Lykkyä Gorbatshoville
Toisen maailmansodan jälkeen ovat maailmanpolitiikan valta-akselin muodostaneet Yhdysvallat
ja Neuvostoliitto. Näiden takana ovat myös muut voimaryhmät vahvistuneet taloudellisesti
ja sotilaallisesti. Suurvaltojen ydinasemonopoli on murtunut tavalla, joka merkittävästi
lisää kansainvälisen politiikan epävarmuutta ja kriisialttiutta.
Tästä huolimatta niin ydintuhon kuin ekokatastrofin välttäminen riippuu edelleen
ratkaisevasti sitä, mitä Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa tapahtuu.
Neuvostoliitossa on käynnistynyt pitkästä aikaa toiveikkuutta herättävä uusiutumiskehitys.
Sen käynnistäjänä on ollut vuosien mittaan neuvostojärjestelmää yhä enenevässä
määrin jäytänyt vanhenemis-skleroosi. Lokakuun vallankumouksen vakiinnuttua myös
toisen maailmansodan jälkeisenä jälleenrakennuskautena neuvostotalous ylti
sellaisiin kasvulukemiin, joihin Japanissakin olisi oltu tyytyväisiä. 70-luvulta alkaen
sekin ajatui kasvaviin vaikeuksiin. Taloudelliset ja tuotantoelämää koskevat reformit
ovatkin nyt uuden neuvostojohdon kiireisin tehtävä.
Neuvostoliitossa ei ole kuitenkaan kyse vain talouden ongelmista, vaan myös syvällisestä
muunkin yhteiskunnan kriisistä. Paljon naureskelua herättäneen viinatarjoilun
kuivattamislinjan takana on mitä vakavin yhteiskunnallinen ongelma. On väitetty, että
keskimääräinen elinikä olisi Neuvostoliitossa kääntynyt jopa laskuun ja että syynä
tähän olisivat alkoholismin aiheuttamat vauriot.
Siihen, miksi Ivan juo, on yhtä monia syitä kuin Jepelläkin. Varmaa kuitenkin on, ettei
ongelmaa poisteta vain viinahanoja tiukentamalla. Neuvostoliiton tiedotusvälienet kertoivat
hiljattain, miten uusi puoluejohtaja Mihail Gorbatshov oli julkisesti läksyttänyt erään
kaupungin puoluejohtoa siitä, että tässä 200 000 asukkaan kaupungissa ei ollut
ainuttakaan elokuvateatteria. Toisin sanoen elämisen laatuun liittyvät kysymykset
tulevat Neuvostoliitossakin vaatimaan kokonaan toisella tavalla huomiota osakseen kuin tähän saakka.
Neuvostoliiton uudistuspyrkimykset kohdistuvat nyt ensi sijassa maan hallinnon ja
tuotantokoneiston virtaviivaistamiseenja tehokkuuden ja tuottavuuden nostamiseen.
Neuvosto-oloissa ainoa keino, joka tähän voi johtaa, on raskaan ja keskittävän
säätelykoneiston osittainen purkaminen ja markkinavoimien enenevä hyväksikäyttö.
Tällaisilla talousreformeilla on väistämättömästi myös yhteiskunnallisia seuraamuksia,
jotka merkitsevät suljetun neuvostojärjestelmän avautumista.
Taloudellisen tehokkuuden lisääminen neuvostoreformien tavoitteena ei ole ristiriidassa
reaalisosialismin maissa laiminlyödyn ympäristönhoidon ja paremman ekologisen tasapainon
tavoittelun kanssa. Nykyisellään neuvostotalous kuluttaa ympäristöä ja uusiutumattomia
luonnonvaroja uskomattoman tuhlaavasti. Neuvostoliitossa, toisin kuin lännessä, voi
markkinatalouden piirteiden korostaminen vain johtaa nykyistä pahempaan tilanteeseen.
Kaikista näistä syistä on Gorbatshovin uudistuksille toivotettava kaikkea mahdollista menestystä.
Stalinin perinnön lopullinen murtaminen on yksi ihmiskunnan eloonjäämisstrategian
välttämättömistä osista.
Tämänkaltaiset uudistukset neuvostojärjestelmään edellyttävät sekä yleensä kansainvälisen
ilmapiirin paranemista että edistymistä aseistariisuntaneuvotteluissa. Välttämätöntä on,
että Yhdysvallat vastaa myönteisesti Neuvostoliiton uusimpiin aseistariisuntaehdotuksiin.
Ne edustavat uutta ja vilpitöntä avausta, johon vastaamatta jättäminen olisi anteeksiantamatonta.
Toinen asia on kykeneekö menneisyydessä elävän ja nykymaailmaa syvästi ymmärtämättömän
Ronald Reaganin johtama Yhdysvallat tarttumaan tilaisuuteen. Tähän asti ovat ihmiskunnalle
vaaralliset voimapoliitikot soittaneet ensiviulua Reaganin hallinnossa. Mielettömät puheet
Tähtien sodasta ja muut varusteluhankkeet ovat toistaiseksi olleet amerikkalaisten vastaus
kansojen rauhan toiveisiin. Molemminpuolinen hymyily Genevessä ei vielä
välttämättä ennakoi suunnanmuutosta.
Toinen suuri kysymysmerkki ihmiskunnan eloonjäämisstrategiassa onkin juuri Yhdysvaltain
muuntumiskyky. Ei riitä, että Yhdysvallat luopuisi tavoittelemasta Reaganin hallinnon
tavoittelemaa sotilaallista ylivalta-asemaa. Yhdysvaltain ei tähänkään saakka ole tarvinnut
varustautua siinä pelossa, että muutoin altistaisi alueensa ja kansansa hyökkäykselle.
Amerikkalaisille kysymys on dollarin imperiumin suojelemisesta ja siitä, että amerikkalaisten
etuoikeutta ylläpitää muun maailman voimavaroihin perustuvaa luonnonvaroja tuhlailevaa
amerikkalaista elämänmuotoa ja aineellista elintasoa ei vaaranneta.
Ydin 7/85
