Suuri liikkuvuus ja parempien elinolojen etsintä on alkusijoiltaan maailman kaikkiin soppiin levinneen ihmisen lajiominaisuus. Myös kirjoitetun historian ajalta suuret kansainvaellukset ja väestöliikkeet ovat tunnettuja. Vaikka vanhimmat valtiot on muodostettu jo ennen ajanlaskumme alkua, olivat suuret valtioita muodostavat muuttoliikkeet vielä 1800-luvulla mahdollisia. Valtiollisista rajoista alkoi tulla vaikeammin ylitettäviä ja pysyviä maahanmuuton esteitä vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Suurin ja merkittävän ero historiallisen ja nykyisen maahanmuuton välillä on siinä, että 1800-luvun elimme miljardin ihmisen asuttamassa maailmassa, tänään seitsemän miljardin. Keskinäinen riippuvuus on tässä globalisoituneessa maailmassa sekä hyvässä että pahassa tosiasia, josta kukaan ei voi irtaantua. Kaikki on myös nopeutunut: 1800-luvun maailmassa viikkoja tai kuukausia vieneet matkat voidaan nyt tehdä 24 tunnissa, ja tieto, kuva ja raha liikkuvat reaaliajassa koko maailmassa.
Muualta ovat suomalaisten esi-isätkin aikanaan näille asuttamattomille erämaille päätyneet, eivätkä kaikki sen jälkeen ole tyytyneet täällä tarjolla olleisiin oloihin. Suomi on historiallisesti maastamuuttoyhteiskunta, josta ennen ensimmäistä maailmansotaa hakeuduttiin suurin joukoin Pohjois-Amerikkaan ja toisen maailmansodan jälkeen Ruotsiin. Tämä on hyvä pitää mielessä kun tänään elämme Euroopassa, jossa pohjoismaiden kesken vapaa liikkuvuus on ollut jo kohta 60 vuotta tosiasia ja Euroopan Unionissakin viisitoista.
Yhä suurempi osa suomalaisista tulee viettämään ainakin osan elämästään maamme rajojen ulkopuolella, eikä vain lomailemassa vaan opiskelemassa, lyhytaikaisilla työkomennuksilla, pysyvämmin elantonsa ansaitsemassa tai vaikkapa eläkeläisinä lämpimillä aurinkorannikoilla. Silloin on ymmärrettävä, että ikääntyvälle Suomelle tulee olemaan kasvava haaste houkutella tänne koleaan ja outoa kieltä puhuvaan maahan riittävässä määrin muualta tulleita muuttajia samoissa ominaisuuksissa.
Pakolaiset ovat lähteneet kotimaastaan siksi, että heidän henkeään ja koskemattomuuttaan on siellä uhattu. Tällaiselle turvapaikan tarvitsevalle pakolaiselle se on kansainvälisten sopimusten mukaan myönnettävä. Tämä on Suomenkin pakolaispolitiikan yksiselitteinen lähtökohta. Turvaa hakevia pakolaisia ei saa saattaa vaaraan siksi, että maailmassa on myös paljon väärin perustein turvapaikkaa hakevia ihmisiä, joille sellaista ei tarvitse eikä pidä myöntää. Tämä olisi paljon helpommin hallittavissa, jos EU maat olisivat kyenneet sopimaan yhteisestä turvapaikkapolitiikasta.
Maahanmuuton syyt ovat yhtä erilaisia kuin itse maahanmuuttajatkin niin taustaltaan kuin osaamiseltaan, ja vastaanottajamailla on luonnollisesti omat preferenssinsä ja tarpeensa joita toivoo maahanmuuttajien avulla hoitavansa. Maahanmuuttaja ei kuitenkaan ole mittatilaustavara vaan aina ihminen monipuolisine tarpeineen ja sosiaalisine siteineen. Sellainen maahanmuuttopolitiikka, joka ei tätä huomioi ja pyri muuttajien kokonaisvaltaiseen integroitumiseen suomalaiseen yhteiskuntaan ei voi onnistua.
Jos kotouttaminen ja integrointi onnistuvat, rikastuttaa jokainen maahanmuuttaja suomalaista yhteiskuntaa, sen kulttuurin elinvoimaisuutta ja taloudellista kehitystä pitkällä aikavälillä. Sellaista ihmistä ei missään yhteiskunnassa koskaan ole, joka ei aiheuttaisi kustannuksia, mutta hyvin järjestäytyneessä hyvinvointivaltiossa jokainen pääsee myös antamaan oman panoksensa yhteiseksi hyväksi.
