Arvoisa juhlayleisö,
Huomenna on merkittävä juhlapäivä. Yhdistyneet kansakunnat täyttää 60 vuotta.
Siksi on hyvä hetki pysähtyä katsomaan, mitä 60-vuotias maailmanjärjestö meille ja maailmalle merkitsee sekä missä tilanteessa ja millä edellytyksillä se tällä hetkellä toimii.
Lähestyn asiaa ensin YK:n historian kautta, lähinnä Suomen näkökulmasta ja toiseksi tarkastelen syyskuussa tehtyä kunnianhimoista yritystä uudistaa maailmanjärjestöä.
Hyvät kuulijat,
YK:lla on kautta vuosien ollut tärkeä tehtävä. Tuttua sanontaa käyttääkseni, mikäli YK:ta ei olisi olemassa, tulisi se pikimmiten perustaa.
Kaikki tuntevat YK:n roolin konfliktien ratkaisemisessa ja rauhanturvatyössä. Sen merkitys on ollut suuri. En usko, että kukaan meistä edes tahtoisi kuvitella, millainen maailmamme olisi ilman YK:n panosta kaikissa viimeisten vuosikymmenten konflikteissa.
YK on kuitenkin paljon muutakin kuin konfliktien ratkaisija ja rauhanturvaaja. Se on luonut mahdollisuuden käydä laajaa, kaikki maanosat käsittävää vuoropuhelua tärkeistä yhteisistä asioista.
Se on luonut kansojen väliselle yhteistyölle pelisääntöjä, joita tässä nykyisessä maailmassa tarvitaan yhä enemmän. Huolimatta ristiriidoista ja myös joistakin epäonnistumisista – ihmisten turvallisuutta, hyvinvointia ja ihmisoikeuksia on pystytty edistämään.
YK:ta tarvitaan myös tämän päivän maailmassa. Sodat, köyhyys, ihmisoikeusongelmat ja nälkä eivät ole hävinneet minnekään. Maailmanlaajuisia ongelmia voidaan ratkaista vain tiiviillä yhteistyöllä.
Meillä on myös koko joukko uusia tai uudelleen esiin nousseita uhkia, kuten terrorismi, järjestäytynyt rikollisuus, joukkotuhoaseet, tarttuvat taudit, ympäristön tuhoutuminen, korruptio sekä tasa-arvon ja demokratian puute.
Mikään valtio ei ole kyllin vahva vastatakseen niihin yksin, vaan nämä haasteet vaativat entistäkin tiiviimpää yhteistyötä.
Arvoisat kuulijat,
Joulukuussa tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta Suomen liittymisestä maailmanjärjestön jäseneksi.
Suomen kaltaiselle pienelle maalle YK:lla on luonnollisesti korvaamaton merkitys. YK on Suomelle keskeisin maailmanlaajuinen toimintafoorumi kansainvälisessä yhteistyössä.
YK:n jäsenenä Suomi on sitoutunut kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen, riitojen rauhanomaiseen ratkaisuun, yhteistyöhön taloudellisten, sosiaalisten, kulttuuristen ja humanitaaristen ongelmien ratkaisemiseksi sekä ihmisoikeuksien parantamiseen ja kansainvälisen oikeuden kehittämiseen.
YK:lla on aina ollut keskeinen sija Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kun Suomi liittyi YK:n jäseneksi viisikymmentä vuota sitten, vuonna 1955, elettiin kylmän sodan kautta.
Silloin pääsy maailmanjärjestön jäseneksi vahvisti pienen maan kansainvälispoliittista asemaa. YK tarjosi meille merkittävän foorumin, jota saatoimme käyttää puolueettomuusasemamme esille tuomiseen.
Voimme hyvällä omallatunnolla todeta, että pieni Suomi on ollut YK:ssa kokoaan suurempi vaikuttaja.
1950-luvun lopulla alkanut osallistuminen YK:n rauhanturvatoimintaan toi Suomelle ”rauhanturvan suurvallan” tittelin. Lisäksi olemme vuosien saatossa osallistuneet aktiivisesti mm. kansainvälisen oikeuden kehittämiseen, aseidenriisuntadiplomatiaan ja monenkeskiseen kehitysyhteistyöhön.
