SDP:n valmisteltava tavoitteet ja vaaliohjelma huolella
Valmistaudumme kohta puheenjohtajakauttamme seuraaviin eduskuntavaaleihin. Tämä näkyy jo nyt kiihtyneenä spekulaationa hallituspohjasta yleensä ja porvariyhteistyöstä erityisesti. SDP:ssä ei kuitenkaan tule liiaksi heittäytyä tähän keskusteluun. Vaalit on ensin käytävä ja nostettava niissä esiin ne uskottavat teemat, joiden myötä vaalitulos antaa meille oikeutuksen esiintyä tulevassa hallituksessa johtavana voimana. Tärkeätä on myös oma ohjelmallinen valmistautumisemme vaaleihin ja niitä seuraaviin hallitusneuvotteluihin. Hallitusneuvotteluihin on mentävä riittävän selkeän ja laajan sosialidemokraattisen valmistelun läpikäyneiden tavoitteiden kanssa.
Tämä koskee aivan erityisesti talouspolitiikkaa. Tämän hallituskauden aikana lähtökohtana ovat olleet jo edellisen hallituksen aikana valmistellut tiukat menokehykset, hallitusohjelmassa hahmoteltu veronalennusohjelma ja tämän hallituksen aikana valmisteltu tuottavuusohjelma, jossa valtion työpaikkoja halutaan vähentää lähes 10 000:lla. Kehysbudjetointi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kehyskuria tarvittiin aikanaan luottamuksen palauttamiseksi Suomen veitsenterällä keikkuvaan talouteen, mutta siitä ei pidä tehdä järkevän yhteiskuntapolitiikan ja hyvinvointivaltion ylläpitämisen estettä.
Pyrkimys tuottavuuden parantamiseen on sinänsä terve ja tarpeellinen myös julkisella sektorilla. Samalla on muistettava, että julkisella sektorilla on paljon sellaista hoivatyötä ja muita tehtäviä, joihin kaavamainen tavaratuotantoon hyvin istuva tuottavuuslaskelmointi ei kerta kaikkiaan sovi, vaan aiheuttaa suurta vahinkoa. Tuottavuuden parantamista ei saa käyttää kylttinä, jonka takana ajetaan yksityistämistä ja julkisen työllistämisen alasajoa.
Kaikkien näiden osalta sosialidemokraattien on tulevaa hallitusohjelmaa varten nyt tehtävä omat ohjelmansa, jotka eivät voi perustua julkisen talouden, julkisen työllistämisen ja koko julkisen talouden hitaaseen alasajoon, jota nykyiset lähtökohdat tarkoittaen tai tarkoittamattaan merkitsevät.
Valtion keskeistä vastuuta ei tule unohtaa, kun katseet kohdistuvat kauan valmisteltuun kunta- ja palvelurakenneuudistukseen. Uudistukset ovat välttämättömiä, mutta eivät yksin ratkaise hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Lähtökohtana on, että hyvinvointivaltion perusturva ja peruspalvelut ovat eduskunnan säätämiä ja niiden tulee olla kaikkien kansalaisten saatavilla asuinpaikasta riippumatta. Kuntia, jotka eivät enää kelvollisesti kykene tästä suoriutumaan tulee rohkaista sellaisiin kestäviin kuntaratkaisuihin, jotka demokratiaa kaventamatta auttavat niitä hoitamaan lakisääteiset tehtävänsä. Kuntien ja valtion kustannusten ja tulojen jako on tässä myös avainasemassa.
Kuntien tulopohjaa on syytä vahvistaa, mutta se ei saa vaarantaa verotuksen kokonaistavoitteita ml. tuloerojen tasoittamista. Tervettä olisi, jos kuntaverotuksen vähennykset jäisivät valtion kannettaviksi niin, että kunnat todella saisivat tuloveroprosentin mukaisen tulon täysimääräisenä. Se ei kuitenkaan poistaisi kuntien välisten erojen tasoittamisen tarvetta.