Pohjoismainen hyvinvointivaltion malli on ollut menestyksekäs ja pitänyt jatkuvasti kaikki pohjoismaat erilaisten kauneuskilpailujen ja menestysvertailujen kärkikymmenikössä tai lähellä sitä. Mutta sitä, että näin olisi aina myös tulevaisuudessa, ei voi ottaa annettuna.
Tosiasia on, että luokkayhteiskunta, jonka parhaimmillaan kuvittelimme hävittäneemme, on hiipimässä takaisin. Kun Suomessa tuloerot vielä vuonna 1966, jolloin hyvinvointivaltion rakentaminen pääsi alkuun, jättivät lähes 20 prosenttia väestöstä köyhyysrajan alle, niin vuoteen 1991 mennessä köyhyysaste oli pudonnut jo 6 prosenttiin. Sen jälkeen tuloerojen kasvu on kuitenkin nostanut myös köyhyysasteen 13 prosenttiin.
Vielä selvemmin kielteisen käänteen huomaa alakohtaisessa tarkastelussa. Kansanterveyslaki tuli voimaan vuonna 1972 ja sen seurauksena väestöryhmien terveyserot tasaantuivat. Tänään tilanne on kuitenkin se, että alimpaan tuloviidennekseen kuuluva mies kuolee 12 vuotta aiemmin kuin rikas, kun 20 vuotta sitten ero oli vielä vähän päälle seitsemän vuotta.
Terveyserojen kasvu johtuu paljolti yleisestä epätasa-arvoisuuden lisääntymisestä ja tuloerojen kasvusta. Pienituloisten vaikutusmahdollisuudet omaan elämäänsä ovat tunnetusti kapeampia kuin parempiosaisten. Muutokset terveyspalvelujen järjestämisessä ja saatavuudessa vaikuttavat samansuuntaisesti.
Kansanterveyslaki takaa edelleen kaikille oikeuden hoitoon ja lääkkeisiin. Tiedämme kuitenkin hyvin, että ennen kuin tähän yleensä vielä laadukkaaseen hoitoon pääsee, on se kiirettömissä tapauksissa usein sietämättömien jonotusaikojen takana. Lääkkeeksi niille, joilla siihen on varaa, on otettu yksityinen terveydenhuolto, joka verovaroin laajentuu ja laajentaa luokkapohjaista terveydenhuollon kahtiajakoa terveyserojen kasvussa näkyvin seurauksin.
Kun hallitusohjelmassa yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi otettiin eriarvoisuuden vähentäminen on se myös kiitettävästi huomioitu vaalikauden alussa toteutetussa perustoimeentulon jälkeenjääneisyyden korjaamisessa sekä veroratkaisuissa. Samalla tavalla sen olisi tullut olla keskeinen lähtökohta myös sote-uudistukselle.
On tärkeätä että sote-uudistus viedään loppuun sitkeän väännön jälkeen kaikkien puolueiden hyväksymällä tavalla. Sosiaali- ja terveyshuollon parempi keskinäinen integrointi voi periaatteessa myös johtaa terveyserojen kaventumiseen, mutta muutoin on todettava, ettei iso hallinnollinen uudistus anna vielä yksiselitteistä vastausta siihen, miten se myös johtaisi räikeisiin terveyserojen kaventumiseen. Se riippuu pitkälti siitä, miten julkisen terveydenhoidon ensisijaisuus ja rahoitus saadaan varmistettua ja yksityisen terveysbisneksen verovaroin suosittu kasvu suitsittua.
Seuraava vaalikausi on ratkaiseva sille, saadaanko eriarvoistumiskehitys pysäytettyä vai jatkuuko luokkayhteiskunnan paluu. Puolueiden painotuksia ja tarjouksia tulee arvioida tältä kannalta.
