Hyvät liittokokousedustajat ja kutsuvieraat,
Onko suomalaisen metsäteollisuuden, sekä yritysten että työntekijöiden, tulevaisuus niin synkkä kuin viime vuosina totuttu esittämään? Yleistyksenä en tähän synkistelyyn yhdy. Suomalaisen metsäteollisuuden vahvalle osaamis- ja teknologiselle perustalle on edelleen hyvä rakentaa. Sen tukeminen on myös maan hallituksen asia. Jotta tässä onnistuttaisiin, on tärkeää löytää sellainen yhteinen tie, joka huomioi yritysten lyhyen tähtäimen kannattavuuden rinnalla myös laajasti ymmärretyn yhteiskuntavastuun.
Yritysten käyttäytyminen ei aina ole perustunut yksinomaan kirjoitettuihin sääntöihin. Kapitalismiin liittyi monin paikoin ja monissa maissa vahva patriarkaalinen perinne. Esimerkiksi ruukkien ympärille oli rakentunut sääty-yhteiskunnan kerrostumille rakentunut yhteisö, jossa patruunan odotettiin vastaavaan työntekijöittensä hyvinvoinnista, moraalista sekä laajemminkin niiden yhdyskuntien kehityksestä, joissa ne toimivat ja vaikuttavat. Ohi ja yli sen, mitä vähäinen ja kehittymätön lainsäädäntö edellytti.
Suomen metsäteollisuus toteutti vielä 50-luvulle saakka monilla paperitehdaspaikkakunnilla tämänkaltaista yhteiskuntavastuuta. Se merkitsi työläisille tarkoitettujen kohtuutasoisten asumismahdollisuuksien luomista kaavoituksella, tonteilla ja lainoilla, kehittävien ja hyväksi katsottujen vapaa-ajan viettämismuotojen ja kulttuuririentojen tukemista, sekä huolenpitoa vanhoista ja vanhenevista työntekijöistä.
Poliittisesti aktiivisiin vasemmistolaisiin patriarkaalinen vallankäyttö ei suhtautunut suopeasti, mutta asemaansa sopeutuneet työläiset pääsivät osallisiksi yhtiöiden tarjoamista sosiaalisista eduista. Valtakunnan urheilukin hyötyi – suojeluskuntien, ei TUL:n kautta – kuten Valkeakosken ja Myllykosken edelleen jatkuva jalkapallohegemonia osoittaa. Samoin arkkitehtuuri ja yhdyskuntasuunnittelu hyötyivät erityisesti Alvar Aaltoa työllistäneen Ahlströmin pääjohtajan Harri Gullichsenin ja tämän vaimon Mairen (os. Ahlström) suojeluksessa.
Tätä patriarkaalista yhteiskuntavastuuta ei pidä ihannoida eikä siihen ole paluuta. Vaikka yhtiöiden valikoiva sosiaalipolitiikka oli parempaa kuin sen kokonaan puuttuminen, oli se vain välivaihe kunnes yhteiskunta pystyi ottamaan sille kuuluvan vastuun terveydenhoidosta, asuntopolitiikasta, sosiaalihuollosta, eläketurvasta, peruskoulusta, kirjastoista, sekä liikuntatiloista. Paluuta ei myöskään ole työnantajapuolen yksipuoliseen saneluun työmarkkinoilla. Ammattiyhdistysliikettä tarvitaan työntekijöiden edustajaksi ja sopijaosapuoleksi.
Vanhaan yhteiskuntavastuuseen liittyi vahva paikallisuus. Suomalainen metsäteollisuus ja iso osa muustakin teollisuudesta ei alun perin saanut nimeään perustajaomistajien vaan perustamispaikkansa mukaan: Kajaani, Kemi, Oulu, Walkiakoski, Nokia, Enso, Wärtsilä, Myllykoski, Kaukas, Kymin, Rauma, Outokumpu, Raahe ovat näistä esimerkkejä. Perhe- ja sukuomistus ylläpiti myös sellaisia yhteiskuntavastuuta ylläpitäviä siteitä ja käyttäytymisnormeja, joita kasvottomien omistajien palkkarenkien johtamat monikansalliset suuret pörssiyritykset eivät enää tunnusta eivätkä tunnista.
