Arvoisa juhlaväki!
Itsenäinen Suomi syntyi vaikeissa olosuhteissa ja itsenäistymistä varjosti verinen veljessota. Sen haavat olivat tuskin umpeutuneet, kun Suomi joutui itsenäisyyttämme uhanneen hyökkäyksen kohteeksi. Sotiemme veteraanien ponnistukset ylivoimaa vastaan johtivat itsenäisyytemme turvanneeseen torjuntavoittoon. Tästä olemme tänä päivänäkin silloisille rintamamiehillä ja -naisille suuressa kiitollisuudenvelassa.
Sotien jälkeinenkään tilanne ei ollut Suomelle aina helppo. Viisaasti johdettu ulkopolitiikka ja sotakokemusten vahvistama sisäinen eheytyminen hyvinvointivaltion rakentamisen merkeissä kuitenkin turvasivat itsenäisyytemme.
Yhtä epähistoriallista ja helppoa kuin tämän päivän näkökulmasta on arvostella sodanaikaista valtiojohtoa vääristä valinnoista, on myös arvostella Suomen sodanjälkeistä sopeutuvaa politiikkaakin. Totta kai meidän tulee arvioida myös omaa historiaamme kriittisesti, mutta rikollisiksi tai isänmaan pettureiksi ei meillä ole aihetta ketään valtiojohtoomme eri aikaina kuuluneita suomalaisia syyttää.
Koko maailma ja meidän naapurustomme on kuitenkin jatkuvan muutoksen alainen, eikä Suomen asema ole enää samanlainen kuin ennen.
Maantiede ei ole muuttunut, mutta enää ei suomalaisten turvallisuus määräydy perinteisessä Tukholma-Berliini-Moskova kohtalonkolmiossa. Lähialueemme ovat meille edelleenkin tärkeitä, mutta lähiympäristömme ei ole meille enää ensisijassa turvallisuusuhkien tyyssija, vaan paremminkin täynnä uusia haastavia mahdollisuuksia yhteistyön ja yhteisymmärryksen kehittämiseen.
Turvallisuus tämän päivän maailmassa on jakamaton ja yhteinen. Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on maailmanlaajuinen. Konfliktit kaukaisillakin alueilla voivat nopeasti heijeastua myös meidän maahamme uusina turvallisuusuhkina.
Pahin uhkakuva ydinasein käytävästä suurvaltasodasta on väistynyt. Kylmän sodan päättyminen ja sen nopeasti etenevä globalisaatio ovat ylipäätään oleellisesti vähentäneet perinteisen valtioidenvälisen sodan uhkaa, etenkin Euroopassa. Aseellisia konflikteja käydään, mutta vain pieni osa niistä muistuttaa enää perinteistä valtioidenvälistä sotaa.
Emme kuitenkaan koe nykyistä maailmaa oleellisesti turvallisempana kuin kylmän sodan maailmaa. Näin siksi että vanhojen uhkien ohitse ovat nousseet uudet, ns. laaja-alaiseen turvallisuuteen kohdituvat uhat.
Tällaisia ovat ympäristökriisit ja luonnonkatastrofit, kansainvälinen rikollisuus, ihmiskauppa ja huumeet, uudet kulkutaudit, hajoavien tai heikkojen valtioiden rajojen yli vyöryvät ongelmat, joukkotuhoaseiden leviäminen ja terrorismi. Nämä uhat eivät kohdistu valtioiden suvereenisuuteen, vaan suoraan niiden kansalaisiin.
Uudet turvallisuusuhat merkitsevät ensinäkin sitä, että sotilaallinen voima ja varustautuminen on enää hyvin harvoin keino torjua tällaisia uhkia. Niissäkin tapauksissa, joissa sotilallinen voimankäyttö on ollut hyväksyttävää ja välttämätöntä, kuten Afganistanissa Talebania ja Al Qaidaa vastaan, se ei ole riittävä ratkaisu eikä sellaisenaan tuo vakautta.
Toiseksi tällaiset uhat ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niiltä voi globalisoituvassa maailmassa suojautua linnoittautumalla vain omien rajojen taakse. Niitä eivät suuretkaan valtiot myöskään torju vain omin voimin, toimimalla yksin ja unilateraalisesti. Niiden menestyksekäs torjunta edellyttää päinvastoin sitoutumista mahdollisimman laajaan, moninkeskiseen yhteistyöhön.
Yhdistyneet Kansakunnat on tämän yhteistyön keskeisin foorumi ja kansainvälisen oikeuden säännöstön määrittäjä. YK:n ja kansainvälisen oikeusjärjestyksen vahvistaminen on perustavanlaatuinen linjauksemme myös eduskunnalle annetussa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.
Suomen jäsenyys Euroopan Unionissa on tänään merkittävin Suomen asemaa määrittävä asia myös turvallisuutemme kannalta. EU ei ole sotilasliitto, eikä ole tarpeen eikä toivottavaa tulevaisuudessakaan sitä sellaiseksi muuttaa. EU on kuitenkin turvallisuusyhteisö, jonka jäsenvaltioiden odotetaan ja edellytetään toimivan solidaarisesti myös ja nimenomaan silloin, jos joku niitä joutuu luonnonkatastrofin, terrori-iskun tai sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Tällaisessa tilanteessa yksikään unionimaa ei ole puolueeton, vaan tukee apua tarvitsevaa jäsenmaata itse päättämällään tavalla ja laajuudessa.
