Hyvät ystävät
Olemme kokoontuneet Loviisaan, Itämeren rannalle.
Kuluva vuosi on Itämeren alueelle poliittisesti merkittävä. Vuoden lopulla odotetaan niin EU:n kuin NATOn tekevän historialliset laajentumisratkaisunsa, jotka varsin todennäköisesti tulevat sisältämään Baltian maat.
Tämä tulee oleellisesti uudistamaan Itämeren alueen yhteistyöasetelmia. Yksi keskeisistä yhteistyön foorumeista on Itämeren maiden neuvosto, jonka puheenjohtajuuden vuodeksi eteenpäin Suomi otti heinäkuussa.
Haluaisin aluksi esittää arvion Itämeren alueen tilanteesta turvallisuuden näkökulmasta ja esitellä sitten Suomen ohjelmaa Itämeri-neuvoston puheenjohtajana.
* * *
Itämeren alueen turvallisuustilanne on kehittynyt niin myönteisesti, että se vastaa kylmän sodan päättyessä tehtyjä kaikkein optimistisimpia arvioita. Suuri osa poliittisista rasitteista on hävinnyt eikä sotilaallinen vastakkainasettelu enää lyö leimaa alueen kehitykseen. Itämeren rantavaltioiden joukossa on Venäjän sekä liittoutumattomien Suomen ja Ruotsin lisäksi NATO-maita ja NATOon pyrkiviä maita. Erilaiset turvallisuuspoliittiset ratkaisut eivät enää aiheuta suuria jännitteitä alueen maiden välillä. Yhteiset edut ja yhteistyön tarve ovat nousseet entistä voimakkaammin etualalle.
NATOn laajentumiskierros 1997-99 kattoi Itämeren maista Puolan. Tänä vuonna liittokunta hyvin todennäköisesti kutsuu myös Viron, Latvian ja Liettuan neuvotteluihin, jotka johtavat näiden maiden NATO-jäsenyyteen noin vuonna 2004. On vaikea nähdä, että NATOn laajentuminen johtaisi Venäjän kielteiseen reaktioon sen itsensä tiivistäessä suhteitaan liittokuntaan.
Itämeren turvallisuuden myönteiseen kehityssuuntaan on vaikuttanut monta tekijää. NATO on pyrkinyt vastakohtaisuuksien tasoittamiseen rauhankumppanuusohjelman puitteissa ja myös NATOoon pyrkivien maiden panos on kuluneiden vuosien aikana ollut rakentava. Venäjän viime aikoina vahvistunut länsisuuntaus, yhteistyöhakuisuus ja vastakkainasettelun välttäminen sen kannalta vaikeissakin kysymyksissä ovat ratkaisevasti parantaneet ilmapiiriä. Suomi ja Ruotsi ovat toimineet tiiviissä yhteistyössä keskenään sekä muiden alueen toimijoiden kanssa sotilaallisen liittoutumattomuuden pohjalta. Kaikki Itämeren turvallisuuden kannalta keskeiset tahot ovat halunneet edetä vastuullisesti ja ennustettavasti.
Edellisen laajentumiskierroksensa alla NATO päätti olla sijoittamatta ydinaseita ja uusia taistelujoukkoja uusiin jäsenmaihinsa Puolaan, Tshekkiin ja Unkariin. Oletamme, että liittokunta noudattaa samaa pidättyvää linjaa myös tämänkertaisen laajentumisen yhteydessä.
Baltian maiden NATO-jäsenyydellä ei ole suoranaista vaikutusta Suomen harkitessa omia turvallisuuspoliittisia ratkaisujaan. Sotilaallinen liittoutumattomuus vastaa edelleenkin turvallisuuspoliittisiin tarpeisiimme. Se on yhteensovitettavissa tiiviin NATO-yhteistyön kanssa, jota toteutamme rauhankumppanuusohjelman puitteissa, NATO-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa sekä tulevaisuudessa EU:n ja NATOn kriisinhallintayhteistyön kautta. Osallistuminen mahdollisiin operaatioihin tullaan edelleenkin Suomen osalta päättämään Suomessa, viime kädessä eduskunnassa.
