Erkki Tuomioja
PAASIKIVI
Tiivistelmä esitelmästä Moskovan-suurlähetystössä (7.2.2003), artikkeli, Aamulehti, 9.2.3003
Suomen lähetystötalo vihittiin käyttöön Moskovassa itsenäisyyspäivänä 6.12.1938. Kysymyksessä oli ensimmäinen lähetystötalo, jonka itsenäinen Suomi rakensi, mutta se osoittautui myös koko Moskovan ensimmäiseksi lähetystökäyttöön rakennetuksi taloksi.
Talon ensimmäinen isäntä, entinen ulkoasiainministeri, vapaaherra Aarno Yrjö-Koskinen, ehti asua uudessa virka-asunnossaan vain vuoden, ennen kuin talvisota syttyi. Talo jäi tyhjilleen Molotovin kieltäydyttyä tunnustamasta Ruotsia Suomen suojeluvaltioksi. Puheilleen pyrkineelle Ruotsin lähettiläs Wilhelm Wintherille Molotov totesi, ettei Neuvostoliitto ollut Suomen kanssa sodassa, olihan se solminut keskinäistä avunantoa ja ystävyyttä koskevan sopimuksen Otto Vilgelmovits Kuusisen johtaman ns. Suomen kansanhallituksen kanssa.
Suomalaiset sotilaat eivät turhaan tarjonneet ”cocktailia herra Molotoville”, millä ilmaisulla talvisodasta raportoinut brittiläinen lehdistö ikuisti suomalaisten käyttämän polttopullon sekä Stalinin uskollisen työtoverin nimen.
Talon järjestyksessä toinen isäntä oli J. K. Paasikivi, 70-vuotias entinen keisarillisen Suomen senaatin jäsen, pääministeri, eläkkeellä oleva pankinjohtaja, lähettiläs Tukholmassa ja rauhanneuvottelija. Hän oli solminut rauhan Neuvosto-Venäjän kanssa vuonna 1920 sekä kolme
kertaa johtanut tuloksettomia neuvotteluja Stalinin ja Molotovin kanssa syksyllä 1939. Tämän jälkeen hän toimi salkuttomana ministerinä talvisodan hallituksessa. Paasikivi siirtyi vastentahtoisesti lähettilääksi Moskovaan. Tehtävä oli vaikea ja raskas. Yölliset neuvottelut Molotovin kanssa Kremlissä osoittivat, että Neuvostoliitto katsoi Puna-armeijalle annetun tehtävän jääneen talvisodassa kesken. Päiväkirjassaan masentunut Paasikivi pohtii Suomen tekemiä virheitä: Olisiko Suomen pitänyt noudattaa Viron esimerkkiä, joka myöntymällä Neuvostoliiton vaatimuksiin vältti sodan? Tällaiset ajatukset kaikkosivat viimeistään silloin kun talvisodan jälkeen perustetun Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan päämies O. V. Kuusinen elokuussa 1940 esitti Neuvostoliiton Korkeimmalle
neuvostolle ”Viron urhean kansan ottamista neuvostoperheen jäseneksi”. Koko elämänsä Venäjää ja sen kieltä, kirjallisuutta sekä historiaa harrastanut Paasikivi ei koskaan asunut Venäjällä vuonna 1891 Novgorodissa vietettyä opiskelujaksoa lukuun ottamatta. Neuvostoliitossa Paasikivi ei ollut käynyt kertaakaan ennen syksyä 1939. Paasikiven lyhyestä, vain runsaan vuoden kestäneestä lähettiläskaudesta on paljon dokumentoitua aineistoa ja tarinoita ja hän on myös kirjoittanut niistä muistelmansa. Hänen kuuluisin neuvonsa Suomen hallitukselle sisältyi sähkeeseen syksyltä 1940, joka liittyi Ahvenanmaan demilitarisointikysymykseen: ”Pyydän välttämään liiallista juridikointia, sillä Kreml ei ole mikään kihlakunnanoikeus”. Paasikivi pyysi eroa lähettilään tehtävästä toukokuussa 1941, vain vajaa kuukausi ennen uuden sodan syttymistä. Hän oli tyytymätön hallituksen
politiikkaan, eikä halunnut olla ”edes kaukaisimmassakaan yhteydessä politiikan kanssa, joka voi viedä maan uuteen sotaan ja lopulliseen katastrofiin”. Hallitus oli pitänyt hänet pimennossa sotilaallisen yhteistyön valmistelusta Saksan kanssa.