Tässä mielessä Suomi on liittoutunut unionin jäsenenä. Olemme kuitenkin edelleen sotilaallisesti liittoutumaton maa, mikä on vallitsevan asiantilan toteamus, ei ohjelmajulistus.
Emme siis ole sotilasliiton jäsen tai sellaiseksi Naton kautta pyrkimässä tai muussa vastaavassa sotilaallisessa liittosuhteessa. Me vastaamme itse oman maamme kansallisesta puolustuksesta. Meillä ei ole sellaista turvallisuus- tai vaikutusvalta vajetta, johon sotilaallinen liittoutuminen olisi tarpeellinen ratkaisu.
Samanaikaisesti olemme kuitenkin aktiivinen jäsen Naton rauhankumppanuudessa ja Euro-Atlanttisessa kumppanuusneuvostossa. Tässä yhteistyössä olemme Ruotsin tavoin turvallispalveluja tuottava osapuoli mm osallistuessamme myös Nato-johtoisiin rauhanturvaoperaatioihin.
Euroopan unioni on historiallisestikin ainutlaatuinen kansainvälinen yhteenliittymä. Se on myös se yhteisö, joka parhaiten kykenee vastaamaan uudentyyppisiin turvallisuushaasteisiin. EU:n joulukuussa hyväksytty turvallisuusstrategia on merkittävä asiakirja joka viitoittaa ne periaatteet ja keinot, joilla unioni haluaa pyrkiä rauhan ja kehitysmahdollisuuksien vahvistamiseen sekä lähialueillaan että maailmanlaajuisesti.
EU on jo nyt merkittävä maailmanlaajuinen toimija. Se on taloudellinen ja kauppapoliittinen maailmanmahti. Unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on turha väheksyä, vaikka kaikissa asioissa unioni ei aina olekaan kyennyt yhteiseen kannanmuodostukseen ja toimintaan.
Ilman EU:ta meillä ei esim. olisi Kioton ilmastosopimusta tai kansainvälistä rikostuomioistuinta, ei uutta WTO:ssa käynnistettyä kauppaneuvottelukierrosta tai tiekarttana tunnettua lähi-idän rauhansuunnitelmaa, eikä sellaisia uusia valtioita Euroopassa, jotka europpalaisen perspektiivin houkuttelemina ovat vakaasti suuntautuneet demokratian ja oikeusvaltion rakentamiseen.
EU:n yhteisen politiikan välineisiin kuuluvat mm talousyhteistyö, kauppapolitiikka, kehitysapu, siviili- ja sotilaallinen kriisinhallinta sekä ihmisoikeuksia ja oikeusjärjestystä vahvistava sopimuspolitiikka. Pyrkimys on konfliktien ennaltaehkäisyyn sekä niiden olosuhteiden ja ratkaisemattomien ristiriitojen poistamiseen, jotka synnyttävät turhautuneisuutta, epätoivoa ja väkivaltaa, muodostaen myös terrorismin kasvualustan.
EU:lla on jo nyt käytössään sotilaallisen kriisinhallinnan voimavaroja, joita jo käytetään EU-johtoisissa operaatioissa Bosnia-Hertsegovinassa ja Makedoniassa. Tarkoitus on myös kehittää näitä voimavaroja niin, että unioni voi paremmin ja nopeammin vastata myös vaativamman kriisinhallinnan tarpeisiin
Näihin perustettaviin nopean toiminnan joukkoihin ovat, Maltaa lukuunottamatta, kaikki EU-maat ilmoittaneet halukkuutensa osallistua. Joukot kootaan taisteluosastoiksi, mikä nimitys viittaa n. 1500 sotilaan yksikköihin, ei suinkaan siihen että näistä haluttaisiin jotain sotiin osallistuvia hyökkäysjoukkoja. Oleellista on toiminnan nopeus, mutta myös kyky toimia perinteistä rauhanturvaa vaativammissa tehtävissä. Niiden osalta ei ole kyse siitä, että hakeutuisimme ehdoin tahdoin vaarallisiin tehtäviin saatikka sotiin.
Kyse on siitä, että ei enää saa syntyä samankaltaisia tilanteita, kuten Srebrenicassa tai Rwandassa, jossa liian vähäiset ja puutteellisesti varustetut ja valtuutetut katsoivat sivusta, kun satoja tuhansia naisia, lapsia ja siviilejä kylmäverisesti piinattiin ja surmattiin.
Paitsi että puuttumattomuus on aina piittaamattomuutta inhimillisestä kärsimyksestä on se jakamattoman turvallisuuden maailmassa myös lyhytnäköistä oman turvallisuutemme laiminlyöntiä.
