-Arvoisa yleisö!
Olemme siirtyneet uudelle vuosituhannelle, 2000-luvulle luottavaisella mielellä, mutta edessämme on myös haasteita. Kun julkisen talouden velkataakka on vihdoin keventymässä, ovat myös edellytykset hyvinvointipalvelujen kehittämiselle parantuneet. Hallitusohjelman otsikoksi asetettu ”Oikeudenmukainen ja kannustava – sosiaalisesti eheä Suomi”, on samalla konkreettinen tavoite, jonka saavuttamiseksi hallitus pyrkii toimimaan aktiivisesti.
Suomen ja myös koko maailman väestön ikääntyminen tuo mukanaan uudenlaisia haasteita julkiselle vallalle, taloudelle, terveydenhoidolle, perheille, yksilöille ja työelämälle. Ikääntyneen väestön osuus sekä suhteellisesti että absoluuttisesti tulee kasvamaan merkittävästi tulevina vuosina. Euroopan komission skenaarion mukaan 60 vuotta täyttäneiden määrä kaksinkertaistuu Euroopassa vuoteen 2025 mennessä. Samalla kun ikääntyneiden ja yhä ikääntyneempien osuus väestöstä kasvaa, pienenee muiden ikäluokkien osuus.
Suomessa yli 65-vuotiaiden osuus verrattuna 15-64 vuotiaisiin on tällä hetkellä vajaat 22 prosenttia. Eliniän pidetessä kymmenen vuoden kuluttua luku on jo 25 prosenttia ja vuonna 2020 peräti 35 prosenttia. Suomen väestön ”vanhenemisaste” on nopeinta koko EU:n piirissä. Seuraavilla sijoilla tulevat Irlanti ja Hollanti. Ikääntyneempää väkeä vuonna 2030 arvioidaan asuvan vain Japanissa.
Väestön terveydentilan parantumisen myötä samalla odotettavissa oleva elinikä on kohonnut naisilla 80 ikävuoteen ja miehillä 75 ikävuoteen, mikä on tietenkin hyvin myönteistä. Koska vanhuuden turvaan kuitenkin liittyy erityisesti eläkkeet ja monipuoliset terveyspalvelut, ikääntyminen koettelee tulevina vuosikymmeninä julkista taloutta. Taloudellisista paineista huolimatta ehdottomana lähtökohtana pitää kaikissa tilanteissa olla, että elämisen laatu turvataan, samoin riittävät terveydenhoito- ja sosiaaliset palvelut. Ikäsorron uhat on poistettava.
Vanhusten kasvava osuus väestöstä tuo mukanaan kokonaan uudenlaisia vaatimuksia terveyspalvelujärjestelmälle: Juuri ne ikäryhmät, jotka kuluttavat eniten sosiaali- ja terveyspalveluja kasvavat voimakkaasti, eli yli 80- ja yli 90-vuotiaat. 2010-2030- luvuilla palvelutarpeen on ennakoitu jopa kolminkertaistuvan nykyisestä.
Hyvinvointipalvelut
Merkittävä saavutus suomalaisen hyvinvointivaltion rakennustyössä on maaliskuun alusta voimaan tuleva perusoikeusuudistus. Perustuslaissa on nyt ensimmäistä kertaa määritelty perusterveydenhuolto jokaiselle Suomen kansalaiselle kuuluvaksi perusoikeudeksi, eli valtion on huolehdittava siitä, että tämä oikeus toteutuu.
Suomalaisen hyvinvointivaltion perusta on luotu jo 1960 -luvulla. Sen kehittäminen hidastui 1990-luvun alun syvän talouslaman vuoksi, kun julkisen talouden nopea velkaantuminen aiheutti tarpeen ryhtyä säästötoimenpiteisiin. Valitettavasti säästötötarpeet kohdistuivat myös hyvinvointipalveluihin – eli sosiaali- ja terveyssektoriin – ja joitakin toimintoja piti supistaa. Asiakkaat joutuivat kustantamaan aiempaa useammin osan palveluista itse, mutta julkisten palvelujen perustaso pystyttiin säilyttämään melko hyvin.
