Suomen tutkimuksen rahoitustarpeet ja suuntaukset
Tiede- ja teknologianeuvoston linjaukset 2001-2004
Arvoisat tutkijat ja kansanedustajat, hyvät naiset ja herrat,
Suomen tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikkaa luonnehtii pitkäjänteinen ja määrätietoinen panostaminen tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Kansallista innovaatiojärjestelmää on kehitetty toimivana kokonaisuutena. Kansainvälinen yhteistyö on tullut osaksi jokapäiväistä toimintaa sen kaikilla tasoilla. Myös innovaatiojärjestelmän ja yhteiskuntapolitiikan eri lohkojen välisiä yhteyksiä on jatkuvasti voimistettu. Kaikki tämä kehittäminen on rakentunut keskeisesti julkisen ja yksityisen sektorin tiiviiseen yhteistyöhön, josta onkin muodostunut kansallisen innovaatiojärjestelmämme yksi erityispiirre.
Elämme kuitenkin keskellä jatkuvaa tieteen, teknologian ja elinkeinoelämän muutosta. Globaalin kehityksen myötä kansallisten ja alueellisten innovaatiojärjestelmien merkitys korostuu entisestään. Näiden järjestelmien tehokas toiminta luo edellytykset taloudellisen kasvun, työpaikkojen ja sosiaalisen hyvinvoinnin rakentamiseksi. Vielä 1980 luvun alussa Suomi oli selvästi teollisyhteiskunta. Tänään tieto ja osaaminen niiden tehokas tuottaminen, levittäminen ja hyödyntäminen ovat keskeisiä avaintekijöitä talouden ja koko yhteiskunnan kehityksen kannalta. Elämme tiedon ja osaamisen yhteiskunnassa.
Yhteiskunnan ja elinkeinorakenteen nopeana jatkuva muutos asettaa kehittämistyölle vaativia haasteita, joihin on kyettävä vastaamaan. Meidän tulee pystyä elämään sen osana, sopeutumaan sen tuomiin muutoksiin ja hyödyntämään tätä kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Se edellyttää niin yksityiseltä kuin julkiseltakin sektorilta määrätietoista, mutta harkittua panostamista tulevaisuuteen.
Myös tieteen ja tutkimuksen arvomaailma ja niiden yleinen arvostus muuttuu ajan mukana. Elinkeinoelämän ja yhteiskunnan taloudellisten hyötyjen rinnalla kestävillä sosiaalisilla ja kulttuurillisilla arvoilla on yhä enemmän merkitystä myös tieteen ja teknologian panostuksia perusteltaessa.
Suomessa on panostettu määrätietoisesti tutkimukseen
1990 luvun aikana Suomi on erottautunut useimmista Euroopan ja OECD:n maista panostamalla poikkeuksellisen voimakkaasti kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittämiseen. Sen seurauksena olemme saavuttaneet jo monessa suhteessa Euroopan ja maailman kärkitason. Kokonaistutkimuspanoksemme on kaksinkertaistunut 1970-, 1980- ja 1990-luvulla ja on nyt jo yli kolme prosenttia bruttokansantuotteesta. Huipputeknologian tuotteiden vienti on noussut 19 % Suomen kokonaisviennistä ja on voimakkaasti ylijäämäinen.
Tämä innovaatiojärjestelmän kehittäminen on kyetty toteuttamaan laaja-alaisena. Tutkimusjärjestelmän kaikki osat ovat vahvistuneet. Myös tutkimuksen laatu, relevanssi ja kansainvälinen näkyvyys ovat tasaisesti parantuneet.
Myös päätöksentekoa tukevaa tietopohjaa on jatkuvasti vahvistettu muun muassa käynnistämällä kansainvälisiä vertailuja ja arviointeja sekä tehostamalla innovaatiotutkimusta. Ne ovat osoittaneet Suomen valinneen oikein tietoon ja osaamiseen perustuvan kehittämisstrategiansa ja menestyneen tähän saakka vähintäänkin hyvin. Olemme kyenneet hyödyntämään tietointensiivisen kasvun avaamia mahdollisuuksia jopa poikkeuksellisessa mitassa.
