Työväenpuolueen suuri vaalivoitto vuonna 1996 nosti Britannian hallitukseen melkein 20 vuotta kestäneen konservatiivien valtakauden jälkeen suuren joukon uusia ja tuoreita kasvoja. Ketään heistä ei ollut valittu heidän ulkonäkönsä perusteella, mutta se seikka että he myös muodostivat hyvin valokuvauksellisen ja mediaseksikkään joukon, jossa oli tasapainoisesti siloposkisia miehiä ja tyylikkäitä naisia ei kuitenkaan ollut ihan pelkkä sattuma.
Tässä joukossa pienen puutarhamenninkäisen näköinen mies, uusi ulkoministeri Robin Cook, oli selvästi poikkeuksellinen outo lintu. Cook ei ulkonäköönsä kohdistuneesta arvioinnista loukkaantunut vaan päinvastoin naureskeli sille ja vitsaili itsekin siitä, että hän oli aivan liian ruma voidakseen koskaan nousta uuden työväenpuolueen johtoon ja maan pääministeriksi.
Tämäkin saattaa nykyisessä mediademokratiassa olla valitettavan totta. Todellisempi ongelma saattoi kuitenkin olla siinä, että Cook oli aivan liian terävä-älyinen ja -kielinen noustakseen puolueen johtoon.
* * *
Cook valittiin ensimmäisen kerran parlamenttiin vuonna 1974 skotlantilaisesta vaalipiiristä, jota hän edusti kuolemaansa saakka. Vaikka en ole koskaan nähnyt kuvaa Cookista kiltissä, niin skotti-identiteetti oli kuitenkin hänelle selvä, ja nimenomaan siinä muodossa kun Skotlannin valtavirtaa jo lähes sadan vuoden ajan edustanut työväenpuolue sitä kantaa.
Ennen ulkoministeriksi tuloaan hän harjoitteli tulevia vastuitaan varjohallituksen terveys-, kauppa ja teollisuus- sekä ulkoministerinä.
Cook viihtyi hyvin ulkoministerin tehtävissä, joissa hän osaavana, asiallisena ja huumorintajuisena ihmisenä saavutti kaikkien kollegoittensa luottamuksen ja arvostuksen.
Kyynikot ironisoivat hänen puheelleen siitä, että hän halusi maansa noudattavan eettisesti kestävää ulkopolitiikkaa, mutta hän tarkoitti sen vakavasti otettavaksi ja pyrki itse toimimaan sen mukaisesti. Hänen maansa monet asekaupat, joista hänen oma ministeriönsä ei ollut vastuussa, olivat toisinaan kiusallisessa ristiriidassa tällaisen eettisen kestävyyden kanssa.
* * *
Cook olisi mielellään jatkanut ulkoministerinä, mutta Tony Blairin toisessa hallituksessa hänet nimitettiin parlamentin alahuoneen johtajaksi eli parlamenttityöstä vastaavaksi ministeriksi. Sekin oli hänelle sopiva ja myös mieluisa tehtävä, sillä Cook kunnioitti parlamentarismia ja halusi kehittää sen työskentelyä avoimempaan ja demokraattisempaan suuntaan.
Hän pettyi kuitenkin siihen, että pääministeri Blair sivuutti hänen valmistelemansa suunnitelmat parlamentin ylähuoneen uudistamiseksi. Cook halusi, että ylähuoneenkin valinta olisi ollut kansanvaltaisella pohjalla, mikä olisi vahvistanut sen legitimiteettiä eräänlaisena tarkastusvaliokuntana.
Hän ei vielä tämän johdosta eronnut hallituksesta, vaan ero koitti kun Cook ei voinut enää hyväksyä Blairin tukea ilman YK:n mandaattia tapahtuneelle Yhdysvaltain hyökkäykselle Irakiin. Hänen eropuhettaan parlamentissa pidettiin yhtenä paljon nähneen ja kokeneen parlamentin parhaana puheena, jolle arvostuksensa ilmaisivat nekin, jotka asiasta olivat eri mieltä hänen kanssaan.
Hän olisi vielä saattanut palata hallituksessa keskeisiin tehtäviin, jos Blair tämän vaalikauden kuluessa jättäisi paikkansa valtiovarainministeri Gordon Brownille.
* * *
Paluun mahdollisuutta ei enää ole. Cook menehtyi sydänkohtaukseen 6.8. ollessaan Skotlannissa patikkaretkellä. Hän oli kuollessaan 59-vuotias. Hän oli Anna Lindhin kanssa se henkilö EU-kollegoitteni joukossa, jonka kanssa olen tuntenut suurinta henkilökohtaista ja poliittista yhteenkuuluvuutta.
Erkki Tuomioja
Kirjoittaja on Suomen ulkoministeri.
