Erityinen kiitos ihmisoikeuskeskukselle ja kansainväliselle ihmisoikeusasiain neuvottelukunnalle siitä, että seminaari on järjestetty. On luontevaa, että tämän seurantaseminaarin järjestää ihmisoikeuskeskus, joka on se kansallinen ihmisoikeusinstituutio, jota ns. Pariisin periaatteissa on peräänkuulutettu. Myös Suomi voi tässä tilanteessa, kun ihmisoikeuskeskus on perustettu, ilman reunahuomautuksia todeta, että täytämme Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 1993 hyväksymät periaatteet.
IHMISOIKEUSVALTUUTETUN HISTORIAA
Euroopan neuvoston puitteisiin perustettiin ihmisoikeusvaltuutetun toimisto toukokuussa 1999. Ihmisoikeusvaltuutetun virkaa ovat hoitaneet Alvaro GilRobles 1999–2006, Thomas Hammarberg 2006–2012. Nils Muiznieks valittiin tehtävään huhtikuussa 2012.
Voidaan perustellusti sanoa, että ihmisoikeusvaltuutetun viran perustaminen oli Suomen aloite ja panostimme valtuutetun resurssien ja aseman vahvistamiseen. Kannoimme huolta lisääntyvistä valituksista Euroopan neuvostossa ja erityisesti ihmisoikeustuomioistuimessa.
Euroopan neuvoston valttina oli vankka normisto johon nojautua. Aloitteen viran perustamiseen teki tasavallan presidentti Martti Ahtisaari puheessaan Euroopan neuvoston parlamentaariselle yleiskokoukselle tammikuussa 1996. Taustalla oli huoli siitä, miten hyvin ihmisoikeuksien valvontajärjestelmä kestää uudessa tilanteessa. Euroopan neuvostoon liittyi 1990luvulla useita uusia jäsenmaita, ja ihmisoikeusvalitusten määrä oli kasvamassa räjähdysmäisesti.
Tässä yhteydessä on perusteltua kiittää kaikkia ihmisoikeusvaltuutettuja siitä erinomaisesta työstä, jota he ihmisoikeutetun virassaan ovat tehneet.
IHMISIKEUSVALTUUTETUN TOIMINTAKENTTÄ
Ihmisoikeusvaltuutetusta on kasvanut ihmisoikeuksien eurooppalainen omatunto ja ihmisoikeuksien puolustaja. Valtuutettu voi nostaa esille akuutteja ihmisoikeusongelmia jäsenmaissa. Valtuutettu on mm. maavierailuillaan kiinnittänyt huomiota keskeisimpiin kansallisiin ihmisoikeusongelmiin.
IOV:llä on eijuridisena elimenä joustavat edellytykset edistää ihmisoikeuskoulutusta ja tietoisuutta ihmisoikeuksien kunnioittamisesta yleensä. Hän myös neuvoo jäsenvaltioita ja kansalaisia sekä voi kiinnittää valtion huomion puutteisiin lainsäädännössä tai käytännöissä. Hänen tulee toimia riippumattomasti ja puolueettomasti.
Voitaisiin sanoa, että vuosien kuluessa IOV instituutiona on kasvanut korvaamattomaksi. Tehtävän mandaatti on joustava ja virassa toimineet valtuutetut ovat kukin kehittäneet tehtävää.
Valtuutetun maavierailut on onnistuneesti räätälöity kunkin maan tarpeiden ja ongelmien mukaan. Näin myös Suomen raportissa. IOV nosti Suomen vierailullaan esille juuri niitä ihmisoikeuskysymyksiä, jotka ovat olleet keskustelun ja huolenaiheena. Jokaisella maalla on varaa parantaa.
HUOMIOITA RAPORTIN LUONTEESTA JA SUOSITUKSISTA
Haluaisin tuoda esille arvostuksemme sopimusvalvontaelinten ja IOV:n suosituksille.
