Kun Porvoon ammatillista paikallisjärjestöä toisen maailmansodan päättyessä perustettiin maailmassa eli jo 2,4 miljardia ihmistä. Tänään meitä on 6,1 miljardia ja määrä nousee ainakin yhdeksään miljardiin ennen kuin kasvu tasaantuu. Tässä on pähkinänkuoressa globalisaation ydin; yhteenkasvavassa maailmassa keskinäinen riippuvuus on sekä hyvässä että pahassa tosiasia, jota emme pääse pakoon.
Kestävän kehityksen, jossa ihminen toimii luonnonvarojen uusiutumiskyvyn määräämissä rajoissa, täytyy toteutua koko maailmassa. Koko ihmiskunnan elinmahdollisuudet ovat uhatut jos emme kykene vaikeimman haasteemme ilmastomuutoksen pysäyttämiseen.
Turvallisuus maailmassa on jakamaton. Siten turvallisuutemme yhtä lailla kuin hyvinvointimme edellytykset määräytyvät maailmanlaajuisesti.
Kansainvälisenä liikkeenä tämä on työväenliikkeelle luonnollinen lähtökohta. Koko ihmiskunnalle mahdollisuuksia avaavaan globalisaatioon ei tule suhtautua pelokkaasti, vaan on oltava valmiita tarttumaan sen haasteisiin: miten globalisaatiot johtavat talouden ja markkinoiden voimat saadaan parempaan hallintaan ja palvelemaan yhteisesti määriteltyä ja yhteisesti tunnustettua hyvää, miten globalisaation kasvattama vauraus saada tasaisemmin ja oikeudenmkaisemmin jaettua?
Tasavallan presidentti Tarja Halosen toiminta on myös hakiessaan vastatuksia nähin haasteisiin ollut samalla turvallisuutemme kannalta kauaskatsoista reaalipolitiikkaa. Sitä on kylmän sodan aikaisiin asenteisiin lukkiintuneiden vanhakantaisten kriitikoiden ollut vaikeata ymmärtää ja tunnustaa.
Syyskuussa pidettiin New Yorkissa YK:n erityisistunto, jossa oli määrä terästää maailman kaikkien maiden yhteistä sitoutumista köyhyyden hävittämiseen ja muiden globaalien haasteiden ratkaisemiseksi sekä päättää maailmanjärjestön merkittävämmistä uudistuksista sen 60 vuotta sitten tapahtuneen perustamisen jälkeen.
Kokouksessa vältettiin juuri ja juuri täydellinen epäonnistuminen. Siihen on kuitenkin syytä olla tyytyväinen, että aiemmat sitoumukset kehitystavoitteiden toteuttamiseen saatiin sentään uusittua, vaikka uusia keinoja ja sitoumuksia niiden toteuttamiseen ei tehtykään. YK:n uudistukset nytkähtivät kuitenkin askeleen eteenpäin, mutta niiden loppuunviemisessä riittää vielä työtä.
Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat keskeisiä vaikuttajia myös globalisaation haasteiden kohtaamisessa. Liityimme Euroopan unioniin, koska näemme siinä välttämättömän välineen hallita ylikansallisia markkinavoimia ja kannatamme EU:n vahvistamista maailmanlaajuisena toimijana. Nyt Ranskassa ja Hollannissa enemmistö on sanut selvän einsä uudelle perustuslakisopimukselle, monet siksi että epäilevät sopimuksen vain lisäävän markkinavoimien vapaata temmellystä.
Meille Suomessa, jotka haluamme vahvistaa EUta juuri so-siaalisen Euroopan rakentamiseksi, tämä on erityinen haaste. Unioni on liian monen silmissä edelleen näyttänyt vain eliittiprojektilta, jolle tilaisuuden tullen tulee antaa näpäytys.
Tarvitsemme vähemmän korkealentoista EU-retoriikkaa ja enemmän konkretiaa sosiaalisemman Euroopan ja näkyvämmän, tehokkaaseen monenkeskisyyteen perustuvan yhteisen turvallisuuspolitiikan hyväksi.
Arvoista kuulijat!
Hyvinvointivaltio nauttii Suomessa enemmän kannatusta kuin koskaan. Suomalaisia kuitenkin kourii pelko sen kestävyydestä ja tulevaisuudesta. Sijoitumme kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa ja muissa menestysarvioissa jatkuvasti aivan kärkeen, mutta kotimainen valtajulkisuus maalaa paremminkin kuvaa meitä odottavasta tuhosta, ellemme ymmärrä ajaa alas kallista korkeasti verottavaa hyvinvointivaltiotamme.
