Erkki Tuomioja
HYVINVOINTIVALTIO SUOMEN SUUNTA
Uutispäivä Demari 7.1.2002
Kun hyvinvointivaltiota SDP:n vuoden 1966 suuren vaalivoiton
jälkeen alettiin rakentaa, ei kyse ollut vain sosiaalipolitiikasta, vaan myös suuresta rakennemuutoksesta, jossa agraarivaltaisesta Suomesta tehtiin nykyaikainen teollisuusvaltio.
Sosiaalipolitiikalla oli tässä merkittävä tehtävä. Pekka Kuusen
vaikutuksesta alettiin ymmärtää, ettei sosiaalipolitiikka ollut
suinkaan talouden rasite, vaan oikein suunniteltuna ja mitoitettuna tärkeä talouskasvun tekijä. Sosiaaliturva vahvisti kansakuntaa ja sen yhteenkuuluvuutta ja tasasi tehokkaasti tulo- ja
varallisuuseroja.
Sosiaalipolitiikka on myös keskeinen osa niitä talouden automaattisia vakauttajia, joilla tasataan suhdanteita. Kasvun hidastuessa verotulot vähenevät ja sosiaalimenot kasvavat, nopean
kasvun kautena käy päin vastoin. Nousukauden ylijäämiä ei tule
suruttomasti panna menemään, vaan on oltava malttia huonompien
aikojen varalle. Tätä malttia on nyt käytetty oikein. Sitä olisi
tarvittu myös toisenlaisessa tilanteessa, silloin, kun Ahon
porvarihallitus laman alkaessa toteutti paniikkileikkauksia.
Suomessa on niin sanottu pohjoismainen koko väestöön ulottuvan
laaja-alaisen sosiaaliturvan ja hyvinvointipalvelujen malli, joka
yhdistää riittävän vähimmäistason ja ansiosidonnaisuuden. Uuden
vuosituhannen alettua tunnustetaan jälleen, ettei hyvinvointi-
valtio suinkaan ole Suomen talouden painolasti, vaan sen
keskeinen menestystekijä.
Sokea luottamus markkinavapauksien ja rajoittamattoman itsekkyyden autuaaksitekevyyteen on ehtymässä. Ihmiset etsivät vastauksia
aikamme ongelmiin yhteisöllisyyden vahvistamisesta, eivät sen
enemmästä heikentämisestä.
Yhteisöllisyys toteutuu suuressa määrin mutta ei yksinomaan
julkisen vallan toimien kautta. Yhteisöllisyys on myös sitä, että
vastuuta lähimmäisistä kannetaan eri tavoin perheissä, asuinyhteisöissä, vapaaehtoistyössä ja kansalaisyhteiskunnan monimuotoisten järjestäytymistapojen puitteissa.
Yhteisöllisyyden heikentyminen jättää arvotyhjiön, jossa
maailmaa historiattomasti sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen
tähyävät nuoret eivät epävarmuuden sävyttämässä tässä-ja-nyt
elämässään aina enää näe selkeätä eroa oikean ja väärän välillä.
Koulu ja kasvatusyhteisöt kantavat tässä keskeistä vastuuta,
mutta niiden työ saa tukea, jos yhteiskunta muutoinkin tarjoaa
turvallisemmat ja ennustettavammat puitteet kuin mihin pätkätyön
ja välittömän tarpeentyydytyksen varaan rakentuva markkinatalous
nykyään kykenee.
Yhteisöllisyyden korostamista tarvitsemme myös sosialidemokraattisessa liikkeessä. Jäsenmäärän putoaminen ja jäsenistön passi-
voituminen kertovat osaltaan tästä tarpeesta. Uskon, että meillä
on mahdollisuus tehdä SDP:stä taas mielenkiintoinen, myös nuoria
houkutteleva puolue. Se edellyttää sitä, että puolueorganisaatiolla sekä puoluekeskustelulla ja puolueen kannanmuodotuksella
on myös käytännön politiikkaan ulottuva vaikutus.
