Hyvät kuulijat,
Balkanin kriisit ovat korostaneet tarvetta kehittää siviilikriisinhallintaa. Kansainvälinen yhteisö on joutunut toistuvasti myöntämään, ettei kriisinhallinnassa tarvittavaa siviiliasiantuntemusta ole mahdollista saada käyttöön riittävässä määrin ja riittävän nopeasti. Kriisinhallinta on kuitenkin kokonaisuus, jossa syklin eri vaiheissa tarvitaan erilaisia voimavaroja ja asiantuntemusta.
Siviilisektorin ongelmat ovat tulleet erityisen selvästi esille Kosovon UNMIK- operaatiossa. Siviilipoliiseja ei vieläkään ole paikalla riittävästi. Myös muilla UNMIK:n toimintalohkoilla on pulaa tarvittavasta asiantuntemuksesta.
Muutama viikko sitten Jugoslavian kansalaiset äänestivät demokratian puolesta. Kansainvälinen yhteisö on sitoutunut auttamaan maata demokratisoitumaan ja palauttamaan yhteytensä muuhun maailmaan. Tarvitaan jälleenrakennusta, mutta mahdollisesti myös apua oikeusvaltion luomisessa. Näihinkin tarpeisiin on pystyttävä vastaamaan.
Kansalaisjärjestöjen rooli siviilikriisinhallinnassa on monista syistä korvaamaton. Nykytilanteessa kriisit ovat valtaosin valtioiden sisäisiä. Kun kriisiytymisvaarassa oleva yhteiskunta alkaa oireilla, tieto siitä saadaan yleensä ensimmäiseksi kansalaisjärjestöjen verkoston kautta. Järjestöjen toiminta on nopeaa, joustavaa, monipuolista ja helpommin toimeenpantavissa. Ne kattavat huomattavan määrän asiantuntemusta, joka on nopeasti käytettävissä.Vahva kansalaisyhteiskunta on eräänlainen turvaverkko, joka auttaa ehkäisemään kriisejä, ja sen rakentamisessa ja tukemisessa kansalaisjärjestöt ovat avainasemassa.
Tämän seminaarin on ulkoministeriö halunnut järjestää yhdessä Kansalaisten turvallisuusneuvoston KATU:n kanssa.Uskon, että KATU:n yhteenkokoama järjestökenttä tarjoaa sitä asiantuntemusta ja kokemusta, jota Suomen ja suomalaisten osallistuminen kriisinhallintatehtäviin edellyttää.
* * *
Siviilikriisinhallinnaksi voitaisiin kutsua kaikkea siviilitoimintaa kriisin eri vaiheissa. Tällöin myös ainakin osa kehitysyhteistyöstä sivuaisi siviilikriisinhallintaa. Taloudellinen kehitys, yhteiskunnallisten olojen parantuminen sekä edustuksellisen demokratian kehittyminen tukevat vakautta ja ehkäisevät ennalta kriisejä. Kehitysyhteistyössä kiinnitetään yhä enemmän huomiota paitsi tasapainoisen kehitykseen, myös ihmisoikeuksien toteutumiseen ja kunnioittamiseen.
Siviilikriisinhallinnan käsitettä ei kuitenkaan pidä tarpeettomasti laajentaa kehitysyhteistyön, lähialueyhteistyön tai muidenkaan vakiintuneiden yhteistoimintamuotojen suuntaan. Kansainvälinen vuorovaikutus tapahtuu edelleen pääasiassa muuten kuin kriisien odotuksessa tai niiden keskellä.