Tällaiset EVA-reseptit ja nyttemmin Esko Ahon aikana myös Sitrasta säännöllisin väliajoin ulossyöstämät opetuskirjaset ovat lähetteitä Suomea ja sen hyvinvointivaltiota surkastuttavaan saattohoitoon. Yksi meidän keskeinen kilpailuvalttimme on – osaamisen, yrittämisen ja yhteistyön ohella – juuri pohjoismaisen mallin mukainen laaja-alainen hyvinvointivaltio. Sen sijaan että veronalennusten rahoittamiseksi ja tehokkuuden nimissä edelleen etsitään kohteita, joista sitä voisi leikata, on aika ryhtyä välttämättömiin korjauksiin jotta hyvinvointivaltion kestävyys turvataan.
Ihmisten arkikokemukset turvaverkkojen repeämistä, terveyskeskusjonoista, pahoinvointikäyttytymisen lisääntymisestä, takkuilevista palveluista ja tuloerojen kasvusta kertovat siitä, mihin korjaustoimia olisi suunnattava.
Hallituksessa sovittu ns. köyhyyspaketti on hyvä ja tarpeellinen askel oikeaan suuntaan, mutta vaikutuksiltaan rajoitettu. Kun kehykset ahdistavat ja jättävät vain niukasti liikkumatilaa, on luonnollista etsiä ratkaisuja täsmäkohdennetuista toimista, jotka auttavat pahimmissa vaikeuksissa olevia. Riskinä tässä on se, että samalla voidaan luoda uusia ns. köyhyysloukkuja. Siksi jatkossa on syytä pitää huoli työmarkkinatuen tasosta ja muun eri muotoisen perustoimeentuloturvan riittävyydestä.
Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden keskeinen piirre on universaalisuus, ts. se että sosiaalipolitiikka ja julkiset palvelut kattavat koko väestön eivätkä erottele ihmisiä maksukyvyn perusteella. Se on avain siihen että kaikkien panos yhteiskunnan ja sen taloudellisen menestyksen hyväksi saadaan käyttöön.
Tämä koskee myös ja nimenomaan yhteiskunnan tarjoamaa esikoulusta korkeakouluihin ulottuvaa maksutonta opetusta. On syytä arvioida tarkkaan mihin EU:n ulkopuolelta tuleville ulkomaalaisille esitetyt lukukausimaksut voisivat johtaa. Ulkomaalaistenkin rahastaminen voi olla epäviisasta. Se ei ainakaan lisää Suomen houkuttelevuutta lisää tilanteessa, jossa meillä muutoinkin on jo kielestämme ja luonnonhaitoista alkaen ylimääräisiä esteitä voitettavana saadaksemme kansainvälistä osaamista Suomeen samassa määrin kun sitä hakeutuu meiltä muualle.
Tässä yhteydessä on myös syytä ennakkoluulottmasti arvioida uusille EU-mailla kohdistetun työvoiman vapaan liikkuvuuden määräaikaista rajoittamista. Pelottelu sillä, että sadattuhannet virolaiset vain odottavat pääsyä Suomeen töihin oli täysin aiheetonta, todennäköisemmin joudumme vielä sen eteen, että haikailemme missä kaikki nämä virolaiset ovat kun tarvitsisimme heitä apuun hyvinvointipalvelujemme ylläpitämiseksi.
Tinkimätön lähtökohta tietenkin on, että Suomessa töitä tehdään aina ja ainoastaan suomalaisen työlainsäädännön ja yleissitovien työehtosopimustemme määrittämin ehdoin. Ku nämä ja myös niiden valvonta ovat kunnossa, ei EU-työmarkkinoiden avautuminen ole mikään uhka vaan mahdollisuus.
Laaja-alainen ja kattava sosiaaliturvamme on myös keskeinen syy suhteellisen tasaiseen tulonjakoon ja yhteiskunnan yhteenkuuluvuuteen, joka leimaa pohjoismaita. Vain köyhimpiiin kohdistuvalla sosiaalipolitiikalle tämä ei synny. Siksi perusturvan tason riittävyys – niin kansaneläkkeen, opintorahan kuin työmarkkinatuen osalta – on turvattava.