Yhteiskuntavastuu tarkoittaa laajaa vastuunkantoa yritysten päätösten ja toimien seurauksista. Joissain asioissa se toimii paremmin kuin toisissa, parhaiten silloin kun asiasta on selvä, valvottu ja sanktioitu normisto. Huonoimmin se toimii kun yritykset tekevät kauaskantoisia päätöksiä toimintojensa uudelleenjärjestelyistä. Niistä seuraavat yhteiskunnalliset seuraukset voivat olla huomattavasti laajempia kuin vain jokaisen yksilön kohdalla työpaikan ja työn antaman toimeentulon menetys.
Tämä yhteiskuntavastuun ulkoistaminen on asetettava vertailuun sen kanssa, miten yritykset samanaikaisesti ovat avokätisesti saaneet investointiavustuksia, tuotekehitystukea, sekä työvoima- ja koulutuspolitiikan etuisuuksia. Yritykset ovat lisäksi hyötyneet kuntien kiinnostuksesta saada investointeja ja työpaikkoja. Seurauksena pitkäjänteisistä investoinneista yhteiskunta on myös turvannut yrityksille työvoimaa, jonka tiedot, taidot ja tuottavuus ovat Suomessa maailman huippuluokkaa. Yhteiskunta on kasvattanut vastuutaan työvoiman tarjonnasta ja laadusta samanaikaisesti kun kansainvälistyvät yritykset ovat omaksuneet myös työvoiman käytössä uuden joustavuutta korostavan strategian, joka on saanut välillä sanonnan ”henkilöstö on yrityksen arvokkain voimavara” kuulostamaan kevyeltä korulauseelta.
On kuitenkin merkkejä siitä, että yhteiskuntavastuun vaatimus on vahvistumassa. Vaikka patruunojen aika on peruuttamattomasti ohi, tulee työntekijöiden hyvinvoinnista ja työpaikkojen vakaudesta huolehtimisen edelleen kuulua suomalaisen metsäteollisuuden tehtäviin. Yhteiskuntavastuu, yhdessä sopiminen ja pitkäjänteisyys ovat niitä tekijöitä, jotka tuottavat myös yrityksille pitkän tähtäimen hyötyjä.
Pitkän tähtäimen hyötyjä voidaan saavuttaa myös kestävän kehityksen avulla, mikä valitettavan usein koetaan olevan ristiriidassa yritysten kannattavuuden ja työllistämisen kanssa. Tulee kuitenkin muistaa, että kestävä kehitys muodostuu kolmesta toisistaan riippuvasta osatekijästä: ekologisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta kestävyydestä.
Kestävä kehitys haastaa myös kvartaaliajattelun, jossa yrityksen toimintaa ohjaavat hyvin lyhyen aikavälin tulostavoitteet. Jos yritys likaa maineensa, siitä tuleva imagotappio ja siitä seuraava taloudellinen vahinko tulevat vaikuttamaan toimintaan pahimmassa tapauksessa vuosia. Tällaisella vahingolla on tietysti suora vaikutus myös työllisyyteen ja sen kykyyn osallistua kansantaloutemme tukemiseen. Tästäkin syystä myös hallitusten tulee edellyttää yrityksiltä yhteiskuntavastuuta.
Monet yritykset ovat ymmärtäneet, että liittyminen mukaan vapaaehtoisiin yhteiskuntavastuuseen sitouttaviin sopimuksiin ja järjestelyihin on omien etujen mukaista. Sopimukset eivät kuitenkaan yksistään riitä, ja voivat jopa johtaa kilpailua vääristävään ja epäreilua yritystoimintaa suosivaan vapaamatkustamiseen. On myös huomioitava, että kaikkiin lupauksiin ja mainetodistuksiin ei voi aina luottaa. Esimerkiksi eräät viimeaikaiset järkyttävät tehdastapaturmat kehitysmaissa ovat voineet tapahtua yrityksille, jotka ovat vain vähän aikaisemmin saaneet tarkistuksissa puhtaat paperit.
Vastuullisuutta onkin edistettävä sekä kansallisilla että kansainvälisillävelvoitteilla, sekä niiden tehokkaalla valvonnalla. Jo nyt YK:n ja OECD:n piirissä sovittujen ohjeistojen mukaan yritysten tulee kunnioittaa kansainvälisesti päätettyjä ihmisoikeuksia. Niihin kuuluvat niin sana- ja kokoontumisvapaus kuin oikeudet ihmisarvoiseen asumiseen ja perusturvaankin.
