NÄKEMYS ITÄMEREN METROPOLIALUEESTA
Itämeren alueen kehitys viimeisimmän kymmenen vuoden aikana on ollut kiistaton menestystarina. Alue on Euroopan dynaamisimmin kasvavia talousalueita, sotilaallinen vastakkainasettelu on historiaa ja suurin osa poliittisista rasitteista on hävinnyt. Alueen valtioiden yhteiset edut ja monipuolisen yhteistyön tarve ovat nyt etualalla. Yhteistyötä tapahtuu kaikilla sektoreilla ja yhteiskunnan tasoilla. Yhteistyön toimijoina ovat niin hallitukset kuin alueet ja paikallishallinnot, yritys- ja yliopistomaailma sekä kansalaisjärjestöt.
Itämeren alueella, mikäli siihen Saksasta rajataan kuuluvaksi vain pohjoisosat ja Venäjästä luoteisosat, asuu yli 100 miljoonaa asukasta. Alueen keskeisiä etuja ovat markkinoiden koko, kasvupotentiaali, joka johtuu muun muassa suurista taloudellisista eroista, sekä luonto- ja kulttuuriarvot. Itämeren laaja alue on yksi niitä maapallon osia, joihin kansainvälisten yritysten mielenkiinto arvioiden mukaan kohdistuu tulevaisuudessa.
Historiallisessa tarkastelussa on ympyrä umpeutumassa. Itämeri yhdistää jälleen. Jo keskiajalta ovat Itämeren rannikkoalueet muodostaneet yhteistyö- ja vuorovaikutusalueen. Aina on käyty kauppaa, mutta on myös ryöstetty toisia ja käyty sotia. Yhteistyö yhdisti alkuaan nimenomaan kaupungit – keskiaikaiset Tukholman, Riian ja Tallinnan ja myöhemmin sen jälkeen Turun, Helsingin ja Pietarin. Verkostoituminen ei siis suinkaan ole IT- aikakauden keksintö, vaan Itämeren hansakaupungit toteuttivat sitä omalla tavallaan jo keskiajalla. Viime vuosisadalla meren rooli yhdistäjänä väheni. Neuvostojärjestelmän syntyminen loi Itämerelle uudenlaisen kahtiajaon, jossa kaupankäynti muutti luonnettaan ja kansalaisyhteiskunnan tasolla avoin vuorovaikutus väheni.
Neuvostojärjestelmän purkautuminen ja kylmän sodan päättyminen loivat uudet edellytykset rajat ylittävälle yhteistyölle niin hallitusten, alue- ja paikallistason kuin kansalaistasonkin välille.
Nyt Itämeren alueen kehitysnäkymiin vaikuttavat ennen muuta Euroopan unionin ja Naton laajentumisprosessit. Mutta kuten yhteisartikkelissamme äskettäin Viron ulkoministerin kanssa totesimme, nämä prosessit edistävät koko alueen vakautta ja luovat lujan perustan rajat ylittävälle kanssakäymiselle ja yhteistyölle. Samalla Itämeren alueen kasvumahdollisuudet voivat antaa uuden sysäyksen koko unionin taloudelliselle kehitykselle.
Itämeren alueen yhteistyöelimiä ja -verkostoja on jo nyt lukuisia eikä kokonaiskuvan hahmottaminen ole helppoa. Päällekkäisyys ja koordinaation puutteet eivät ole kuitenkaan välttämättä osoitus alueen yhteistyön ongelmista. Pikemminkin voidaan tämä mitä monipuolisin ja monitahoisin yhteistyö nähdä myös seurauksena alueen tilanteen normalisoitumisesta. Yhteistyötä tapahtuu yhä enemmän myös spontaanisti, yhteistyökumppaneiden omien tarpeiden mukaan, ilman ylhäältä tai ulkoapäin tapahtuvaa suunnittelua tai ohjausta.
Yhteistyöllä Itämeren alueella on pitkät perinteet. Pohjoismaiden neuvosto juhli juuri 50-vuotisjuhlaansa Helsingissä. Tämä yhteistyö on kuitenkin kattanut vain osan Itämeren alueesta, koska sen jäseninä ovat ainoastaan viisi pohjoismaata. Pohjoismaiden monisektoraalisen lähialueyhteistyön myötä Baltian maat tulivat kuitenkin yhä läheisempään kosketukseen alueen yhteistyön ytimen muodostavan pohjoismaisen integraation kanssa.