Kaikki tämä tietysti maksaa ja johtaa keskimääräistä korkeampaan veroasteeseen. Se ei ole mikään ongelma kilpailukyvylle, edellyttäen että saamme jatkossakin hyvän vastineen sille mitä veroina maksamme. Siksi on tärkeätä että alamme jo nyt hahmottaa vaaliohjelmiamme ja tulevan vaalikauden näkymiä sillä tavoin puhtaalta pöydältä, että vasemmistopuolueet eivät joudu hallitusneuvotteluihin ottamaan annettuna paljolti uusliberalistisia oppeja heijastavaa virkamiesvalmistelua.
Optioiden turhuus ja turmiollisuus on jo laajalti nähty ja tunnustettu jopa yltiökapitalismin kotimaassa USA:ssakin. Meilläkin se oli kallis ja turha kokemus, eikä vielä suurempaa vahinkoa tule aiheuttaa juoksemalla samojen uusliberalististen piirien nyt suosiman ns. tasaveromallin perässä.
Arvoisat kuulijat!
Työhön turvallisuuden ja hyvinvointivaltion hyväksi kuuluu myös huolenpito siitä, että Suomi säilyy myös omistuksellisesti toimivana sekataloutena, jossa yhä enemmän kansainväliseen omistukseen siirtyvien pörssiyhtiöiden ohella toimii myös terveitä perhe- ja pienyrityksiä, valtion ja kuntien omistamia yrityksiä ja sellaisia jossa julkinen valta on mukana merkittävänä omistajana samoin kuin laaja osuustoiminnallinen sektori.
Juuri osuustoiminta ja valtion omistajapolitiikka ovat avainasemassa kun haluamme säilyttää suomalaisen elinkeinoelämässä myös riittävän omistuksellisen siteen suomalaisen yhteiskunnan pitkäjänteiseen menestykseen. Siksi yksityistämistä ei tule jatkaa ainakaan siten, että valtion kokonaisomistus vähenee, vaikka se voi toki aktiivisen omistajapolitiikan merkeissä muuttaa muotoaankin ja suuntautua uusille aloille.
Omistuksen kautta syntyvä sitoutuminen Suomalaisen elinkeinoelämän ja yhteiskunnan pitkäjänteiseen menestykseen on ollut yksi tärkeä osatekijä kolmikantayhteistyön ja sopimusyhteiskunnan tuloksellisuudelle. Vaikka tuloneuvotteluissa on aina väännetty kättä senteistä, euroista ja työtunneista, on tuloksia syntynyt silloin, kun molemmin puolin pöytää istuvat ihmiset tuntevat vastuuta Suomen menestystyksestä ja suomalaisten hyvinvoinnista. Tilanne muuttuu, jos työnantajapuolella istuisi vain ulkomaisten tytäryhtiöiden palkkarenkejä.
Suomen menestyksen avaintekijät ovat vastaisuudessakin osaamisessa, yrittämisess’ ja yhteistyössä. Osaamisen merkityksen tunnustavat kaikki, mutta on tärkeätä ettei sitä ymmärretä liian kapealaisesti vain huipputeknologiaan liittyväksi osaamiseksi. Mitään huippumenestystarinat olisivat harvassa, ellei meillä olisi kattavaa ja maksutonta perusopetusjärjestlemää, jossa ketään ei lyödä aiheetta ulos vaan jokaisen omat edellytykset ja lahjakkuudet otetaan huomioon.
Yrittäminen ei voi olla ammattiyhdistysliikkeellekään merkityksetön asia. Jos haluamme päästä takaisin täystyöllisyyteen tarvitsemme muitakin kuin kansainvälisesti tunnettuja suuryhtiöitä, jotka menestyessäänkin eivät työpaikkojen määrää Suomessa lisää, vaan tarvitsemme uudet työpaikat syntyvät uusissa pienissä- ja keskisuurissa yrityksissä, jotka usein ovat tuntemattomnia siksi, ettei niitä ole vielä perustettukaan. Siksi tarvitsemme koko ajan enemmän uusia järjestäytyneitä ja työnantajavastuunsa tuntevia yrittäjiä.
Yhteistyö, jonka yhtenä ilmentymänä on kolmikanta ja sopimusyhteiskunta, on Suomelle ainutlaatuinen voimavara. Koko Suomi kärsii korvaamattomia menetyksiä, jos metsäteollisuuden yritys sen heikentämiseen vielä toistuisi. Siksi sopimusyhteiskunnan toimivuutta ja sen pohjana olevaa keskinäistä luottamusta on kaikin tavoin vaalittava ja kehitettävä.
