Pariisin terrori-iskut järkyttivät meitä kaikkia. Kyse on kuitenkin asiasta, johon viimeistään New Yorkin kaksoistornien tuhoutumisen jälkeen olemme kaikkialla maailmassa joutuneet varautumaan. Aleppo, Bali, Bagdad, Beirut, Damaskos, Kabul, Lontoo, Madrid, Pariisi, Siinai – luettelo paikoista, joissa on koettu samanlaisia kauhun hetkiä, on pitkä.
Mitä tästä seuraa on nyt kiinni meistä jokaisesta.
Syyria on pahiten sykkivä kriisipesäke. Sen kärsimystä levittävät valtimot yltävät maailman jokaiseen kolkkaan. Se on myös pakottanut miljoonia ihmisiä pakolaisiksi. He hakeutuvat turvaan Beirutin ja Pariisin kaltaisilta iskuilta, jotka Syyriassa ovat jokapäiväistä todellisuutta.
Daesh ei ole ainoa terroria käyttävä järjestö, mutta se on nyt noussut suurimmaksi uhaksi. On selvää, että tätä hirmuhallintoa vastaan on käytettävä sotilaallista voimaa. Samaan aikaan yhtä selvää on, ettei terrorismia kukisteta vain tappamalla mahdollisimman paljon terroristeja. Ei ole sattumaa, että niin monen terroriteon veriset jäljet johtavat Brysselin Molenbeekin kaltaisiin unohdettujen ihmisten ongelmalähiöihin.
Yksinkertaisia ratkaisuja ei ole, mutta tavoitteen on oltava kaikille yhteinen ja kirkas. Ranskan iskujen jälkeen maa toivoo yhteisvastuuta muilta EU-mailta. Kyse on solidaarisuudesta. Kukaan ei voi tietää, tuleeko itse olemaan tällaisen tuen tarpeessa. Siksi on tärkeää, että olemme myös antamassa tukea silloin, kun muut sitä tarvitsevat.
Suomen hallituksen päätös äänestää tyhjää EU:n yhteisistä pakolaiskiintiöistä oli onneton ratkaisu, joka asemoi meidät unionissa sellaiseen viiteryhmään, joka estää EU:ta toimimasta myönteisenä ja kokoavana ratkaisijana.
Tämä kaikki muodostaa kokonaisuuden, jota on vielä vaikea täysin ymmärtää surun keskellä. Jokaisen meistä on muistettava, että ei ole olemassa väärää tapaa surra. Jokainen selviää järkyttävistä tapahtumista omalla tavallaan.
Sillä on kuitenkin väliä, miten kohtaamme pelon ja väkivallan uhan. Sillä on väliä, miten kohtaamme ihmiset, jotka oma pelko ja väkivallan uhka on ajanut pois kotoaan. Sillä on väliä, miten varmistamme, ettei kenenkään pelko käänny kasvamaan sisäänpäin ja muutu vihaksi.
Kukaan ei synny terroristiksi. Kenenkään ei pitäisi sellaiseksi myöskään kasvaa.
Erkki Tuomioja
Nasima Razmyar
kansanedustajia (sd), Helsinki
