kansanedustaja Erkki Tuomioja
Sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoro hallituksen EU-selonteon lähetekeskustelussa 16.4. 2009
Arvoisa puhemies!
”Euroopan hetki on tullut”. Näin julisti Luxemburgin ulkoministeri Jacques Poos 18 vuotta sitten silloisen EU-troikan lähtiessä suurin toivein ja odotuksin selvittämään Jugoslavian hajoamisen synnyttämää kriisiä. Srebrenican verilöyly, Kosovon sota, Serbian pommitukset ja muut kauheudet olivat kuitenkin vasta edessä ja ne osoittivat miten tuskallisen väärässä silloinen Eurooppa-hybris oli. Sotiminen Balkanilla ei päättynyt ilman Naton ja Yhdysvaltain vahvaa panosta ja johtajuutta.
Euroopan unionin vahvuus ei ole sotien käymisessä vaan niiden ennalta ehkäisemisessä. Jos hetki tuolloin olisi ollut Euroopan, jos unionilla todella olisi ollut riittävän yhtenäinen tahtotila, realistinen tilanneanalyysi ja toimiva kriisinhallintakapasiteetti käytössään, niin ainakin osa kauheuksista olisi vältetty.
Sen jälkeen on tehty myös uusia virheitä ja menetetty tilaisuuksia. Mutta virheistä on myös opittu. Lissabonin sopimuksen voimaatuloa ei ole odotettu vain passiivisesti, vaan monissa asioissa unioni toimii kuin se jo olisi voimassa. Onkin tärkeätä ettei unioni käperry institutionaaliseen itsetutkiskeluun, vaan keskittyy siihen, mitä tässä, nyt ja lähitulevaisuudessa EU:lla teemme. Tämä on selonteonkin oikea lähtökohta.
Tärkeintä on, että Unioni on kyennyt vastaanottomaan uusia jäsenmaita ja tarjoamaan eurooppalaista perspektiiviä naapurustolleen. Näin se keskinäisen rauhan ja vakauden alue, jota EU maailmanhistorian menestyksekkäimpänä rauhanprojektina edustaa, on myös laajentunut. Tämä prosessi ei saa pysähtyä emmekä saa pettää niitä eurooppalaisia kansoja, jotka haluavat olla tässä rakennustyössä mukana ja jotka pystyvät myös kaikki jäsenyyden ehdot täyttämään.
EU-kansalaiset haluavat paremmin toimivaa unionia. Euroskeptikotkin, myös Suomessa, haluavat vahvistaa EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja Euroopan toimivan tehokkaasti paremman globalisaationhallinnan puolesta.
Tämä tarve korostuu nykyisen talouskriisin aikana. Elämme aikaa, jota tulevat sukupolvet saattavat kutsua jfk-ajaksi, ajaksi jälkeen finanssikriisin. Vielä efk-aikana, ennen finassikriisiä, Euroopan unionilla oli korkea käsitys itsestään maailman pelastajana. Se oli ylimitoitettua hybristä, mutta ei siinä suhteessa kokonaan katteetonta, että EU oli ensimmäinen kansainvälinen toimija, joka näytti ottaneen ilmastonmuutoksen pysäyttämisen vakavasti.
EU on sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä 20 prosenttia ja nostamaan uusiutuvien energialähteiden osuuden 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, ja on valmis tiukempiinkin tavoitteisiin osana sellaista maailmanlaajuista sopimusta, jossa muutkin sitoutuvat vähennyksiin.
Monet ovat valmiita leimaamaan tällaiset tavoitteet liian kunnianhimoisiksi, mutta ilmastomuutoksen pysäyttämisen kannalta ne ovat paremminkin aivan liian vaatimattomia.
Monet maailmalla ovat nähneet kriisissä myös mahdollisuuden ekovihreään elvytykseen. Yhdysvalloissa puhutaan ”Green New Dealistä”, YK:n pääsihteeri ja monet muut puhuvat vihreästä elvytyksestä. Sosialidemokraattien vaihtoehtolinjaukset hallituksen budjetti- ja kehyspolitiikalle perustuvat juuri tähän.
Haluamme ratkaisuja, jossa keskeistä ovat elvyttävät investoinnit energian säästöön ja uusiutuviin energiamuotoihin. Hyvien puheiden realisoituminen oikeiksi toimiksi ei silti ole ihan helppoa, kun ensimmäisiksi elvytysinvestoinneiksi näyttävät päinvastoin nousevan niin Suomessa kuin Eurooppa-tasolla moottoritieinvestointien nopeuttaminen tai vääränlaisia autoja tuottavan teollisuuden pelastaminen.
Hyvien puheiden ja toistaiseksi vaatimattomien toimien ristiriita näkyy myös finanssikriisin käsittelyssä. Kaikki puhuvat finanssimarkkinoiden paremmasta ja tehokkaammasta säätelystä, mutta toimia vielä odotetaan. Niitä odotetaan vielä senkin jälkeen, kun G-20 johtajat päätyivät yksimielisyyteen monista tärkeistä asioista, kuten veroparatiisien sulkemisesta, jotka Lontoon kokouksen loppulausumaan kirjattiin.
Arvoisa puhemies!
Suomen rooli globaalikriisissä on ollut toistaiseksi toimia lähinnä varoittavana esimerkkinä edellisestä kalliisti hoidetusta pankkikriisistä. Hallitus ei ole myöskään EU:ssa osoittanut erityistä aktiivisuutta. Suomen paikka EU:ssa on unionin valtavirrassa, mutta se ei saa tarkoittaa vain sellaista myötäilyä jota on korkeintaan säestetty varoituksilla liian pitkälle menevistä elvytys- ja säätelypyrkimyksistä.
