Arvoisat kuulijat
Toistuvat erilaiset kansainväliset vertailut, oli sitten kyse kilpailukyvystä, korruption vähäisyydestä, hallinnon tehokkuudesta, ympäristönhoidon tasosta, uuden teknologian käytöstä tai osaamissaavutuksista, kertovat Suomen sijoittuvan näissä asioissa aivan kärkeen. Vaikka tällaiset vertailut usein ovatkin vähän kauneuskilpailujen luonteisia ja hyvin epätieteellisiä, niin jotain olennaista kuitenkin kertoo se, ettei vain Suomi vaan kaikki viisi pohjoismaata ovat yleensä näiden arvioiden kärkikymmenikössä.
Kun joudun eri puolilla vastaamaan kysymykseen, mikä on Suomen menestyksen ja kilpailukyvyn salaisuus, niin vastaukseni on täällä jo tuttu neljän asian luettelo: osaaminen, yrittäminen, yhteistyö ja pohjoismainen hyvinvointivaltio. Mikään näistä ei ole salaisuus, ei ainakan niille, jotka haluavat ja osaavat nähdä ne.
Osaamisen merkitys ymmärretään varmasti hyvin Suomessa, joka tunnetaan tietoyhteiskunnan edelläkävijämaana ja uuteen informaatioteknologiaan liittyvistä saavutuksistaan. Osaamisen merkitys ei kuitenkaan liity vain korkeampaan osaamiseen ja huipputeknologiaan. Näitäkään saavutuksia ei olisi ilman hyvin toimivaa perusopetusjärjestelmää, jossa painotetaan huolenpitoa kaikkien osaamisesta ja kaikkien erilaisten lahjakkuuksien käyttöön saamista ja sellaista koulutusjärjestelmää, joka on esikoulusta yliopistoihin kaikille avoin ja maksuton.
Tästä järjestelmästä on pidettävä huolta kaikilta osin. Esitys lukukausimaksuista EU-maiden ulkopuolelta tuleville opiskeilijoille vaarantaa maksuttomuuden eikä ole perusteltu. Perusteltua ei ole sekään että nostaisimme ylimääräisiä esteitä ulkomaisten opiskelijoiden Suomeen saamiselle. Meillä ei muutoinkaan ole ilmasto- ja kielisyistä liikaa houkuttimia saadaksemme Suomeen niitä ihmisiä eri puolilta Eurooppaa ja maailmaa, joita oman kulttuurimme ja taloutemme elinvoiman ja hyvinvointivaltiomme toimivuuden säilyttäminen edellyttävät.
Yrittämisen edellytykset ovat Suomessa kunnossa, mutta meillä on edelleen liian vähän halukkuutta ryhtyä yrittäjäksi. Työllisyystavoitteemme saavuttamiseksi tarvittavat uudet työpaikat Suomessa tulevat syntymään pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joita tänään emme vielä tunne siksi ettei niitä ole vielä perustettu. Yrittämisen tukemisessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota myös erityisryhmien, kuten vammaisten mahdollisuuksiin toimia yrittäjinä.
Yhteistyö menestyksen avaimena viittaa moniin asioihin, jotka ovat johtaneet korkean yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden asteeseen. Yhtenä keskeisenä elementtinä tässä on kolmikantayhteistyö ja sopimusyhteiskunta. Tämä on ollut Suomelle sellainen voimavara, joka vain harvoilla on käytössään. Se on myös tuottanut hyvää tulosta, niin talouden vakautta ja kasvua tukevina tulosopimuksina, työelämän jatkuvina neuvottelujen tuloksena syntyneinä ja kilpailukykyä tukevina uudistuksina, kuin myös eläkejärjestelmämme kestävyyden taanneina päätöksinä.
Vahvat järjestäytyneet ja sitoumuksistaan vastaamaan kykenevät työmarkkinaosapuolet ovat sopimusyhteiskunnassa välttämättömiä. Ne ovat myös osa elävää kansalaisyhteiskuntaa, joka on pohjoismaisen hyvinvointivaltion keskeinen perusominaisuus.
