Sitoutumatonta
Jokaisella suomalaisella on oikeus olla kuulumatta polittisiin puolueisiin eikä
hänen kansalaisoikeuksiaan tai oikeuttaan julkisiin virkoihin saa sen vuoksi
rajoittaa. Tämä itsestäänselvyys tulee voida todeta ja sitä myös puolustaa ilman,
että puoluepoliittisesti sitoutumattomista sen vuoksi tarvitsee mitään
kansallissankareita tehdä.
Väitteet sitoutumattomien sorrosta ja syrjinnästä tuntuvat monesti liioitelluilta.
Kun tietää, miten suomen menneisyydessä erityisesti vasemmistoon sitoutuneita
tai siitä vain epäiltyjä on järjestelmällisesti syrjitty, ei hevin tee mieli
yhtyä sitoutumattomien valituskuoroon.
Mikäli poliittiset nimitykset kykenevät saamaan aikaan edes lievää tasapainottumista
maan edelleen varsin oikeistolaisessa virkakunnassa, on niitä hyvä harrastaa.
Jos Yleisradiossa tai paikoin sosiaali- ja opetushallinnossa voikin vallita
tilanne, jossa sitoutumattomilla ei ole paljonkaan etenemismahdollisuuksia,
on hyvä muistaa, että verrattomasti laajemmilla sektoreilla esimerkiksi
poliisilaitoksessa tai puolustusvoimissa vallitsee edelleen vain muodollista
vahvistusta vailla oleva vasemmistolaisiin kohdistuva virkakielto.
Toinen asia on, että työväenliikkeella on muita syitä, joiden vuoksi snb
kannattaa suhtautua vähän harkitsevammin ja varovaisemmin ns. nimityspolitiikkaan.
Vaara on näet siinä, että kuvitellaan vasemmistolaisten virkanimitysten johtavan
työväenliikkeen vallan kasvuun virkakoneistossa, kun on yhtä suuret
mahdollisuudet siihen, että porvarillinen valtionhallinto näin lisääkin
vaikutusmahdollisuuksiaan työväenliikkeessä.
Valtiovallan tehtävien ja luonteen muuttaminen ja sen saattaminen kansan
tarpeita vastaamaan edellyttää kokolailla toisenlaisia toimia ja reformeja
kuin vain sopivaa henkilöstösijoittelua. Jos tähdätään vallankaappaukseen,
voi oikeiden henkilöiden sijoittelu avainpaikoille olla tarpeen,
mutta sosialistinen vallankumous — meidän oloissamme tämä tarkoittaa tiukasti
kansan enemmistön tukeen nojaavaa kansanvaltaista kehitystä —
ei toteudu vain byrokratian värikarttaa uudelleen sävyttämällä.
Puolueet ovat toimivalle kansanvallalle välttämättömiä. Viime vuosien
lainsäädännöllinen ja muu kehitys, jolla puolueiden asemaa on vahvistettu
ja niiden toimintamhdollisuuksia parannettu, on siten monessa suhteessa
koitunut myös kansanvallan vahvistukseksi.
Puolueet ovat kuitenkin ensisijaisesti kansanvallan palvelijoita ja
välikappaleita, eivätkä ne voi astua kansavallan sijaan. Tämä koskee myös
työväenpuolueita, jotka voivat sanoa edustavansa nimenomaista kansaosaa.
Olisi luultavasti eduksi, jos nykyistä suurempi osa suomalaisista kuuluisi
jäseninä poliittisiin puolueisiin. Mutta vaikka puoluesuomalaisten osuus
nousisi nykyisestä neljänneksestä sataan prosenttiin, on suurin osa
inhimillisestä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisestakin toiminnasta aina oleva
sellaista, että sitä ei voi eikä pidä puoluesabluunoilla määrätä.
Sadankomitealainen rauhanliike on tyypillisesti liike, jonka jäsenet ovat
laajalla skaalalla vakaumuksensa mukaisesti järjestäytyneet poliittisiin
puolueisiin. Samalla se on liike, jonka toiminnassa kukaan ei kysele kenekään
poliittista kantaa ja jossa luottamustehtäviä ei jaeta poliittisin mandaatein.
Tämänlaisessa sitoutumattomuudessa on paljolti juuri sadankomitealiikkeen
voima ja selitys uuteen toiminnalliseen nousuun. Se on seikka, jota
ulkopuolisen on joskus vaikea ymmärtää, minkä Ytimen päätoimittajana olen
silloin tällöin saanut kokea, kun minua on koetettu saada puoluepoliittisesti
vastaamaan jostain kirjoituksestamme.
Kun viritetystä sitoutumattomuuskeskustelusta karsii pois
tarkoituksellisen ja tiedostamattoman porvarillisen kuona-aineksen
jää jäljelle kansanvallalle tärkeä periaate. Se ei ole oikeus kieltää
yhteiskunnallisen vakaumuksen olemassaoloa, vaan oikeus täysimittaiseen
yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen oman arvomaailmansa
mukaisesti oman vakaumuksensa ja liittolaisvalintansa pohjalta.
Sadankomitealiikkeessä, jossa kaikki olemme rauhanpolitiikkaan
sitoutuneita, on jokaisella tämä oikeus.
Ydin 1/79
