Erkki Tuomioja
Mikä MAIssa mättää?
Kolumni Kunta ja Me-lehteen
Rikkaiden teollisuusmaiden klubissa OECDssa on vuodesta 1995 neuvoteltu
moninkeskisestä investointisopimuksesta eli MAIsta (Multilateral Agreement on
Investment). Asia sivuaa myös Euroopan unionia toimivaltaa, joten EU on
jäsenmaiden mukana yhtenä neuvotteluosapuolena.
Ilman EUn mukanaoloa eduskunta joutuisi asian eteen vasta saadessaan valmiin
sopimuksen ratifiotavakseen. Nyt eduskunta on saanut ensimmäisen selvityksen
hallitukselta MAI-neuvotteluista viime keväänä. Sillä kertaa talousvaliokunta
ei asiasta vielä kiinnostunut. Kun hallitus nyt on toimittanut eduskunnalle
uuden selvityksen voi odottaa, että tällä kertaa edustajat haluavat olla jotain
mieltäkin asiasta.
Heräämisestä lankeaa ansio kehitys- ja ympäristöasiosta kiinnostuneille
kansalaisjärjestöille Suomessa ja muualla maailmassa. Niiden mielestä sopimus
olisi jälleen uusi yritysten ja pääoman toimintavapautta ja vaikutusvaltaa vahvistava
askel maailmantalouden globalisaatiokehityksessä, jonka maksumiehiksi joutuisivat
lähinnä ympäristö, työntekijät ja kehitysmaat. Kuinka aiheellisia pelot ovat?
* * *
MAI ei ole mustavalkoinen kysymys. Osa kansalaisjärjestöjen kritiikistä on
hyvin pohjoisamerikkalaista ja toistaa teesejä, joihin nojaten siellä
kampanjoitiin Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimusta NAFTAa vastaan.
Pohjoismaissa, joissa suuri osa kansalaisjärjestöistäkin on nähnyt EU
yhdentymisessä yhtä paljon mahdollisuuksia kuin uhkia, ei MAI-kritiikki siltä
osin kun se yhdistyy perinteiseen protektionismiin vaikuta kovin kantavalta.
MAIn lähtökohta kuulostaa viattomalta. Tarkoitus on yhdistää olemassaolevat
kahdenväliset investointisuojasopimukset yhdeksi kokonaisuudeksi ja
vahvistaa periaate, jonka mukaan ulkomaisia investointeja ei saa kansallisessa
lainsäädännössä asettaa kotimaiseen nähden syrjittyyn asemaan. Jos sopimukseen
vielä saadaan mm Suomen ajamat määräykset, jotka velvoittavat vähintään
ILO-standardien noudattamiseen sekä nimenomaan kieltävät työlainsäädännön
tai ympäristösuojelumääräysten heikentämisen investointien houkuttelemiseksi,
niin mikä sitten mättää?
* * *
Laajan sopimuksen yksityiskohtainen tarkastelu nostaa esiin monia
huolenaiheita. Kokonaisuudessaan MAI siirtää oikeuksien ja valvollisuuksien
tasapainoa valtioiden ja monikansallisten yritysten välillä varsin merkittävästi
jälkimmäisten eduksi. Investoijat saavat mm mahdollisuuden nostaa kanteita ja
vaatia hallituksilta korvauksia puhtaasti laskennallisistakin menetyksistä.
Jos jo OECD-maissa tunnetaan huolia sopimuksen heijastumisesta sosiaalista ja
ekologista tilaa heikentävästi, niin sitä suuremmat ovat pelot kehitysmaissa. Ne
eivät ole neuvotteluosapuoli, mutta niille tarjotaan mahdollisuutta siihen
liittyä. Se saatetaan kokea tarjouksena, josta ei voi kieltäytyä.