Hallitus pyrkii osaltaan turvaamaan valitun tiedon ja osaamisen kehittämislinjan jatkumisen. Hallituksen ohjelma korostaakin, että Suomen ja suomalaisten tulevaisuus on vahvasti riippuvainen osaamisesta, kyvystä hyödyntää osaamista ja luoda uusia innovaatioita. Koko väestön osaamistason nostaminen tukee siten Suomen kilpailukykyä ja kehittymistä sivistyskansana.
Julkisen sektorin tehtävät aiempaa laajempia ja vaativampia
Valtion tiede- ja teknologianeuvoston uusi kolmivuotislinjaus Katsaus 2000: Tiedon ja osaamisen haasteet tarkastelee nimensä mukaisesti erityisesti julkisen sektorin tehtäviä ja lähitulevaisuuden kehittämishaasteita muuttuvassa yhteiskunnassa.
Viimevuosien aikana erityisesti yritykset ovat kasvattaneet tutkimus- ja kehittämistoimintaansa nopeasti. Yritykset tekevät jo kaksi kolmasosaa kaikesta tutkimus- ja kehittämistyöstä. Vuosittainen kasvu on ollut noin 15% tasoa, eikä kasvun rajoja ole ainakaan vielä näkyvissä.
Yritysten oman tutkimustoiminnan nopea kasvu on osaltaan kohdistanut paineita myös julkisen sektorin rahoittamalle ja tekemälle tutkimukselle. Kasvavassa määrin innovaatiot syntyvät elinkeinoelämän, tutkimusorganisaatioiden ja muun julkisen sektorin yhteistyönä. Siksi on aivan keskeistä, että yritykset, yliopistot ja tutkimuslaitokset sekä julkinen hallinto toimivat tehokkaasti yhdessä.
Tiede- ja teknologianeuvosto kiinnittää myös huomiota siihen, että nykyinen kehitys korostaa julkisen sektorin tehtävää toimia kansallisen innovaatiojärjestelmän kokonaisvaltaisena ylläpitäjänä ja kehittäjänä.
Voidaankin todeta, että lähivuosien tilanne on julkisen sektorin kannalta erittäin haasteellinen. Sille kuuluva toimintakenttä on aiempaa laajempi ja vaativampi. Julkisen sektorin tulee kyetä toteuttamaan erityisiä kehittämistoimia samanaikaisesti kaikkiaan viidellä toimintalohkolla. Toimenpiteitä tarvitaan:
1) tietoteollisuuden edellytysten kehittämiseksi,
2) sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurisen kehittämisen tukemiseksi,
3) uusien kasvualojen tunnistamiseksi ja yritystoiminnan edellytysten kehittämiseksi,
4) tiedon ja osaamisen levittämiseksi ja laaja-alaiseksi hyödyntämiseksi, sekä
5) tiedon ja osaamisen yleisen perustan vahvistamiseksi.
Nykyisen hyvän kehityksen jatkuminen on tietenkin ensiarvoisen tärkeää. Siksi tietoteollisuuden kehitysedellytyksiin panostamisen tulee edelleenkin olla koulutus-, tiede- ja teknologiapolitiikan selkeä prioriteetti. Tämän luodun vahvuuden säilyttäminen nopean kasvun oloissa tulee olemaan meille, ja aivan erityisesti koulutusjärjestelmällemme, suuri haaste.
Tietoteollisuuden rinnalla meidän tulee kyetä kehittämään myös muita yhteiskunnalle tärkeitä alueita. Tarvitaan sosiaalista, taloudellista ja kulttuurista kehittämistä. Koulutus, tutkimus ja teknologinen kehitys ovat strategisia resursseja myös näiden alojen kehittämisessä ja vahvistamisessa. Myös eri politiikkalohkojen välistä yhteistyötä on tiivistettävä.
Suomen elinkeinorakenteen muutosta on kyettävä vahvistamaan ja nopeuttamaan. Ollaksemme kilpailukykyisiä, teollisuuden ja palvelujen tulee perustua entistä monipuolisemmin tietoon ja osaamiseen. Tietointensiivinen talous on voimakkaan vientivoittoista ja monipuolistunut teollinen rakenne on vähemmän herkkä suhdannevaihteluille. Elinkeinorakenteen muutos kohti voimakkaan kasvun aloja vahvistaa siten koko kansantalouden kehitysedellytyksiä.