Yhteistyö pohjoismaiden ja kolmen Baltian maan kanssa sai uusia ulottuvuuksia, kun maat alkoivat keskustella Euroopan integraatiokysymyksistä, turvallisuuspolitiikasta ja alueellisesta yhteistyöstä, ensin kokoonpanossa 5+3 ja sittemmin NB8-ryhmänä.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen vahvistui Itämeren alueella tarve tiivistää hallitusten välistä yhteistyötä, joka kattaisi kaikki alueen valtiot. Vuonna 1992 perustettiin Kööpenhaminassa ulkoministeritason kokouksessa Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS), johon kuuluvat kaikki alueen valtiot. Myös Euroopan komissio osallistuu neuvoston työhön.
Alusta alkaen neuvoston tehtäväksi tuli kaikkien Itämeren valtioiden keskinäisen yhteistyön tiivistäminen tasavertaiselta pohjalta, demokraattisen kehityksen vahvistaminen alueen valtioissa, alueellisen vakauden edistäminen sekä taloudellisen kehityksen tukeminen.
Voidaan todeta, että Itämeren valtioiden neuvosto on täyttänyt hyvin sille asetetut odotukset ja sen sateenvarjon alla on versonut lukuisa joukko yhteistyöelimiä, jotka kattavat laajasti alueellisen yhteistyön eri toimialueet. Itämeren neuvosto on ainoa alueellinen järjestö, joka käsittää kaikki alueen EU:n partnerimaat. Se on siten arvokas alueellinen yhteistyökumppani komissiolle. Se on osoittautunut hyödylliseksi poliittisen dialogin foorumiksi, joka on nivonut Venäjää eurooppalaisiin rakenteisiin ja edistänyt Venäjän ja Baltian maiden keskinäistä kanssakäymistä sekä tukenut hakijamaiden jäsenyyspyrkimyksiä EU:hun. Unionin laajentumisen jälkeen Itämeren valtioiden neuvosto tulee olemaan keskeinen kanava yhteistyölle Venäjän kanssa.
Suomi aloitti viime kesänä toisen kierroksen Itämeren neuvoston puheenjohtajana. Puheenjohtajuus kestää vuoden. Tavoitteenamme on kestävän kehityksen tukeminen Itämeren alueella niin, että yhteisesti koettu vakaus, vauraus, hyvinvointi ja turvallisuus lisääntyvät.
On kaikki syy uskoa, että niin EU:n kuin Natonkin laajentuminen lisäävät alueen vakautta ja vahvistavat yhteistyön mahdollisuuksia entisestään. Kuitenkaan ei voida sanoa, että turvallisuuden saralla kaikki olisi jo tehty.
Itämeren alueella ei ole enää sotilaallisia tai perinteisiin valtioiden välisiin konflikteihin liittyviä turvallisuusuhkia. Niin sanotun pehmeän turvallisuuden kysymykset ovat nousseet päällimmäisiksi. Ympäristön saastuminen, nimenomaan Itämeren tila, on kansalaisten suuri yhteinen huolenaihe, ja sitä se on myös alueen hallituksille. Muita riskitekijöitä alueella ovat ydinvoimaan ja merenkulkuun liittyvät ympäristöonnettomuudet, järjestäytynyt kansainvälinen rikollisuus, korruptio, huume- ja ihmiskauppa sekä tarttuvat taudit kuten HIV/AIDS.
Hallitusten on paneuduttava näihin ongelmiin ja pystyttävä vastaamaan kansalaisten odotuksiin näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Itämeren neuvoston puitteissa nämä kysymykset ovat nousseet esille ja niiden hoitamiseksi on käynnissä monipuolinen yhteistyö. Neuvoston työryhmät ja eri alojen asiantuntijaelimet kattavat laajan skaalan yhteistyökysymyksistä. Käytännön hanketasolla ovat toteuttajina sekä alue- ja paikallistason elimet, yritysmaailma, yliopistot että kansalaisjärjestöt.
