meidän tulee käyttää työssämme. Tässä suhteessa on erityisesti mainittava sukupuolten tasa-arvo ja koulutussaavutuksemme. Ei siksi, että olisimme kummassakaan täydellisiä, mutta ne ovat alueita, joissa meillä on erityisiä, muita kiinnostavia vahvuuksia, jotka voidaan ja tulee ottaa mukaan erimuotoiseen yhteistyöhön muiden maiden kanssa.
Hyvinvointimallimme kestävyys ei kuitenkaan ole annettu asia, eikä se riipu vain omasta tahdostamme ja osaamisestamme. Monet niistä talous- ja yhteiskuntapolitiikan välineistä, joilla malliamme on rakennettu, eivät ole enää samalla tavoin kuin ennen yksin oman kansallisen päätöksentekomme käytössä. Ymmärrys tästä on ollut yksi peruste sille, että olemme hakeutuneet Euroopan unioniin, joka voi halutessaan ja osatessaan tehokkaammin käyttää näitä välineitä kuin mihin meillä omatoimisesti on mahdollisuus.
Samalla kun pohjoismainen malli kiinnostaa maailmalla, pohjoismaiden yhteistyö elää eräänlaista renessanssikautta. Tämä ei koske vain viimeaikoina suurimman mielenkiinnon kohteena ja dynaamisessa vaiheessa olevaa puolustusalan yhteistyötä, jonka yksi osoitus on Suomen ja Ruotsin osallistuminen ilmavalvonnan harjoitteluun Islannissa Norjan valvontavuoron aikana. Pohjoismaisen yhteistyön vahva nousu on vahva lisäperuste ihmetellä pyrkimyksiä ruotsin kielen osaamisen vähentämiseen Suomessa. Istuvasta hallituksesta ei ymmärrystä tällaiselle löydy.
Pohjoismainen yhteistyö laaja-alaisen turvallisuuden saralla on vahvaa, luontevaa ja perinteikästä. Sitä on edelleen mahdollista merkittävästi kehittää. Olemmekin Suomen aloitteesta sopineet pohjoismaisten ministerikollegoiden kanssa siitä, että valmistamme syksyllä tätä käsittelevän yhteisen strategia-asiakirjan.
Eräs esimerkki laaja-alaiseen turvallisuuskäsitykseen liittyvästä toiminnasta on rauhanvälitys, jossa Pohjoismaat ovat kukin omalla tahollaan aktiivisia. Suomi on kunnostautunut viimeaikoina erityisesti YK:n puitteissa ja jatkaa johtoroolissa yhdessä Turkin kanssa niin sanotun rauhanvälityksen ystäväryhmän työtä. Suomi toimii aktiivisesti myös muissa järjestöissä sekä pitää huolta kahdenvälisen rauhanvälitystoimintamme kunniakkaan perinteen jatkumisesta.
Osana pohjoismaista yhteistyötä on Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus selvittänyt UM:n toimeksiannosta rauhanvälityksen tilaa Pohjoismaissa. Maidemme tavoitteet ja toimintatavat ovat samankaltaisia, mutta myös toisiaan täydentäviä ja tukevia. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä kohti suurempaa synergiaa. Nyt kartoitetaan konkreettisia yhteistyömuotoja. Verkosto tukee myös suomalaisen rauhanvälistyksen osaamispohjan syventämistä ja laajentamista.
Hyvät kuulijat,
Uuden informaatioteknologian ja internetin maailma on avannut huikeita uusia mahdollisuuksia niin kansalaisille, yrityksille kuin valtioille. Kuten kaikkea teknologiaa, myös tätä voidaan käyttää hyviin tai pahoihin tarkoituksiin. Näiden jälkimmäisten vuoksi on kyberturvallisuus noussut koko ajan tärkeämmäksi ja haastavammaksi kysymykseksi turvallisuuspolitiikan osana.
