Uudenlainen puolue?
Taannoisten valitsijavaalien tuloksissa heijastui mielenkiintoisella tavalla
puoluesuhteiden osalta sekä menneisyys että tulevaisuus. Vasemmalla
Koivisto-ilmiö veti SDP:n ääniosuuden 40 % haamurajan paremmalle puolelle ja
jätti SKDL:lle vaivaisen kymmenyksen. Tämä saattaa hyvinkin ennakoida jo
ensi vuosikymmenellä toteutuvaa voimasuhdetta työväenpuolueiden kannatuksessa.
Oikealla taas Virolaisen varteenotettavuus presidenttiehdokkaana epäuskottavaan
Holkeriin nähden ylläpiti keskustan perinteistä asemaa porvariston valtavoimana.
Gallupit ovat sittemmin osoittaneet, ettei tämä ole kyennyt hillitsemään oikeiston
kannatuksen kasvua keskiryhmien kustannuksella.
Ilmeisesti myös Suomessa lähestytään pohjoismaista puoluekenttää, jossa oikeisto
ja sosialidemokraatit nousevat hallitseviksi blokkijohtajiksi keskustaan ja
laitavasemmistoon nähden. Tämä ei välttämättä paljon riipu siitä, mitä puolueet
tekevät tai jättävät tekemättä, kun eivät kuitenkaan pyri liikaa toisistaan
poikkeamaan. Jo yksin sosiologiset seikat väestörakenteen muuttuessa vievät
kehitystä tähän suuntaan.
Äänestäjien valinnat näyttävät kohdistuvan yhä enemmän suriin puolueisiin.
Neljän ison varjossa joutuvat pienpuolueet kamppailemaan alati kutistuvasta
potista. Liberaalien johto teki tästä monien valittaman mutta realistiseksi
tunnustettavan johtopäätöksen.
Jos neljä suurta valta- ja vastuupuoluetta kannatuksensa puolesta lujittavatkin
otettaan yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, joutuvat ne kuitenkin huomaamaan,
että puoluepolitiikan vallalle on nousemassa yhä enemmän haastajia.
Puoluelaitos ei 70-luvulla aivan onnistunut monopolisoimaan kaikkea yhteiskunnallista
vallankäyttöä itselleen vaikka haluja olikin. Nyt ollaan hyvää vauhtia tulossa
takaisin tilanteeseen, jossa puoluevalta ei enää ehdoitta voi ihmisiä ja
päätöksentekoa ohjata. Kansalaiset eivät enää vaaleissa anna edustajilleen eiväktä
puolueille blancovaltakirjaa kohtaloittensa ohjaamiseen. Poliittisen vallan valvonta
ei enää tapahdu vain vaaleissa ja vielä vähemmän puolueiden välityksellä, vaan
monimuotoinen ja -tasoinen kansalaistoiminta tulee puoluesidonnaisuudet ohittaen
antamaan ihmisille uusia vaikutuskanavia.
Usein mainittu esimerkki on uusi rauhanliike, jota ei voi leimata minkään ideologian
tai valtapyrkimyksen välikappaleeksi. Siitä on päinvastoin tullut oma itsenäinen
voimansa, joka osaltaan asettaa muun muassa poliittisille puolueille omat ehtonsa
ja vaatimuksensa.
En suinkaan tarkoita, että puolueet ja niiden valta olisivat pahasta enkä edes
että ne olisivat vain välttämätön paha. Ei kuitenkaan ole mitään ilmiselvä sytä,
miksi ne saatikka yksi niistä aina ja kaikkialla olisi yhteiskunnan uudistamisen
kärjessä. Tilanne Suomessa on tänään selvästi juuri päinvastainen sikäli, että
kaikki merkittävä uusien ajatusten pohtiminen, vaihtoehtojen työstäminen ja
yhteiskunnallisten uudistusten ajaminen tapahtuu ensi sijassa puolueiden
ulkopuolella, vaikka monet puolueissa edelleen jäsenyytensä säilyttäneet
tässä olisivatkin mukana.
Tällaisessa tilanteessa on ymmärrettävä houkutus ajatella, että nykyisten
puolueiden ulkopuolelle kanavoituva radikaali uudistuspotentiaali olisi syytä
koota yhteen poliittisemmaksikin vaihtoehdoksi. Ajankohtaisuutta näille tuumailuille
antaa niin liberaalien pikkuisen vasemmiston jääminen kodittomaksi kuin myös
SKDL:n sosialistien harjoittama uudentyyppisen puoluejärjestäytymisen pohdiskelu
eheytyvän SKP:n varjossa. Molemmat ryhmät tuntevat myös tarvetta lähestyä alati
kasvavaa kokonaan vanhojen poliittisten kanavien ulkopuolella kulkevaa
vaihtoehtoaktivistien joukkoa.
Tietty sosiaalinen tilaus uudelle vaihtoehtois-radikaali-vihreä-ekososialistiselle
puolueryhmittymälle on varmasti olemassa. Sellainen syntyy jos on
syntyäkseen, mutta kovin suurta menestystä sille ei voi ennustaa.
Varmuudella voidaan sanoa, että sen kannatus jäisi paljon pienemmäksi kuin se ansaitsisi.
Uuden pien- tai kääpiöpuolueen varaan ei maailman suojaamista ekokatastrofilta
(ydinsota mukaan lukien) eikä yhteiskuntamme irroittamista kasvu- ja voima-ajattelun
hallinnasta voi jättää. Eri tavoin aikaansaadut luovat konfliktit,
vaihtoehtoiset toimintamallit ja ajatusuudistukset voivat vähemmistöjenkin
toteuttamina merkitsevästi vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen, mutta
viime kädessä vaatii suotuisa kehitys myös perinteissen poliittisen
osallistumisjärjestelmän myötävaikutusta ja tarpeeksi kannatusta myös
niissä puolueissa, jotka tulevat edelleenkin jäämään päätöksentekoa
hallitseviksi ryhmiksi.
Kannattaa tarkoin harkita, mikä olisi mahdollisen uuden puoluemuodostelman
vaikutus. Parhaimmassa tapauksessa se voi vaikuttaa katalysaattorina koko
puoluekentässä ajamiensa asioiden eduksi ja herättää vanhoissa puolueissa
sekä asiallista halua että taktista tarvetta muutoksiin ja uudistuksiin
vastauksena uuden voiman haasteeseen. Pahimmassa tapauksessa se vain vetäisi
piiriinsä eri puolueissa vielä toimivat vapaaehtoisajattelun kannattajat ja
siten vähentäisi vanhojen ryhmien uudistumishalukkuutta samalla, kun se
eristäisi toisinajattelevat voimat omaan suljettuun ja vaikutusvallattomaan
piiriinsä. Pelkän, että jälkimmäinen mahdollisuus on todennäköisempi.
Ydin 3/82