Sopimusvalvontaelinten suositukset perustuvat, kuten nimi indikoi, suoraan Suomen sopimusvelvoitteisiin ja ovat siten myös juridisesti sitovia. IOV on puolestaan itsenäinen valvontaelin, jossa riippumaton asiantuntija on antanut vapaaehtoisuuteen perustuvan, kokonaisvaltaisen arvion siitä, mitkä ovat Suomen keskeisemmät ihmisoikeushaasteet ja mihin toimenpiteisiin meidän olisi syytä ryhtyä niiden korjaamiseksi. IOV:n suositukset tukevat ja täydentävät sopimusvalvontaelinten tekemiä hajanaisempia ja yksityiskohtaisempia suosituksia.
Suomi oli myös hiljattain YK:n ihmisoikeusneuvoston yleismaailmallisen määräaikaistarkastelun, ns. UPRprosessin, kohteena. Tässä tarkastelussa muut YK:n jäsenvaltiot ja kansalaisjärjestöt antoivat Suomen laatiman raportin perusteella omat kommenttinsa ja suosituksensa Suomen ihmisoikeustilanteen edelleen kehittämiseksi. Kyseessä on huomattavasti poliittisluonteisempi instrumentti, joka perustuu pitkälti muiden maiden vertaisarvioon.
On tärkeää, että näiden eri prosessien luonteet otetaan huomioon niiden tuottamien suositusten toimeenpanossa. Samalla on toivottavaa, että suosituksia käytettäisiin hyödyksi toisiaan täydentävällä ja tukevalla tavalla.
Tässä yhteydessä voisi tuoda myös esille ihmisoikeuskysymysten valmistelumme avoimuuden ja korostaa kansalaisyhteiskuntayhteistyön merkitystä kaikkien suositusten toimeenpano ja seurantaprosessissa.
En halua näillä huomioilla ennakoida ulkoministeriön tai muiden viranomaisten kantoja valtuutetun suosituksiin. Uskon, että paras tapa käsitellä suosituksia on juuri tällainen ihmisoikeuskeskuksen järjestämä yhteinen seminaari. Ihmisoikeuskysymykset ovat Suomessa perinteisesti olleet kaikkien asia ja keskustelu linjanvedoista on ollut vilkasta.
Raportissa kehutaan suomalaista ihmisoikeusjärjestelmää ja systematiikkaa yleensä. Samalla kuitenkin IOV kiinnittää huomiota siihen, että erilaisia toimijoita alkaa olla jo riittävästi ja on tärkeää, että erilaiset koordinaattorit ja yhteyshenkilöt niin kansalaisyhteiskunnan kuin viranomaistahonkin osalta toimivat yhteisten tavoitteiden eteen. Mielestäni meidän pitää IOVsuosituksia tarkastellessamme miettiä, tarvitaanko kaikkia yhteistyöelimiä edelleen.
NAISIIN KOHDISTUVA VÄKIVALTA
Raportin suosituksissa nostetaan esille naisiin kohdistuva väkivalta ja sen yleisyys Suomessa. Vastaava on nostettu esille usean valvontaelinten suosituksissa. Tässä yhteydessä voisimme tuoda esille Suomen aktiivisen roolin kansainvälisten instrumenttien kautta pyrkiä vahvistamaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisia toimia, lisätä yleistä tietoisuutta ja asennekasvatusta. Esimerkkinä Euroopan Neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastaisen sopimuksen pikainen ratifiointi. Eduskunnalle on tarkoitus antaa tästä hallituksen esitys keväällä 2013. Lisäksi tammikuussa 2013 järjestetetään Euroopan Neuvoston naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevä alueellinen seminaari, jossa pyritään hyödyntämään myös tietoisuus ja asenteisiin vaikuttamista.
IHMISOIKEUSKOULUTUS
IOVsuosituksissa korostuu huomio ihmisoikeuksien koulutukseen. Asiaan onkin jo kiinnitetty huomiota ja mm. ihmisoikeuskeskuksen toimintaprioriteeteissa ihmisoikeuksien koulutus on etusijalla. Mutta ehkä olisi paikallaan käynnistää myös hallinnon sisäinen pohdiskelu siitä, voidaanko ihmisoikeuksien koulutusta edelleen edistää. Esimerkiksi Euroopan neuvostolla on käyttökelpoista materiaalia tätä tarkoitusta varten. Euroopan neuvoston Charter on Education for Democratic citizenship and Human Rights Education voisi olla hyvä lähtökohta.