Valtioneuvoston periaatepäätös kyberturvallisuudesta julkaistiin viime tammikuussa. Alan kansainvälinen yhteistyö tiivistyy koko ajan ja tässäkin pohjoismainen yhteistyö on keskeisessä asemassa. Pohjoismaisten tietoturvaviranomaisten (CERT) yhteistyöverkoston perustamisesta sovittiin Suomen pohjoismaisen yhteistyön puheenjohtajuuskaudella 2011. Verkoston valmistelut ovat tällä hetkellä loppusuoralla ja sen on tarkoitus olla toiminnassa lähiaikoina. Pohjoismaat selvittävät edelleen mahdollisuuksia entistä tiiviimpään yhteistyöhön kyberturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Kybermaailman tuoman hyvän mahdollisuudet ovat itsestään selviä ja meidän kaikkien jokapäiväisessä käytössä. Pahan mahdollisuudet ovat myös lähes päivittäin otsikoissa: kyberhyökkäyksiä, nettikaappauksia ja tiedon urkintaa. Aina ei hyvän ja pahan erottaminen ole kuitenkaan yksinkertaista. Julkisuuteen saatetut tiedot netin ja televiestinnän valvonnan laajuudesta ja säätelemättömyydestä ovat tästä esimerkkinä.
Itse olen jo vuosikausia suhtautunut nettiviestintään ja siellä tarjolla olevien palvelujen käyttöön siltä pohjalta, että mitä erilaisimmat ja erilaisimmissa tarkoituksissa toimivat tahot voivat sitä seurata ja käyttää sieltä siepattua/saatua tietoa omiin tarkoituksiinsa, oli heillä siihen laillinen lupa tai ei. Valtiosalaisuuksia tai henkilökohtaisesti varjeltavaa tietoa ei ole avoimissa järjestelmissä syytä käsitellä. Myös viranomaisten erityissuojatuissa verkoissa murtovaara on aina olemassa.
Tämä on meidänkin otettava huomioon, sillä vaikka suojaus- ja salailujärjestelmät kehittyvät, niin samaa tahtia kehittyvät myös urkinta- ja murtomenetelmät. Tässä suhteessa tilanne muistuttaa läheisesti urheilun doping- ja sen paljastamismenetelmien päättymätöntä kilpajuoksua.
Vakoilua on joskus sanottu maailman toiseksi vanhimmaksi ammatiksi, ja alan työllisyysnäkymät vaikuttavat edelleen hyviltä. Vakoilu, suoremmin ilmaistuna urkinta tai hienommin sanottuna tietojen hankinta, on toimintaa, jota kaikki valtiot resurssiensa ja teknisten kykyjensä puitteissa harjoittavat. Kun sitä harjoitetaan oletettua vihollista vastaan oman maan turvallisuuden nimissä, sen harjoittajat saavat sädekehän, mutta omaan maahan kohdistettu vakoilu tuomitaan jyrkästi, etenkin jos siihen syyllistyy vielä oman maan kansalainen vieraan palveluksessa.
Vakoilun juridisen ja moraalisen arvioinnin ja määrittelyn suhteen liikutaan aina harmaalla vyöhykkeellä. Lisää harmaan sävyjä tuovat tilanteet, joissa vakoilun kohteena ovat oman maan kansalaiset. Sitäkin tekevät kaikki valtiot vaihtelevissa määrin. Sekin tapahtuu aina turvallisuuden nimissä, vaikka aina ei ole selvää kohdistuuko uhka valtion todelliseen turvallisuuteen vai kenties vain epädemokraattisen valtion johdon asemaan. Tämä ambivalenssi on elättänyt kokonaista agenttikirjallisuuden genreä, jossa oikean ja väärän tai ystävän ja vihollisen erottaminen on vaikeaa.
Tähän ei kuitenkaan tule vain tyytyä ja alistua. Digitaaliajan uuden tietotekniikan kehitys ja sen urkintakäytöstä viime viikkoina julkisuuteen saadut tiedot – tässä täytyy muistaa, että useimpien valtioiden vastaavasta toiminnasta emme tiedä juuri mitään – ovat päinvastoin korostaneet tarvetta ryhtyä tehokkaisiin toimiin sekä yksityiseen että valtiolliseen tietosuojaan kohdistuvien loukkausten estämiseksi. Se on kaikkea muuta kuin helppoa sekä tekniikan, juridiikan että moraalin kannalta.