Liittymisemme Euroopan Unioniin kymmenen vuotta sitten muutti myös Suomen toimintatapoja YK:ssa. EU:n arvot käyvät yhteen YK:n peruskirjan, ihmisoikeuksien julistuksen ja ns. vuosituhatjulistuksen kanssa. EU on merkittävä tekijä, jota kuunnellaan YK:ssa.
Ajamalla tärkeiksi kokemiaan asioita EU:n kautta, Suomen on entistä helpompi saada äänensä kuuluville myös YK:ssa. Samalla on kuitenkin todettava, että myös perinteinen pohjoismainen yhteistyö on edelleen säilyttänyt YK-yhteyksissä tärkeän roolinsa. Pohjoismaat ovat sellainen ryhmä, jota edelleen kuunnellaan, jolle voidaan uskoa tärkeitä tehtäviä ja jonka sosiaalinen malli on uudelleen alkanut herättää maailmalla ansaittua mielenkiintoa.
Hyvät kuulijat,
YK:n 60-vuotisen olemassaolon aikana maailma on kuitenkin paljon muuttunut. Ollakseen tehokas, myös YK:n tulee sopeutua ja uudistua näiden muutosten valossa.
Erityisesti tämä koskee YK:n kykyä edetä sanoista tekoihin. YK:n täytyy pystyä entistä paremmin toimeenpanemaan omia päätöksiään. Tässä yhteydessä täytyy kuitenkin myös muistaa, että YK on myös yhtä kuin jäsenvaltionsa. YK:n kyky toimia riippuu osaltaan myös hallitusten poliittisesta tahdosta toimia.
YK:ta ja sen toimintatapoja on pyritty moneen otteeseen uudistamaan ja paljon on myös saatu aikaan. Tähän mennessä haasteellisin ja kattavin yritys tehtiin tänä syksynä.
Kaikki sai alkunsa vuosien 2002 ja 2003 Irakin tapahtumista. Silloin YK:n turvallisuusneuvosto – jonka päätehtävänä on kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen – sivuutettiin ja eräät jäsenmaat ryhtyivät yksipuoliseen toimintaan Irakia vastaan, tunnetuin ja valitettavin seurauksin.
Irakin tapahtumat heijastuivat välittömästi vaatimuksina YK:n uudistamiseksi ja sen roolin ja arvovallan nostamiseksi.
Pääsihteeri Kofi Annan itse totesi puheessaan yleiskokoukselle syksyllä 2003, että YK on tullut tienhaaraan – sen täytyy joko uudistua tai se marginalisoituu. Taustalla olivat Irakin lisäksi myös Ruandan ja Srebrenican kansanmurhat sekä Kosovon tapahtumat ja niiden kaikkien YK:lle aiheuttamat kolhut.
Pääsihteeri Annan kokosikin yhteen 15 korkean tason vaikuttajaa pohtimaan tämän päivän uusia uhkakuvia ja sitä, miten näihin uhkiin voitaisiin parhaiten yhteisesti vastata ja mitä mahdollisia muutoksia maailmanjärjestön rakenteisiin ja toimintatapoihin tarvitaan.
Tämä niin sanottu ”korkean tason paneeli” jätti 101 suositusta sisältävän raporttinsa pääsihteerille viime joulukuussa. Sen pohjalta pääsihteeri Annan esitti jäsenmaille laajaa uudistuspakettia hyväksyttäväksi syyskuussa pidetyssä huippukokouksessa.
Kunnianhimoinen esitys piti sisällään laajan kirjon reformeja – aina turvallisuusneuvoston uudistamisesta, kokonaan uusien elinten, kuten rauhanrakentamiskomission ja ihmisoikeusneuvoston perustamiseen sekä merkittäviin hallinnollisiin uudistuksiin.
Arvoisat kuulijat,
YK:n uudistamisesta päättävät vain ja ainoastaan sen 191 jäsenvaltiota, joilla kullakin on yksi ääni käytettävänään. Yhteisen linjan löytäminen näin monen maan kesken ei ole helppoa.