Nykymaailmassa ihmisoikeusrikkomukset ja konfliktit kaukaisissakin maissa voivat nopeasti muodostua meidänkin turvallisuuttamme vaarantaviksi pesäkkeiksi.
Suomen osallistuminen tähän yhteistyöhön sekä Ruotsin ja Norjan että Saksan ja Hollannin kanssa muodostettavissa monikansallisissa yksiköissä on siten omien turvallisuusetujemme mukaista. Osoittamamme solidaarinen vastuunkanto voi myös olla tärkeätä siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että oma välitön turvallisuutemme olisi uhattuna.
Emme tietenkään anna mitään avointa valtakirjaa suomalaisten voimien käytölle. EU:n operaatioiden täytyy olla YK:n peruskirjan mukaisia ja niiden on oltava joko YK:n turvaneuvoston, ETYJin tai muulla tavoin kansainvälisen yhteisön ja oikeuden valtuuttamia. Unioni ei liioin voi operaatioihin ryhtyä muuta kuin kaikkien jäsenmaiden yksimielisellä päätöksellä. Jokainen maa päättää myös erikseen osallistumisestaan yhteisiin operaatioihin, Suomessa viime kädessä eduskunnan ja presidentin päätöksin.
Kriisinhallinnan voimavarat ovat jokaisen jäsenmaan omia voimavaroja. Suomessa ne ovat myös meidän kansallisen puolustuksen osa ja ne koulutetaan ja rahoitetaan omien puolustustarpeittemme ja -budjettimme puitteissa.
Selonteon mukaan Suomen puolustuksen perusratkaisut pysyvät entisinä. Modernisointia tehdään, mutta yleinen asevelvollisuus ja aluepuolustus säilyvät sen perustana. Voi olla että näitäkin ratkaisuja on tulevaisuudessa tarkasteltava uudelta pohjalta, kuten melkein kaikkialla muualla Euroopassa on tehty. Meillä ei kuitenkaan ole vielä nähty tarpeelliseksi päätyä uudenlaisiin ratkaisuihin.
Arvoisat kuulijat,
Suomi on suvereeni ja itsenäinen valtio ja haluaa sellaisena jatkaa. Mutta samalla tavoin kuin turvallisuutemme edellyttää laajaa yhteistyötä, vaatii myös suvereenisuutemme vaaliminen tällaista rajat ylittävää yhteistyötä Euroopan Unionissa ja maailmanlaajuisesti.
Suvereenisuutemme itsenäisenä valtiona tarkoittaa sitä, että voimme mahdollisimman paljon vaikuttaa itse omaan kehitykseemme ja tulevaisuuteemme. Suomalaiset haluavat säilyttää kansalaisten arkiturvallisuutta ja tasa-arvoa ylläpitävän laaja-alaisen sosiaaliturvamme ja koko väestöön kohdistuvat hyvinvointipalvelut ja kehittää niitä. Haluamme myös turvata oman kielemme ja kulttuurimme ja terveen ympäristömme.
Globalisoituvassa maailmassa, jossa demokraattisten kansallisvaltioiden mahdollisuudet säädellä itse omaa kehitystään heikkenevät, kansan suvereenisuuden turvaaminen edellyttää kuitenkin ylikansallisen yhteistyön ja demokraattisen päätöksenteon vahvistamista niissä asioissa, joissa oma eduskuntamme jää liian voimattomaksi.
Nykyisin Brysselissä päätetään samanaikaisesti sekä liian paljon turhista ja vääristä asioista, kuten alkoholipolitiikasta tai tervankäytöstä, jotka tulisi jättää itsenäisten jäsenvaltioiden omaan harkintaan, että liian vähän sellaisista asioista, kuten pääomaliikkeiden hallinnasta, ympäristöveroista ja yhteisestä maailmanlaajuisesta vaikuttamisesta, joissa tarvitsemme vahvaa EU:ta.
Euroopan unioni on monista puutteistaan huolimatta ainutlaatuinen yritys demokratian laajentamiseksi ylikansallisella tasolla. Uusi perustuslakisopimus ei tässä suhteessa ole kovin mullistava, mutta auttaa kehittämään unionia avoimemmaksi, demokraattisemmaksi ja tehokkaammaksi.
Suomen perustuslakia EU:n perustuslakisopimus ei kuitenkaan korvaa. Sen mitä toimivaltaa kulloinkin annamme EU:lle tai haluamme sieltä takaisin ratkaistaan aina Suomessa, joko eduskunnassa tai kansaäänestyksellä.
Viime vuosien aikana on voimaperäisesti panostettu Suomen ja Venäjän välisen rajan toimivuuteen ja rajanylityspaikkojen lisäämiseen. Tärkein vireillä oleva asia on Nuijamaan rajanylityspaikan siirto. Lisäksi on sovittu Kuusamo-Suoperän rajanylityspaikan avaamisesta kansainväliselle liikenteelle. Tämän jälkeen raja-asemaverkkomme on varsin kattava. Lisäksi mainittakoon, että neuvottelut vuonna 2013 umpeutuvan Saimaan kanavan vuokrasopimuksen jatkamiseksi ovat alkaneet.