Loukkauksiin puuttuminen edellyttää mm. tiukkaa kansainvälistä normistoa, sen täytäntöönpanoa ja valvontaa sekä sitä, että väärinkäytöstä täytyy olla myös seuraamuksia. Kiinniotetut vakoilijat päätyvät sodan aikana yleensä teloitusjoukkueen eteen ja rauhan oloissa vankilaan, jos ovat oman maan kansalaisia ja karkotukseen, jos ovat vieraan maan kansalaisia. Mutta heidän päälliköitään ja toimeksiantajiaan ei juuri koskaan saateta vastuuseen. Oman valtion laittoman toiminnan joko kotimaassa tai ulkomailla paljastaneen henkilön on paljon suurempi todennäköisyys joutua vastaamaan teostaan. Rikollisen toiminnan paljastajan ajojahti ei kuitenkaan sovi avoimen oikeusvaltion periaatteisiin.
Sellaisen kansainvälisen normiston aikaansaaminen, joka huomioi niin tietosuojan, internetin vapauden kuin turvallisuusintressitkin ja johon kaikki keskeisimmät toimijat todella sitoutuisivat, on erittäin vaikeaa, mutta se ei voi olla mahdotonta.
Uusi teknologia mahdollistaa paitsi kohdennetun valvonnan myös massatiedostojen keräämisen. Todennäköisyys, että yksittäisen netinkäyttäjän viestejä avattaisiin ja luettaisiin, voi olla äärimmäisen pieni. Mutta jo se, että tällainen ”isovelivalvonta” ilman lakiin perustuvia ja tuomioistuinten valvomia kriteerejä olisi ylipäätään mahdollista, on vastenmielinen ajatus eikä sellaista jokaisen ihmisen tietosuojaan ulottuvaa henkilökohtaista loukkaamattomuutta vaarantavana tule demokraattisessa oikeusvaltiossa sietää.
Keskeisiä kysymyksiä ovat demokraattisen ja avoimen oikeusvaltion periaatteiden noudattaminen ja internetin vapauden turvaaminen uuden teknologian oloissa. Valmiita malleja siihen, miten tämä järjestetään, ei ole, ja siksi on tarpeen nostaa kaikki tähän liittyvät asiat ja kysymykset mahdollisimman avoimeen keskusteluun ja harkintaan, sekä kansallisen lainsäädännön että kansainvälisen yhteistyön ja sopimusten tasolla. Samalla emme saa olla sinisilmäisiä, sillä liikkeellä on kovin ristikkäisiä motiiveja, esimerkiksi haluja rajoittaa internetin vapautta.
Euroopan unionin, jonka kansalaiset ja instituutiot ovat ilmeisesti myös olleet laittoman ja sopimattoman tiedonkeruun kohteena, tulee tässä toimia selkeästi ja avoimesti joka suuntaan loukkauksien lopettamiseksi ja estämiseksi. Asioiden selvittäminen on välttämätön sille luottamukselle, jonka varassa olemme olleet valmiita transatlanttisenkin yhteistyön syventämiselle.
Ja sanomattakin on selvää, että Suomen tulee katsoa, että sen omat asiat ovat kunnossa, kun edistämme samoja periaatteita kansainvälisesti.