Kun valtioiden päämiehet syyskuussa kokoontuivat YK-huippukokoukseen sopimaan uudistuksesta, kulisseissa oli tätä ennen jouduttu tekemään useampiakin kompromisseja. Osittain tästä syystä tiedotusvälineet julistivat pitkälti koko huippukokouksen epäonnistuneeksi.
– – –
On totta, että jouduimme eräiltä osin pettymään huippukokouksen tuloksiin.
Pettymys oli – suurtakin yleisöä kiinnostava – turvallisuusneuvoston kohtalo. Huolimatta hyvistä yrityksistä, YK:n vaikutusvaltaisinta elintä ei päästy uudistamaan.
Pyrkimyksenähän oli laajentaa turvallisuusneuvostoa niin, että sen kokoonpano vastaisi paremmin tätä päivää.
Suomi oli mukana kannattamassa ratkaisua, jossa turvallisuusneuvoston kokoa olisi kasvatettu 25:een, niin että uusia pysyviä jäseniä olisi valittu kuusi, eli todennäköisesti Saksa, Japani, Intia ja Brasilia sekä kaksi maata Afrikasta.
Sen sijaan me emme kannattaneet veto-oikeuden laajentamista näihin uusiin jäseniin, koska se ei meidän mielestämme tehostaisi turvallisuusneuvoston työskentelyä – vaan päinvastoin saattaisi jumiuttaa sitä.
Poliittinen tahto turvallisuusneuvoston laajentamiselle kuitenkin vielä puuttui. Huippukokouksessa toki tunnustettiin tarve laajentamiselle ja asiaan luvattiin palata vielä vuoden loppuun mennessä. Siten pientä toivoa edelleen on, että asiassa edistyttäisiin.
– –
Muut pettymykset liittyvät huippukokouksen loppuasiakirjan teksteihin terrorismista ja asevalvonnasta.
YK:ssa on viime vuosina tehty paljon työtä, luotu normipohjaa ja käytännön menettelytapoja terroritekojen torjumiseksi ja ehkäisemiseksi. Terroritekoja ei tietenkään hyväksy kukaan.
Tältä kannalta on merkittävää, että huippukokous hyväksyi pääsihteerin ehdottaman kokonaisvaltaisen terrorisminvastaisen strategian lähtökohdat ja päätti sen valmistelusta.
Huippukokouksen ei kuitenkaan tapahtunut toivottua läpimurtoa eikä yhteistä näkemystä saavutettu terrorismin kovasta ytimestä, väkivallanteoista, jotka kohdistuvat viattomiin siviileihin. Keskustelut tästä kysymyksestä jatkuvat yleiskokouksessa.
Yhteisymmärrystä ei myöskään löytynyt asevalvontaa koskevasta tekstistä. Myös tämä on vakava puute, jonka korjaamiseen on nyt panostettava.
Hyvät kuulijat,
Näissä asioissa ei siis päästy eteenpäin – koska YK voi uudistua vain sillä tavalla, mistä sen jäsenmaat pystyvät sopimaan.
Oli kuitenkin myös asioita, joissa päästiin eteenpäin. Valtionpäämiehet onnistuivat syyskuun huippukokouksessa sopimaan useista merkittävistä asioista.
Nostan nyt esille kolme esimerkkiä, tärkeimmästä päästä.
Ensimmäinen on vahva sitoutuminen vuonna 2000 sovittuihin tavoitteisiin köyhyyden poistamiseksi ja inhimillisen kehityksen edistämiseksi. Toinen on niin sanotun suojeluvastuu -periaatteen hyväksyminen. Ja kolmantena päätökset uusista elimistä, eli rauhanrakentamiskomissiosta ja ihmisoikeusneuvostosta.
Suunnaton osa maailman väestöstä elää köyhyydessä. Vuonna 2000 sovimme YK:ssa kahdeksasta tavoitteesta, joilla pyrimme edistämään köyhimpien maiden edellytyksiä kehittyä.