* * *
Kylmän sodan aikaiset totaalisen tuhon kauhukuvat ovat kadonneet. Ydinaseisiin sekä kemiallisiin ja biologisiin aseisiin liittyvät uudet uhat ovat kuitenkin vakava ongelma. Syyskuun 11:nnen päivän tapahtumat havahduttivat huomaamaan, että pelkästään valtioiden välinen aseriisuntasopimusten verkko ei suojaa maailmaa joukkotuhoasein tehtäviä terroritekoja vastaan. Käytössä olevia keinoja monipuolisesti hyödyntävän kansainvälisen yhteistyön merkitys joukkotuhoaseiden ja niiden kantolaitteiden leviämisen estämiseksi on korostunut entisestään.
Monenvälistä lähestymistapaa tarvitaan uusien uhkien torjumiseksi. Biologiset ja kemialliset aseet on kokonaan kielletty yleismaailmallisilla sopimuksilla.Ydinsulkusopimus tähtää ydinaseiden leviämisen estämiseen, ja yksi sen päämääristä on ydinaseriisunta. Pyrkimykset estää joukkotuhoaseiden leviämistä jäävät puolinaisiksi ja epäuskottaviksi, elleivät kaikki ydinasevallat vähennä joukkotuhoaseitaan ja riippuvuuttaan niiden käyttöön perustuvasta strategisesta ajattelusta.
On tärkeää, että sopimusjärjestelyt säilyvät asevalvonnan perustana. Ne luovat luottamusta ja avoimuutta. Presidentti Bushin ja presidentti Putinin Moskovassa solmima sopimus strategisten ydinaseiden vähentämisestä on askel oikeaan suuntaan.
Kaikki Itämeren alueen valtiot ovat allekirjoittaneet ja ratifioineet kansainväliset joukkotuhoaseita koskevat sopimukset. Itämeren maat harjoittavat keskenään paljon kahden- ja monenvälistä yhteistyötä asevalvonnan edistämiseksi. Yhteisiä hankkeita on muun muassa vienti- ja rajavalvonnan alalla.
Pääpaino on käytännön toimissa. Esimerkiksi säteilyturvakeskus tekee ulkoasiainministeriön rahoituksella lähialueyhteistyötä Venäjän ja Baltian maiden ydinturvallisuuden parantamiseksi. Suomen tullilla on koulutus- ja muuta yhteistyötä naapurimaiden kanssa rajojen säteilyvalvonnan kehittämiseksi ja ydinaineiden salakuljetuksen estämiseksi.
Venäjällä on Neuvostoliitolta periytyneet laajat kemiallisen aseen varastot. Niiden tuhoaminen kemiallisen aseen kieltosopimuksen velvoitteiden mukaisesti on suuri haaste. Venäjä on korostanut, että vastuu hävittämisestä on sillä itsellään. Muiden maiden apu on kuitenkin tarpeen, ja useat maat ovat osallistuneet hävittämisohjelman toimeenpanoon. Suurimmalla panoksella on mukana Yhdysvallat. Useat EU-maat, Suomi mukaan lukien, ovat tukeneet työtä. Suomen EU-puheenjohtajakaudella käynnistettiin EU:n ohjelma Venäjän kemiallisten aseiden ja aseplutoniumin hävittämiseksi. Tätä ohjelmaa tulee jatkaa, ja EU:n osallistumista siihen lisätä.
Suurten läntisten teollisuusmaiden ja Venäjän G8-ryhmä on huippukokouksessaan kesäkuussa sopinut mittavasta maailmanlaajuisesta kumppanuusohjelmasta (Global Partnership) joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseksi. Ohjelman tarkoituksena on kymmenen vuoden aikana avustaa 20 miljardilla dollarilla ennen kaikkea Venäjää aseidenriisunta- ja ydinturvallisuushankkeissa, joukkotuhoaseiden leviämisen estämisessä.
Taktiset ydinaseet ovat edelleen sopimusjärjestelyjen ulkopuolella. Suomi ja Ruotsi, kuten monet muut maat, ovat kiinnittäneet asiaan huomiota. Nyt Yhdysvallat ja Venäjä suorittavat vähennyksiä yksipuolisten sitoumusten perusteella. Olemme esittäneet, että taktisten ydinaseiden vähentäminen tulisi kirjata oikeudellisesti sitovaan sopimukseen, jolloin vähennykset toteutettaisiin läpinäkyvästi ja peruuttamattomasti. Taktisten ydinaseiden vähentäminen lisäisi myös Itämeren alueen turvallisuutta.