Arvoisat kuulijat,
Yksikään valtio ei voi eristäytyä, jättäytyä kansainvälisen yhteisön ulkopuolelle. Suomi on EU:n jäsen, Pohjoismaa, pohjoiseurooppalainen valtio, Itämeren rantavaltio, osa transatlanttista aluetta ja Arktisen alueen maiden yhteisöä. Maamme on mukana lukuisissa alueellisissa järjestelyissä Euroopan neuvostosta ja Etyjistä maailman kauppajärjestöön ja OECD:hen. Suomi pyrkii niissä vaikuttamiseen ja vastuunkantoon. Olemme juuri ottaneet puheenjohtajuuden Itämeren maiden neuvostossa ja syksyllä alkaa vetovastuu Barentsin euroarktisessa neuvostossa. Ilman kumppaneita ulkopolitiikkamme olisi huutoa erämaassa. Ja kumppaneita on etsittävä läheltä ja kaukaa.
Yksi laajeneva ja Suomen kannalta hyödyllinen foorumi on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tiivistyvä yhteistyö. Useissa kysymyksissä löydämme toisemme niin ulkopolitiikassa, alueellisissa kysymyksissä kuin EU:ssa. Yksi hyvin konkreettinen yhteistyön muoto oli ulkoministerien sopima NB8-maiden yhteinen ydinturvallisuusharjoitus, joka järjestettiin maalikuussa 2013. Pohjoismaat ja Baltian maat ovat ryhmänä yhä kiinnostavampi keskustelukumppani myös kolmansille maille. Alueellamme on vetovoimaa, joka resonoi monessa yhteydessä. Suuntana on se, että tietojen vaihdosta liikumme yhä enemmän kohti yhteistä vaikuttamista.
Eteläiset Baltian maan naapurimme ovat lähivuosien aikana myös EU:n johdossa. Liettuan puolivuotinen EU-puheenjohtajuuskausi on parhaillaan käynnissä, ja Latvia puolestaan ottaa EU-puheenjohtajuuden hoidettavakseen tammikuussa 2015. Meillä on ilo toivottaa pian tervetulleeksi kokoukseemme Latvian ulkoministeri Edgars Rinkevics, läheinen kollega. Suomen ja Latvian näkökannat ovat monissa kysymyksissä EU:n sisällä lähellä toisiaan ja näen, että Baltian mailla on meille paljon annettavaa monessa asiassa, esimerkiksi Itäisessä kumppanuudessa.
Euroopan unioni on jo yli kuusi vuosikymmentä edistänyt rauhaa, demokratiaa ja ihmisoikeuksia Euroopassa. Nämä olivat myös perustelut EU:lle myönnetylle Nobelin rauhanpalkinnolle. EU:n laajentuminen tähän rauhan ja vakauden yhteisön jäsenyyteen hakeutuvilla mailla on osoitus siitä, että EU on edelleen menestyksekäs rauhanprojektina. On siksikin tärkeätä, että unioni pysyy avoimena sen jäseniksi haluaville ja kaikki jäsenyyskriteerit täyttäville eurooppalaisille maille.
Me haluamme myös vahvistaa unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja jäsenmaiden sitoutumista siihen. Jos tässä ei kyetä edistymään, petämme sekä Euroopan kansalaisten että muun maailman EU:n rooliin globaalina toimijana kohdistuvat odotukset.
Monissa suhteissa EU on kieltämättä vaikeuksissa ja uusiutumistarpeen edessä, enkä nyt tarkoita vain taloutta ja eurokriisin hoitoa. Siinä tehdyt virheet ja EU:n institutionaaliset valuviat heikentävät Unionin legitimiteettiä kansalaisten silmissä ja ovat johtaneet vakavaan demokratiakriisiin. Unionia ei voi enää rakentaa euroeliitin ylhäältä alas annetun viisauden varaan, vaan avoimuuteen, demokratiaan ja unionin omien päätöksentekosääntöjen kunnioittamiseen.
Alueellisesta yhteistyöstä puhuttaessa haluaisin vielä erikseen mainita ns. BRICS-maiden ja muiden nousevien valtojen kehityksen ja vaurastumisen, joka lienee yksi merkittävimmistä viime vuosien maailmanpoliittisista muutoksista. Tiivistyvä yhteistyö näiden maiden kanssa on vääjäämätön osa Suomenkin kansainvälisiä suhteita. EU:n konteksti on globaalissa ympäristössä Suomelle keskeinen, mutta myös kahdenvälisten suhteiden edistäminen on tärkeää. UM onkin pyrkinyt turvaamaan edustustojensa resursseja näissä maissa budjettiraamiemme puitteissa.
