KHO:n herraklubi
On jälleen se aika vuodesta, jolloin kunnissa painiskellaan sen kanssa, mitä tehdä
aseriisuntaviikon rauhanmarssitoimikuntien avustusanomuksille. Suuri poliittinen kiistakysymys
ei avustusasia enää ole. Aseriisuntaviikon tilaisuuksien tukemisesta vallitsee päinvastoin
yleensä varsin laaja yksimielisyys.
Niin yksimieliseksi ei rauhantyön tukeminen kuitenkaan ole käynyt, etteikö kunnassa kuin
kunnassa löytyisi aina joku ammattivalittaja, joka katsoo tällaisen tuen ylittävän
kunnan toimivallan raat. Näin valittaja siirtääkin ratkaisun viime kädessä
korkeimman hallinto-oikeuden käsiin.
Kunnan toimivalta on aika ajoin ollut selvä poliittinen kiistakysymys
oikeiston suppean ja vasemmiston lavean katsannon välillä. Kun toimivallan määrittely
on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen, on näkemysten väliseksi erotuomariksi jäänyt
KHO. Toimivaltatulkinnat ovat yksi niistä kysymysryhmistä, joissa tämä
tuomioistuin käyttää luonteeltaan täysin poliittista harkintavaltaa
selvissä tarkoituksenmukaisuuskysymyksissä.
Tuomioistuinlaitoksen kansoittaa Suomessa väki, jota on luonnehdittu ”kolmen
oven virkamiehiksi”, s.o. ihmisiksi, jotka elämänsä aikana avaavat vain kodin,
koulun ja viraston oven. Tuomioistuimet pitävät pitkää palvelua ainoana ansiona
ja suhtautuvat esimerkiksi asianajokokemukseen, varsinaisesta yhteiskunnallisesta
toiminnasta puhumattakaan, paremminkin rasitteena kuin ansiona virkauralla
etenemiselle. Itse itseään täydentävä KHO on vanhojen ja vanhoillisten herrasmiesten
klubi, jonka arvomaailma hittaa nykykokoomuksen kirkaasti oikealta.
Tästä on runsaasti esimerkkejä KHO:n ratkaisuissa. Rauhantyön osalta olisi vielä
jotenkin ymmärrettävää, jos KHO katsoisi sen yksiselitteisesti menevän kunnan
toimivallan ulkopuolelle. Eräissä ratkaisuissa on avustuksen laillisuus
kytketty sen markkamääräiseen suuruuteen.
Samankaltaista tarkoituksenmukaisuusharkintaa sisältyy moniin muihinkin KHO:n
ratkaisuihin. Siitä, että KHO:llakin on tiettyä maantieteen ja yhteiskunnallisten
realiteettien tajua kertoo ratkaisu, jossa ystävyyskaupunkitoiminnan tukeminen
katsottiin lainmukaiseksi sen vuoksi, että kyseinen maa on niin lähellä Suomea!
Näissä oloissa nähdään kunnissa paljon vaivaa rauhanmarssiavustuspäätösten
muotoilemiseksi siten, että ne voisivat kelvata KHO:lle. Johdonmukaisuus
ei kuitenkaan ole KHO:n vahvin ominaisuus, joten koskaan ei voi varmasti tietää miten käy.
Mikä lääkeeksi? Selvin ratkaisu olisi kunnan toimivallan määritteleminen lailla
siten, että kaikki sellainen olisi sallittua, mikä ei ole jossain muussa laissa
nimenomaiseti kielletty tai muulle viranomaiselle jätetty. Toistaiseksi tämän
ratkaisun esteenä on porvarillinen epäluulo, että kunnat voisivat sen jälkeen
rajoittaa myös suoraa liiketoimintaa.
Toinen ratkaisu on lain säätäminen kunnallisesta rauhantyöstä. Kyse ei ole
rauhanlautakuntien säätämisestä pakollisiksi joka kuntaan — mistä hyvät henget
meitä varjelkoot — vaan rauhantyön ja sen tukemisen määrittämisestä kunnan
toimivaltaan kuuluviksi. Absurdilta kuitenkin tuntuu, jos muuta ratkaisua ei löydetä.
Kolmas ratkaisumalli voisi olla korkeimman hallinto-oikeuden
lakkauttaminen. Jos KHO:n vallasta risutaan kaikki selvä tarkoituksenmukaisuusharkinta
— muun muassa kaavavalitusten ratkaiseminen — voitaisiin jäljelle jäävät
tehtävät yhtä hyvin siirtää korkeimmalle oikeudelle. Toimivaltatulkinnat,
kaavavalitukset ja muut vastaavat asiat voitaisiin viedä suoraan poliittisen
vallankäytön, valtioneuvoston, ministeriöiden tai erillisten parlamentaaristen elinten ratkaistaviksi.
Miten tässä käy kunnallisen itsehallinnon, voi joku kauhistella. Tämä malli ei siihen
kuitenkaan kajoaisi. On kai parempi, että sen rajoituksista vastaa parlamentaarisesti
vastuunalainen ja yhteiskunnallisia voimasuhteita heijastava taho kuin KHO:n herraklubi.
Ydin 6/86