Ihmisoikeuksien toteutumiselle on keskeistä, että hallinto on vapaa myös yritysten ja poliittisten päättäjien välisestä korruptiosta. Tämän varmistamiseksi on tärkeää antaa työntekijäjärjestöille riittävät mahdollisuudet toimia ihmisoikeuksien ja työelämän perusoikeuksien toteuttamiseksi.
Pidän välttämättömänä, että kansainvälisesti toimivien yritysten toimintaa seurataan ja ohjeistetaan. On myös hyvä tietää millaisia vaikutuksia metsäteollisuuden investoinneilla on kehitysmaissa ja nousevissa talouksissa, kuten esimerkiksi Etelä-Amerikassa. Tässä kannustaisin ammattiyhdistysliikettä yhteistyöhön myös ympäristöjärjestöjen kanssa.
Nousevien talouksien myötä niin Aasiassa kuin Latinalaisessa Amerikassakin on syntynyt uutta kulutuskykyistä keskiluokkaa. Tämä on lisännyt kiinnostusta luonnonvaroihin ja maapohjaan – ja myös metsävaroihin. Siksi onkin tärkeää, että myös metsä- ja paperiteollisuuden toimialaa katsotaan kokonaisuutena arvioitaessa kestävän kehityksen ja vastuullisuuden kysymyksiä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Lähtökohtana tulee olla kestävällä tavalla maanomistusolojen sekä luonnonvarainkäytön kehittäminen, sekä paikallisen väestön ja työntekijöiden elinmahdollisuuksien ja oikeuksien turvaaminen.
Suomalainenkin yritys joutuu investointipäätöksiä tehdessään vertailemaan kotimaista ja kansainvälistä toimintaympäristöä. Kehittyvissä maissa työelämän perusoikeuksiin ja maanomistukseen liittyvät asiat ovat keskeinen riskitekijä yritystoiminnan vastuullisuudelle ja vakaudelle. Yleisesti ottaen haasteet liittyvät raaka-aineen saatavuuteen, tuotantokustannuksiin sekä nousevien talouksien suhteellisesti nopeampaan asiakaskunnan kasvuun.
Menestyksen ehto on usean tekijän summa. Yhteiskuntavastuullinen yritys ei ryntää halvemman työvoiman tai heikommin suojellun ympäristön perään vaan arvioi huolellisesti miten sen toiminta, yrityskuva sekä työntekijöiden sitoutuminen laadukkaaseen tuotantoon voivat kehittyä kestävällä tavalla. On tärkeää, että yritysten henkilökunta voi osallistua keskusteluun oman yrityksen toiminnan ja investointien vastuullisuudesta, mukaan lukien työn perusoikeuksien kunnioittaminen.
Investointien suuntaaminen useaan maahan on edellytys monen kansainvälisesti toimivan yrityksen tulevaisuudelle. Ulkomaille tehtävien investointien ei kuitenkaan tule tapahtua kotimaisen tuotantokapasiteetin ja työpaikkojen kustannuksella. Suomalaisyritysten ulkomailla tapahtuvasta arvonlisästä tulisi suunnata kotimaan tuotantokapasiteetin ja työpaikkojen kehittämiseen riittävä osuus. Ei ole hyväksyttävää, että yritysten ulkomailla, sen paremmin kuin kotimassakaan, tekemä voitto valuu veroparatiiseihin. Konsernin sisäisiä palveluja ja varainsiirtoja, ns. siirtohinnoittelua tulee valvoa ja säädellä nykyistä tehokkaammin. Veropakoiluista tulee tässäkin asiassa päästä eroon. Suomen hallitus on ollut keskeisesti nostamassa veroparatiisien ja veronkierron vastaisen toiminnan asialistalle niin EU:ssa kuin laajemmassa kansainvälisessä yhteistyössä.
Yritysten kansainvälisen toiminnan ollessa yhä enenevässä määrin kansalaisjärjestöjen ja kuluttajien suurennuslasin alla, vastuullisella toiminnalla voi olla huomattavaa myönteistä vaikutusta yrityksen toiminnalle ja sen kannattavuudelle. Vastuullisuus pitäisi nähdä liiketaloudellisesti kannattavana mahdollisuutena, ei kustannuksia lisäävänä pakkopullana.