Monet nousevista valloista lähestyvät kansainvälisiä suhteita reaalipoliittisin silmälasein. Libyan konfliktin yhteydessä, ja muissakin tapauksissa, nämä uudet globaalit vaikuttajat ovat profiloituneet valtion suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden korostajina. Tämä maaryhmä ei tosin muodosta yhtenäistä joukkoa, mutta näen, että kokonaisuudessaan ne eivät perustaltaan kyseenalaista nykyistä globaalia hallintajärjestelmää. YK-järjestelmän tulisi säilyä keskeisenä, vaikka erilaiset alueelliset järjestelyt, G-kokoonpanot sekä nousevien valtojen pyrkimykset alueellisiksi hegemonioiksi osin haastavat YK-järjestelmää.
Nousevien valtojen merkityksen kasvu lisää samalla niiden vastuuta globaaliongelmien hallinnassa – mm. ympäristönsuojelussa ja luonnonvarojen kestävässä käytössä, mutta myös ihmisoikeuskysymyksissä ja kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistämisessä. Vaikka nousevien valtojen näkemykset eroavat omistamme joltain osin, on niiden perustellut vaatimukset siitä, että heidän äänensä tulee kuulua paremmin globaalissa päätöksenteossa ja globaalin hallintajärjestelmän kehittämisessä, on otettava huomioon.
Hyvät kuulijat,
Voimme olla ylpeitä useista edistysaskeleista kansainvälisessä politiikassa – ja Suomen toiminnasta niiden aikaansaamisessa.
Työ jonka teimme YK:n turvallisuusneuvostoehdokkuutemme eteen, ei ollut lopputuloksesta huolimatta suinkaan hukkaan heitettyä. Se antoi meille erinomaista näkyvyyttä ja tärkeätä kokemusta sekä mahdollisuuksia kehittää ja tuoda esille kantojamme, tehdä toimintaamme tunnetuksi ja luoda uusia verkostoja, joita voimme käyttää meille tärkeiden asioiden edistämiseen. Kampanjasta ja YK-vaaleista teettämämme arvio on antanut meille arvokasta tietoa ja näkemystä myös kaikkien Pohjoismaiden yhteiseen käyttöön.
Ulkoministeriön uusi YK-strategia, joka julkaistiin heinäkuussa Porin SuomiAreenassa, tähtää Suomen profiilin terävöittämiseen paremmalla priorisoimisella. Panostamme erityisesti niihin asioihin, jotka ovat meille kaikkein tärkeimpiä ja joihin voimme tuoda aitoa lisäarvoa. Strategia nostaa Suomen vaikuttamisen painopisteiksi (i) konfliktien ennaltaehkäisyn ja ratkaisemisen, (ii) sukupuolten tasa-arvon edistämisen, (iii) demokraattisten instituutioiden ja oikeusvaltiokehityksen tukemisen ja (iv) äärimmäisen köyhyyden poistamisen, eriarvoisuuden vähentämisen ja ympäristökestävyyden edistämisen. Yhtenä keskeisenä tavoitteenamme on rakentaa YK:ssa kumppanuuksia yli perinteisten maaryhmärajojen. Tässä työssä tarvitaan myös kahdenvälisten suurlähetystöjemme tukea. Uuden YK-strategian pohjalta on hyvä jatkaa aktiivista ja aloitteellista YK-politiikkaa. Aiomme jatkossakin asettua ehdolle myös YK:n tärkeisiin luottamustehtäviin, kuten turvallisuusneuvostoon.
