Eduskunnan vaalikauden loppuruuhkassa on myös muutama ulkoministeriön valmistama esitys. Yksi viimeisistä on tänään torstaina eduskuntaan lähtevä kauan odotettu YK:n vammaisten oikeuksien sopimus. Sen eduskuntaan vieminen on joutunut odottamaan sitä, että kaksi viimeistä sopimuksen voimaansaattamisen edellytyksenä olevaa lainsäädäntömuutosta saadaan ensin käsittelyyn. Kun sosiaali- ja terveysministeriö keväällä ja oikeusministeriö nyt syksyllä saivat viimeiset korjaukset eduskuntaan, ei estettä tämän tärkeän sopimuksen ratifioinnin käsittelylle enää ole.
Suomen periaatteena on, että kansainvälisiä sopimuksia voidaan ratifioida vasta sitten, kun kansallinen lainsäädäntömme kaikilta osin vastaa niiden vaatimuksia. On maita, jossa tämän suhteen ei olla lainkaan yhtä tarkkoja, mutta niiden esimerkin seuraamista en suosita.
Eduskuntaan on myös annettu toinen, oikeusministeriön valmistelussa ollut merkittävä kansainvälinen sopimus ILO:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan konvention 169 ratifioimisesta.
Muutama viikko sitten eduskunnalle esiteltiin valtioneuvoston ihmisoikeusselonteko. Se jatkaa Suomen ihmisoikeustoiminnan pitkää linjaa, jonka ytimessä on yhdenvertaisuuden sekä avoimen päätöksenteon ja kansalaisosallistumisen merkityksen korostaminen. Selonteossa käsitellään sekä Suomen toimintaa ihmisoikeuksien maailmanlaajuiseksi vahvistamiseksi ulkopolitiikan osalta sekä ihmisoikeuksien toteutumista Suomessa.
Kansainvälisiä ihmisoikeuskysymyksiä käsittelevissä kokouksissa kaikki puhujat yleensä keskittyvät muiden kohteeltaan vaihtelevien maiden ihmisoikeuspuutteisiin, mutta harva on halunnut tuoda esiin niitä ongelmia, joita perus- ja ihmisoikeuksiin liittyy puhujan omassa maassa.
Uskottavuus ihmisoikeuksien käsittelyssä syntyy siitä, että kotikenttä on kunnossa ja avoimuutta myös omien ihmisoikeuspuutteiden käsittelyssä. Kerromme mielellämme ja perustellusti saavutuksistamme esim. sukupuolten tasa-arvon suhteen, joka on keskeisin tekijä sille, että Suomi on toistuvasti arvioitu maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi. Samalla on kuitenkin tärkeätä tuoda esiin, että myös meillä Suomessa riittää parannettavaa, ikävimpänä esimerkkinä naisiin kohdistuva väkivalta, jonka määrään myös kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat kiinnittäneet huomiota. Myös kahden edellä mainitun sopimuksen viivästyminen on asia, johon on kiinnitetty ikävää huomiota. Onneksi tämä on vihdoin poistumassa päiväjärjestyksestä.
* * *
Maailmanlaajuisessa ihmisoikeustoiminnassa on ristiriitaisia trendejä. Olemme joutuneet samanmielisten maiden kanssa yhä useammin puolustamaan ihmisoikeuksien yleismaailmallista luonnetta, erityisesti keskusteltaessa naisten tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. On myös nähty, että uusien ihmisoikeuksia vahvistavien sitoumusten ja joskus vanhojen uusiminenkin on kohdannut aikaisempaa enemmän vastustusta.
Näen kuitenkin, että tämäkin itse asiassa kertoo siitä, että ihmisoikeuksissa on tapahtunut edistystä. Aiemmin monet valtiot olivat valmiimpia hyväksymään päätöslauselmia ja sopimuksia ihmisoikeuksien vahvistamisesta sen vuoksi, että eivät erityisemmin uskoneet joutuvansa niiden täytäntöönpanosta vastaamaan. Nyt ne ovat havainneet, että näin ei ole, vaan kansainväliset sopimus- ja valvontajärjestelmät ovat vahvistuneet. Sopimukset jäävät yhä harvemmin kansalaisten käytännön elämän kannalta merkitykseksettömiksi teksteiksi.
Myönteiseen kehitykseen on vaikuttanut myös se, miten kansalaistoiminta on laajentunut sekä kehittyneissä että kehittyvissä maissa. Perinteinen että uusi, sosiaalinen media puuttuvat myös aktiivisemmin ihmisoikeusloukkauksiin, joiden piilottaminen ja vastaavasti niihin reagoimatta oleminen on käynyt aikaisempaa vaikeammaksi.