Nämä tavoitteet, jotka tulee saavuttaa vuoteen 2015 mennessä ovat seuraavat: maailmasta tulee poistaa äärimmäinen köyhyys ja nälkä, ulottaa peruskoulutus kaikille, edistää sukupuolten tasa-arvoa ja parantaa naisten asemaa, vähentää lapsikuolleisuutta, parantaa odottavien äitien terveyttä, taistella AIDSia, malariaa ja muita tauteja vastaan, taata ympäristön kestävä kehitys ja luoda kumppanuuksia kehitykseen.
Nämä tavoitteet ovat kunnianhimoisia mutta edelleenkin saavutettavissa, mikäli todellista tahtoa löytyy.
– – –
Merkittävä askel eteenpäin oli myös se, että YK-huippukokous tunnusti ns. suojeluvastuun käsitteen ja kehotti yleiskokousta jatkamaan keskusteluja asiasta.
Me kaikki muistamme varmasti vielä Ruandan ja Srebrenican kansanmurhat ja sen, miten kansainvälinen yhteisö seisoi toimettomana niiden edessä.
Suojeluvastuulla tarkoitetaan kahta asiaa: jokaisella valtiolla on ensisijainen vastuu oman väestönsä suojelusta, mutta vastuu voi tietyissä tilanteissa siirtyä kansainväliselle yhteisölle, erityisesti, jos valtio itse osallistuu väestönsä tuhoamiseen tai on täysin kyvytön sitä estämään.
Huippukokous tunnusti yhteisen vastuun olemassaolon ja vahvisti YK:n turvallisuusneuvoston toimivaltuudet, joiden nojalla se on aikaisemminkin voinut puuttua uhkaaviin humanitaarisiin katastrofeihin. Seurantavastuun antaminen yleiskokoukselle korostaa myös tällaisten tilanteiden ennaltaehkäisemisen merkitystä.
Hyvät kuulijat,
Huippukokouksen kenties konkreettisin anti on päätös rauhanrakentamiskomission perustamisesta. Sen toiminnan on määrä käynnistyä vielä kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Vaikka YK on kunnostautunut useiden kriisien selvittelyssä ja rauhansopimusten aikaansaamisessa, on rauhansopimusten täytäntöönpanossa paljon parantamisen varaa.
Historia on osoittanut, että karkeasti ottaen puolet kriisistä selvinneistä maista ajautuu viiden vuoden sisällä uudelleen väkivaltaisuuksiin. Se on suuri määrä, aivan liian suuri.
Rauhanrakentamiskomissio perustettiin, koska todettiin tarve sellaiselle elimelle, joka voisi avustaa kriisistä selvinneitä maita kestävään rauhaan ja kehitykseen, osin mahdollisen rauhanturvaoperaation rinnalla ja osin sellaisen jälkeen.
– –
Huippukokouksen merkittävimpiin tuloksiin on myös laskettava päätös ihmisoikeusneuvoston perustamiseksi. Suomi toivoo, että tämän uuden elimen toiminnan käynnistämiseksi mahdollisimman pikaisesti jäsenvaltiot kykenevät nopeassa aikataulussa sopimaan neuvoston toimintaa ja kokoonpanoa koskevista yksityiskohdista.
Ihmisoikeudet halutaan näin nostaa turvallisuuden ja kehityksen rinnalle.
Tässä konkretisoituu se nyt kaikkien allekirjoittama totuus, että turvallisuutta ei voi olla ilman kehitystä, kehitystä ei voi olla ilman turvallisuutta, eikä näistä kumpaakaan ilman ihmisoikeuksien kunnioittamista.
Arvoisa juhlayleisö,
YK on edelleen ainoa aidosti universaali – tänään 191 valtion muodostama – kansainvälinen järjestö, jossa toimiminen on sekä Suomen että ihmiskunnan etujen mukaista.
60 vuotta sitten YK perustettiin, koska ihmiset ja kansakunnat tiesivät elävänsä epätäydellisessä maailmassa, jossa tarvittiin yhteistyötä ristiriitojen ja ongelmien ratkaisemiseksi.
Tämä perusasetelma ei ole muuttunut miksikään. Päinvastoin, uudet ongelmat ja uhkakuvat ovat sellaisia, että niihin voidaan vastata vain sellaisella kansainvälisellä yhteistyöllä, jota YK:ssa tehdään.
Kiitos.