Myös keväällä valmistelu Suomen ulkoasiainhallinnon ensimmäinen ihmisoikeusstrategia ja siihen liittyvä toimintaohjelma tähtäävät YK-strategian tavoin parempaan vaikuttamiseen selkeämpien prioriteettien kautta. Ihmisoikeusstrategian toimintaa ohjaavia läpileikkaavia tavoitteita ovat syrjinnän poistaminen ja avoimuuden ja osallisuuden lisääminen. Strategian tavoitteena on myös ihmisoikeuksien valtavirtaistaminen koko ulkoasiainhallinnon toimintaan.
Yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa on jo perinteinen tapa hoitaa ulkopolitiikka – lisätä sen legitimiteettiä, tuottaa parempia ratkaisuja ja yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa hyödyntää niiden verkostoja ja vaikutusvaltaa. ATT-sopimuksen allekirjoitukseen johtanut prosessi sekä ihmisoikeusstrategian valmistelu ja toimeenpano ovat hyviä esimerkkejä asioista, jossa tiivis yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa on tärkeää ja tuloksellista.
Suomen on oltava aktiivinen uudemmillakin foorumeilla – oli kyse sosiaalisesta mediasta tai yhteistyöstä yritysten, oppilaitosten, yliopistojen ja kulttuuritoimijoiden kanssa. Muun muassa Team Finland –työssä kootaan yhteen taloussektorin erilaisia toimijoita ja on osa Suomen ulkosuhteiden hoidon kokonaisuutta.
Hyvät kuulijat,
Lopuksi on syytä käsitellä ulkoasianhallinnon työtä ja sen resursointia. Perusasetelma on ollut jo pitkään tuttu. Ulkoasiainhallinnolle kohdistetaan aivan perustellusti uusia tehtäviä ja kasvavia odotuksia niin eduskunnan ja hallinnon kuin elinkeinoelämän, kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten taholta samoin kuin myös kansainvälisten yhteistyökumppaneittemme puolelta. Resurssimme eivät kuitenkaan ole samassa suhteessa kasvaneet, vaan päinvastoin, osin supistuneet..
Te edustustojen päälliköt, kuten ulkoministeriön koko henkilökunta, olette jälleen viime vuoden aikana venyneet uskomattomaan suoritukseen. UM on menestyksekkäästi ja linjakkaasti hoitanut Suomen ulkosuhteita niukkojen resurssien ja kasvavien odotusten ristipaineessa. Monet edustustojen työntekijät ovat joutuneet toimimaan vaikeissa olosuhteissa konfliktien keskellä tai kokonaan oman asemapaikkansa ulkopuolella. Jemenin, lopulta onnellisesti päättyneen, panttivankikaappauksen ratkaiseminen ja muut vastaavat prosessit ovat vaatineet erityisiä voimia.
Haluan esittää suuren kiitoksen teille kaikille, ja myös läheisillenne, korvaamattomasta panoksestanne.
Budjettileikkausten keskellä on noteerattava eräs hyvä uutinen – tähän mennessä jo ilmoitettujen edustustojen sulkemisten lisäksi ei ole työn alla suunnitelmia uusien toimipisteiden sulkemiseksi. Olemme kyenneet nipistämään säästöt muista kohteista. Samalla tulee tietysti katsoa, että ne asiat, jotka katsomme tärkeimmiksi, hoidetaan riittävin resurssein. Priorisoinnin ja resurssien allokoinnin toteutuksessa korostuu teidän, esimiesten, harkintanne ja vastuunne. Sama pätee depriorisointiin.
Keväällä UM:lle myönnettiin Valtionkonttorin vuotuinen Kaiku-palkinto. Palkinnon perustelujen mukaan UM on saavuttanut myönteisen kierteen työhyvinvoinnin parantamisessa. Ja mikä parasta, raadin mukaan ulkoasiainhallinnossa on havaittavissa yhteisen tekemisen ilo. Minä olen tämän ilon ministeriössä ja edustustoissa selvästi havainnut ja sydämestäni toivon, että tekin voitte nauttia työn ilosta.
Avoin, tasa-arvoinen ja kannustava ilmapiiri on avain työhyvinvointiin ja tuloksekkaaseen työhön. Pidetään myönteinen kierre yllä yhteisvoimin.
