Erkki Tuomioja
EU:n perustuslakisopimus on jälleen eduskunnassa ratifiointavana. Uusi Lissabonin sopimus on 99 prosenttisesti sama sopimus jonka olemme jo kertaalleen ratifioineet, nyt vain epäselvemmässä muodossa. Samanaikaisesti englantilaisille vakuutetaan, että kyseessä on kokonaan uusi ja erilainen sopimus jota ei enää tarvitse perustuslakisopimuksesta annetun lupauksen mukaisesti alistaa kansanäänestykseen. Näin alunperin suurella fanfaarilla käynnistetty prosessi on päättymässä tavalla, joka tuskin on omiaan lisäämään kansalaisten rakkautta EU:hun.
Tästä huolimatta sopimus on kuitenkin tervetullut askel vähän avoimempaan, sosiaalisempaan ja paremmin toimivaan Euroopan Unioniin. Se myös antaa uusia välineitä EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamiseen, jota myös suomalaiset pitävät toivottavana.
Sopimuksessa on jäsenvaltiot keskinäiseen avunantoon velvoittava artikla, jota sovelletaan jos jokin maa joutuisi sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Mm. Suomen toiminta varmisti sen, että se koskee samallatavoin kaikkia jäsenvaltioita. Eniten huomiota artikla onkin saanut Suomessa, jossa se on muualla tuntemattomalla tavalla ristitty turvatakuulausekkeeksi. Olemmeko siis sopimuksen voimaantultua sotilaallisesti liittoutuneita?
EU ei Lissabonin sopimuksella muutu sotilasliitoksi, eikä se voi tehdä päätöksiä avunannosta kuin yksimielisesti, kuten hallitus sinänsä oikein,mutta vähän harhaanjohtavasti huomauttaa. Harhaanjohtavasti siksi, että artiklan velvoite kohdistuu ensi sijassa jäsenvaltioihin siitä riippumatta, mitä Unioni tekee tai tekemättä jättää.
Velvoitteen luonteesta on myös epäselvyyttä. Tällaisessa kansainvälisessä sopimuksessa se on muodoltaan oikeudellisesti velvoittava, mutta sodan sattuessa ei ole sellaista tuomio-istuinta, jossa voisi hakea velvoitteen toimeenpanoa. Siksi ei ole lausekkeen vähättelemistä vaan realismia ymmärtää se ensisijassa poliittisena sitoumuksena.
Sellaisena se on kuitenkin tervetullut ja Suomen etujen mukaista on sitoutua siihen täysimääräisesti siinä odotuksessa, että siinä epätodennäköisessä tilanteessa jossa apua tarvittaisiin voimme sitä muilta saada ja että sitoudumme sitä myös muille antamaan. Avun luonne, laatu ja määrä jää tietenkin aina kunkin jäsenmaan itsensä päätettäväksi. Jatkossa tulee toki meidänkin tehdä työtä sen eteen, että artiklan taakse kootaan EU:ssakin enemmän konkreettisia valmiuksia.
Artikkeli Seura-lehteen 18.4.2008