KANSAINVÄLISTEN SOPIMUSTEN RATIFIOINTI
Suomen omat prosessit suhteessa kansainvälisten sopimusten ratifiointiin ovat joutuneet ennenkin kritiikin kohteeksi, nyt viimeksi IOV:n taholta. Pyrkimys täydellisyyteen voi aiheuttaa sen, että ratifiointi lykkääntyy ja pieniltä tuntuvat lakimuutokset estävät koko sopimuksen tavoitteiden toteutumisen. Meidän täytyy katsoa tässä asiassa peiliin ja olen ymmärtänyt, että myös kansanedustajiemme joukossa on esitetty aiheellisia kysymyksiä. Parhaillaan käsittelyssä oleva Euroopan neuvoston naisväkivaltaa ja perheväkivaltaa ehkäisevä sopimus voisi olla pilottiprojekti uusien menettelytapojen omaksumiseksi. Samalla tietysti meidän tulee huolehtia siitä, että pitkään vireillä jo olleet ratifioinnit suoritetaan ajallaan.
YHDENVERTAISUUS
Valtuutetun yksi keskeinen huoli liittyy Suomen yhdenvertaisuuslainsäädäntöön. Tässä suhteessa IOV:n yksi keskeinen huoli liittyy monimutkaiseen ja hajallaan olevaan lainsäädäntöön sekä institutionaaliseen kehykseen, joka vaikuttaa raskaalta.
IOV nostaa perustellusti esille Suomen työsyrjintää koskevat puutteet, jotka koskevat naispuolisia työntekijöitä, mutta usein myös etnisiä vähemmistöjä kuten romanit, venäjänkieliset ja somalit.
IOV kiinnittää myös huomiota siihen, että nämä ryhmät ovat edelleen rasististen ja ulkomaalaisvihamielisten purkausten kohteena Suomessa.
Suomen venäjänkielisen väestönosan asema on ollut vilkkaan keskustelun kohteena kuluvan syksyn aikana. Myös IOV kiinnittää huomiota venäjänkielisen väestön asemaan. IOV viittaa EU:n perusoikeusviraston tutkimukseen, jonka mukaan 27 % venäjänkielisistä Suomessa oli kokenut syrjintää viimeisen vuoden aikana.
IOV kirjaa raporttiinsa venäjänkielisten toiveena olevan, että Suomen venäjänkieliset saisivat virallisen vähemmistöaseman. On ollut tapana todeta, että venäjänkielisen väestönosan asema Suomessa on jo perinteisesti hyvä. Tällä viitataan usein vanhavenäläisten ja tataarien asemaan sekä siihen, että jo nyt etnisten asiain neuvottelukunta tarjoaa IOV:n peräänkuuluttaman foorumin, jossa voidaan käsitellä venäjänkielisten asioita Suomessa. Venäjänkielisten asema tulee olemaan jatkossakin esillä väestönosan kasvaessa ja vakiintuessa Suomessa.
Viimeaikainen keskustelu lastensuojelukysymyksistä Suomessa ja Venäjällä on osaltaan osoittanut, että vuoropuhelua viranomaisten ja Suomen venäjänkielisen väestönosan välillä voidaan parantaa. Tässä tarkoituksessa Suomen viranomaiset ovat jo tiivistäneet keskinäistä yhteistyötään. Lisäksi olemme laatineet venäläisiä viranomaisia varten yhteystietolistan suomalaisista asiantuntijatahoista, jotka vastaavat perheoikeudellisista asioista. Tämän listan tarkoituksena on varmistaa, että maidemme viranomaiset voivat tarvittaessa olla suorassa ja nopeassa yhteydessä toisiinsa perheoikeudellisissa asioissa. Venäjän osapuoli on luvannut laatia vastaavan listan.
LGBTI
IOV kiinnittää edelleen huomiota vammaisten asemaan, vanhusten oikeuksien toteutumiseen ja seksuaali ja sukupuolivähemmistöjen eli LGBTIhenkilöiden asemaan Suomessa.
Poimin tästä aihepiiristä pari suositusta, joiden osalta meidän tulisi Suomessa pyrkiä eteenpäin.