Suomi painottaa omalla puheenjohtajuuskaudellaan jatkuvuutta. On rakennettava jo toimivien yhteistyöalojen ja -muotojen varaan, kuten Itämeren suojelukomissio ja hallitusten välinen energiayhteistyö. Yksi omista painopistealueistamme on tietoyhteiskunnan rakentaminen. Pidämme keskeisenä myös raja-alueyhteistyötä ja rajahallinnon kehittämistä, jossa konkreettisena esimerkkinä on rajanylitykseen käytettävän ajan merkittävä lyhentäminen ihmisten ja tavaroiden kulun helpottamiseksi.
Itämeren neuvoston alkuperäisiä tavoitteita oli demokratian vahvistaminen alueella. Kansalaisten järjestäytynyt toiminta tuo merkittävän lisän moniarvoisen demokraattisen yhteiskunnan kehitykseen. Pidämme tärkeänä kansalaisjärjestöjen toimintaa, jolle valtiovallan tehtävä on luoda toimintaedellytykset muun muassa lainsäädännöllä. Toimintaa ei kuitenkaan tule ohjailla. Itämeren alueen järjestöt ovat perinteisesti keskittyneet ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksiin. Tarkoitus on puheenjohtajuuskaudellamme kiinnittää huomiota myös sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yhteistyöhön. Turussa järjestetään toukokuussa laaja Itämeren alueen kansalaisjärjestökokous, joka osaltaan vahvistaa järjestöjen verkottumista yli rajojen.
Olemme nostaneet keskeiseksi teemaksi puheenjohtajuuskaudellamme myös Itämeren maiden työmarkkinaolojen tarkastelun. Helmikuussa järjestetään Helsingissä kolmikantapohjalta Pohjoisen ulottuvuuden työmarkkinafoorumi, jossa työmarkkinakysymysten lisäksi tarkastellaan EU:n laajentumisen vaikutusta elinkeinoelämän toimintaympäristöön sekä työvoiman saatavuuteen ja liikkuvuuteen alueellamme.
Työvoiman liikkuvuus on se asia, joka Suomessa on herättänyt eniten epäilyä EU:n laajentumisen suhteen. Suomi on tyytyväinen komission esityksestä hyväksyttyyn ratkaisuun kahden-seitsemän vuoden siirtymäajasta. Oma käsitykseni on, että kahden vuoden siirtymäaika on riittävä ja ettei rajoituksia tarvitse jatkaa. On kuitenkin hyvä ja laajentumisen hyväksyttävyyden kannalta tärkeätä, että pidempi siirtymäaika on käytettävissä, jos ongelmia kuitenkin ilmenee. Oleellista on se, että jatkossakin Suomessa noudatetaan Suomen työlainsäädäntöä ja yleissitovia työehtosopimuksia. Jos näiden valvonnassa on ongelmia, kuten on epäilty, on täysin meidän omassa vallassamme hoitaa asia kuntoon ennen laajentumisen toteutumista.
On myös huomionarvoista, että Suomella ja suomalaisilla työmarkkinajärjestöillä on sellaista kokemusta ja osaamista, jota meidän on syytä tarjota kaikkien Itämeren maiden käyttöön sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamiseksi.
Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että kaikki Itämeren yhteistyöhankkeet ovat Pohjoisen ulottuvuuden hankkeita – Pohjoinen ulottuvuus muodostaa kattavan sateenvarjon Itämeren alueen yhteistyölle. Tämä Suomen aloitteesta EU:n toimintaohjelmaksi kehittynyt hanke on ollut tärkeä poliittinen työkalu EU:n pohjoisten alueiden esiin nostamiseksi, mutta samalla sen puitteissa on tapahtunut paljon konkreettista yhteistyötä, esimerkkeinä ympäristökumppanuus, Pietarin lounainen jätevesipuhdistamo sekä Pohjoinen eUlottuvuus.
Nykyinen toimintaohjelma päättyy ensi vuoden lopussa. Kolmisen viikkoa sitten hyväksyimme Luxemburgissa korkean tason kokouksessa suuntaviivat uuden toimintaohjelman laatimiseksi. Tarkoitus on, että Kööpenhaminan Eurooppa-neuvosto joulukuussa pyytää komissiota laatimaan luonnoksen uutta toimintaohjelmaa varten vuosille 2004-06, joka mahdollisesti voitaisiin hyväksyä kesäkuussa Kreikan puheenjohtajakaudella.