Viime vuosina on alettu mitata ja lisätä sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuutta, tuloksellisuutta ja tehokkuutta. Myös palvelujen kohdentumiseen on kiinnitetty kasvavaa huomiota. Tällainen arviointi on varmasti tarpeen, mutta nämä toimenpiteet eivät saa vaikuttaa palveluiden saatavuuteen tai laatuun, sillä juuri verovaroin kustannettavien sosiaali- ja terveyspalvelujen varmistaminen on yksi tärkeimmistä julkisen vallan tehtävistä.
Hyvinvointipalvelut on nähty niin tärkeiksi, että myös hallitusohjelmaan on kirjattu käynnistettäväksi hanke sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tason ja toimivuuden turvaamiseksi. Hankkeella pyritään lisäksi vahvistamaan kuntien rahoituspohjaa ja turvaamaan alan henkilöstön ammattitaito. Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisen toteutumisen seuraamiseksi ollaan kehittämässä kattavaa kriteeri- ja laatumittaristoa, jossa asiakaslähtöisyys on yksi johtava periaate. Terveyspolitiikan tavoitteena on yleisellä tasolla ennenaikaisen kuolleisuuden vähentäminen, terveen ja toimintakykyisen elinajan pidentäminen sekä pyrkimys mahdollisimman hyvään elämänlaatuun. Terveellisten elintapojen edistäminen, ehkäistävissä olevien terveysongelmien vähentäminen ja terveyspalvelujärjestelmän kehittäminen ovat olleet terveyspolitiikkamme painopisteitä ja näihin on tärkeää panostaa myös tulevaisuudessa.
Vanhustenhuollon palveluja kehitetään kiinnittämällä huomiota kotisairaanhoitoon, kotipalveluihin, kotona asumisen tukeen ja kuntoutusmahdollisuuksien parantamiseen. Palvelujen saatavuuteen ja monipuolistamiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Palvelurakennetta ollaan muuttamassa laitospainotteisesta avohoitokeskeiseksi. Vanhustenhuollon palveluista puhuttaessa ei voida sivuuttaa myöskään omais- ja lähimmäistyön merkitystä. Tämä työ tulee olemaan keskeisessä asemassa tulevaisuudessakin. Vapaaehtoisjärjestöjen tekemä työ sekä yksityisen sektorin tarjoamat palvelut täydentävät julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja.
Nykyisin puhutaan uudesta vanhenemisesta, jossa osa vanhusväestöstä on hyväkuntoisia ja aktiivisia ja osa taas jatkuvaa hoitoa tarvitsevia vanhuksia, joiden hoidon ongelmia on pyrittävä ennakoimaan ja ratkaisemaan. Ikääntyvää väestöä ei pidä syyllistää, vaan ikääntymisen mukanaan tuomat palvelutarpeet tulee ottaa huomioon kokonaisvaltaisesti jo suunnitteluvaiheessa. Ikääntymistä koskevan tiedon soveltamisessa käytännön hoiva- ja hoitotyössä tarvitaan moniammatillista osaamista ja palvelujärjestelmien toimivaa yhteistyötä.
Hyvinvointi on alettu nähdä aiempaa laajempana ja yksilön tarpeista lähtevänä alueena. Enää ei puhuta pelkästään sosiaaliturvasta tai terveydenhoidon palvelujen saatavuudesta, vaan ikääntyvän väestön palvelutarpeisiin liitetään myös yksilölliset tarpeet ja mahdollisuus toteuttaa niitä. On myös muistettava, että aina ei ole kyse taloudellisista investoinneista, vaan arvoista ja asenteista, vastuun ottamisesta toisesta ihmisestä.
Teknologia vastauksena ikääntymisen haasteisiin
Teollisuusmaiden väestön ikääntymiskehitykseen on osaltaan pyritty vastaamaan tutkimalla ja kehittämällä ns. ikääntymisen teknologiaa (geronteknologia). Tarkoituksena on hyödyntää teknologiaa niin, että iäkkäät ihmiset voisivat säilyttää työkykynsä pidempään ja että he selviytyisivät itsenäisesti ja pystyisivät asumaan omassa kodissaan turvallisesti mahdollisimman pitkään, mikä on sekä inhimillisesti että taloudellisesti perusteltua. Ikääntymisen teknologiaa on käsitelty myös eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa.