Siksi nykyisten vahvuuksien rinnalle on välttämätöntä löytää myös uusia kasvualoja ja parantaa niillä toimivien yritysten kehitysedellytyksiä. Kertynyttä tietoa ja osaamista on kyettävä hyödyntämään entistä laajemmin ja tehokkaammin. Onnistuakseen tämä edellyttää julkisen ja yksityisen sektorin hyvää yhteistyötä.
Kaikki edellä sanottu vaatii tiedon ja osaamisen infrastruktuurien määrätietoista ja laaja- alaista kehittämistä. Henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin perusta luodaan koulutuksella ja tutkimuksella. Meidän on siksi kyettävä jatkuvasti luomaan uutta tietoa ja osaamista läpi koko koulutus- ja tutkimusjärjestelmän. Se tarkoittaa myös tiedon ja osaamisen joustavaa siirtämistä sosiaaliseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen kehittämistyöhön ja sitä kautta myös kansalaisten käyttöön. Osaamisperustaa on jatkuvasti kehitettävä ja vahvistettava, sillä muuten sen hyödyntämisellekään ei ole tulevaisuudessa riittäviä edellytyksiä.
Alueiden innovaatioprosessien vahvistaminen
Myös alueiden tietoon ja osaamiseen tukeutuvaa kehitystä tulee vahvistaa. Tarvitsemme verkostoja, jotka tarjoavat edellytykset parhaan mahdollisen tiedon ja osaamisen hyödyntämiselle. Se tarkoittaa pääsyä kulloinkin tarvittavaan tutkimukseen tai teknologian huippuosaamiseen niiden sijaintipaikasta riippumatta. Asiantuntijaverkoston haasteena on tukea ja vahvistaa innovaatioihin perustuvan liiketoiminnan syntymistä ja kasvua. Vaatimus huipputasoon yltävästä toiminnasta saattaa kuitenkin rajoittaa verkoston alueellista kattavuutta, kun puhutaan tutkimuksen ja koulutuksen kansainvälisen huipputason yksikköjen fyysisestä sijoittumisesta.
Lähtökohdat tällaisen alueellisen innovaatioverkoston kehittämiselle Suomessa ovat hyvät. Alueilla toimivat työvoima- ja elinkeinokeskukset ja niiden teknologiayksiköt, Finnveran ja Finpron alueyksiköt, teknologia- ja osaamiskeskukset, alueelliset ympäristökeskukset, aluekehitysviranomaiset sekä yliopistot ja ammattikorkeakoulut muodostavat yhdessä tarvittavat puitteet innovaatiopalvelujen kehittämiselle. EU:n rakennerahastot, kaupunkiohjelman ja osaamiskeskusten kehittämishankkeet ja alueelliset pääomasijoitusrahastot yhdessä kansallisten kehittämishankkeiden kanssa tarjoavat resursseja verkoston kehittämiselle.
Tutkimukseen tulee edelleen panostaa
Menestyksellinen vastaaminen edellä mainittuihin haasteisiin vaatii myös julkisen tutkimusrahoituksen kehittämistä vai pitäisikö sanoa hieman laajemmin innovaatiorahoituksen kehittämistä. Vuosille 1997-1999 ajoittuneen tutkimuksen lisärahoitusohjelman myötä on tehty merkittäviä panostuksia tutkimus- ja kehittämistoimintaan.
On kuitenkin monia painavia syitä, jotka perustelevat julkisen tutkimusrahoituksen kehittämisen ja kasvattamisen myös nykytilanteessa. Näistä tärkeimmät liittyvät kansallisen innovaatiojärjestelmän tasapainoiseen kehitykseen ja sen myötä myös elinkeinoelämän oman tutkimus- ja kehittämistoiminnan edellytysten turvaamiseen. Innovaatiojärjestelmän tasapainoisen kehityksen vuoksi tällä hetkellä on tarpeen edelleen vahvistaa innovaatioprosessin alku- ja loppupäätä, eli koulutusta ja perustutkimusta sekä tutkimustulosten hyödyntämistä ja kaupallistamista.