Sopimusmääräysten tarkka analyysi ja neuvotteluihin vaikuttaminen prosessin
jatkuessa on tarpeen. Jotkut ongelmat voidaan Suomen osalta poistaa tekemällä
oman lainsäädäntömme ja esim. ympäristönsuojeluun liittyvät tulevat tarpeemme
turvaavat varaumat. Mutta onko koko sopimus ylipäätänsä tarpeellinen?
* * *
Suomessa on lähdetty siitä, että on etujemme mukaista turvata nopeasti
kansainvälistyvien ja monasti ahkerammin ulkomaille kuin Suomeen investoivien
suomalaisyritysten asema ja oikeudet. Tämä saattaa perustella sitä, että
sopimuksessa pitäisi olla mukana jos se syntyy, mutta se ei vielä tee koko
sopimuksesta lähtökohtaisesti toivottavaa.
On kysyttävä kenen intressiä MAI-sopimus pitkällä aikavälillä itse asiassa
ajaa? Näyttää näet vahvasti siltä, että myös suomalaisyritysten omistuspohja on
niin vauhdikkaasti kansainvälistymässä – mitä myös viimeisen jarrun poistaminen
eli valtionyritysten yksityistäminen nopeuttaa – että ne firmat joiden etua
tässä kuvittelemme jollain tavoin suomalaisina edistävämme ovat kymmenen vuoden
kuluttua jo niin aidosti monikansallisia, ettei niiden pääkonttoreista tai
voitoista Suomessa välttämättä nähdä vilaustakaan.
Meneillään oleva maailmantalouden ns. globalisoituminen on edennyt ilman, että
eri maiden kansalaiset ja poliittiset päättäjät ovat siihen nimenomaan
pyrkineet tai sitä ylipäätänsä halunneet. Suunnan ovat määritelleet
markkinavoimat, jotka hanakasti ja kieltämättä innovatiivisesti ovat
tarttuneet uuden informaatioteknologian antamiin mahdollisuuksiin ja muokanneet
maailmaa mieleiseksi pelikentäkseen.
Tästä on seurannut kiistattomia talouskasvua ja hyvinvointia kasvattaneita
etuja. Niistä ovat päässeet osalliseksi myös ja nimenomaan monet vielä muutama
vuosikymmen sitten alikehityksen noidankehiin jumiutuneet ja toistuvien
nälänhädän uhkien alla eläneet kolmannen maailman maat. Yhtä kiistattomasti
tästä on myös ollut seurauksena valtioidensisäisen eriarvoisuuden kasvua,
yhteiskunnallisten voimasuhteiden vinoutumista etuoikeutettujen hyväksi
ja monien sosiaalisten ja ekologisten epäkohtien kärjistymistä.
Vain harvat enää kiistävät markkinavoimien ansiot ja tarpeellisuuden, mutta
yhä useampi on myös huolissaan siitä että hyvä renki osoittautunut huonoksi
isännäksi. Kun hallitukset ovat osoittautuneet voimattomiksi palauttamaan
itselleen isännän roolia, ovat odotukset kohdistuneet EU:iin ja muihin
kansainvälisen yhteistyön muotoihin. Kun kansainvälisten järjestöjen ja
yhteenliittymien pelisäännöt ovat tähän saakka luoneet etupäässä uusia vapauksia
markkinavoimille on nyt tultu tilanteeseen, jossa niiden odotetaan asettavan
niille myös vastuita ja velvollisuuksia, estävän ylilyönnit ja ottavan
demokraattisten valtioiden haltuun niille kuuluvan aseman markkinatalouden
puitteiden määrittäjinä.
MAI-sopimus ei ole tällaisen uuden yhteistyön alku vaan jo voimansa ja
oikeutuksensa menettäneen markkinoiden uusliberalistisen yltiövapauden
ilmaus ja yritys betonoida maailmaa sellaisiin raameihin, jotka ovat
inhimillisemmän maailman esteenä. Siksi MAI-hankkeen raukeaminen
olisi paras ratkaisu.