Ikääntymisen teknologialla katsotaan olevan erilaisia rooleja, jotka koskevat ongelmien ennalta ehkäisyä, vahvuuksien korostamista, heikkenevien kykyjen kompensointia, hoivatyön tukemista sekä alan tutkimuksen edistämistä. Pääsovellutusalueita ovat informaatio, fyysinen vuorovaikutus, terveys ja turvallisuus. Konkreettisesti tämä kaikki tarkoittaa muun muassa teknisten apuvälineiden kehittämistä ikääntyneiden tarpeisiin. Tämän lisäksi ikääntyminen voidaan ottaa huomioon esimerkiksi arkkitehtuurissa ja teollisessa muotoilussa.
Varsin niukkojen resurssien olosuhteissa on myös vaara, että teknologialla pyritään korvaamaan inhimillistä apua ja hoivaa. Siksi onkin tärkeää, että teknologia valjastetaan tässäkin suhteessa ihmisten palvelijaksi. Erityisesti juuri ikääntyneet tarvitsevat kanssaihmisten fyysistä läsnäoloa. Teknologiaa on jatkuvasti peilattava eettisiä näkökohtia vasten.
Tulevaisuuden ikääntyneille teknologian käyttäminen ja hallitseminen on yhä luonnollisempaa. He ovat myös nykyistä keskimäärin varakkaampia ja koulutetumpia ja he asuvat paremmin ja terveemmin kuin tämän päivän ikääntyneet. Viime aikoina on myös alettu tiedostaa, että ikääntyneet muodostavat varteenotettavan kuluttajaryhmän, joka osaa vaatia itselleen hyvinvointipalveluita ja välineitä. Kasvavan kuluttajaryhmän huomioon ottaminen näkyy esimerkiksi mainoksissa, joissa ei enää esiinny pelkästään nuoria vaan myös iäkkäitä ja laatutietoisia ihmisiä.
Suomessa on sekä teknologian että ikääntymisen alueella vahvaa tieteellistä näyttöä. Keskeisenä haasteena onkin saada näiden alojen asiantuntijat keskustelemaan keskenään ja yhdistämään osaamisensa. Viime vuosina onkin käynnistetty useita asiakokonaisuutta koskevia tutkimusohjelmia ja hankkeita. Esimerkkinä kauppa- ja teollisuusministeriön toimialalta voi mainita Teknologian kehittämiskeskus Tekesin jo loppuunsaatetun terveydenhuollon digitaalinen media -ohjelman, joka koostui monista tuotekehitys- ja tutkimusprojekteista. Ohjelmalla kehitettiin mm. yritysten ja palvelujärjestelmän toimijoiden yhteistyönä uusia toimintamalleja ja niitä tukevia teknologisia ratkaisuja sekä vauhditettiin sosiaali- ja terveydenhuollon ja yritysten kehitystä tietoyhteiskunnassa. Ohjelma keskittyi erityisesti sairaanhoitoon ja sairaalatekniikkaan. Kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla on myös laadittu hyvinvointisektorin (-klusterin) toimintaohjelma.
Ikääntymisen kansantaloudelliset vaikutukset Vaikka väestön ikääntyminen on merkittävä taloudellinen haaste tulevina vuosikymmeninä, on eläkepommilla pelottelu liioiteltua ja turhaa. Ikääntymisen aiheuttamien yhteiskunnallisten muutosten suuruutta on nimittäin verrattu (Pekka Parkkinen, VATT) 1990-luvun alun lamaan. Laman muutokset jouduttiin kuitenkin kärsimään muutamassa vuodessa kun taas ikääntymisen mukanaan tuomiin ongelmiin meillä on aikaa sopeutua 30-40 vuotta.
Mahdollisuudet vastata ikärakenteen muutoksiin riippuvat erityisesti talouskasvun nopeudesta ja eläkkeellejäämisiästä. Tällä hetkellä keskimääräinen eläkkeellelähtöikä on 59 vuotta. Kymmenen vuoden kuluttua pelkästään 50-64 vuotiaiden eläkeläisten määrän arvioidaan olevan jo puoli miljoonaa.