Pohjoismaisen hyvinvointivaltion korostaminen menestystekijänä globalisoituvassa maailmassa ei ole ollut aina suinkaan helppoa. Olemme eläneet pitkään vuosia, jolloin sekä ulkoa että kotimaasta on pyöritetty kampanjaa, jossa laaja-alaiseen koko väestön kattavaan sosiaaliturvaan ja kaikkien saatavilla oleviin hyvinvointipalveluihin perustuvan hyvinvointivaltion – jossa veroaste on myös vähän teollisuusmaiden keskiarvoa korkeampi – on sanottu tulleen tiensä päähän. Näiden näkemysten mukaan hyvinvointivaltio on riippakivi ja suurin este menestykselle globalisoituvassa maailmassa. Siksi se on purettava, jatkamalla julkisten palvelujen ulkoistamista, yksityistämistä ja kilpailuttamista, tulonsiirtojen ja sosiaaliturvan leikkauksia, julkisen talouden alasajoa, verojen alentamista ja tuloerojen kasvattamista.
Nyt tilanne alkaa jo onneksi muuttua. Kun Euroopassa on vuosikausia vilkuiltu Atlantin yli Yhdysvaltoihin ja kadehdittu sen ainakin näennäisesti Eurooppaa parempia kasvu- ja työllisyyslukuja, niin tänään entistä useampi on EUssa tehnyt sen havainnon, että Euroopan pohjolassa on kolme unionin jäsenmaata ja kaksi muuta maata, jotka ovat menestyneet erinomaisesti globalisaatiossa ja erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa. Ja mikä yhtä tärkeätä: ne ovat voineet näin tehdä samalla ylläpitäen korkeata sosiaaliturvan tasoa ja yhteisöllisyyttä sekä kohtuullisen pienin tulo- ja varallisuusveroin. On siis aika tehdä oikea johtopäätös: laaja-alaista sosiaaliturvaa ja kattavia hyvinvointipalveluja kaikille kansalaisille tarjoava pohjoismainen hyvinvointivaltio kohtuullisen korkeine veroineen ei ole menestyksen este, vaan päinvastoin sen tärkeä pohja.
Olisi kuitenkin sinisilmäistä ja harhaanjohtavaa väittää, että kaikki olisi hyvin suomalaisessa hyvinvointivaltiossa. Sitä kohtaavat haasteet – sitkeästi liian kokealle jäänyt työttömyys, väestön ikääntyminen ja globalisaatiosta seuraavat sopeutumispaineet – ovat todellisia ja vakavia. Samalla on kuitenkin voimakkaasti alleviivattava sitä, että hyvinvointivaltion perusta on terve, ja että hyvinvointivaltion vahvistaminen ei suinkaan sen alasajo on se, miten parhaiten varaudumme ja vastaamme näihin haasteisiin.
Suomalaiset tuntevat tänään suurta huolta hyvinvointivaltion kestävyydestä ja tulevaisuudesta. Turvaverkkoihin syntyneet repeämät, takkuilevat palvelut pidentyvine jonotusaikoineen, monien kunnallispoliitikassa liian hentoäänisten erityispalveluja tarvitsevien ryhmien aseman heikkeneminen ja kasvavat tulo- ja varallisuuserot kertovat siitä, mihin hyvinvointivaltion remonttitarpeet ensisijaisesti kohdistuvat. Ikävä kyllä iso osa niistä lääkkeistä, joita näyttävimmin tarjotaan ovat pikemminkin myrkkyä kuin parannusainetta.
Arvoisat kuulijat
Olen edellä tietoisesti puhunut hyvinvointivaltiosta, vaikka monet ovat koko käsitteestä pyrkineet luopumaan ja puhumaan mieluummin vaikka hyvinvointiyhteiskunnasta. Nimitys ei sinänsä ole oleellinen, mutta olen käyttänyt valtio-sanaa siksi, että hyvinvointiyhteiskunta ei ole syntynyt tyhjästä eikä itsestään, vaan valtiollisen eli poliittisen toiminnan tuloksena. Valtiolla – meillä kansalaisina eduskunnan ja hallituksen kautta – on edellleen myös vastuu sen säilyttämisestä ja kehittämisestä.