Tanskan laatimissa suuntaviivoissa ovat mukana kaikki nykyisen toimintaohjelman sektorit eli talous, infrastruktuuri, inhimilliset voimavarat, tutkimus, koulutus, terveys, ympäristö, ydinturva ja luonnonvarojen käyttö. Ne ovat Suomellekin tärkeitä. Suomi on selvittänyt terveys- ja sosiaalialan kumppanuusohjelman laatimista, ja pyrimme saamaan sen sisällytetyksi uuteen toimintaohjelmaan.
Lähitulevaisuudessa EU:n laajentuessa tulee Itämerestä unionin sisämeri, melkein. Keskiajalla Itämeren kaupunkien yhteistyö oli vilkasta ja edelleen – tai uudelleen – näillä kaupunkialueilla on keskeinen ja jopa kasvava merkitys. Myös niiden keskinäinen verkostoituminen on taas tiivistymässä.
Kaupunkialueiden merkitys kasvaa kansantalouksissa edelleen. Pitkälle kaupungistuneissa maissa talouden kasvu näyttää merkittävässä määrin keskittyvän uutta tietoa synnyttäville metropolialueille. Yritystoiminta hakeutuu informaatiovirtojen äärelle. Tietoa hyväksikäyttävät yritykset hakeutuvat toistensa ja tutkimuslaitosten läheisyyteen, vaikka ne samanaikaisesti käyttävät globaalia tietoverkkoa päivittäisessä työssään paikkasidonnaisuudesta vapaina.
Yhdysvalloissa niin sanotun Internet-talouden uusi yritystoiminta on hakeutumassa vanhoihin kaupunkikeskuksiin, joissa on innovatiivisuutta tukeva hyvä paikallinen ympäristö. Myös Suomessa tietointensiivisten toimialojen kasvu on ollut muuta maata nopeampaa Helsingin seudulla, joka muodostaa Helsingin laajan metropolialueen ytimen. Yrityssektorin henkilöstömäärän kasvusta informaatioalan osuus oli noin puolet 1990- luvulla.
Suomi on maailman mittakaavassa pieni kansakunta. Samoin Helsingin metropolialue on maailman metropolialueiden joukossa taskukokoa. Sen vuoksi on tulevaisuutta ajatellen tärkeää, että Helsingin metropolialue näkyy muuhun maailmaan päin laajemman menestymismahdollisuuksia omaavan alueen osana.
Helsingin metropolialue on mukana kahdessa tärkeässä Itämeren ala-alueellisessa hankkeessa.
Interreg-, Phare ja Tacis-ohjelmien avulla virinnyt yhteistyö Itämeren Paletti (The Baltic Palette) -projekti on synnyttänyt pysyvän yhteistyöverkoston Itämeren alueen keskiseen osaan, viiden metropolin ja niiden kasvuun tukeutuvien lähialueiden välille. Tähän yhteistyöverkostoon kuuluvat Uusimaa, Tukholman-Mälarin seutu, Ahvenanmaa, Varsinais-Suomi, Kanta- Häme, Tallinnan kaupunki, Harjun lääni, Riian seutu, Pietarin kaupunki ja Leningradin alue.
Yhteisenä visiona on synnyttää Itämeren Paletin alueesta vuoteen 2020 mennessä maailmanlaajuisestikin kilpailukykyinen tutkimuksen ja liiketoiminnan areena, joka houkuttelee sekä investointeja että vierailijoita kaikkialta maailmasta. Itämeren Paletin vahvuuksien perusta on rikkaaseen merelliseen ja luonnonläheiseen kulttuuriperinteeseen tukeutuva uuden tiedon synnyttäminen ja taiteiden edistäminen.