Jos eläkkeellejäämisikä säilyy nykyisenä, kolmenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa olisi 1,2 työssäkäyvää yhtä eläkeläistä kohti. Nyt tuo suhdeluku on 1,8. Pitkällä tähtäyksellä voi karkeasti sanoa, että eläkkeelle lähtemisen myöhentäminen yhdellä vuodella jokaisen vuosikymmenen aikana keventää eläkemenoja saman verran kuin prosenttiyksikön nopeampi vuosittainen talouskasvu. Tämä kertoo, että vähittäistenkin siirtojen vaikutukset ovat merkittäviä.
Myös työttömyyden alentamisella ja syrjäytymisen ehkäisemisellä voidaan luoda taloudellista tilaa ikääntymisen aiheuttamien kustannusten väistämättömälle nousulle. Työttömyys ja syrjäytyminen tulevat yhteiskunnalle tavattoman kalliiksi. Työttömyysaste onkin jo saatu lasku-uralle vakaan talouskehityksen myötä. Kuitenkin sitkeänä pysynyt pitkäaikaistyöttömyys ja toistuvaistyöttömyys ovat johtaneet sosiaaliseen syrjäytymisen lisääntymiseen. Selvitykset ovat osoittaneet, että syrjäytymisen ehkäisemiseen kannattaa sijoittaa. Vahvan talouskasvun huumassa on muistettava, että kehityksestä sivuun jääneitä ei saa unohtaa. Kysymys on sekä yhteisvastuusta että kansakunnan kokonaisedusta.
Eläkkeellesiirtymisiän laskeminen viime vuosina selittyy pitkälti heikolla työllisyystilanteella. Osin tarkoituksellisestikin on oltu valmiita antamaan tilaa nuoremmille. Pitkässä juoksussa varhainen eläkkeelle siirtyminen on ristiriidassa väestön eliniän pitenemisen sekä terveyden ja toimintakyvyn parantumisen kanssa. Elatussuhteen heikentyessä yhteiskunnalla ei ole varaa jättää kokeneiden ihmisten työpanosta käyttämättä.
Ikääntymisen kansantaloudellista taakkaa keventää osaltaan se, että tulevaisuuden eläkeläisillä on nykyistä tuntuvasti enemmän varaa maksaa myös itse terveys- ym. palveluistaan. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että lakisääteisiä eläkkeitä voisi tällä perusteella leikata. Valtion on jatkossakin turvattava eläkkeiden perustaso kaikille kansalaisilleen.
Jonkinlaisena väestön ikärakenteen muutokseen liittyvänä uhkana on osaltaan pidetty kansantalouden säästämisasteen laskua, kun työikäisten nettosäästäjien suhteellinen osuus laskee. Näissä pohdinnoissa unohtuu helposti se tosiasia, että muutaman vuosikymmenen kuluttua meillä on jo runsaasti erilaisia perusinvestointeja kuten asuntoja ja tiestöä. Tämäntyyppisessä kypsässä yhteiskunnassa uusien investointien tarve on kovin toisenlainen kuin mitä se on tähän mennessä ollut.
Yksi merkittävä väline ikääntymisen haasteeseen vastaamiseksi on eläkerahastojen tuoton nostaminen, mikä vähentäisi eläkevakuutusmaksujen nousupaineita. Esimerkiksi Saksassa pitkäaikaisille sijoituksille on saatu neljän prosentin keskituotto. Suomessa tässä asiassa ollaan varovasti etenemässä, mikä onkin järkevää. Eläkerahastoissa olevalla lähes 300 miljardin potilla ei kannata lähteä liiaksi leikkimään.
Elinikäinen oppimisen ja työssä jaksaminen avainasemassa Ikääntyvän työvoiman liian varhainen siirtyminen työelämän ulkopuolelle muodostaa siis tietyn uhan. Se merkitsee myös sitä, että taloudellisen kasvun jatkuminen saattaa vaarantua, mikäli ikääntyvien työssä pysymistä ei pystytä varmistamaan.
Kilpailukyvyn turvaamiseksi työssä jaksamiseen ja työnantajien kykyyn käyttää ikääntyvää työvoimaa tuleekin kiinnittää erityistä huomiota. Työvoiman saatavuuden riittämättömyys voi tuoda myös uhkakuvan: yritysten siirtymisen kynnys muualle madaltuu ja työnantajat joutuvat kamppailemaan työntekijöistä. Siksi onkin tärkeää, että ikääntyvä väestö nähdään täysipainoisena osana yhteiskuntaa ja arvokkaana voimavarana.