Julkisen sektorin vastuulla on tehtäviä, jotka vaativat rahoituksen näkökulmasta erityistä huomiota lähivuosina. Niitä ovat perustutkimus ja koulutustoiminta kokonaisuudessaan. Tietointensiivisten kasvualojen osaamis- ja rekrytointipohja on liian kapea, eikä sen laajentaminen ole mahdollista ilman erityistoimia. Osaamis- ja rekrytointipohjan kapeus on kasvun kannalta kriittinen tekijä.
Vastaavasti tiedon ja osaamisen levittämistä ja hyödyntämistä on vahvistettava kehittämällä näitä tukevia palveluja. Vaikka tutkimuspanostus on kehittynyt myönteisesti, tehtyjen panostusten täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää lisätoimia. Nämä yhdessä alueellisesti kattavan innovaatioverkoston vahvistamisen kanssa asettavat uusia haasteita ja kompetenssivaatimuksia toimijaorganisaatioille. Haasteisiin vastaaminen ei kuitenkaan vaadi uusien organisaatioiden perustamista. Kysymys on ensisijaisesti tehtävien ja osaamisen kehittämisestä vastaamaan entistä paremmin näitä uusia tarpeita.
On hyvä muistaa, että julkisen tutkimusrahoituksen kehittäminen lisää myös yksityisiä tutkimus- ja kehittämispanostuksia. Oikein mitoitetut ja kohdistetut julkisen sektorin toimenpiteet lisäävät elinkeinoelämän omia investointeja kotimaassa tehtävään tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Yrityssektorin näkökulmasta avainkysymys on, millaiset edellytykset julkinen sektori kykenee tarjoamaan yritysten tutkimus- ja kehitystyön ja innovaatiotoiminnan kasvulle ja kehittymiselle Suomessa.
Julkisen sektorin tuleekin, rahoitusmahdollisuuksiensa yleisissä rajoissa, huolehtia tutkimus- ja innovaatiorahoituksensa kehittämisestä asianmukaisella tavalla. Tiede- ja teknologianeuvoston mukaan lisäys on tarpeen sekä suhteessa julkisen sektorin edellä mainittuihin tehtäviin, yksityisen rahoituksen kehittymiseen että valtiontalouden mahdollisuuksiin. Uutta luovalla toiminnalla ja uusia toiminnallisia rakenteita luomalla parannetaan kansantaloutta ja sitä kautta merkittävästi myös julkisen sektorin omia toimintaedellytyksiä.
Neuvosto esittääkin, että valtion tutkimusrahoituksen tulisi kehittyä bruttokansantuotteen arvioitua kasvua vastaavasti aikavälillä 2001-2004. Se tarkoittaa julkisen T&K rahoituksen hieman yli yhden prosentin osuuden säilyttämistä bruttokansantuotteesta, eli nykyisillä kasvuarvoilla noin 300 miljoonan markan vuosittaista lisäystä. Kysymys on sekä suomalaisen innovaatiojärjestelmän toiminta- ja kilpailukyvyn ylläpitämisestä että julkisen tutkimusrahoituksen sisäisen tasapainon turvaamisesta.
Suomalaisen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän toiminta- ja kehittymisedellytykset ovat nyt ja vastaisuudessakin hyvin keskeisesti riippuvaisia julkisen rahoituksen määrästä ja sen kohdentumisesta. Panostaminen tutkimukseen on panostamista myös tulevaisuuteen ja kilpailukykyyn. Yleiset painotukset ja tutkimusrahoituksen mitoitukset sovitaan kuitenkin vuosittaisten budjettineuvottelujen yhteydessä.
Arvoisat tutkijat ja kansanedustajat tulevaisuuden haasteisiin haetaan vastauksia useilla foorumeilla. Suomalaista tiede- ja teknologiapolitiikkaa ja innovaatiojärjestelmää kehitetään ja arvioidaan monin käynnissä olevin tutkimuksin. Myös tietoyhteiskuntakehitystä tukevat selvitykset, globalisaatiota koskevat tutkimukset sekä hallituksen ja eduskunnan piirissä tehtävä tulevaisuustyö ovat tässä osaltaan tärkeitä tekijöitä. Niiden avulla kuva tulevista tiedon ja osaamisen kehittämistarpeista yhä vain täsmentyy. Samalla edellytykset julkisten toimien, ja sen myötä myös julkisen rahoituksen, hyvälle kohdistuvuudelle ja vaikuttavuudelle entisestään paranevat.