Ei ole sivistysvaltion mukaista vaatia ihmisiä sterilisoimaan itsensä sukupuolileikkauksen yhteydessä. Kuitenkin tällainen vaatimus transihmisten lisääntymiskyvyttömyydestä edelleen sisältyy lainsäädäntöömme. Homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaistamme vuonna 1971 ja sairauksien tautiluokituksesta vuonna 1981. Transseksuaalisuutta pidetään kuitenkin vielä mielenhäiriönä tautiluokituksessamme. Ihmiset ovat erilaisia ja tämä on hyvä tunnustaa sekä tehdä tarvittavat muutokset lainsäädäntöömme ja muihin määräyksiin.
VANHUSTEN OIKEUDET
Vanhojen ihmisten oikeus inhimilliseen kohteluun on tulevaisuudessa ihmisoikeus, johon meidän Suomessa tulee kiinnittää erityistä huomiota. Otsikot ja kuulopuheet vanhusten hoidosta tämän päivän Suomessa ovat hyistä kuultavaa. Kuitenkin vanhusten määrä Suomessa ei vähene, vaan kasvaa. Ehkä olisi hyvä tuoda ihmisoikeusnäkökulma syvällisemmin keskusteluun ja korostaa ihmisarvoa.
IOV odottaa uuden vanhusten palvelulain olevan avainasemassa, kun turvataan vanhusten ihmisarvoa. IOV ottaa myös kantaa kotipalvelujen puolesta. Vanhusten riippumattomuus ja sosiaalinen osallistuminen ovat arvoja, jotka IOV mielestä tulisi turvata maksimaalisesti. IOV korostaa myös vanhusten osallistumisoikeuksia ja mahdollisuuksia yleensä. Tässä asiassa voin vain olla samaa mieltä.
SAAMELAISET
Suomi on ollut viime vuosien aikana usein kansainvälisen kritiikin kohteena mitä tulee ainoan alkuperäisväestömme saamelaisten asemaan. Myös IOV on ottanut yhdeksi keskeiseksi kohteekseen alkuperäisväestön saamelaisten oikeudet.
Hallituskauden aikana tavoitteena on ratifioida ILOn alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus 169. IOV kannanotto ratifioinnin suhteen on selkeä: on korkea aika tunnustaa saamelaisten nautintaoikeudet maihinsa ja harjoittaa poronhoitoa heille kuuluvaan perinteiseen tapaan. IOV viittaa kannassaan myös metsähallituksen uudistamiseen. Tähän liittyvä uudistus voi vaikuttaa asian kansalliseen ratkaisemiseen ja tätäkin tulee tutkia.
On aika siirtyä Suomessakin ajattelemaan asiaa alkuperäisväestön ja sen perinteisten oikeuksien kannalta. Tarvitaan positiivista syrjimistä eli saamelaisten perinteisten oikeuksien erityissuojelua. Mielestäni tämä voidaan parhaiten saavuttaa antamalla saamelaisille perustuslaintasoinen turva alkuperäisväestönä harjoittaa poronhoitoa vähintään valtion mailla. Perustuslain 17§ säännös saamelaisten omasta kielestä ja kulttuurista alkuperäiskansana vaatii jatkotoimia.
Poronhoidon tilasta Pohjois- ja Itä-Suomessa käydään jatkuvaa keskustelua, myös sen kestävyydestä. On kuitenkin aika antaa saamelaisille erityisoikeudet tässä suhteessa. Tämä saavutetaan liittymällä ILO 169 alkuperäisväestöjä ja heimokansoja koskevaan yleissopimukseen sekä säätämällä tarvittavat muutokset kansalliseen lainsäädäntöön.
Lopuksi haluan kiittää mahdollisuudesta puhua täällä tänään. Suomen Euroopan Neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulta saamien suositusten toimeenpano edellyttää paitsi läheistä yhteistyötä eri viranomaistahojen välillä, myös läheistä yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan kanssa.
Suomi on kansainvälisesti usein saanut paljon kiitosta siitä, että me järjestelmällisesti pyrimme toimimaan läheisessä yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan kanssa, mutta parantamisen varaa tässäkin asiassa löytyy. Me voisimme esimerkiksi hyödyntää kansalaisyhteiskunnan osaamista systemaattisemmin ihmisoikeuksia edistäessämme Suomen ulkopolitiikassa sekä virkamiesten koulutuksessa.