Eri kansainväliset järjestöt ovat pyrkineet kehittämään siviilitoimintaa kriisinhallinnassa. Pisin kokemus siviilitoiminnoista on YK:lla ja sen monilla erityisjärjestöillä. YK:ssa keskustellaan paraikaa niin sanotusta Brahimin raportista, jossa rauhanturvaoperaatioita käsitellään laajasti, sisällyttäen niiden toimintaan suomalaisille rauhanturvaajille tuttuja yhteyksiä siviiliväestöön. Myös ETYJ on 1990-luvulla valvonut ja järjestänyt vaaleja ja käynnistänyt lukuisia siviilikriisinhallintaan liittyviä kenttäoperaatioita. ETYJ:issä kiinnitetään parhaillaan huomiota asiantuntijoiden lähdön nopeuttamiseen niin sanotun REACT-hankkeen avulla. Myös Euroopan neuvosto on lisännyt valmiuksiaan toimia kriisialueilla. Sillä on oikeusvaltiokysymysten ja ihmisoikeuksien alalla laaja asiantuntemus, jonka tehokkaampaa käyttämistä olisi harkittava.
Euroopan unioni on päättänyt lisätä oleellisesti omia kriisinhallintavalmiuksiaan. Niihin kuuluu varautuminen sekä sotilaalliseen että ei-sotilaalliseen kriisinhallintaan. Siviilikriisinhallinnassa unioni voi joko olla itse toimijana tai käyttää apunaan kansainvälisiä järjestöjä. Painopistealoiksi unioni on päättänyt ottaa ensisijaisesti toimintoja, joissa tarve on koettu suurimmaksi ja joiden hoitamiseen ei ole vielä luotu tarpeellisia yhteistyömuotoja. Näin on päädytty keskittämään ponnistukset tässä vaiheessa erityisesti siviilipoliisitoimintaan, oikeusvaltion kehittämiseen, siviilihallintoon sekä pelastuspalveluun. Priorisoinnissa on kyse valinnasta: mistä aloittaa laaja työsarka. Feiran päätökset eivät sulje pois mahdollisuutta laajentaa EU:n siviilikriisinhallintaa myöhemmin muillekin sektoreille.
Konkreettisimmat Feiran siviilikriisinhallintapäätökset koskevat poliisitointa: jäsenmaat sitoutuivat lisäämään kansainvälisiin poliisioperaatioihin osallistuvien määrää vuoteen 2003 mennessä yhteensä 5000:en, joista 1000:n tulisi olla lähetettävissä 30 vuorokauden varoitusajalla. Tällä hetkellä alle 3500 poliisia EU-maista toimii tällaisissa tehtävissä. Toisin kuin Suomessa, monissa muissa EU-maissa on useita rinnakkaisia poliisijärjestelmiä, joiden tehtävät ovat keskenään erilaiset. Poliisijärjestelmien erot ovat EU:n voimavara koottaessa myöhemmin mahdollista EU:n itsenäistä operaatiota tai tarjottaessa EU-komponenttia muiden järjestöjen operaatioihin.
Keskustelu siitä, mitkä olisivat eri valtioiden osuudet poliisitavoitteista, käynnistynee Ruotsin EU-puheenjohtajakaudella. Suomi on jo aiemmin ilmoittanut YK:n valmiusrekisteriin 50 poliisia, ja sisäasiainministeriö valmistautuu nostamaan luvun myöhemmin sataan. Myös muilla EU:n painopistealoilla pyritään sopimaan vastaavanlaisista konkreettisista tavoitteista Ruotsin puheenjohtajuuskaudella.
Vaikeampaa on määritellä tavoitteita esimerkiksi lainsäädännön kehittämiselle tai oikeus-, tuomioistuin- ja vankilalaitoksen uudistamiselle. Samoin on vaikeaa taata, että oikeushallinto pystyisi kansainvälisten asiaintuntijoiden avulla vastaamaan muun muassa kansainvälisten ihmisoikeusyleissopimuksien velvoitteista.
EU:n jäsenmaiden erilaisten asiantuntijaresurssien kartoitus on parhaillaan menossa. Kansallisten järjestelmien erot vaikeuttavat vertailukelpoisuutta tässä kartoituksessa.
* * *
Haasteita niin Suomelle kuin muillekin EU-maille asettaa se, kuinka rekrytoida tehtäviin parhaiten soveltuvia asiantuntijoita. Entä kuinka tarjota heille tarpeellista valmennusta, järjestää kohtuulliset työskentelyolosuhteet ja tukea heitä toiminnassa asemapaikoissa?