Kokonaan toinen asia on, että pohjoismaissa on kuitenkin aivan oikein valittu sellainen malli, jossa hyvinvointivaltion puitteet ja kansalaisten oikeus palveluihin ja sosiaaliturvaan määrätään valtiollisella lainsäädännöllä. Sen toteuttamisessa ennen muuta kunnilla on päävastuu ja viime vuosina myös suuresti kasvanut liikkumatila päättää siitä, miten ne asukkaittensa lakisääteisetkin palvelut järjestävät. Tämä toimii kuitenkin vain edellyttäen, että valtio määrätessään kuntien tehtävistä samalla turvaa sen, että niiden resurssointi valtion ja kuntien kustannusten jaon puitteissa on riittävä. Näin ei aina suinkaan ole ollut.
Kuntien taloudellinen tila ei suinkaan ole tasaisen harmaa. Kuntasektorin sisällä voi aivan naapureinakin olla kuntia, joiden talous voi joko huonosti, hyvin tai hyvin huonosti, eikä tämäkään jako selity vain kunnan koon ja asukasluvun perusteella. Tämäkin tulee muistaa nyt suurta kunta- ja palvelurakenneuudistusta valmisteltaessa.
Kuntasektorin ongelmia ei tule katsoa vain kuntatalouden tai kuntapäättäjien, vaan myös ja nimenomaan kuntalaisten näkökulmasta. Tosiasia on, että kansalaisten oikeudet perustuslain mukaisiin palveluhin toteutuvat hyvin eriarvoisesti asuinpaikasta riippuen. Uskon, että Kuulonhuoltoliiton jäsenet tietävät ja tuntevat erityisen hyvin tämän tilanteen. Vaikka kukaan ei ajakaan paluuta vanhaan keskitettyyn valtiolliseen ohjaukseen, jossa aikanaan esim. kansakoulujen lyijykynähankinnatkin piti hyväksyttää kouluhallituksessa, on kuitenkin katsottava sen perään ettei kansalaisten eriarvoisuus tätä kautta johda perustuslain vastaisiin tilanteisiin. Tässä tarkoituksessa voidaan käyttää valtionapujen korvamerkintää joitakin kriittisimpiä tarpeita ja ryhmiä varten.
Tällä hetkellä kuntiin kohdistetaan voimakkaita paineita palvelujen yksityistämiseksi, kilpailuttamiseksi ja ulkoistamiseksi. Maltti ja harkinta ovat tässäkin nyt tarpeen. Ulkoistaminen on voinut olla monin paikoin ihan toimiva ja perusteltu ratkaisu, mutta se ei sitä suinkaan aina ja kaikissa tapauksissa ole.
Päinvastoin, Suomikin alkaa täyttyä esimerkeistä, jotka kertovat aivan muuta. Pääoman logiikka, joka ohjaa yritysten palvelutuotantoa on väistämättä erilainen kuin kansanvaltaisen kuntayhteisön logiikka, jossa pääasiana on palvelun tarpeen tyydyttäminen, ei siitä saatava voitto. Pahimmillaan ulkoistaminen tarkoittaa paluuta vanhaan sääty-yhteiskuntaan, jossa kunnat huutokauppasivat köyhien ja kipeiden huoltovelvollisuuden halvimman tarjouksen tehneille.
Arvoisat kuulijat
Kansalaisjärjestöillä on ollut ja on edelleen keskeinen rooli pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden toiminnassa. Ns. kolmas sektori on elävää kansalaisyhteiskuntaa jossa arjen yhteisöllisyys voi parhaiten toteutua. Siksi onkin syytä olla huolissaan siitä, miten kiilusilmäisin kilpailuttamisvimma uhkaa myös kansalaisjärjestöjen asemaa ja toimintaa. Jos kunta haluaa ulkoistaa toimintoja, on kansalaisjärjestöihin tukeutuminen usein toimivin ja turvallisin vaihtoehto eikä sen esteenä saa olla se, että voittotavoittelulle perustuvat yritykset katsovat niiden vähentävän kilpailua ja haittaavan yhtiöiden markkinoillepääsyä. Hankintalaeista ei saa luoda kunnille keinotekoista kilpailuttamispakkoa. Pakollisen kilpailun kynnysarvon on oltava riittävän korkea.