Paasikivi palasi seuraavan ja viimeistä edellisen kerran Moskovaan maaliskuussa 1944 neuvottelemaan erillisrauhasta. Neuvottelut epäonnistuivat ja rauha solmittiin vasta syyskuussa 1944 ja ilman Paasikiveä. Stalin suostui poliittiseen ratkaisuun sen jälkeen kun
Suomen armeija oli heinäkuussa pysäyttänyt Puna-armeijan suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. Neuvostoliitto tarvitsi joukkoja Berliinin kilpajuoksuun ja Puna-armeija ei
koskaan miehittänyt Suomea. Sodan jälkeen Paasikiven harteille jäi suhteiden uudelleen rakentaminen Neuvostoliittoon. Ensin hän toimi pääministerinä vuosina 1944-46 ja sen
jälkeen Mannerheimin seurajana, presidenttinä vuosina 1946-56. Määrätietoinen Paasikivi kieltäytyi Stalinin vierailukutsusta tammikuussa 1948, sillä hän aavisti mitä Generalissimus halusi: Romanian ja Unkarin kanssa myöhemmin solmittujen sotilasliittojen kaltaisen ystävyyssopimuksen. Siihen ei Paasikivi ollut valmis, sillä Suomi oli saavuttanut tavoitteensa allekirjoittamalla Pariisissa helmikuussa 1947 rauhansopimuksen. Kun Paasikivi helmikuussa 1948 sai Stalinin asiaa koskevan kirjeen, maailmanpoliittinen tilanne oli muuttunut. Prahan vallankaappauksen ja Titon Jugoslavian kanssa puhjenneen välirikon
jälkeen Neuvostoliiton oli vaikeampi painostaa Suomea allekirjoittamaan samanlainen liittosopimus, jonka Neuvostoliitto oli tehnyt Romanian ja Unkarin kanssa. Ystävyyttä, yhteistoimintaa ja keskinäistä avunantoa koskevan sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa huhtikuussa 1948 Moskovassa pääneuvottelija Urho Kekkonen luonnehtikin uskalletusti lopputulosta Stalinille ”Paasikiven diktaatiksi”, mille tokaisulle Generalissimus ystävällisesti naurahti. Radiopuheessaan Suomen kansalle huhtikuussa 1948 Paasikivi kiteytti Suomen tavoitteen: ”Ja toivokaamme , että maamme ja alueemme säilyy tulevaisuudessa Neuvostoliiton mahdollisten vihollisten hyökkäykseltä…
Silloin sopimuksen sotilaalliset määräykset jäävät käytäntöä vaille ja se olisi sekä Suomen että kaikkien muidenkin kannalta paras tulos.” Sopimus korvattiin uuden Venäjän kanssa tehdyllä naapuruussopimuksella tammikuussa 1992. Sitä ennen Suomi oli yksipuolisella ilmoituksellaan syyskuussa 1990 vapautunut rauhansopimuksen suvereniteettirajoituksista.
Paasikivi ei enää koskaan tavannut Stalinia. Kun hän vieraili viimeisen kerran Moskovassa syyskuussa 1955, aiheena oli Neuvostoliitolle vuokratun Porkkalan laivastotukikohdan palauttaminen. Nikita Hrustsev oli Molotovin vastustuksesta huolimatta päättänyt palauttaa
Suomelle Porkkalan ja Kiinalle Port Arthurin sekä suostunut Itävallan valtiosopimukseen.
Frakkiin pukeutunut 85-vuotias Paasikivi tarjosi Suomen suurlähetystön suuressa ruokasalissa valtiovierailun vasta-aterian Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajalle, Neuvostoliiton marsalkka Kliment Vorosiloville. Palattuaan kotimaahan vanha valtiomies totesi yksikantaan, että tämä oli hänen ainoa Moskovan matkansa, jolta hän palasi kotiin tyytyväisenä. Paasikivi kuoli joulukuussa 1956, runsas puoli vuotta sen jälkeen kun hän oli luovuttanut presidentin tehtävät Kekkoselle. Mikä on arvio Paasikiven elämäntyöstä tänään? Hän edustaa Suomen historiassa ja poliittisessa kulttuurissa perinnettä, johon ruumiillistuu Venäjän tuntemus ja kunnioitus. Paasikiven linjana tunnetun politiikan juuret ulottuvat pitkälle autonomian aikaan 1800-luvulle. Paasikivi sai oppinsa nuorena poliitikkona neuvotteluissa Venäjän sortovallan edustajien kanssa. Taipua mutta ei
murtua oli se periaate, jota Paasikivi ja hänen seuraajansa sovelsivat myös Neuvostoliittoon.
Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden vakiintuminen loi pohjan, jolle sodan runtelema Suomi rakensi politiikkansa ja taloudellisen menestyksensä edellytykset. Määrätietoinen, asteittainen integroituminen läntisiin taloudellisiin yhteistyörakenteisiin oli Suomen sodanjälkeisen politiikan saavutus. Se pohjautui Paasikiven perusolettamukseen, että Neuvostoliiton kiinnostus Suomea kohtaan oli kylmän sodan oloissa luonteeltaan sotilaallinen, ei ideologinen.