* * *
Vakaa turvallisuuspoliittinen perustilanne on luonut suotuisat edellytykset Itämeren alueen maiden ja kansojen monipuoliselle kanssakäynnille ja aivan erityisesti EU:n laajentumisprosessille. EU:n ja NATOn laajentumisella on vuorovaikutusta ja päällekkäisyyttäkin. Myös NATO pyrkii nykyisin toimimaan arvoyhteisönä, joka haluaa edistää uusissa jäsenmaissaan demokratiaa, oikeusvaltiota, vähemmistöjen asianmukaista kohtelua ja hyviä naapuruussuhteita. EU:n laajentuminen on kuitenkin asialistaltaan laaja-alaisempi ja uusia jäsenmaitaan myös yhteiskunnallisesti syvällisesti muokkaava prosessi.
NATOn ja EU:n laajentumisratkaisujenkaan jälkeen ei voi sanoa, että työ olisi tehty. Myös turvallisuuden alalla riittää haasteita ja huolia. Uudet laaja-alaiseen turvallisuuteen liittyvät haasteet eivät enää ole ensisijassa sotilaallisia tai liity perinteisiin valtioidenvälisiin konflikteihin. Niin sanotun pehmeän turvallisuuden, kansalaistason turvallisuuden, kysymykset ovat nousseet Itämeren alueella päällimmäisiksi. Ympäristön saastuminen, nimenomaan Itämeren tila, on kansalaisten ja valtioiden yhteiden huolenaihe. Alueen valtioissa on edelleen yhteiskunnallisia epäkohtia, jotka ruokkivat huumeongelmaa. Tämä puolestaan edistää HIV/AIDSin ja muiden tarttuvien tautien leviämistä. Rajojen madaltuminen ja kanssakäynnin vilkastuminen on myönteistä ja välttämätöntä, mutta se on samalla helpottanut järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa. Rikollisuus on moniulotteinen ilmiö, joka ei rajoille pysähdy ja jolle mikään maa ei voi olla immuuni.
Kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen odotukset kohdistuvatkin perustellusti Itämeren maiden hallituksiin, jotta ne yhteistyötään tiivistämällä pystyisivät edistämään myös pehmeää turvallisuutta. Niin EU:n tasolla kun alueellisesti Itämeri-neuvoston puitteissa on vastattava odotuksiin. Monet Itämeren alueen ongelmat tiivistyvät Kaliningradin kohdalla. Tulevaisuusperspektiivin antaminen Kaliningradille edellyttää Venäjältä erityistoimia alueen taloudelliseksi ja sosiaaliseksi kehittämiseksi. Unioni on valmis tukemaan Venäjää Kaliningradin uudistustyössä. Kaliningrad on nähtävä mahdollisuutena eikä vain ongelmana.
EU:n laajentuminen antaa vahvan kasvusysäyksen koko Itämeren alueelle. Laajentuminen kannustaa parantamaan alueen keskinäistä rajat ylittävää infrastruktuuria niin maa- ja meriliikenteen, tietoliikenteen kuin energiaverkkojen osalta. EU:n pohjoinen ulottuvuus toteutuu tämän rakennustyön kautta. EU:n pohjoisen ulottuvuuden ympäristöohjelma taas on tärkeä uusi elementti alueen ympäristöyhteistyössä. Pohjoisen ulottuvuuden jättiläishankkeena toteutettava Pietarin lounainen puhdistamo tuleekin merkittävästi vähentämään päästöjä Itämereen.
* * *
Suomi on heinäkuun alusta ottanut vastaan Itämeri-neuvoston puheenjohtajuuden. Neuvosto, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana maamme toimi vuosina 1992-93, on osoittanut hyödyllisyytensä poliittisen vuoropuhelun foorumina. Se on omalta osaltaan nivonut Venäjää eurooppalaisiin rakenteisiin ja edistänyt Venäjän ja Baltian maiden kanssakäymistä.
Suomi korostaa nyt alkaneella puheenjohtajuuskaudellaan jo edellä mainitsemiani uusia turvallisuusuhkia ja niiden torjuntaa. Tavoitteenamme on alueen kaikkien maiden yhteistyön tiivistäminen aloilla, jotka synnyttävät ja vahvistavat yhteisesti koettua vakautta, vaurautta ja turvallisuutta. Itämeren alueen yhteistyö onkin saanut hyvin käytännöllisiä muotoja monilla elämän alueilla. Tätä haluamme osaltamme rohkaista ja tukea myös puheenjohtajakaudellamme.