Erityisen tärkeätä on turvata rahapelien julkinen monopoli, joka hillitsee ja estää uhkapeleihin liittyvien monien kielteisten ilmiöiden pesiytymisen Suomeen. Suomessa rahapelimonopoli tarkoittaa Veikkauksen ja Raha-automaattiyhdistyksen ja niiden kautta tuetun monipuolisen ja korvaamattoman kansalaisjärjestötoiminnan edellytysten turvaamista.
Suomessa on tähän saakka suhtauduttu hyvin käytännönläheisesti Euroopan unionin jäsenyyteemme ja pidetty sitä Suomen ja suomalaisten vaikutusvallan, turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta joistain ongelmistaan ja ilmeisistä puutteistaan huolimatta selvästi myönteisenä asiana. Tämä voi vaarantua, jos jotkut komission käynnistämät toimet ns. Vaxholmin tapauksessa Ruotsissa tai pohjoismaiden rahapelimonopoleihin kohdistuneissa uhkauksissa synnyttävät käsityksen, ettei unioni olisikaan Euroopan sosiaalisen mallin turva, vaan suorastaan sen uhka. Sellainen ei ole hyväksi unionille eikä Suomelle.
Arvoisat kuulijat
Noin kymmenesosa suomalaisista kuulee joko huonosti tai ei ollenkaan. Luku on yhtä suuri kuin sydän- ja verisuonitauteihin sairastuneiden määrä. Kuulovammaisuudesta puhutaan kuitenkin vähän. Monet kuulovammaiset eivät edelleenkään halua tai eivät onnistu saamaan tarvitsemaansa tukea ja apua. Tällaista apua tulee saada helposti ja lähellä kotia. Yhteiskunnallisen tasa-arvon vaatimus vaatii huomion kiinnittämistä niihin, joiden mahdollisuudet ovat heistä johtumattomista syistä toisia heikommat.
Tässä yhteydessä haluan erikseen ottaa esiin kuulovaikeuksista kärsivien nuorten koulutusmahdollisuuksien takaamisen. Opetusministeriö julkaisi vuoden 2005 alussa ”Esteetön opiskelu yliopistoissa” -raportin, joka kiinnitti huomiota mm. yliopistojen luentosalien puuttelliseen akustiikkaan ja vajaukseen kuulo-ongelmista kärsivien henkilöiden opiskelun tukemiseen ja tarkoitetussa välineistössä kuten induktiosilmukoissa. Nämä puutteet heikentävät nuorten ja vanhempienkin ihmisten mahdollisuuksia tasa-arvoiseen osallistumiseen ja osallisuuteen.
Monet raportin toimenpidesuositukset ovat sellaisenaan sovellettavissa kaikkiin kouluhin sekä muihin julkisiin tiloihin. Joudun itse työni puolesta osallistumaan kokouksiin mitä erilaisimmissa paikoissa ja tiloissa ja olen oppinut arvostamaan sitä, että akustisiin ominaisuuksiin ja esimerkiksi äänentoistolaitteiden toimintaan kiinnitetään asianmukaista huomiota.
Hyvät kuulijat
16 000-jäseninen Kuulonhuoltoliitto on yksi niistä sadoista erilaisista ihmisten oman organisoitumisen synnyttämistä kansalaisjärjestöistä, jotka ovat niin kansanvallalle kuin hyvinvointivaltiolle välttämättömiä. Liiton ja sen 89 jäsenyhdistyksens toiminta ansaitsee suuren kiitoksen ja menestyksen toivotukset. Arvokas vertaistuki, liiton järjestämät projektit, edunvalvonta sekä myös monipuolinen virkistystoiminta matkoineen ja illanviettoineen ovat kaikki keskeisiä ja tärkeitä toimintoja niin kuulo-ongelmaisten ihmisten kuin koko kansalaisyhteiskunnan kannalta. Haluan toivottaa onnea ja menestystä juhlivalle yhdistyksellenne ja parasta mahdollista jatkoa!
Kiitoksia!