Maahanmuuttoa ei voi tarkastella vain kapeasti suhdanteiden mukaan vaihtelevien työvoimapoliittisten tarpeiden valossa. Työvoiman kysyntä on kaikkialla aina varsin tehokkaasti säädellyt työperäistä maahanmuuttoa, eikä Suomeen yleensä hakeuduta ilman odotusta avoimesta työpaikasta. On totta, että ennusteet työvoimapulasta ovat usein osuneet täysin harhaan, mutta vähintään yhtä erehtyneitä ovat olleet ne, jotka julkistivat ”tutkimuksia” Suomeen hakeutuvista 400 000 virolaistyöntekijästä.
Työn tarjonta ja kysyntä eivät ole nollasummapeliä
On siten harhaanjohtavaa väittää, että työttömyystilanteessa ulkomaalaiset vievät työpaikat suomalaisilta. Tällainen väittämä pitää paikkansa vain sellaisessa jämähtäneessä ja elinvoimattomassa taloudessa, jossa työtä säännöstellään niin kuin se olisi annetun suuruinen jähmeä möhkäle, josta jokaiselle riittää vain tarkoin mitoitettu siivu. Suomi ei onneksi ole tällainen nollasummaperiaatteella toimiva talous.
Laaja kansainvälinen aineisto kertoo työperäisen maahanmuuton liittyvän kasvavaan työllisyyteen ja paranevaan ostovoimaan kantaväestön osalta. Maahanmuutto on täydentänyt työllisyyttä pienissä maissa, kuten Irlanti, suurissa, kuten Yhdysvallat ja yhtä hyvin keski- kuin hyvätuloisissakin maissa. Tämä ei ole ristiriidassa myöskään Suomen vähäisemmän kokemuksen kanssa.
Vuosina 2003–07 Suomen työllisyys kasvoi yli 100000 henkilöllä ja työttömyys väheni koko maassa ja kaikissa ikäryhmissä. Samaan aikaan myös työperäinen maahanmuutto nousi itsenäisyyden ajan huippulukuihin. Itse asiassa yli 100000 työpaikan kokonaismäärä aliarvioi kehitystä: keikkatyöläisten, lähetettyjen työntekijöiden ja palvelutuonnin kasvu lisäsi työpanosta vielä enemmän.
Työperäinen maahanmuutto lisää työvoiman tarjontaa sellaisiin tehtäviin, jotka eivät täyty nopeasti ja vaivattomasti. Sekin on huomattava, että maahanmuuttajat ovat usein kantaväestöä alttiimpia perustamaan uusia yrityksiä.
Työttömyys vaikuttaa tietysti maahanmuuttajatyöntekijöiden kysynnän määrään, mutta tarveharkintaisten työlupien tilastot osoittavat, että työlupia on jouduttu myöntämään aloille, joissa on tilastollisesti kantaväestöä työttömänä. Luvat on myönnetty, koska tosiasiallisesti työvoimaa ei ole ollut tarjolla.
Maahanmuutto tuo myös haasteita
Haasteista suurin on työmarkkinoiden jakaantuminen laillisen ja avoimen työn ja työehtosopimuksia ja työlainsäädäntöä kiertävien työn markkinoihin. Harmaa talous ei kuitenkaan ole maahanmuuton tuoma uusi ilmiö. Siltä oli houkuttelevaa ummistaa silmänsä niin kauan kun sen koettiin tarkoittavan vain verottajan naruttamista, vaikka sellaisenakin se aina vääristi myös kilpailua rehellisten yrittäjien ja työntekijöiden tappioksi.
Nyt ymmärretään, että laajalle levinnyt eräänlainen maan tapa erotuksena maan lakien ja sopimusten noudattamisesta on myötävaikuttanut tilanteen pahenemiseen. Se on vihdoin synnyttänyt yhteisymmärryksen siitä, että tällaiset harmaan markkinat on yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa toteutetulla tehostetulla valvonnalla pantava järjestykseen.
Maahanmuuttajien erilainen kulttuuritausta on paitsi suomalaista yhteiskuntaa rikastuttava usein myös sopeutumisongelmia tuottava asia. Sekulaarin yhteiskunnan vankkana kannattajana pidän toki myönteisenä, jos maahanmuutto johtaa luterilaisten kirkkotunnusten ja uskontokäytäntöjen vähentämiseen paikoista jonne ne eivät kuulu, kuten kouluista, päiväkodeista tai valtiopäiviltä, mutta ei niiden tilalle tule tuoda muita uusia uskontosymboleja. Uskonnonvapautta on kunnioitettava, mutta se ei tarkoita sen enempää naisten alistamisen kuin ihmisoikeuksia loukkaavien rikollisten tapojen, kuten lasten sukupuolielinten silpomisen tai kunniamurhien suvaitsemista
(Julkaistu lyhennettynä Kalevassa 9.5.2010)