Kriisialueella toimiva tarvitsee taitoa nähdä, miten perusarvomme – ihmisoikeuksien kunnioittaminen – on sovellettavissa käytäntöön oloissa, joissa ei välttämättä ole demokratian tai ihmisoikeuksien kunnioittamisen perinnettä. Tarvitaan paikallisolojen tuntemusta, kielitaitoa, sosiaalisia taitoja. Tarvitaan turvallisuustilanteen tuntemusta. Tarvitaan kykyä toimia yhteistyössä monien kansallisuuksien kanssa ja kykyä säilyttää perusarvot erilaisten toimintakulttuurien ristipaineessa. Epäilemättä tarvitaan myös suuri määrä stressinsietokykyä: kuinka säilyttää toimintakyky vieraassa ympäristössä, jonka pelot ja vihamielisyys voivat heikentää motivaatiota ja turhauttaa.
Siviilikriisinhallinnan asiantuntijoille asetetaan varsin kovat vaatimukset. Usein ongelmat ovat ratkaistavissa vain terveen järjen käytöllä. Tarkoitus on myös käynnistää lähiaikoina valmennuskoulutus, jolla pyritään helpottamaan selviytymistä kriisiolosuhteissa. Koulutuksella luodaan myös yhteistä toimintakulttuuria, joka parantaa toiminnan tehokkuutta kentällä.
* * *
Kansalaisjärjestöjen rooli siviilikriisinhallinnassa on keskeinen. Luonnonkatastrofien sattuessa on Punainen Risti aina ensimmäisenä paikalla. Myös muissa kriiseissä, aseellisissa konflikteissa ja valtiorakenteiden hajotessa kansainväliset järjestöt – sekä hallitusten väliset että kansalaisjärjestöt – ovat ensimmäisinä paikalla käynnistämässä avustustoimia. Näiden järjestöjen toiminta on ensiarvoisen tärkeätä, sillä voi kestää viikkoja, ennen kuin päästään poliittiseen yhteisymmärrykseen hallitusten yhteisistä toimista tilanteen rauhoittamiseksi.
Kansalaisjärjestöjen kautta tapahtuu suuri osa erilaisesta muustakin avustustoiminnasta. Euroopan komission laajaa humanitääristä toimintaa ei olisi ilman kansalaisjärjestöjä, joiden toimintaa rahoitetaan myös yhteisön varoilla. Tehtävien räjähdysmäinen lisääntyminen on johtanut siihen, että kokeneimmatkin YK:n avustusjärjestöt, kuten UNHCR, joutuvat teettämään osan työstään alihankkijoina toimivilla järjestöillä. Ilman kansalaisjärjestöjä kansainvälisen yhteisön ponnistukset tuottaisivat huomattavasti vähemmän tulosta. Tehokas toiminta edellyttää kuitenkin läheisempää yhteistyötä myös kansalaisjärjestöjen kesken.
* * *
Tämä seminaari tarjoaa mahdollisuuden kuulla laajan kansalaisjärjestökentän ja eri viranomaisten näkemyksiä. Lähtökohtien erilaisuus saattaa johtaa ajatukset kulkemaan toisia polkuja kuin kansainvälisten foorumien keskustelut. Kaikki kokemuksiin perustuvat huomiot, uudet näkökulmat ja myös kritiikki ovat meille hyvin arvokkaita.
Toivon tämän seminaarin tuovan esille myös mahdollisia esityksiä hallinnon ja kansalaisjärjestöjen yhteistyöaloista. Millainen voisi olla kansalaisjärjestöjen kiinnostus ja panostus esimerkiksi luotaessa valmennuskoulutusta? Voitaisiinko tiedottamista kehittää yhdessä, ja niin edelleen.
Toivotan omasta puolestani osanottajat tervetulleiksi seminaariin. Uskon, että se tuo paljon eväitä avoimeen keskusteluun meitä kaikkia lähellä olevasta aiheesta. Siviilikriisinhallinnan kehittäminen on yksi ulkopolitiikan avainaloista.