Taloudellinen ja poliittinen kehitys ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa myös Itämeren alueella. Alueella on runsaasti monipuolista yhteistyötä talouden, kaupan, energiahuollon ja ympäristönsuojelun saroilla. Kaupan ja talouden eri osa-alueilla on kuitenkin vielä käytännön hankkeiden toteutusta vaikeuttavia seikkoja. Niitä pyritään ratkomaan Itämeren neuvoston eri työryhmissä.
Painotamme muun muassa rajahallintoa, jossa esimerkkinä konkreettisesta tavoitteesta on rajanylitykseen käytettävän ajan lyhentäminen enintään kahteen tuntiin. Työryhmät keskittyvät demokratiakehitykseen, taloudelliseen yhteistyöhön sekä ydin- ja säteilyturvallisuuteen. Puheenjohtajuuskaudellamme jatkuu korkeakoulureformin tukeminen Baltian maissa ja Kaliningradissa sekä toiminta järjestäytyneen rikollisuuden ja terrorismin sekä tarttuvien tautien ehkäisemiseksi.
Keskeisiä Suomenkin puheenjohtajuuskauden kysymyksiä ovat myös ympäristöasiat ja merenkulun turvallisuus. Puheenjohtajuuskaudellamme jatkuu informaatioyhteiskuntaan liittyvä yhteistyö. Toivomme etenemistä kuljetussektorilla Itämeren moottoritie (Motorways of the Baltic Sea) -kokonaiskäsitteen puitteissa. Tavoitteena on luoda tehokas kuljetusjärjestelmä, jossa yhdistyvät maa- ja merikuljetukset ja satamat sekä telekommunikaatioverkot.
Suomi pitää tärkeänä myös demokratian edistämistä ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamista. Neuvoston puitteissa toimii erityinen valtuutettu demokraattista kehitystä varten. Yksi painopisteistä on kansalaisjärjestöjen toiminta, jota valtiovallan ei luonnollisesti tule kuitenkaan ohjata. Mielestämme on tärkeää varmistaa, että järjestöjen toimintaedellytykset, aluksi lainsäädäntö, ovat kunnossa.
Kansalaisten järjestäytynyt toiminta tuo merkittävän lisän moniarvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan kehitykseen. Perinteisesti järjestöt ovat keskittyneet ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksiin. Tarkoitus on, että puheenjohtajuuskaudellamme huomiota kiinnitetään etenkin sosiaali- ja terveyskysymysten parissa työskentelevien järjestöjen toimintaan.
Puheenjohtajuuskaudellamme tuemme myös Itämeren maiden työmarkkinaolojen uudistamista. Tarkoitus on selvittää mahdollisuuksia soveltaa Pohjoismaissa hyväksi koettua työmarkkinakysymysten kolmikantajärjestelmää laajempaankin käyttöön Itämeren alueella sekä pohtia työvoiman liikkuvuuteen liittyviä kysymyksiä. Tälla tavoin voimme myös hälventää niitä pelkoja ja epäluuloja, joita Suomessakin esiintyy EU:n laajentumisen sosiaalisista ja työmarkkinavaikutuksista.
Itämeren alueellisen yhteistyön ja myös Itämeren valtioiden neuvoston roolia on tarkasteltava EU:n laajentumiseen ja EU:n ja Venäjän suhdekehitykseen liittyen. Laajentumisen yhteydessä neuvostolla tulisi olla merkittävä rooli unionin pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa uudistettaessa, sillä se työskentelee lähes kaikkien alueen keskeisten kysymysten parissa. Neuvosto voisi olla hyödyllinen ja asiantunteva keskustelukumppani unionille siitä, missä pitäisi olla EU:n pohjoisen ulottuvuuden painopiste. Erityisesti toivomme, että pohjoisen ulottuvuuden kannalta tärkeässä asemassa oleva EU:n komissio sitoutuisi kiinteästi tähän yhteistyöhön. Pohjoinen ulottuvuus on tulevaisuudessa yhä enemmän keinoja tukea Venäjän suotuisaa kehitystä ja edistää sen osallistumista Euroopan yhdentymiseen. Itämeren maiden neuvoston piirissä voitaisiin koota ideoita ja kehittää sellaisia hankkeita, jotka auttavat Venäjää sen pyrkimyksessa tulla turvallisuuden tuottajaksi ja integraatiokehityksen osapuoleksi Euroopassa.