Työelämässä jatkaminen viralliseen eläkeikään asti alkaa olla pikemmin poikkeus kuin säännönmukaisuus. Osittain tämä johtuu myös työn muuttuneesta luonteesta, ei niinkään ikääntymisestä, sillä työelämä on muuttunut niin kovaksi, että yhä useampi haluaa vetäytyä sen ulkopuolelle yhä aiemmin.
Varteenotettava keino parantaa ikääntyvien työssä jaksamista on osa-aikatyön ja siihen liittyvän osa-aikaeläkkeen lisääntyvä hyödyntäminen. Tämä malli voi muodostaa yhä useammalle ”sillan” eläkkeelle siirtymiseen siten, että verotuksen jälkeen työntekijälle jää kohtuullinen tulo, ja hän voi säilyttää ammatti-identiteettinsä ja työyhteisön sosiaaliset suhteet. Samalla hänellä on kuitenkin enemmän aikaa itselleen, läheisilleen ja harrastuksilleen.
Työssä jaksamiseen ja siihen liittyvien keinojen ja menettelyjen kehittämiseen onkin panostettava voimakkaasti. Tässä tarvitaan laajaa yhteisymmärrystä ja yhteistyötä valtiovallan, ammattiyhdistysliikkeen ja työnantajajärjestöjen kesken.
Jonkinasteisena työelämään liittyvänä pelkona pidetään sitä, että väestön vanheneminen saattaisi vähentää työpanosta ja hidastaa tuottavuuden ja tuotannon kasvua, joilla toisaalta hyvinvointiyhteiskunnan olemassaolo pystytään turvaamaan. Työmarkkinoilla ikääntyvät on haluttu nähdä huonosti sopeutuvina ja heitä on jopa siirretty syrjään vetoamalla muun muassa teknologiauudistuksiin. Vasta viime aikoina on ruvettu ymmärtämään, että keski-ikäiset ja sitä vanhemmatkaan eivät suinkaan ole menettäneet kykyään oppia uusia asioita ja omaksua uudenlaisia ajatuksia. Myös teknologia tulisi iäkkäämpienkin työntekijöiden osalta kokea pikemminkin mahdollisuudeksi esimerkiksi keventää työmenetelmiä.
Elinikäinen oppiminen on siis tullut entistä tärkeämmäksi, koska menestys rakentuu koulutetun työvoiman ja sen osaamistason ylläpitämisen ja kehittämisen varaan. Kiristyvä kilpailu, nopea kansainvälistyminen sekä uuden tieto- ja viestintätekniikan käyttäminen jo edellyttää tätä. Työelämässä mukanaoleville elinikäinen oppiminen on tärkeää muun muassa vanhentuneen pohjakoulutuksen täydentämiseksi ja osaamisen ajantasalla pitämiseksi.
Johtamis- ja koulutusjärjestelmien haasteena on kehittää tehtäviä ja osaamista niin, että työ on osa täysipainoista elämää. Se turvaa omalta osaltaan onnistumisen edellytykset. Ikääntyvän väestön osuuden kasvaminen ja sen työllistämismahdollisuuksien lisääminen on akuutti haaste, eikä se voi olla ristiriitaulottuvuudella nuoret/ikääntyvät, vaan pikemminkin moniulotteinen hyötysuhde symbioottinen suhde.
Pieni maa pystyy sopeutumaan monesti isoja nopeammin toimintaympäristössään tapahtuviin muutoksiin. Suomen menestyminen osaamiseen pohjautuvassa kansainvälisessä kilpailussa edellyttää kuitenkin sitä, että kaikkien ikäryhmien oppimiseen ja monipuoliseen työkokemukseen panostetaan. Jokaisen tietoja ja taitoja on pystyttävä kohentamaan työn vaatimusten mukaisesti. Väestön ikääntyessä on erityisesti kiinnitettävä huomiota terveyden ja kunnon merkitykseen inhimillisen pääoman lisääjinä.
Hyvät kuulijat, tässä niitä tulevaisuuden haasteita, mutta uskon että tulemme niistä selviytymään. Kiitos!
