Erkki Tuomioja
EU:n kriisi on vakava, mutta ei tappava
– kolumni Uutispäivä Demariin 22.6. 2005
Eurooppa-neuvosto oli neuvoton sen suhteen, mitä tehdä Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä hylätylle perustuslakisopimukselle. B-vaihtoehdon puutteessa kukaan ei vielä halunnut julistaa sitä lopullisesti kuolleeksi. Asiaan palataan tuumaustauon jälkeen.
Myöskään rahoituskehyksistä vuosille 2007-2013 ei syntynyt ratkaisua. Millaisessa kriisissä EU oikein on näiden epäonnistumisten jälkeen?
Vastaus on, että pienemmässä kuin miltä näyttää ja suuremmassa kuin sen tarvitsisi olla. Hyvä sääntö on, että jos löydät itsesi kuopasta ja haluat pois, niin ei kannata jatkaa kaivamista. Valitettavasti äskeinen Eurooppa-neuvosto oli tällainen kollektiivinen kaivuuharjoitus, vaikka tuloksena ei sentään vielä hauta olekaan.
Rahoituskehysten jääminen avoimeksi on valitettavaa, mutta ei niistä ennenkään ole 18 kuukautta ennen uutta budjettikautta voitu sopia. Suurempi huoli on se, miten neuvotteluissa korostui vain omien etujen ajaminen. Sekään ei uutta ole, mutta yleinen ja yhteinen Eurooppa-etu tarvitsee nyt vahvempaa puolestamista. Se tarkoittaa sekä keskinäistä solidaarisuutta että satsaamista aidosti yhteistä lisäarvoa tuottaviin toimiin, kuten ulkosuhdepolitiikkaan.
Lopullinen rahoitusratkaisu tuskin tulee ainakaan kokonaismitoituksensa osalta oleellisesti poikkeamaan nyt pöydällä olleesta. Voi kuitenkin olla että ratkaisuun pääseminen edellyttää vielä uutta luovuutta ja vahvempaa Eurooppa-näkemystä. Sitä tarvitaan, jos asia on avoin vielä meidän puheenjohtajakautemme alkaessa.
x x x
Tarvitaanko tässä tilanteessa uusia ja suureellisia Eurooppa-visioita, kuten monet peräänkuuluttavat? Vai tarvitaanko paremminkin vähän vaatimattomampaa tiekarttaa joka olemassaolevaan maastoon perustuen veisi askel askeleelta eteenpäin?
Visionäärit voivat näet olla myös vääriä profeettoja. Haaksirikon kärsinyt uusi perustuslakisopimus oli suurisuuntainen visio. Jälkiviisautta tai ei, on niin sopimukseen liitetty retoriikka ja sen nimittäminen perustuslaiksi saattoi nostattaa monet kansalaiset vastustamaan esitystä, jonka konkreettiseen sisältöön heille ei välttämättä kuitenkaan ollut huomauttamista.
Kansalaisvastarintaan on törmännyt myös visio EU:n jatkuvasta laajentumisesta. Käytännön välineenä rauhan, vakauden ja vaurauden laajentamiseksi Euroopassa ei laajentumisesta kuitenkaan tule luopua, kunhan jäsenyyskriteereistä ei visioinnin nimissä tingitä.
Epäilen etteivät ihmiset Euroopan kaduilla vielä koe kriisinomaista ahdistusta perustuslakisopimuksen kohtalon vuoksi. Monet niistä jotka haluavat vahvistaa sosiaalista Eurooppaa ja kannattavat EU:n välttämättömänä välineenä hallita ylikansallisia markkinavoimia, torjuvat perustuslain koska epäilevät sopimuksen vain lisäävän markkinavoimien vapaata temmellystä. Vaikka tämä on väärä arvio, mutta ei sitä tule sivuuttaa olankohautuksella.
Sosialidemokraateille, jotka haluavat vahvistaa EU:ta juuri sosiaalisen Euroopan rakentamiseksi, tämä on erityinen haaste. Meidän tulee tarjota vähemmän korkealentoista EU-retoriikkaa ja enemmän konkretiaa sosiaalisemman Euroopan ja näkyvämmän tehokkaaseen moninkeskisyyteen perustuvan yhteisen turvallisuuspolitiikan hyväksi.