Itämeren Paletin strategian mukaan edistetään tietoon perustuvaa taloutta, suojellaan Itämerta, kehitetään tutkimuslaitosten, yliopistojen ja korkeakoulujen verkostoja, parannetaan infrastruktuuria liikkumisen helpottamiseksi alueella sekä sujuvoitetaan yhteyksiä muualle maailmaan. Alueiden kehittämisessä tuetaan monikeskuksista, joukkoliikenteeseen tukeutuvaa aluerakennetta. Matkailun uskotaan voimakkaasti lisääntyvän tulevaisuudessa, ja tavoitteena on luoda kestävän kehityksen mukainen matkailutarjonta. Saaristoon ja rannikkoalueille kehitetään uusia elinkeinoja käyttäen hyväksi metropolialueiden luoman kysynnän kasvua.
Metropolialueen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että verkosto on saanut hyväksytyksi myös uudet Interreg I II B- Phare- ja Tacis-projektit, jotka konkreettisesti toteuttavat strategiaa aluesuunnittelun, liikenneyhteyksien, tietoyhteiskunnan, matkailun ja vesiensuojelun osalta alueellisella tasolla. Sisäasiainministeriö ja ympäristöministeriö ovat omalta osaltaan tukeneet hanketta.
Toinen Helsingin metropolialueen kannalta tärkeä hanke on Etelä-Suomen maakuntien liittouman yhdessä Viron ja Pietarin alueen kanssa toteuttama Suomenlahden kasvukolmio -projekti. Kasvukolmio edistää erityisesti pk- yritysten public-private – tyyppistä yhteistyötä ja on myös esimerkki Pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman konkreettisista yhteistyöhankkeista. Kasvukolmiossa hyödynnetään Etelä-Suomen, Viron ja Pietarin alueen talouksien kehityseroja ja tuotantorakennetta sekä erilaisia markkina-alueita. Etuja, joita alun perin Aasiassa kehitetyllä kasvukolmio-konseptilla voidaan saavuttaa ovat suur- ja rinnakkaistuotannon edut, teknologian siirto, uudet työpaikat, suorat investoinnit ja yritysten kansainvälistyminen. Painopistealueina kasvukolmiossa ovat IT- ja ympäristöala sekä logistiikka. Valittuja prioriteetteja tukevat sekä alueiden omat strategiat että myös muun muassa Pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelmassa olevat painotukset tietoyhteiskunnasta (NeDAP), ympäristöstä ja yritystoiminnasta sekä Venäjän kansallinen eRussia -ohjelma.
Myös pienimuotoisemmin ja rajatummin voidaan palvella Helsingin metropolialueen etuja. Kuten valtiotasolla, jossa Suomi ja Viro tulevina EU- kumppaneina liittyvät toisiinsa uusin sidoksin, myös kaupunkien tasolla jatkavat Helsinki ja Tallinna moniulotteista yhteenkasvamistaan. EU-jäsenyys ja sen myötä sisämarkkinoiden toteutuminen on omiaan valtiotasolla nostamaan pintaan myös valtioiden välisen kilpailun elementtejä. Niiden vastapainoksi tarvitaan juuri yhteistyön siltoja ja siteitä, sekä konkreettisesti että symbolisesti. Sisämarkkinoiden toteuttaminen ja metropolien yhteyksien tehostaminen edellyttää laaja-alaista, yhteistyöpohjaista panostusta infrastruktuuriin niin Baltiassa, Puolassa kuin Luoteis-Venäjälläkin .
Useita yhteisiä hankkeita infrastruktuurin kehittämiseksi, kaupan esteiden poistamiseksi ja kestävän kehityksen turvaamiseksi on jo meneillään Suomenlahden alueella. Tällaisia ovat muun muassa Etelä-Suomen, Viron ja Venäjän suunnittelemat ja toteuttamat satamahankkeet, E-18 -maantieyhteyden kehittäminen, raideliikenteen kehittäminen sekä tullimuodollisuuksien vähentäminen ja rajanylityksen nopeuttaminen (muun muassa TEDIM-ohjelma). Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon rakentaminen on keskeisin ympäristönsuojeluhanke.
Suomen kannalta näiden kaikkien hankkeiden tavoitteena on Helsingin metropolialueen sekä keskisen Itämeren kilpailuaseman edistäminen yhtenä keskeisenä talousveturina. EU:n laajentuminen ja Pietarin metropolialueen talouden integroituminen länteen luovat visiolle onnistumisen mahdollisuudet.