On hyvä, että hallitus nyt hahmottaa tahtotilaa EU:n kehityksen suhteen. Sen esittämät tahtotila-tavoitteet ovat useimmissa kohdin kannatettavia, mutta jäävät puolitiehen sekä yleisyytensä että sen vuoksi, ettei selonteko lainkaan hahmota tarkemmin mitä se on ja miten siihen päästään osiota.
Mukana on sekä ekologinen Eurooppa että markkinoiden Eurooppa, turvallinen Eurooppa ja maatalouden Eurooppa. Mutta yksi puuttuu, ja se puute kertoo paljon: missä on sosiaalinen Eurooppa, missä on tasa-arvon Eurooppa, missä on työn ja ihmisten Eurooppa?
Vastaus: se on mukana peräti yhdellä (1) kokonaisella kappaleella, mihin ei siihenkään liity mitään tahtotilan muodostusta.
Sosiaalisen Euroopan malli, joka korkeamman verotuksen vastapainoksi tarjoaa kattavamman sosiaaliturvan ja johtaa tasaisempiin tulo- ja varallisuuseroihin, on osoittautunut kriisinkestävämmäksi ja inhimillisen turvallisuuden kannalta paremmaksi kuin amerikkalainen malli, jota vielä vuosi sitten kaikkialle maailmaan tyrkytettiin. Euroopassa puolestaan pohjoismaat ovat osoittautuneet kaikissa kansainvälisissä kauneusvertailuissa kilpailukykyisimmiksi, tasa-arvoisimmiksi, turvallisimmiksi ja parempaa ympäristöä ylläpitäviksi kuin muut.
Tästä on tehtävä oikeat johtopäätökset. Pohjoismaiden on torjuttava uusliberalismin myötäily ja pysäytettävä hyvinvointivaltion tuhoisa alasajo, ja niiden tulee ottaa tehtäväkseen pohjoismaisen mallin aktiivinen puolesta puhuminen ja hyvinvointivaltiota vahvistavien ”rakenteellisten uudistusten” ajaminen tavalla, joka estää paluun kalliiksi käyneeseen holtittomaan keinottelukapitalismiin.
Mikään business-as-usual -ajattelu ja entisen menon tavoittelu ei pelasta meitä sen enempää sosiaaliselta kuin ekologiselta katastrofilta. EU on tässä meidän tärkein toimintakenttämme, ja sen tulee näkyä myös EU-politiikkamme tahtotilassa.
Konkreettisia tavoitteita tulee asettaa mm. sosiaalisen polkumyynnin estämiseksi ja työn perusoikeuksien turvaamiseksi Eurooppalaisella tasolla.
Hallitus esittää EU:n kehysbudjetin osalta siirtymistä seitsenvuotiskausista komission ja parlamentin viisivuotiskausien kanssa yhteensopivaan rytmiin. Ajatus on kannatettava, kuten muukin mitä hallitus EU-budjetista lausuu, mutta varsinaisia uudistusajatuksia ei hallituksella EU:n rahankäyttöön ole.
Suomella tulisi olla valmius esittää maataloustukien maksatuksen ainakin osittaista jälleenkansallistamista. Se voi tapahtua vain muutoin yhteisen maatalouspolitiikan puitteissa eikä edellytä maataloustukien tasoon puuttumista. Se johtaisi siihen, että budjettivarojen mahdollisimman tarkka ja tarkoituksenmukainen käyttö olisi myös jokaisen jäsenmaan kansallisissa intresseissä ja yhteiseen budjettiin saataisiin enemmän liikkumatilaa muihin todellista eurooppalaista lisäarvoa luoviin tarkoituksiin.
Arvoisa puhemies,
Valmistaudumme vajaan kahden kuukauden päästä pidettäviin europarlamentin vaaleihin. Europarlamentin heikkoutena on pidetty sitä, ettei se olla sellainen parlamentti, josta komissio EU:n hallituksena olisi riippuvainen. Mutta tämä on samalla myös vahvuus.
Parlamentti on avoimesti poliittisin unionin instituutio. Sen merkitys lainsäätäjänä ja päätöksentekijänä on jo nyt suuri ja kasvaa edelleen Lissabonin sopimuksen myötä. Europarlamentissa ei yksikään puolue voi vetäytyä hallitusvastuun taakse vaan esityksiin on otettava selvä oma kanta. Siksi parlamentti onkin kyennyt muita kansainvälisiä elimiä rohkeammin ja johdonmukaisemmin toimimaan myös ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion puolestapuhujana.
On hämmästyttävää, että pääministeri on nähnyt aiheelliseksi ojentaa suomalaisten europarlamentaarikkojen enemmistöä siitä, että he ovat puolustaneet työntekijöiden oikeuksia tärkeässä työaikadirektiivissä.
EU:n demokratiavaje ei ole täytettävissä vain europarlamentin vahvistamiselle, elleivät kansalliset parlamentit kaikissa jäsenmaissa ole vahvasti ja ennakoivasti mukana oman maansa EU-päätöksenteossa. Suomi on tässä hyvä esimerkki muillekin. Kuten selonteossa sanotaan, ”on tärkeää että valtioneuvosto hoitaa asianmukaisesti eduskunnan mahdollisuudet osallistua EU-politiikkaan antamalla eduskunnalle oikea-aikaisesti tiedot käsiteltävistä EU-asioista”. Näin on, mutta ikävä kyllä tässä on viime aikoina ollut luvattoman paljon puutteita.