Valtioneuvoston viime syksynä hyväksymä Yhteiskuntavastuulinjaus asetti tavoitteeksi, että Suomi on yhteiskuntavastuun mallimaa. On turha kuvitella, että tämä toteutuisi ilman suomalaisyritysten ja viranomaisten aitoa halua kehittää yritystoimintaa vastuullisempaan suuntaan. Yritysvastuu voi olla suunnan näyttäjä sosiaalisille uudistuksille, jotka palvelevat yhteiskunnan kokonaiskehitystä.
Osa suomalaista metsäalan yrityksistä osallistuu koulujen, asuntojen ja infrastruktuurin kehittämiseen esimerkiksi Aasian ja latinalaisen Amerikan investointikohteissa. Toiminta muistuttaa metsäpatruunoiden historiallista toimintatapaa Valkeakosken tai Myllykosken tapaisten ”paperipaikkakuntien” kehityksessä.
Tulevaisuudessa olisi tärkeää, että suomalaisen tietotaidon viemisen lisäksi metsäteollisuuden vientituotteena olisi enenevässä määrin myös suomalainen vastuullisen toimimisen malli. Olisi tärkeää, että yhteisöjen ja yhteiskunnan kehitystä ei nähtäisi vain hyväntekeväisyytenä vaan ymmärtäen että oikeus opetukseen, ihmisarvoiseen asumiseen ja syrjimättömästi saataviin palveluihin ovat kansainvälisesti hyväksyttyjä ihmisoikeuksia. Molemminpuoliseen luottamukseen ja kunnioitukseen perustuva yhteistyö ammattijärjestöjen kanssa on tärkeä menestystä tukeva voimavara.
Metsäsektorilla on erityinen merkitys vaurautemme kehityksessä. Vaurautta on kyetty kehittämään pitkäjänteisesti yritysten ja työntekijöiden kanssa yhteistyössä, luonnonvarojen riittävyydestä ja monipuolisuudesta huolehtien. Meillä on siis vahva kansallinen osaamispohja vastuulliselle yritystoiminnalle – myös toiminnassa Suomen rajojen ulkopuolella. Tätä osaamispääomaa ei kannata hukata.
Suomalaiset metsäfirmat toimivat monissa asioissa oikean suuntaisesti. Ne ovat vähentäneet ympäristön kuormittamista merkittävällä tavalla. Lisäksi ennen niin yleinen kritiikki yritysten huonosta innovointikyvystä on saanut väistyä uusien laajemminkin biotalouteen liittyvien innovaatioiden tieltä. Lääketeollisuuden älykkäät pakkaukset, metsäteollisuuden sivuvirtoihin perustuva biodiesel-tuotanto, rakentamiseen kehitetyt puumuovikomposiittirakenteet sekä liuko- ja nano-sellu ovat sellaisia tuotekehityksen esimerkkejä, joiden voi toivoa antavan suuntaa niin metsäteollisuuden tulevaisuuden visioille kuin suomalaiselle teollisuudelle yleisestikin.
Suomalainen metsäteollisuus on tullut pitkän matkan yksinkertaisia perustuotteita valmistavasta, ja vain Suomen rajojen sisällä toimivasta teollisuuden alasta yhdistelmäksi perinteistä tuotantoa ja kasvavaa biotaloussektoria. Jatkossa sen menestys edellyttää kestävän kehityksen korkeimpien standardien noudattamista.
Hyvät ystävät,
Hallitusohjelma korostaa sitä, että hyvinvointi syntyy työstä. Suomen tulevaisuuden menestys sekä hyvinvointivaltion kestävä rahoitus ovat riippuvaisia korkeasta työllisyysasteesta. Tavoitteena on varmistaa kaikille työhön kykeneville mahdollisuudet ja kannusteet työhön osallistumiseen, pidentää työuria sekä turvata elinkeinotoiminnalle hyvät toimintaedellytykset. Kilpailukykymme vahvistuu sillä, että työmarkkinoilla vallitsee luottamuksen ilmapiiri, joka sitouttaa eri osapuolet yhteisiin päämääriin.
